Hei kaikille!En ole pitkään aikaan vieraillut näillä sivuilla, kun ei ole ollut ajankohtaista.
Vuoden päivät sitten kärsin kaikenlaisista oireista, kirjoittelin ja kiukuttelin monestakin asiasta näillä palstoilla. En osannut ottaa oireita mitenkään vastaan. Olin täysin valmistautumaton ja tietämätön. Mulla on tällä hetkellä onneksi hyvä kausi. Tuntuu kuin olisin herännyt jostain pahasta unesta. Toivon, että en tarvitse kokea mitään voimakkaita oireita ainakaan ihan heti. Kerään voimia kestää tulevat koettelemukset.
Nyt olen valmistautunut. Voimia siskot, murrosvuodet ovat tulossa!
Vuoden päivät sitten kärsin kaikenlaisista oireista, kirjoittelin ja kiukuttelin monestakin asiasta näillä palstoilla. En osannut ottaa oireita mitenkään vastaan. Olin täysin valmistautumaton ja tietämätön. Mulla on tällä hetkellä onneksi hyvä kausi. Tuntuu kuin olisin herännyt jostain pahasta unesta. Toivon, että en tarvitse kokea mitään voimakkaita oireita ainakaan ihan heti. Kerään voimia kestää tulevat koettelemukset.
Nyt olen valmistautunut. Voimia siskot, murrosvuodet ovat tulossa!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei! Kiva kuulla tuollaista positiivista viestiä. Millaisia oireita sinulla oli vuosi sitten? Miten olet päässyt niistä eroon kun kerrot että nyt on parempi kausi? Käytätkö hormooneja? Kuukautiset tulossa vai menossa vai mennyt?
Henkilökohtaisia kysymyksiä,mutta täällähän ei ole pakko vastata. Kaikkea hyvää sulle ja jaksamista.
Kuukautiseni palasivat, kolme säännöllistä kiertoa takana. Kaikenlainen jännitys ja hermostuneisuus on poissa. En ehtinyt mitään lääkkeitä alkaa käyttään, kerran kävin lääkärissä. Ajattelin näin, kuukautiskierron normalisoituminen sai minut henkisesti tasapainoon, Eli sain AIKALISÄN!
Kiva kuulla, että sulla on asiat balanssissa:)
Samaa ei voi sanoa valitettavasti ikätoveristasi.
Mulla alkoi n. 44-46 v. tulla kummallisia tuntemuksia: karseita hikipuuskia, yöt pyörin vesilammikossa, kasvot jatkuvasti punaiset ja pöhöttyneet, mieliala heitteli tosi pahasti, kaikki oli ihan p***lään.
En minäkään ollut tuollaiseen varautunut, enkä voinut kuvitellakaan, et ne jotain vaihtareita ois ollu. Vasta 47 v. menin kyselemään neuvoa gyneltä. Ja oikeessa olin, oli vaihtarit jo ihan pitkällä menossa.
Nyt on korvaushoidot olleet siitä asti päällä, sillä ei siitä elämästä yksinkertaisesti ilman niitä tullut mitään. Yritin kyllä, mutta aivan toivotonta. Elämä oli hyvin surkeeta.
Nyt on asiat siltä osin kunnossa, joskin harmittaa, että jo näin aikaisin piti tähän leikkiin ryhtyä.
Jos en olisi työelämässä, yrittäisin sinnitellä ja liikkua paljon jne., ettei tarvitsisi turvautua hormonihoitoihin, mut nyt on pakko.
*
Kertoile sinäkin, jos haluat, millaiset kuviot sulla nykyään on. Käytätkö jotain, vai mitenkä.
Oikein mukavaa olotilaa sinulle edelleenkin:)
vaihdevuodet eivät ole sairaus, mutta miten niihin oireisiin sitten pitäisi suhtautua, kun ei mikään "oikea" sairaus tätä ennen ole näin pahasti kyykyttänyt. Vaihdevuodet = vuosikausien työkyvyttömyys ja henkinen helvetti
Tulee mieleen, että miten entisajan naiset ovat selvineet vaihdevuosista? Asioista ei ennen ainakaan puhuttu niin avoimesti, kuin nykyään. Ovatko vain kärsineet hiljaa? Vai onko suuri lapsimäärä vaikuttanut ehkäisevästi vaihdevuosi oireisiin? Vaaditaanko naiselta nykyään liikaa työ-ja perhe-elämän suhteen, että kroppakin protestoi? Aina pitäisi jaksaa ja olla kaunis ja hyväkuntoinen jne... Minusta vaihdevuodet eivät ole sairaus, vaan yksi aikakausi naisen elämässä. Ymmärrän toki naisia joilla on monenlaista ongelmaa asian tiimoilta. Jaksamista vain kaikille NAISILLE!
Ne vaikeat vv oireiset kiersivät kylähulluina pitkin kyliä kerjuulla. Tai makasivat hyyryläisenä ruokko-akkana mökin nurkassa.
Saivat leipäpalan silloin tällöin jos saivat. Myssyttivät sitten sitä kuivaa leipää omassa hampaattomassa suussaan veteläksi ja kaivoivat sitä mössöä imetyksestä vierotettaville lapsille.
Ja kuolivat verenvuotoihinsa, kirkonkirjoissa ne kuolinsyyt ovat merkattuna, verensyöksy. Siis jos olivat jääneet synnytyksistä ja keuhkotaudeista yms. kulkutaudeista henkiin.
Nämä on suusanallista perimätietoa itäsuomesta ja karjalasta.
Ja karjalasta evakkona tuotiin suomeen muuttokuorman päälle kiinni köysillä sidottuna. Jos sukulaiset halusivat yrittää huolehtia. Muussatapauksessa päästettiin irti ja annettiin painaa menemään takas mökkiinsä. Ja sinne jäi.
Suomenpuolella isommissa asutuskeskuksissa olikin sitten hourulat, minne ne pahimmat vv oireiset sitten suljettiin. Ja aina ei tarvinnut olla mitään oireitakaan, riitti vaan jos sukulaiset halusivat päästä ylimääräisistä ruokittavista eroon.
Lue Pohjola-Pirhosen tai Utrion romaaneja, niistä sitä kerrotaan. Noiden romaanien asiatieto perustuu todelliseen historiaan ja kunakin aikakautena vallitseviin tutkittuihin virallisiin käytäntöihin ja toimintatapoihin.
Jos ajatellaan vaikka vain ihan lähihistoriaa, 50-60 vuotta sitten, kuinka moni nainen ylipäätään eli niin vanhaksi, että ehti saada vaihdevuodet? Jos eli, vaivoista ei takuulla puhuttu, vaan ne kärsittiin hiljaa itsekseen. Eihän silloin puhuttu kuukautisistakaan.
Nykyinen työelämä vaatii niin naisilta kuin miehiltäkin ihan mahdottomia, ja se on yksi syy hoidon tarpeeseen. Jos saisi olla vain kotona, ei välttämättä tarvitsisikaan lääkkeitä, mutta kun on pakko suorittaa 100 % koko ajan, ilman lääkkeitä ei selviä.
Ennen toista maailmansotaa suuri osa Suomen naisista teki työtään kotona joko perheenemäntinä tai maalaistalon emäntinä. Työtä oli sielläkin paljon (ilman nykyaikaisia työtä helpottavia koneita), mutta periaatteessa työtahdin sai määrätä itse, ja työ oli rasittavaa ennen kaikkea fyysisesti, ei niinkään henkisesti niin kuin nykynaisten työt.
Tässä pari selitystä siihen, miksi "ennen ei valitettu". Suurin syy varmaan kuitenkin on, ettei ollut sopivaa valittaa tällaisista asioista.
ja kotonakin paljon omissa oloissani - näin ne päivät jotenkin sujuvat. Yksinolossa on kyllä haittapuoliakin. Fyysinen rasitus, käsillä tekeminen ja liikunta ovat näköjään hyväksi. Sen sijaan kaikki henkinen rasitus on vietävän stressaavaa. Tänään hämmästyin itsekin, kuinka yksi pikkuasia (matkasuunnitelmissani ilmennyt epävarmuustekijä) sai minut täysin pois tolaltani, vaikka yritin järkeillä itselleni, ettei tuo maata kaada. Tiedä vaikka vielä joutuisin kuitenkin syömään jotain henkisesti stabiloivaa. Miun vv-vaivani tuntuvat keskittyvän näihin sekoamisen tuntemuksiin.. eipä näitä viitsi paljon kylillä valitella.
Minulla ei ole enää munasarjoja, joten estrogeenin puutos tuli kertaheitolla. Sitä ennen oli vaihdevuosivaivoja endometrioosin vaimentamien munasarjojen takia, mutta elämän ilo katosi munasarjojen poiston myötä.
Tapahtui elämässä muitakin vaikeita asioita, mutta pääsyyksi olen todennut hormonihommelit.
Nykyinen annostukseni ei oikein riitä ja enempää en voi syödä (verenpaine nousi). Kuukaudessa on aika vähän semmoisia päivä, jolloin kuumia aaltoja ei olisi. Onneksi niitä on vain iltaisin, öisin ja aikaisin aamulla, joten töissä saan vielä olla rauhassa.
Töihin meno joskus ahdistaa. Työ on tarkkuutta vaativaa ja moni tärkeä asia on kontollani. Työni tarkastetaan ja jos olen tehnyt virheen siitä huomautetaan - aina- . Tämä työnluonne on käynyt ahdistavaksi, pelkään virheitä, enkä osaa luontevasti ottaa vastaan negatiivista palautetta.
Toki positiivistakin saan, mutta tuntuu, että sillä kuitataan kaikki muu työn epäkohta.
Kotona saatan murehtia, jos olen tehnyt töissä virheen, vaikka pienenkin. En enää osaa ajatella, että kukaan ei ole täydellinen.
Olen aina kärsinyt ns. sunnuntaimasennuksesta ja nykyisin sekin on pahentunut.
Alkoholi aiheuttaa heräämisen aamuyöstä ja 90 prosenttisesti jonkunlaisen morkkiksen vaikka mitään pahaa ei ole tehnytkään. Olen satunnaiskäyttäjä, joten ei tuo nyt niin haittaa.
Joskus on kummallinen levoton tunne, eikä hyvä tv-ohjelma tai harrastus edes rauhoita. Käyn kyllä kävelylenkillä jos joku asia paisuu mielessä suureksi.
Jos lapsilla on jotain huolia, otan itseeni ja nukun huonosti. Saatan herätä nukahtamisen jälkeen ihmeelliseen tunteeseen ja heti mieleen tulee joku ikävä asia tai huoli. Herään yöllä ja kohta tulee kuuma-aalto.Usein viikonloppunakin herään 4 - 5 aikoihin eli aivan sama pitääkö töihin vai onko vapaapäivä, kun ei voi nauttia pitkistä aamu-unista.
Ravintolaelämä ei enää kiinnosta eikä miehet. Moni asia närkästyttää kauheasti ja varsinkin ihmisten epäasiallinen käytös.
Ennen olin huumorintajuinen ja kiva, osasin nauraa itselleni ja iloitsin elämän pienistäkin asioista. Kertoilin vitsejä ja järjestelin pippaloita. Lomat tuntuivat ihanalta ja osasin nauttia niistä. Oli kiva laittautua ja lähteä juhliin jne.
Pitkä matka vielä 50-vuotiaaksi ja tilanne on tämä.
Onko kohtalotovereita, mistä saitte avun, että mielenne piristyi, uni parani tms.
En haluaisi syödä mielialalääkkeitä.
Voimia sinulle kovasti jaksamiseen. Itse omen 50v. ja joutunut tekemään pätkätöitä. Olen myös fyysisesti vajaakuntoinen, ( synnynnäinenen syd.vika joka on korjattu, mutta se on aiheuttanut luuston kehityshäiriöitä )vika ei näy, mutta varmasti se on osasyyllinen pätkätöihin, koska sijaisuuksissa ei ole terv.tarkastuksia ja saan salattua sairauteni.
Minua on tutkittu ja fysiatri toteaa työkunnon alenemaa, joten minulle kuuluisi osa-aika eläke, jos minulla olisi vakituinen työ. Nyt olen ollut työtön tammikuusta ja tunnen itseni niin huonoksi. Masentaa, ahdistaa ja on surullinen olo.
Yritän salata sairauteni, enkä halua ilmaiseksi mihinkään työharjotteluun, jossa minua tarkkailtaisiin. Kaikenlainen tarkkailu aiheuttaa minussa ahdistusta, se juontaa lapsena paljon sairastamiseen. En missään nimessä halua näyttää heikkouksiani, enkä kertoa ongelmaani vieraille työnantajille esim. työnhakutilanteissa.
Kevyviä töitä on vaikea saada, olen kuitenkin saanut tehdä srk.lle lastenohjaajan sairasloman sijaisuuksia. Siellä vaivani tiedetään ja ymmärretään.
Nyt hain eräänlaiselle työnhakukurssille ja kysyin työharjottelupaikankin eräästä kivasta paikasta, mutta en päässyt kurssille. Ehkä siksi, kun en ole pitkäaikaistyötön ja olen oma-alotteinen ja innokas. Se ei ilmeisesti ole hyvä asia tässä työkkärinmeiningissä.
Niin, pointtini on tämä. Sinulla taitaa olla myös ahdistusta siitä tarkkailtavana olemisesta. Kiinnitin nimittäin huomiotani siihen, että olet alkanut pelkäämään sitä kontrolointia. Ja ajattelin sinulle kertoa, että jos siinä on nyt takana jokin alitajunnasta pulpahteleva ajatus, joka sinua häiritsee. Ja kun saisit kiinni siitä ajatuksesta, mikä aiheuttaa sen ahdistuksen, niin voisi helpottaa.
Voi olla, että olen väärässä, ja kaikki sinun ongelmasi liittyykin vain siihen estrogeenin puutteeseen. Mutta halusin vain auttaa ja tunsin, että sulla on sama ongelma kuin mulla. Minä kun olen aina ollut sellainen, että en kestä sitä kontrollia ja valvontaa, vaan se ahdistaa. Olen aina viihtynyt työssä, missä saan käyttää luovuutta ja suhteellisen itsenäistä työtä. En saa kuitenkaan mitään paniikkeja, vaikka työskentelyäni joskus joku tarkkaileekin ja työtäni tarkistetaan joskus. Mutta missään nimessä en pystyisi itse tekemään sellaista työtä, jos se olisi säännällistä, vaan se aiheuttaisi minussa voimakasta ahdistusta.
Itse tiedän kuitenkin, että minun ahdistukseni tulee lapsuuden sairaalakokemuksista ja monivuotisesta sairastamisesta ja objektina olemisesta.
Jos sinusta tuntuu, että ahdistus pahenee, niin että et meinaa jaksaa tehdä työtäsi, suosittelisin, että kävisit keskustelemassa ongelmastasi mielenterveystoimistossa. Usein tuollainen ahdistus nimittäin voi helpottua muutaman keskustelukerran avulla. Siis kun pääsee siitä itse kiinni ja ymmärtää mistä se johtuu.
Voimia ja jaksamisia sinulle. Halusin vain auttaa, joten älä loukkaannu jos ideani onkin tyhmä.
jos olit sarza niin muistan. Minä olen -59 ja kirjoittelin täällä runsas puoli vuotta sitten.
Silloin oli menkat kolme kuukautta myöhässä. No ne alkoivat taas toimien muutaman kierron.Nyt oli taas yhdet menkat välistä pois(kierto 70 pv).
Pari päivää sitten alkoi vuoto mutta ei ollenkaan niin runsaana kuin tavallisesti.
Käytin tässä välissä kuukauden Estrogeeliäkin ja Lugesteronea. Sain siitä kolme kiloa kuussa lisää. Joten se kokeilu päättyi siihen.
Iloitsen jokaisista kuukautisista mitkä saan. Loppumassa nämä ovat...tajuan sen. Minulla on verisuonitauteihin sukurasite joten kun menkat loppuvat alle 50- vuotiaana niin altistun turhan aikaisin verisuonivaurioille.
MInä olin jotenkin hermona, itkuinen, ja voimaton. Hikoiluja ei ole ollut kuitenkaan. Mieliala askarruttaa.
Sanokaa miten saan mielialan kohoamaan? Ja elämänvirran takaisin?
Älkää ehdottako ravintoa ja liikunta sillä niitä noudatan jo!
Eli siin hermoilu on jäänyt mutta uupumus ja itkuherkkyys on jäänyt. Nyt vähän helpotti kun menkat alkoi pari päivää sitten...seuraavat tulevat tietysti taas 70:n päivän päästä ja sitä enne on kenkku olo loppua kohti.
Hyväksy itsesi ja tilanteesi. Älä mieti liikoja. Tarvitset ymmärtävää olkapäätä ja oikeutta olla sellainen kuin olet tällä hetkellä. Hemmottele itseäsi asioilla, jotka saavat mielen paremmaksi. Meillä kaikilla on huonot hetkemme, ja helppoa on toisen sanoa toiselle tee niin ja näin. Elämässä löytyy kuitenkin se punainen lanka, jota pitkin jokainen kulkee. Aurinko on jo korkealla ja antaa voimia jos ei tänään, niin ehkä huomenna. Väliaikaista kaikki on vaan......
Uudet kauniit vaatteet, kengät ja uusi meikki antavat minulle sitä mielen iloa.
Nyt olen laihdutusprojektilla jo kolme viikkoa ollut. Olen ottanut esille muutama vuosi sitten ostettuja kauniita kesävaatteitani, jotka eivä mahtuneet päälle viime, eikä sitä edellisenä kesänä. Nyt ihastelen niitä henkarissa esillä eteisessä ja sovittelen välillä. Vielä noin 10 kiloa pois ja sitten mahtuis.
Ja tämän laihdutusprojektin myötä, kirjaan kaikki syömiseni ja liikkumiseni uuteen liikunta kalenteriin. Näin olen huomannut, että minun itkuherkkyyteni on vähentynyt.
Minä tarvitsen haastetta ja projektia koko ajan itselleni ja juuri tuo tuollainen tarkkaileminen, oli se sitten oma paino ja liikunta, linnut tai kevään kukkaset, auttaa minua vajoamasta itsesääliin.
Tsemppiä sulle.
Nimimerkki tuntuu tutulta :-)
Kuukautisten tuleminen helpottaa selvästi oloa. Minullakin ovat kierrot loppumassa. Iloitsen jokaisesta veritipasta (huh, huh) Räpistellään :-)
( jaa-a, nimimerkki sartsa oli varattu, enkä muista salasanaa, en nyt sit ole varma, olenko minä minä vai joku muu) :-)
tuo vuoto tosiaan helpottaa oloa..olen nukkunut hyvin muutaman yön kun vuoto alkoi neljä päivää sitten.
Pitelee näköjään välillä tollassia parin kolmen kuukauden taukoja..joten eiköhän nää viimesiä ole. Mulla oli jo 10 vuotta sitte lyhentynyt kierto
joten sitäkin vasten yllättävän kauan kestänyt nää menkat.
Tuntui oudolta kun jollain muullakin on nimi Satsa,onneksi on eri syntymävuosi.
Onhan nimi aika erikoinen!