onko kellään kokemusta optipar nimisestä masennuslääkkeestä.sain reseptin ahdistukseen ja masennukseen.olemattomaan oloon.luin vaan joltain palstalta kauheita aloitusoireita,et en tiä uskaltaako alottaa.
optipar
äippä-68
3454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On parhaiten siedettyjä SRRI-lääkkeitä. Olen syönyt sitä pian kolme vuotta.
Ensimmäinen "oire" oli, että pystyin ensi kertaa vuosiin nukkumaan aamuun asti. Aluksi oli lievää aamupahoinvointia, ja lukeminen oli vaikeaa, kun piti lukea yhdellä silmällä, muuten katsoin kieroon. Seksihalut menivät täysin.
Parin kuukauden jälkeen oireet rauhoittuivat ja ovat pysyneet siinä. Orgasmi on edelleen hankalampi saada kuin ennen, mutta toisaalta pitkästä aikaa seksi kiinnostaa! Joskus haukotuttaa ilman syytä, ja kunnon yöunet on saatava.
En ole koskaan ollut varsinaisesti lihava, mutta iloinen yllätys oli, että parkosetiini myös on laihduttanut minua. Siis hoikistanut kymmenkunta kiloa, ruokahalu on ihan normaali, mutta napostelu ei enää kiinnosta.
Minulle paroksetiini on sopinut hyvin, mutta me olemme kaikki yksilöitä. Ei auta kuin kokeilla. Ja kokeilu tarkoittaa siis ainakin paria kuukautta! Heti ei kannata luovuttaa, paitsi jos olosi on ihan mahdoton.
Tsemiä!
olen noussut suosta jo useamman kerran.Alussa oli vähän huono olo(muistuttaa kuulemma raskauden aikaista pahoinvointia,mutta siitä ei oo kokemusta kun olen mies).Sivuvaikutus on,ettei tuu niin äkkiä,mutta ei siitä oo moitittu.Ei kannata luovuttaa vaikka alussa olis vähän huono olo.
vaihdettiin kanssa vähän yli pari viikkoo sitten Optipariin, ei minkäänlaisia alotusoireita. Sertraliinin alasajo aiheutti mulle sähäreitä. Tähän mennessä on vaan positiivista kokemusta ko. lääkkeestä.