Hämmästelen ihmisten pahantahtoisuutta ja vihaa. Vuoronperään esitetään huomattavaa alipainoa tai ylipainoa ja paheksutaan. Pohtimisen aihetta olisi siinä, milloin ihminen on syömishäiriöinen, mikä on perimän ja mikä kulttuurin osuus? Jokainen toisia solvaava katsokoon peiliin! Minun kodissani muuten vanhemmat opettivat käytöstapoja.
Heräsin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen virkeänä. Masentuneena pelkkä sängystä nouseminen on vaikeaa. Itsetuntokin tuntuu niin hyvältä, että sitä eivät nettipalstan puskajussit horjuta. Monet kirjoitukset vaan tuntuvat hyödyttömiltä, kuten terveyshaitoilla pelottelu. Kun lihoin 20kg/9kk, minulla on eläkeikään aikaa 40 vuotta päästä niistä eroon. Uhkaukset eivät kosketa.
Mikä on oikeasti tärkeää? Minulla on rakastavia lähimmäisiä, neljä toimivaa raajaa, kohtuullinen terveys, työ ja opiskelupaikka. Mielessäni on vielä se, kun viime kesänä eräs mies kehui minua hyvännäköiseksi. Vaikka nykyään olenkin melko pyöreä, hän oli rehellisesti sitä mieltä, että näytän paremmalta kuin pirinarkkariaikoina. Todennäköisesti hän on oikeassa.
Paras tyttöystäväni tällä hetkellä laihduttaa amfetamiinilla. Alle kaksikymppisinä olimme hoikkia kuin heinäseipäät. Laihuus ei enää mielestäni ole itseisarvo, jota pitää tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Luulen, että ystävääni koskee tuo armoton sinkkupyöritys ja naisten kilpailu miesten huomiosta. Itse olen onneksi tästä kuviosta ulkona, koska olen jo löytänyt parhaan mahdollisen.
Heräsin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen virkeänä. Masentuneena pelkkä sängystä nouseminen on vaikeaa. Itsetuntokin tuntuu niin hyvältä, että sitä eivät nettipalstan puskajussit horjuta. Monet kirjoitukset vaan tuntuvat hyödyttömiltä, kuten terveyshaitoilla pelottelu. Kun lihoin 20kg/9kk, minulla on eläkeikään aikaa 40 vuotta päästä niistä eroon. Uhkaukset eivät kosketa.
Mikä on oikeasti tärkeää? Minulla on rakastavia lähimmäisiä, neljä toimivaa raajaa, kohtuullinen terveys, työ ja opiskelupaikka. Mielessäni on vielä se, kun viime kesänä eräs mies kehui minua hyvännäköiseksi. Vaikka nykyään olenkin melko pyöreä, hän oli rehellisesti sitä mieltä, että näytän paremmalta kuin pirinarkkariaikoina. Todennäköisesti hän on oikeassa.
Paras tyttöystäväni tällä hetkellä laihduttaa amfetamiinilla. Alle kaksikymppisinä olimme hoikkia kuin heinäseipäät. Laihuus ei enää mielestäni ole itseisarvo, jota pitää tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Luulen, että ystävääni koskee tuo armoton sinkkupyöritys ja naisten kilpailu miesten huomiosta. Itse olen onneksi tästä kuviosta ulkona, koska olen jo löytänyt parhaan mahdollisen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäisin vielä kysymyksen: mikä mielestänne on itse aiheutettua? Ylipaino ja alipaino? Addiktiot, kuten pelaaminen, seksinhimo, tupakointi, alkoholismi?
Omalta kohdaltani voisin kysyä: onko se itseaiheutettua, että sairastuin maanis-depressiivisyyteen 17-vuotiaana? Entä se, että psykoosilääkkeiden käyttö lisää painoa? olisinko parempi yhteiskunnan jäsen hoikkana huumeiden käyttäjänä (tukee järjestäytynyttä rikollisuutta) kuin ylipainoisena työntekijänä ja opiskelijana?
Entäpä epäterveellisen ruoan verotuksen lisääminen tai lihaville korkeammat lääkärimaksut? Tuo ruoan verotus ei koskisi minua, koska niitä ei ruokavaliooni kuulu. Jos vaihtoehdoiksi tarjotaan keppiä tai porkkanaa, kumpi on tehokkaampi?
Opin iänmyötä etten välitä tuontaivaallista,jos joku ilkeilee,ja provosoi se on hänen tyhmyyttään,Ei sairautesi sinun syy ole,Hienoe,että olet saanut työpaikan,ja opiskelet,ja että olet piristä päässyt eroon,Usein psyykelääkkeet lihottavat valitettavasti,haistata paskat tuollaisille änkyröille jotka täällä haukkuvat
Minun mielestäni lihavuus on ennen kaikkea psyykkisen puolen sairaus, johon ainut apu on ammattilaisen antama terapia. Ravitsemustieteellisen taustan omaava psykologi tai psykokogiaan opiskellut ravitsemustieteilijä on paras apu tähän asiaan. Pillerit, selluliittirasvat, ihmedieetit ja kirurgiset toimenpiteet voivat antaa hetkellisen ilon, mutta ei niillä lihavuuden perussyytä korjata.
Jottei keskustelu lähtisi sivuraiteille, niin totean että joidenkin henkilöiden lihavuus on seurausta taustalla olevasta sairaudesta. Valtaosa a lihavia tämä ei kuitenkaan kosketa.
Tämä viesti on tarkoitettu kaikille eikä siis sinulle henkilökohtaisesti.
Enpä sanoisi että lihavuus on sairaus, varsinkaan psyykkinen. Lihavuus useimmiten tulee hiljaa, kun elämäntavat muuttuvat nopeasti tai hitaasti (vuosissa tai päivissä) kohti epäterveellisempää. Se tapahtuu usein huomaamatta, eikä kukaan tahallaan liho. Liikunta vähenee tai ruoan määrä lisii.
Paras tapa laihtua on taas elämäntaparemontti, joka voi tapahtua pikkuhiljaa tai nopeasti. Laihdutuskuuri auttaa vain, jos viimeistään sen loputtua ja ihannepainoon päästyä muuttaa elämäntapoja. Pelkästään elämäntapamuutoksilla voi myös laihduttaa, kun yksi kerrallaan muuttaa kaikista epäterveellisimpiä tapoja, alkaa paino tippua kuin itsestään (joka taas antaa intoa muuttaa lisää epäterveellisiä tapoja).
Kukaan ei liho tahallaan vaan joskus lihominen johtuu joko tiedon puutteesta (lihottavista ruuasta/liikunnan hyödyistä) tai ajattelemattomuudesta.
Erikseen ovat kuitenkin nämä tapaukset, missä lihoo jonkun fyysisen/psyykkisen sairauden tai jonkin lääkityksen takia, niistä en kommentoi mitään muuta kuin että nekään eivät ole tahallaan aiheutettuja.
Kun ei oteta huomioon psyykkisiä tai fyysisiä sairauksia, joita altistavat lihomiselle, juuri huomaamaton elämäntapojen "rappeutuminen" on mitä oletettavimmin suurin lihavuuden syy. Eikä sen tarvitse olla edes mitään mullistavaa! Pari sokeripalaa kahviin joka päivä peruskalorimäärän lisäksi tuo kilon vuodessa, jos ajatellaan ihan pelkistetysti. Parissakymmenessä vuodessa onkin tullut parikymmentä kiloa ihan "hups vaan".
Eli lihavuus ei todellakaan ole aina seurausta tiedostetusta, ylenpalttisesta mässäilystä, kuten tällä palstalla usein suoraan oletetaan.
Erikseen on vielä juuri syömistapansa suoraan kotoa, jo lapsena oppineet, joihin itse lukeudun. En usko, että pienen lapsen tarvitsee tai kuuluu olla tietoinen jonkin ruuan "lihottavuudesta" tai että lapsen tarvitsisi itse sellaisia ruokia tietoisesti välttää. Vanhempien tehtävänä on opettaa lapselle terveelliset ruokailutottumukset, ja ne opetetaan parhaiten, kun koko perhe noudattaa niitä, hössöttämättä sen enempää terveellisyydestä kuin epäterveellisyydestäkään.
Minä nimittäin törmäsin ensimmäisen kerran ylipainooni vasta, kun sen takia alettiin kouluun mennessä kiusata. Vähän vanhempana vastuu lihavuudesta ja laihduttamisesta oli yhtäkkiä yksin minun - vähemmästäkin on pallo hukassa, eikä ruokavalio samanikäisten kiusaamisella ja aikuisten varoittelulla ja painostuksella muuttunut yhtään terveellisemmäksi.
olen samaa mieltä noista esittämistäsi lihavuuden syistä, vaikka ei tässä tutkimustietoa ole esittääkään. ainakin nuo ovat tärkeitä syitä joidenkin lihomiseen.
Itsekin olen törmännyt tähän oletukseen, että minun olisi jo 4-vuotiaasta alkaen pitänyt ymmärtää miten syödään terveellisesti, kun isäni tai äitini ei sitä minulle opettanut. syömisiäni ei paljoa kontrolloitu, ja lihoin aikamoiseksi tynnyriksi kuten vanhempanikin. eppuluokalle mennessäni alkoi kiusaaminen heti kun luokanovesta sisään astuin. ja sitä jatkui koko peruskoulun ajan. olihan sekin ilmiselvästi minun syytäni, kun en älynnyt laihduttaa, lenkkeillä ja olla olematta tyhmä. kerroin pitkän mietinnän jälkeen kiusaamisesta opettajalleni, joka vain nauroi. kerroin myös äidilleni, joka ei välittänyt, halusi vain kieltää asian mikä nyt oli suht inhimillinen erehdys. kerroin asiasta viiden vuoden jälkeen myös koulupsykologille, joka sivuutti asian. enää en edes toivonut laihtuvani, koska se ei olisi auttanut mitään. yhtä arvoton olisin lihavana tai laihana. kuitenkin yläasteella alkoi pakonomainen laihduttaminen, en enää voinut elää kilojeni kanssa. hain tietoa terveellisestä laihduttamisesta, ja äitinikin laihdutti. tiesin laihduttamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta enemmän kuin moni aikuinen niihin aikoihin. aluksi laihdutin terveellisesti. koska muutos ei ollut tarpeeksi nopea, lopetin syömisen, juoksin joka päivä ja laihduin nuo maagiset 15 kg lyhyessä ajassa. lukiossa "sairastuin" masennukseen (lainausmerkit siksi, että tällä palstalla masennus on laiskuutta, ei sairaus) ja lihoin sitten ne 15kg takaisin. ja tässä sitä ollaan, yksi itsemurhayritys takana ja laihdutus päällä. ehkä minä vielä bikinikuntoon ehdin kesäksi ja olen sitten kunnon kansalainen enkä rasita kiloillani muiden elämää. katkera en jaksa olla kenellekään muulle kuin itselleni, jos itsellenikään. mennyt on mennyttä.
anteeksi vuodatukseni, mutta ajattelin kertoa tarinani kun kaltaisiani taitaa olla enemmänkin kuin vain minä.
tunnekylmien ihmisten haukut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Itselläni on ylipainoa vajaa 20kg ja silti elämäni on erinomaisella tolalla. On ihana mies, ihana poika, talous kunnossa ja terveys erinomainen. Ja minua ei kyllä hetkauta pennin vertaa jos jotain ihmistä kiloni eivät miellytä, kuten yleensäkään en elä elämääni toisia miellyttääkseni... Olen ajatellut jossain vaiheessa laihduttaa ainakin hiukan, mutta se ei ole tämän hetken asia enkä tee sitä muiden kuin itseni takia, jos motivaatiota sitten löytyy. Ja mieheni, myös ex-pirinisti, omistaa tätänykyä pienen mahan joka näyttää huomattavasti paremmalta kuin koljottavat kylkiluut.