Suoriutuminen

Minä olen kärsinyt sosiaalisesta jännittämisestä niin kauan kuin muistan. Minulla yhtenä suurena ongelmana on se, että suoriutumiskykyni laskee merkittävästi silloin kun muita ihmisiä on läsnä. Esim. jos pelaan vaikka jotain älypeliä, suoritan vaativaa tehtävää tms yksin ollessani, saan erittäin hyviä (jopa selvästi keskivertoa parempia!) tuloksia, mutta jos muita ihmisiä on katsomassa ja arvioimassa suoriutumistani, menen ihan tönköksi ja saan tehtävässä huonoja tuloksia. Onko muita joilla näin? Pelkään töihin menoa ja monia muita sosiaalisia tapahtumia, koska näemmä pystyn suoriutumaan haasteista vain yksin ollessani. Mielestäni tämä ongelmani liittyy vahvasti siihen että minulla on myös huono itseluottamus. Kohtalotovereita? Neuvoja?
3401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihminen voi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Sinä keskityt toisten läsnäollessa miettimään sitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Tällöin keskittyminen muihin asioihin muuttuu mahdottomaksi ja epäonnistut tehtävissäsi. Mikä puolestaan heikentää itseluottamustasi ja saa sinut entistä enemmän ajattelemaan sitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Kierre on valmis.

Tällainen kierre on tuttu myös minulle. Kierteen pysäyttäminen vaatii oman ajattelutavan rankkaa kyseenalaistamista. Huonon itseluottamuksen takana on yleensä suuri joukko erilaisia itseen kohdistuvia vääriä uskomuksia. Nämä uskomukset pitäisi tunnistaa, ja sitten niitä pitäisi alkaa kyseenalaistaa. Tämä onnistuu ehkä helpoiten terapeutin ohjauksessa. Mutta alkuun pääsee itsekin. Tee itsellesi esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

Tarvitsenko kaikkien ihmisten hyväksynnän?
Mitä tarkoitan hyväksynnällä?
Mitä tapahtuu, jos joku torjuu minut?
Voinko lisätä ihmisarvoani erilaisilla suorituksilla?
Saanko tehdä virheitä? Jos en, niin kuka sen kieltää?

Ja niin edelleen... Tällaisia kysymyksiä kun toistaa itselleen, niin voi saada vähitellen hieman enemmän "liikkumatilaa". Ei ole enää niin jumissa omien ajatusvääristymiensä kanssa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Olet oikeassa, jonkinlainen epäonnistumisen ja epäonnistumisen pelon välinen noidankehä minulla on päässyt syntymään. Psykoterapiaan menisin, jos minulla olisi siihen varaa... Aion siis ihan omatoimisesti aloittaa tämän minäkuvani muuttamisen ja kierteen katkaisemisen!

    Äänestä

  • Katalina kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Olet oikeassa, jonkinlainen epäonnistumisen ja epäonnistumisen pelon välinen noidankehä minulla on päässyt syntymään. Psykoterapiaan menisin, jos minulla olisi siihen varaa... Aion siis ihan omatoimisesti aloittaa tämän minäkuvani muuttamisen ja kierteen katkaisemisen!

    Minulla tuo "aion aloittaa" -vaihe kesti noin 20 vuotta. Huomasin lopulta, että "aikominen" ei paranna minua.

    Vaikka ei olisikaan mahdollisuutta terapiaan, niin aina voi käyttää hyväkseen aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Yksi hyvä kirja on Edmund J. Bournen "Vapaaksi ahdistuksesta". Siinä annetaan hyvin selkeitä ohjeita oman ajattelutavan kyseenalaistamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katalina kirjoitti:

Minä olen kärsinyt sosiaalisesta jännittämisestä niin kauan kuin muistan. Minulla yhtenä suurena ongelmana on se, että suoriutumiskykyni laskee merkittävästi silloin kun muita ihmisiä on läsnä. Esim. jos pelaan vaikka jotain älypeliä, suoritan vaativaa tehtävää tms yksin ollessani, saan erittäin hyviä (jopa selvästi keskivertoa parempia!) tuloksia, mutta jos muita ihmisiä on katsomassa ja arvioimassa suoriutumistani, menen ihan tönköksi ja saan tehtävässä huonoja tuloksia. Onko muita joilla näin? Pelkään töihin menoa ja monia muita sosiaalisia tapahtumia, koska näemmä pystyn suoriutumaan haasteista vain yksin ollessani. Mielestäni tämä ongelmani liittyy vahvasti siihen että minulla on myös huono itseluottamus. Kohtalotovereita? Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu