Olin tänään koirien kanssa metsässä ja yhtäkkiä aika läheltä (ainakin kuulosti siltä) rupesi kuulumaan kova linnun ääni. Lintu oli vahvan äänen perusteella joku iso. Äänessä tuntui olevan kolmekin erilaista osaa. Oli vahvaa kurnuttavaa ääntä, jonka jälkeen isoja töräyksiä - kuin torvesta. Välillä kuului myös "naputtava" ääni. Todella vaikea kuvata sanoin. Sen verran kova ääni oli, että koiratkin säikähtivät. Eivät uskaltaneet mennä äänen suuntaan ja toinen koirista meinasi lähteä puhisten karkuun. :D
Minkä ääni?
metsäläinen...
8929
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vai teeri soitimella?
Tosin en oo koskaan niiden ääniä kuullut, niin en tiedä. Miten teerin ja metson äänet eroaa toisistaan?
Mutta tuntui että kiukkuinen oli lintu. Ehkä halusi meidät ajaa tiehensä.
jäljet metsässä hangessa täällä Lounais-Suomessa. Askelet olivat n.20 sm pitkiä ja miltei suorassa rivissä ja olivat painuneet lumen läpi maahan n.10 senttiä. Jossain kohtaa näkyi kuin 3 varvasta olisi eteenpäin ja yksi taaksepäin. Lintu on siis ollut suht. raskas ja jalanjälkien halkaisijakin oli varmaan 6-7sm. Seurasin niitä n. 100 metriä, mutta loppuivat sitten kummassakin sunnassa eli ilmasta oli tullut ja takaisin meni.
lintuja: eka oli sammakko, toka kurki ja kolme tikka.
Joo, haha. xD Sammakon, kurjen ja tikan kuorolaulanta maantasolta? :)
varsinaisesti lintu, kun siivet ovat kutistuneet pois. Alkumuoto kyllä varmaan on osannut lentääkin, ehkä se on näyttänyt joltain lentoliskolta, mutta osasikohan edes kurnuttaa vielä silloin.
mutta en millään muista mikä lintu se oli.
Mieleen tuli ensimmäiseksi mustarastas, (mutta en todellakaan tiedä onko se se) osaako joku kertoa millaista ääntä mustarastas pitää, pelkkään intuitioon ei kai kannata luottaa?
Korppi.