Meillä on raskausyritystä takana jo kohta viisi vuotta. Vika on minussa, mieheni saisi lapsia jonkun toisen kanssa tuosta vaan. Yksi ystävättäreni, jonka kanssa en ole kuitenkaan hirveästi viime vuosina ollut tekemisissä, on tänä aikana saanut kolme lasta ja odottaa parhaillaan neljättä. Hän tietää tilanteeni eikä ole ilmoittanut minulle raskauksistaan, vaan hänen miehensä on aina kertonut uutiset minun miehelleni, koska meidän miehemme ovat kavereita, joka sitten kertoo uutisen minulle.
Minusta tuntuu jollain tavalla omituiselta, lähes käsittämättömältä se, että siinä ajassa kun meillä on vain yritetty ja yritetty raskautta, ystävättäreni on saanut jo kolme kokonaista, oikeaa lasta ja saa kohta jo neljännen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Kaiken lisäksi minä aloitin lapsentekoyrityksen ennen häntä. Vuosia sitten kerroin hänelle innoissani että alamme yrittää lasta, ja siitä vasta melkein vuoden päästä tämä ystävättäreni kertoi että hekin alkavat yrittää, ja nyt hänellä on pian jo neljä lasta eli suurperhe eikä minulle ole vieläkään tapahtunut mitään. Tämä tuntuu jotenkin uskomattomalta.
Minusta tuntuu jollain tavalla omituiselta, lähes käsittämättömältä se, että siinä ajassa kun meillä on vain yritetty ja yritetty raskautta, ystävättäreni on saanut jo kolme kokonaista, oikeaa lasta ja saa kohta jo neljännen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Kaiken lisäksi minä aloitin lapsentekoyrityksen ennen häntä. Vuosia sitten kerroin hänelle innoissani että alamme yrittää lasta, ja siitä vasta melkein vuoden päästä tämä ystävättäreni kertoi että hekin alkavat yrittää, ja nyt hänellä on pian jo neljä lasta eli suurperhe eikä minulle ole vieläkään tapahtunut mitään. Tämä tuntuu jotenkin uskomattomalta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
todella tuttu tunne näiden vuosien aikana...
Toiset sikiää ja tulee jotenkin sellainen olo että olisi eka ollut "meidän vuoro"..
Tyyliin että kaupassakin jonossa ekana oleva saa ekaksi palvelua ja nooin..
Valitettavasti se ei tässä asiassa ole noin=/
On ehtinyt moni aloittamaan yrityksen, saamaan lapsen ja vielä eroamaan...ja meille ei valonpilkahdustakaan....
Mutta Murinaliina, älä luovuta...meillekin on tälle elämälle varattuna joku ihana yllätys, se vaan antaa odotuttaa itseään=)
Voimia!
Niin. Sitähän se lapsettomuus on, ei sillä ole mitään tekemistä tuttujen kanssa jotka saavat lapsia tuosta vaan. Sitä asiaa toki voi hämmästellä ja kauhistella hamaan tappiin saakka, kukaan ei kiellä. Eipä kuitenkaan kannata uhrata elämäänsä miettimiseen kun on kuitenkin ilmeisesti syykin selvä, että miksi niitä lapsia ei tule. Tiedän pariskuntia joille ei ole annettu lääketieteellistä selitystä sille ettei tapahdu hedelmöitystä. Kaikki elimet pelaa kuten pitää mutta mitään ei tapahdu. Se voi pistää vähän miettimään...
Jaksamista kaikille jotka pyörivät lapsettomuus asian äärellä, syystä tai toisesta!
Mitäs kauheaa siinä on? Ei elämä tai lastenteko ole mikään kilpailu, jossa pitää päästä maaliin ensimmäisenä. Toiset nyt vaan lisääntyy helpommin kuin toiset. Ei se ole sinulta pois, vaikka heillä olisikin iso katras lapsia.
eihän toki muiden lapset olekaan keltään pois..
Ja siksi näitä asioita yksinkertaisesti jutellaankin helpommin täällä saman kokeneiden kanssa kuin ns normaalisti sikiävien koska tätä tunnetta ei voi selittää jos sitä ei itse tunne...
Ei me kilpailla eikä haluta maaliin tmv mutta toki se harmittaa ja välillä pistää mielen apeaksi kun oma haave ei toteudu.
Vaikka olisikin ns elämä, niin kyllä tämä asia mielessä liikkuu ihan päivittäin, edes hetken...
Edelleen toivotan voimia kaikille tunteiden sekamelskassa kamppaileville*hali*
"Käsittämättömän kauhealla" tarkoitin tilanteen traagisuutta omalta kannaltani. Mutta erityisesti halusin tuoda esiin sen, että minusta tilanne on jotenkin omituinen ja absurdi, se tuntuu siltä. Ehket ymmärrä sitä tunnetta sitten, mutta moni muu tuntuu ymmärtävän... Tuntuu niin oudolta ja absurdilta, että siinä ajassa kun meillä yritetään ja yritetään ja junnataan vain samassa pisteessä, toisen elämä menee eteenpäin ja muuttuu ja kertyy henkilökohtaiseksi historiaksi jossa lapsia syntyy ja kasvatetaan ja laitetaan tarhaan jne jne. En siis niinkään puhu kateudesta tms, vaan tilanteen käsittämättömyydestä.
Ollaanpas sitä niin kypsiä ja epäitsekkäitä tai sitten lapsettomuus asiat ovat sinulle täysin vieraita! Toivottavasti sinulla pelaa nämä kyseiset taidot myös muilla elämän osa-alueilla.
No mutta niinhän elämässä usein tapahtuu, toiset pääsee esim. työelämässä eteenpäin nopeammin kuin toiset, toiset löytää sopivan kumppanin nopeammin kuin toiset, jne.
Enhän mä mitään muuta sanonut, että elämässä niin usein käy, että joku saavuttaa jotain, mitä toinen haluaa. Olipa kyse mistä tahansa. EI se tarkoita etteikö meilläkin (kyllä, minäkin olen lapseton) voisi se oma onni löytyä. Se vain vie enemmän aikaa kuin muilla. Iloitkaamme muiden onnistumisista, ei se ole meiltä pois. EI ystävien elämänrytmit voi mitenkään mennä aina samaa rataa.
Me ollaan yritetty parisen vuotta, yhdessä oltu pitempään, mutta tiivistä yritystä takana se pari vuotta...
Todella raskasta, kun itselle tulee ikää, ahdistaa, v--uttaa, masentaa... Ja lähipiiri sen kun lisääntyy! Haluaisi niin kovasti iloita toisten onnesta, mutta kun ei pysty.
Tässä muuttuu väkisinkin katkeraksi ja surulliseksi. Ja kaikkien kyselyt "Jokos tekin...?" ja "Milloinkas teille?" raastaa hermoja ja vääntää sisintä.
Miten taas jaksaa huomiseen???
Mun on pakko keksiä joku uus aikaa ja ajatuksia muualle vievä harrastus tai sekoaa pää kohta...
varmaan vähän itsekullakin ollut jossain vaiheessa lapsettomuutta. Totuus kuitenkin on ettei maailma lakkaa pyörimästä ja ihmiset lisääntymästä,vaikka me lapsettomat saatamme saada oman maailmamme pysähtymään siihen paikkaan kun tieto lapsettomuudesta läpsäisee päin naamaa.
Ajan kanssa tuonkin asian kanssa oppii elämään ja olemaan vilpittömästi iloinen ystäviensä ja muiden tuttujensa perheenlisäyksestä.Onhan se kuitenkin kiva,ettei kaikilla tarvii olla yhtä hankalaa se lasten saaminen.
Meillä lapsettomilla on tällänen vitsaus ja toisilla varmaan muita vitsauksia kannettavanaan.
Niin kuin joku joskus on sanonut:-jokaisella on ristinsä kannettavanaan.
Kyllä se ystävän lapsen saaminen on kuitenkin kiva juttu,varsinkin kun on nähnyt sellastakin että tuttava menettää lapsensa.Lapsen synnyttyä se vasta jännittäminen alkaa,että saa lapsensa pidettyä ehjin nahoin ja huoli lapsen tulevaisuudesta ja elämästä seuraa hamaan loppuun asti.
Joskus ajattelin,että sitä mitä mulla ei ole ,ei sitä voi menettääkään. Olisiko tuttavan lapsen kuoleminen vaikuttanut jotenkin ajatuksiini?
Aika kuluu niin nopeasti että sen huomaa oikeastaan vasta, kun seuraa ympäristön tapahtumia. Me aloitimme yrityksen, ja pari kuukautta tästä siskoni ilmoitti olevansa raskaana. Ajattelin silloin, että ihanaa - mahdetaankohan odottaa yhtä aikaa. Nyt siskoni poika ottaa ensiaskeliaan, ja meillä takana yksi epäonnistunut IVF -siirto. Väkisinkin joskus tulee poikaa katsellessa haikeus, että tuon ikäinen minunkin lapseni voisi olla. Siis jos helposti raskaaksi tulisin.
Voimia kaikille kohtalotovereille! Rakkaimmat lapset ovat usein monien kyynelten lapsia, muistakaa tämä. =)