Syvästi huolestuneena alkoholinkäytön järkyttävästä kasvusta, omassa maassamme ja myös muualla maailmassa, ajattelin jälleen kerran lähteä ruotimaan maamme päihdepolitiikkaa tai lähinnä sen olemattomuutta. jonka olemattomuudessakin on vielä pahoja puutteita.
Teksti on pituudeltaan hieman yli tekstiviestin mitan, joten tavalliset ihmiset eivät sita varmasti jaksa lukea. Eikä heidän ehkä kannatakaan, sillä se on vain ajanhukkaa, koska he usein tietävät totuuden ilmankin. Vaikka eivät tietäisikään, pitävät he siitä kuitenkin kiinni. Onhan sen heille kertonut hallitus, ja tuo totuus riittää maailmanloppuun asti, joka onkin hyvin nopeasti tulossa. Ja jos ei nyt ihan maailmanloppu, niin ainakin länsimaisen kertakäyttöyhteiskunnan loppu. Se loppuu kun halpa öljy loppuu ja samalla loppuu myös laulavien muovikalojen valmistus. Minulle ei julkinen, yleisesti hyväksytty totuus riittänyt ja siksi kirjoitin tämän tekstin. Omistan sen kaikille niille, joita vielä totuus ja sen etsiminen kiinnostaa. Ja te muut – sen jätän sanomatta.
Alkoholi, maailma ja Suomi.
Edellisen hallituksen päätös alentaa alkoholiveroa maassamme oli täysin virheellinen päätös, jonka lopullisen hinnan tulevat maksamaan tulevaisuuden sukupolvet - me ja meidän lapsemme. Ne päättäjistä, jotka kasvavasta tulevaisuuden humalaisesta kaaoksesta ovat vastuussa, ehtivät onnekseen hautaan karkuun, jotta eivät koskaan tule näkemään päätöksiensä lopputuloksia – kokonaisen yhteiskunnan ja sen hyvinvoinnin romahtamista. He jättävät poliittisena testamenttinaan meille ja lapsillemme viinalla tuhotun köyhän maan, ja vielä puolustavat tekojaan vetoamalla verokertymän pienenemiseen, jos ihmiset hakisivat viinansa ulkomailta. Mutta hetken verohurmio voi olla koko kansan turmio, kuten pyhässä sanassakin sanotaan. Ja tämä sanonta materialisoituu tällä hetkellä tässä maassa, jossa poliittisen päättäjät ja heidän kyvyttömyytensä johtaa maataan ovat saattaneet sen sille polulle, jonka päässä ei paljon valoa näy.
Tuo verotuspäätös oli niin suuri virhe, että jos oikeutta oikeasti olisi, kaikki ne päättäjät, jotka sanoivat ”kyllä” kovan alkoholihuumeen hinnan alentamiselle, pitäisi asettaa seinän eteen ja heistä tulisi laskea läpi vaikkapa hirvikiväärillä. Tai heidät pitäisi laittaa istumaan sähkötuoliin, sillä ainakin minä pidän sähkön hajusta, siinä tuoksuu totuus ja voima. Tosin nykyisillä sähkönhinnoilla laskusta tulisi liian suuri, ja tästäkin asiasta voimme syyttää paljolti samoja henkilöitä, jotka kansamme heikkoja jäseniä myrkyttävät halvalla alkoholilla.
Viina saattaa olla viisasten juoma. Tämä tarkoittaa lopulta sitä, että kun yksilötasolla tulee tarpeeksi viisaaksi, lopettaa alkoholin juomisen kokonaan, ja ymmärtää myös, että tässä maassa ei niin paljon viisaita ole, että viinasta olisi milloinkaan voitu tehdä kansallisjuoma, jonka nauttiminen (voiko viinanjuonnista nauttia?) on pyhä velvoite ja siihen sammuminen viikoittain todellisen suurmiehen mitta.
Jos sellaisen aineen juominen, joka sulattaa muovia ja tekee saman myös aivosoluille, on maassamme perinne jonka olemassaoloa ja jatkuvuutta tulee veroteknisin keinoin edesauttaa ja erityisesti ylläpitää, häpeän päättäjiemme kyvyttömyyttä johtaa maataan.
Kansalaiset eivät ole uhrattavia pelinappuloita päihdepoliittisessa pelissä, jonka tarkoituksena on ylläpitää rappeutuneen eliitin ja kyvyttömien päättäjien korkeaa elintasoa ja pitää kansalaiset hiljaisina halpojen alkoholituotteiden eli alkoholihuumeiden avulla, samalla kun nämä loisivat käet myyvät tämän maan ja sen vaurauden ulkomaille. Ja kupattuaan maan ja sen kansalaiset takaisin savupirttiaikaan, lentävät sinne minne vauraus maasta lensi aiemmin.
Valtio on syntynyt kansalaista varten, luotu ajamaan hänen etujaan, ei itsensä. Jokainen poliittinen päättäjä, joka näkee itsensä ensisijaisesti valtion edustajana, pitäisi vähintään erottaa työstään. On henkisesti sairasta, että valtiota edustavat ihmiset samaistuvat ja sulautuvat järjestelmään ja ajavat sen etuja ihmisyyttä lokaan polkien, vaikka valtion ja järjestelmän pitäisi olla turvaamassa juuri ihmisten tulevaisuutta. Valtiosta on tullut sokea ja kuuro ihmisten elätti ja se on asia, johon pitäisi nopeasti saada aikaan muutos. Vähintään sellainen, että yksilötasolla päättävät henkilöt kykenisivät näkemään itsensä ihmisinä, joilla on ensisijaisest vastuu ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, ei valtion. Ja asia ei todellakaan ole näin – sen paljastaa jo se, että yhteiskunnan valtapäihteeksi on valittu mahdollisimman paljon tuhoa tuottava teknokemiallinen liuotin.
Valtio on kansalaisten ja materiaalittoman eksistenssin yhteensulautuma, metamorfoosi, joka on syntynyt ihmisten tarpeista luoda itselleen järjestelmä, jonka puitteissa elää ja kasvattaa lapsiaan. Valtio, joka on rakentunut sellaisten ihmisen ympärille, joita on yhdistänyt joku tietty kulttuurinen tai sosiaalinen tekijä, kuten vaikkapa sama kieli tai uskonto. Nyt tuosta liitosta on kuitenkin muodostunutkin pelottava, kasvoton järjestelmä, joka on ryhtynyt uhraamaan ja myrkyttämään säälimättä synnyttäjiään.
Suomessa seurataan sokeasti niitä samoja järjettömiä päihdepoliittisia toimintamalleja, joiden oppien mukaisesti myös muu maailma – tietysti jälleen kerran Yhdysvaltojen heiluttaessa sotalippua - on tekemässä kokonaisesta planeetasta viinalla kyllästettyä hautamausoleumia. Yhdysvalloilla on aina ollut tärkeä merkitys silloin, kun on rakennettu järjestelmiä, joilla pyritään maailman nopeampaan tuhoamiseen. Näitä järjestelmiä edustavat mm. orjuus, atomipommi, nopeita ja paljon polttoainetta kuluttavia autoja ulostava liukuhihnateollisuus (joka jatkuu yha edelleen, vaikka luonnonvarat hupenevat uhkaavasti), Kauniiit ja Rohkeat, ja erityisesti hampun kieltolaki. Hampun kieltolaki onkin ollut pakko toteuttaa, jotta monet näistä muista inhottavuuksista voitiin saada toimimaan ja hups – maailma on sellainen, minkälaisena sen tunnemme.
Amerikassa tehdään tällä hetkellä autoja niin suurella voitolla, että voittoa ei tule yhtään; ja niitä myydään ilman käsirahaa, nollakorolla, jotta talous pyörisi ja puhaltaisi yhä enemmän ilmaa siihen kuplaan, joka Yhdysvaltoina tunnetaan, vaikka se ei enää mitään yhdistä – päinvastoin.
Amerikkalainen autoteollisuus ja sen tuottamat isot ja paljon polttoainetta kuluttavat ajoneuvot voidaan selkeästi nähdä kokonaisen yhteiskunnan itsetunnon pönkittämisenä. Amerikassa ja erityisesti Texasissa kaikki on suurempaa – vitutkin ovat kuin karvalakkeja. Jos ovat, amerikkalaiset pitaisi tunkea niihin takaisin ja nussia uudelleen, sen sijaan, että he nyt vetävät koko maailmaan halvalla perseeseen ja muu maailman maksaa tämän sodomian.
Yhdysvalloista näkee erityisen selkeästi sen, kuinka huonon geeniperimän varaan rakennettu yhteiskunta romahtaa, koska sen on synnyttänyt ja sitä ajaa eteenpäin ne samat paskageenit, jotka haluavat siellä samaa kuin täälläkin ennen karkoittamistaan – rahaa - enemmän, nopeasti ja helpommalla. Kansana Yhdysvallat on todellakin oikeaoppinen koulukirjaesimerkki siitä, mitä syntyy kun euroopan alin geeniperimä dumpataan kunnon ihmisten joukkoon, ja annetaan tälle paskasakille lopulta päätösvaltakin, ja vain siksi, että heillä on riittävästi rikollista röyhkeyttä ottaa se väkivalloin ja valheilla.
Yhdysvallat on myös marssinut etujoukoissa niitä muutoksia rakennettaessa, joiden johdosta alkoholista on tullut lähestulkoon koko maailman valtapäihde, vaikka se ei todellakaan ole paras vaihtoehto tahän tehtävään, koska se rikkoo paljon enemmän kuin rakentaa. Monissa maissa toimivia, vuosisatoja vanhoja päihdekulttuureita on jouduttu myös purkamaan, kun alkoholi on väkisin tuotu näihin maihin, vaikkapa perinteisellä kehitysapukiristyksellä. Intiassa oli muutamia vuosikymmeniä sitten erittäin hyvin toimiva hamppupohjainen päihdekulttuuri, alkoholin ollessa sille – ei niinkään vieras, mutta ei myöskään arvostettukaan päihde, koska se tekee ihmisestä jälleen eläimen, ja palauttaa hänet esihistorialliseen aikaan päihtymyksen aikana.
Lieneekö päihdevalinnassa päädytty Intiassa hamppuun osittain siitä syystä, että siellä ihmisen henkisyys ja henkisyyden kehittäminen on ollut arvostettua, ja alkoholi ei ole tässä kyennyt milloinkaan auttamaan, koska se edustaa yksistään henkistä taantumaa, sielun rappiota - hyvin pahaa ja nopeaa sellaista.
Valkoisen miehen ahneus ja alkoholia tuottavien yhtiöiden valta ovat olleet aina voimakkaita tekijöitä maailman muokkaamisessa, ja tämän asian ovat joutuneet maailmassa kohtaamaan monet ihmiset, jotka on halvalla alkoholilla orjuutettu täysin tietoisesti. Amerikka teki tämän ensin alkuperäisväestölleen, ja huomattuaan, että orjuutus alkoholilla on mahdollista, nopeaa ja helppoa, päätti lähteä kokeilemaan samaa toimintamallia myös maailmanlaajuisesti. Ja tämän toiminnan tulokset ovat nähtävissä joka päivä, kunhan vain uskaltaa katsoa, eikä sulje siltä todellisuudelta silmiään, jonka alkoholi synnyttää täällä ja muualla. Väkivaltaa, tuhoa ja kurjuutta. Jos tähän oli tarkoituskin päätyä, siinä myös on onnistuttu. Alkoholi- ja tupakkayhtiöt ovat myös osaltaan rahoittaneet huumausaineiden vastaisia kampanjoita, sillä yhtiöiden taloudelliset intressit on turvattava keinolla millä hyvänsä – tuottamalla vaikkapa tuhansia tunteja ”huumausainevalistusta”, valheista välittämättä, laadusta tinkien.
Hamppua on kuitenkin vastustettava, ja nyt tuolla hapantuneen maidon ja toukkia kuvisevan hunajan maassa pohditaan lakialoitetta, joka mahdollistaisi jopa kolmenkymmenen vuoden vankeustuomion sellaiselle ihmiselle, joka käyttää jotain laitonta päihdettä, mukaanlukien hamppu, talossa tai tilassa, jossa on paikalla alaikäisiä lapsia. Alkoholia saa kuitenkin edelleen juoda ja sen voimalla terrorisoida näitä lapsia ja heidän äitejään joskus vuosikausiakin, ilman, että kukaan oikeasti kiinnostuu, jos ei ketään kuole tai vammaudu vakavasti. Muutamasta mustelmasta selviää nuhteluilla ja pienellä sakolla. Jos sitäkään tulee, sillä joskus on vain vähän purettava paineita, joita perhe-elämä stressaantuneelle mielelle aiheuttaa.
Jos joku vammautuu tai kuolee viinahuuruisen illan päätteksi, niin siitä selviää muutaman vuoden vankeudella ja sopivan suuruisella rahasummalla, mutta hamppu – se on pahin asia maailmassa. Sen käytöstä on ehdottomasti langetettava huomattavasti suurempia rangaistuksia kuin tapoista, murhista, ryöstöistä ja raiskauksista. Amerikka on ylittämässä kaikki kaksinaismoralismin rajat ja se tekee sen tavalla, joka todellakin kuvottaa. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että samassa huoneessa jossa on lapsia, pitäisi poltella tai käyttää yhtään mitään, olipa se tupakkaa, alkoholia tai hamppua. Lapsia tulee ensin suojella vanhempien päihteidenkäytöltä, ja kun he tulevat riittävän vanhoiksi, heitä tulee suojella yhteiskunnan päihdepolitiikalta, joka voi heidät tappaa tai vammauttaa.
Eli minäkin tästä kai joutaisin vankilaan muutamaksi kymmeneksi vuodeksi, vaikka en samassa huoneessa lapsen paikallaollessa mitään koskaan käytäkään, paitsi jos talon yläkerta luetaan samaan tilaan kuin koko talokin, niin sitten kyllä. Tai pihakeinu, jossa on kiva kesäisin istuskella. Kyllähän lakitekstit ovat aina sen verran ympäripyöreitä ja tulkinnanvaraisia, että häkki heiluu jos sen halutaan niin tekevän. Vaan en mä silti näitä hommia jättäisi. Vapaus on kuitenkin mielentila ja kun mieli on lopultakin vapaa, ihminen on myös – jopa vankeudessa.
Jotkut maamme kansalaisista huutavat kuolemaa huumekauppiaille, tajuamatta lainkaan, että ne suurimmat huumekauppiaat – tai ainakin niiden tukivat – löytyvät eduskunnasta.
Tämän maan vaarallisimmasta huumekaupasta vastaa valtio ja sen kätyreinä ovat kansanedustajat, joiden mielestä hengenvaarallisen liuottimen hintaa ja saatavuutta tuli alentaa. Ja nyt kun paskat on rojautettu housuun ja kunnolla, ja yhteiskuntamme heikoimmat jäsenet sortuvat entistä helpommin alkoholiin, ryhtytään puuhailemaan jostain tyhjänaikaista pseudotoimintaa ”huolestuneisuuteen” vedoten. Toimia kuten varoitustarrojen liimaamista viinapulloihin.
Tilanne on täysin sama kuin jos heroiiniruiskussa lukisi pienellä ”heroiini aiheuttaa riippuvuutta ja voi aiheuttaa kuolemaan johtavan yliannostuksen jo kertakokeilulla.” Saman tekstin voi laittaa suoraan viinapulloon, sillä samat asiat pätevät myös tuohon pyhän veroliemeen, jonka synnyttämät menot ovat valtiolle paljon suuremmat kuin siitä saatavat ansiot. Ja aivan kuten ei heroiinikauppiaskaan, ei myöskään valtio kanna vastuuta aineensa aiheuttamista haitoista. Se vain saattaa näyttää siltä, mutta tilanne on kuitenkin verrattavissa siihen tilanteeseen, jossa heroiinikauppias antaa kympin kerran kuussa vaikkapa jollekin huumeiden vastaista työtä tekevälle järjestölle.
Ne asiat, joita nyt olemme jo joutuneet näkemään, vaikkapa väkivallan ja järjestyshäiriöiden kasvuna, ovat pelkää esileikkiä siihen nähden mitä yhteiskunnan valitsema valtapäihde tulee saamaan aikaan lähitulevaisuudessa.
Mutta koska poliittisilla päättäjillä ei oikeasti ole vastuuta päätöksistään, koska demokratiassa päätökset profiloituvat puolueisiin, ei yksittäisiin henkilöihin, tällainen älyttömyys kuin kovan nestemäisen liuottimen paljousalennus saatiin ajettua läpi sillä verukkeelle, että valtio säästäisi verotuloja, joita ns. ”viinaralli” ulkomailta söisi uhkaavasti. Kukaan ei ota yksittäistä poliittista vastuuta asiasta, eikä varmasti uskaltaisikaan, sillä hänestä saatettaisiin melko nopeasti päästää ilmat pihalle – mikä olisi enemmän kuin kohtuullista, aiheuttaahan näiden ihmisen päätökset siinä määrin järkyttäviä asioita niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin . On todellakin aika absurdia ajatella, että suurin huumausainerikollinen tässä maassa on sen oma hallitus, eikä se piittaa sen vertaa kansalaisistaan, että mahdollistaisi heille huomattavasti vähähaittaisemmat päihdevaihtoehdot kuin alkoholin, joka surmaa tuhansia ihmisiä vuosittain, ja on osallisena noin 80 prosentissa väkivaltatapauksista. Tietenkin tämä kaikki työllistää poliisia ja oikeuslaitosta, vankiloista puhumattakaan. Valtion huumekauppa on siis suuressa vastuussa työllistäjänä, vaikka onkin järkyttävää ajatella asiaa tältä kannalta. Alkoholiveron alennuksen aiheuttamia säästöjä valtiotaloudessa tullaan tässä maassa maksamaan vielä kauan.
Muutamia miljoonia rahaa säästääkseen hallitus teki päätöksen, joka tulee aiheuttamaan sellaisen laskun tälle pienelle yhteiskunnalle, että harva kykenee sitä edes tässä vaiheessa ymmärtämään, ja ne ihmiset jotka edes vähän aavistavat tulevan laskun loppusumman ja seisovat edelleen vain hiljaa – hävetkää!
Seuraava teksti on suora kopio netistä, joltain sosiaalitanttojen sivuilta, jotka saarnaavat meille viinan kiroista, vaikka siihen ei ole mitään aihetta. Kyllä minä osaan ja ennenkaikkea saan juoda viinaa ilman moitteitakin, ja jos et huora pidä päätäs kiinni, tulee turpaan.
”Alkoholin kokonaiskulutus lisääntyi merkittävästi vuonna 2004
Alkoholijuomia kulutettiin ennakkotietojen mukaan vuonna 2004 lähes 43 miljoonaa litraa sadan prosentin alkoholina eli 8,2 litraa asukasta kohti. Kulutus kasvoi 6,5 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Lukuun sisältyy ainoastaan virallinen tilastoitu kulutus. Kun siihen lisätään myös tilastoimaton alkoholi, oli kulutus kaikkiaan noin 10,3 litraa asukasta
kohti.
Virallisen kulutustilaston ulkopuolelle jäävä ns. tilastoimaton alkoholin kulutus muodostuu matkailijoiden tuomasta alkoholista, laillisesta ja laittomasta kotivalmistuksesta, salakuljetuksesta, ulkomailla nautitusta alkoholista ja korvikealkoholeista. Tilastoimattoman alkoholin kulutuksen määrä, joka oli vuonna 2004 noin 2,1 litraa sadan prosentin alkoholina asukasta kohti, kasvoi lisääntyneen matkustajatuonnin vuoksi noin 25 prosenttia.
Alkoholin tilastoidun kulutuksen kasvuun vaikutti erityisesti maaliskuun alussa toteutettu alkoholiveron alennus. Viron EU-jäsenyys vaikutti puolestaan tilastoimattoman kulutuksen lisääntymiseen.
Ennakkotiedon mukaan valtion alkoholiverokertymä oli vajaa 1,1 miljardia euroa vuonna 2004. Kertymä pieneni talousarviossa ennakoidun mukaisesti vuodesta 2003 noin 300:lla miljoonalla eurolla.
Kulutus lisääntyi eniten niiden alkoholituoteryhmien osalta, joiden veronalennus oli suurin. Väkevien juomien vero aleni 44 prosentilla, minkä seurauksena alkoholin tilastoitu kulutus kasvoi lähes 20 prosenttia. Jakelukanavittain tarkasteltuna alkoholin vähittäismyynti kasvoi kaikkiaan 8,8 prosenttia. Alko Oy:n vähittäismyynti kasvoi 10,3 prosenttia ja elintarvikeliikkeiden alkoholin myynti kasvoi 7,2 prosenttia. Ravintoloissa kulutetun alkoholin määrä sen sijaan väheni vajaat neljä prosenttia.
Väkevien alkoholijuomien käytön lisääntyminen luo erilaisia uhkakuvia mm. lisääntyvästä väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Alkoholin käyttö aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain noin 700 miljoonan euron välittömät kustannukset. Lisääntyvä kulutus aiheuttaa valtiolle ja erityisesti kunnille sekä alkoholin käyttöön liittyvien sosiaali- ja terveyspalvelujen että toimeentuloturvan tarpeen ja kustannusten kasvua. Tämän lisäksi alkoholista aiheutuu ns. välillisiä kustannuksia yhteiskunnalle. Kokonaiskustannukset ovat moninkertaiset alkoholista saataviin valmisteverotuottoihin nähden.
Parhaillaan käynnissä olevalla vuoteen 2007 ulottuvalla alkoholiohjelmalla toteutetaan perusoikeusmyönteistä terveyspolitiikkaa, ja ohjelman kumppaneiksi ovat tulleet yhteiskunnan eri alkoholitoimijat. Alkoholiohjelman ja sen tukena olevan valtioneuvoston periaatepäätöksen haasteellisimpana tavoitteena on alkoholin kokonaiskulutuksen kääntäminen laskuun.
Alkoholinkäyttöä ihannoivan asenneilmaston muuttamisen ohella alkoholiohjelman tavoitteen toteuttaminen vaatii ehdottomasti alkoholin saatavuuden sääntelyä myös jatkossa ehkä vielä nykyisiä tiukemmin määräyksin. Saatavuuden sääntelyn tulee koskea erityisesti niitä alkoholin jakelukanavia, jotka myyvät eniten alkoholia. Viranomaisten tehtävänä on valvonnan oikea kohdentaminen ja valvonnan keinojen jatkuva kehittäminen.
Alueelliset ja koko maata koskevat alkoholin kulutustilastot ovat luettavissa verkko-osoitteesta http://www.sttv.fi/ / Tilastot.
Lisätietoja antavat ylijohtaja Ilkka Suojasalmi, puh. (09) 3967 2710 ja tietohallintopäällikkö Lennart Wahlfors, puh. (09) 3967 2717."
Jos koette, että tuossa netistä tänne kopioimassani tekstikappaleessa oli jotain sellaista tekijänoikeudella suojattua materiaalia, niin kannattaa ehkä sitten soittaa poliisit ja palokunta. Tehkää niin ja saatte yhden pelottavan huumerikollisen kiinni. Vai ovatko jotkut tutkimukset julkisia, jos ne on vaikka julkisin varoin kustannettu? Tiedä häntä, pitäisi ainakin olla.
Noin oli siis tilanne alkoholihaittojen ja niiden kustannusten suhteen muutama vuosi sitten, ja alkoholin aiheuttamat kokonaishaitat ovat vain alati kasvaneet noista ajoista. Jos tietotekniikka kasvaa vaikkapa ajan neliöön, taitaa kasvaa myös alkoholiongelmat ja niiden kustannukset. Eikä muutaman vuoden aikainen kasvu olisikaan vielä korjaamaton ongelma, mutta alati jatkuva ja kiihtyvä kasvua kasvattava kasvu tulee kuitenkin olemaan.
Alkoholin hinnan nostokaan ei enää tule vaikuttamaan alkoholiongelman nopeaan vähentämiseen maassamme, sillä alkoholista riippuvaisten määrä on ehtinyt kasvamaan huomattavasti tämän lyhyenkin ajanjakson aikana, jolloin veroprosentti on ollut niin alhainen, että sen aikaansaama signaali ihmisten mielissä on ollut lähinnä vain valtion selkeä kannustus viinan juomiseen, joten harkitsematon veronalennus ajoi nopeasti alkoholismin rajalla olleita ihmisiä alkoholismiin. Eikä sieltä nouseminen ole todellakaan helppoa. Jos se olisi niin helppoa kuin jotkut kansanedustajistamme varmasti kuvittelevat tyyliin ”riittää, että ei juo”, ei meillä olisi satoja tuhansia alkoholiongelmaisia.
Viinaa on siis nyt juotu paljon ja halvalla, ja tulokset ovat olleet nähtävissä jo muutaman vuoden, vauhdin vain jatkuvasti kiihtyessä. Mikäli kasvavaan ongelmakenttään aiotaan puuttua vain nostamalla alkoholin hintaa tuntuvasti, kuvitellen sen ratkaisevan pääongelman eli alkoholisimiin sortuvien ihmisten määrän kasvuun, vaikuttaa tämä päätös suurelta osin vain pimeän alkoholin myyntiin, sitä tuntuvasti kasvattaen, sillä jostain nämä alkoholisoituneet ihmiset viinansa hakevat. Narkomaanille, olipa hänen käyttämänsä aine laillinen tai laiton, on tärkeää seurata yhtä narkomanian kultaista sääntöä, jonka mukaan käytettyä ainetta pitää saada aina vain enemmän ja ennenkaikkea aina vain halvemmalla.
Kun riippuvuus koviin huumeisiin on syntynyt, vain käytetty aine merkitsee – olipa aine laillinen alkoholi tai laiton heroiini tai amfetamiini. Jos valtio pyytää kauppaamastaan huumeesta liikaa, koska yrittää paikata epäonnistunutta alkoholiveron alennustaan vain veronkorotuksella, jotta saataisiin edes tulot ja menot alkoholin suhteen tasapainoon, alkoholisoitunut ihminen on helppo tapaus pimeän viinan kauppaajille, sikäli jos yhteydet ovat kunnossa näihin tahoihin. Näin tuntuu olevan, sillä jokainen tietää jonkun, joka on myynyt tai myy pimeää viinaa. Laittomassa alkoholikaupassa on nähtävissä kaikki samat elementit kuin laittomien huumeidenkin kaupassa. Tavaraa myydään usein velaksi, jolloin moni on juonut jo ennakkoon tulevat työttömyyskorvauksensa, ja velallisia houkutellaan tai joskus jopa pakotetaan osallistumaan rikolliseen toimintaan, tavalla tai toisella.
Järjestäytynyt rikollisuus kukkii ja kukoistaa yhteiskunnan omien toimien johdosta. Ensin synnytetään suunnaton alkoholiriippuvaisten määrä alentamalla verotusta järjettömästi, ja kun ongelmat karkaavat käsistä, nostetaan hintaa ja todetaan addiktoituneille ”älä juo enää”. Päättäjien kykenemättömyys ymmärtää huumausaineriippuvuutta edes alkeellisella tasolla näkyy heidän päätöksissään, jotka rakentavat pyhää uhrialttaria, jolla monet ihmisistä uhrataan joka vuosi, koska päätöksentekijät ovat amatöörejä ja manipuloituja haihattelijoita, joille ihminen on vain pelinappula ja inhimillinen kärsimys päihdepelin eräs piirre, joka tulee vain hyväksyä osana päihdepoliittisia kokeiluja.
Veronalennukselle ’”kyllä” sanoneet kansanedustajat kaivoivat kuopan, johon on helppo pudota, jos on ollut jo lähellä reunaa, mutta josta on hyvin vaikea nousta. Onneksi heidän ei tarvitse koskaan teoistaan vastata, sillä vaalikarjasta suurimman osan muisti on lyhyt ja älykkyyskin riittää usein vain Seitsemän Päivää-lehden pintapuoliseen selaamiseen ja keskioluen juomiseen, millä onkin hyvä sammuttaa ja särkeä loputkin hupenevista aivosoluista.
Otollinen pohja varsinaisen suuralkoholismin synnyttämiselle onkin ollut rakennettuna tässä yhteiskunnassa jo pitkän ajan. Se on kypsynyt hitaasti, ja suurin yksittäinen siihen vaikuttava seikka on ollut se, kun keskiolut siirtyi kioskeihin. Tämä aiheutti sen, että itseään ja heikkouksiaan häpeävä suomalainen uskalsi mennä sitä ostamaan - ilman, että hänen katseestaan näkyi alkon myyjien silmissä se sama häpeä, joka nyt näkyy joidenkin niiden miesten silmissä, kun he menevät hakemaan pornokaupasta jotain, jolla stimuloida viikentynyttä seksuaalielämää.
Alkoholistit, kuten narkomaanitkin ovat tunnettuja siitä, että heillä on alituinen tarve saada käyttämäänsä ainetta aina vain enemmän ja enemmän – ja sieltä missä se on halvinta. Tämä alkoholiriippuvaisten ryhmä siirtyisi yksinkertaisesti hankkimaan aineensa verotuksen noustessa liian korkeaksi yhä enemmän rikollisilta, jotka myyvät myös velaksi vaikkapa seuraavaa työvoimatoimiston korvausta vastaan tai jotain tiettyä palvelusta vastaan.
Eikä tätä kasvua oikeasti tunnuta haluttavan lopettaa tai edes hidastaa. Voiko tosiaan olla niin, että muutamien miljoonien veroeurojen menettämisen pelossa (Viron viinamatkat), alennettiin alkoholiveroa koviin huumeisiin luettavien aineiden eli viinojen ryhmässä neljäkymmentä prosenttia. Vähän kuin amfetamiinikauppias alkaisi järjestelemään bonuskorttisysteemiä vakkareilleen ja olisi kulta-, hopea-, platina- ja myös kuuluisa elämän valttikortti. Viimeinen olisi vain hukassa, kun kyseessä olisi amfetamiini. Tai nyt tässä tapauksessa alkoholi.
Alkoholi aiheuttaa kärsimystä jonka raha korvaa, kuten raha korvaa korvaamattomat ympäristötuhotkin, kun öljytankkeri laskee mereen muutamia satoja tonneja raskasta polttoöljyä. Mutta kaikkea ei voi aina mitata vain rahassa, sillä se on kuitenkin vähän liian triviaali ja profaani elementti mittaamaan inhimillistä kärsimystä ja peruuttamattomasti tuhoutuvaa luontoa. Se ei siihen riitä, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa. Raha ja sen häilyvä arvo eivät luo mitään pysyvää, vaan se korkeintaan antaa hetken lohdutuksen kärsimykseen. Vähän kuin kusisi talvella housuihin, jotta edes hetken olisi lämmin.
On outoa ajatella, että ihmiset kokevat päihdepropagandaksi (itse ensin tietoista valehtelua kymmeniä vuosia koettuaan) sen ainoastaan tosiasiasta kertovan ilmoituksen, että kannabiksen yliannostukseen ei ole vielä kukaan kuollut, ei koskaan. Ei tunnetun maailmanhistorian aikana. Tähän on pakko todeta, että usein totuus todellakin sattuu, ja sen kivun kohtaamisen pelossa on parempi ilmeisesti valehdella, niin itselle kuin myös muillekin. Jatkaa seisomista alkoholilla täytetyn vallihaudan paskassa kaulaa myöten, ja pelätä, että kannabis hukuttaa lopullisesti paskaan.
Ehkä on todellakin vaikea uskoa, kaiken sen vuosikymmeniä jatkuneen täysin tietoisen, järjestäytyneen valehtelurikollisuuden jälkeen, että hampusta voitaisiin myös nykyisin tehdä se köysi, jota pitkin voisivat nousta paskasta pelastukseen meille tuhannet rakkaat ihmiset, joiden kamppailua hiipivää alkoholismia vastaan joudumme päivittäin katselemaan.
Ohimennen mainiten ja mitenkään hakematta kirjoitukselle astraalista ja metafyysistä aspektia, eikö muuten olekin mielenkiintoista, että maailmassa on noin 400 000 erilaista tunnistettua kasvilajia, ja vain hampusta voidaan erottaa samat sukupuolet kuin eläimistä ja ihmisistä. Naaras ja uros. No, ei se outoa varmasti ole, eikä mystistä.
Mystistä on se, että viinaa saa juoda vaikka sille ei vuosituhansien aikana ole rakentunut evoluution hitaassa kulussa vastaavia reseptoreita kuin vaikkapa hampulle, jonka päihdyttävä molekyyli osuu kuin avain sille varattuun lukkoon ihmisen aivoissa, ja avaa oven rikkomatta sitä. Alkoholi taas sulattaa lukon ja oven – usein käyttökelvottomaan kuntoon.
Välttämättä hamppuköysikään ei meitä kykene nostamaan kokonaan tuosta likaisesta sotkusta, olemmehan vain ihmisiä, ja luonteellemme on tyypillistä kehitellä erilaisia riippuvuuksia mitä ihmeellisimpiin asioihin, kuten pesuaineen juomiseen ja kamelinpaskan polttamiseen. Mutta ainakin hamppu voisi auttaa siihen, että vain saappaat nilkkojen alapuolelta olisivat vähän ravassa, mutta paska ei enää haisisi nenässä ja sontakikkareet täyttäisi suuta, ja veri värjäisi sitä tietä punaiseksi jota alkoholitriumfi etenee..
Rodullisesti ihmisellä on ollut koko olemassaolonsa ajan selittämätön pyrkimys etsiä erilaisia muuntuneita tajunnantiloja. Suurin osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut tarvetta kokea jotain muuta kuin se, mikä on aina läsnä - reaalimaailma, joka nykyisin on alkanut ahdistaa enemmän ja enemmän, mikä varmasti osaltaan lisää päihteidenkäyttöä.
Ihmisellä on koko olemassaolonsa ajan ollut selittämätön pyrkimys etsiä erilaisia muuntuneita tajunnantiloja, päihtyä, jotka ehkä kokemuksina ovat olleet jopa jonkinlainen evolutionistinen väline, ellei jopa välttämättömyys, jotta ihminen ja häntä ohjaavat aivot ovat voineet vuosimiljoonien aikana kehittyä. Varsinkin hampun on tutkimuksissa osoitettu lisäävän aivoissa harmaata aivosolukkoa huomattavasti tehokkaampaa valkoista aivosolukkoa, vaikka tätäkin tutkimusta on tietämättömien ihmisen keskuudessa käytetty pelottelun ja propagandan välineenä. Typerykset meillä on täällä aina seuranamme, mikä on valitettavaa. Mutta vielä valitettavampaa on se, että nämä typerykset eivät edes halua oppia mitään. Älylliseksi stimulaatioksi riittää television tarjoama, usein täysin ala-arvoinen viihde, joka kertoo enemmän katsojastaan kuin tekijöistään.
Kuten kaikki läksynsä hyvin lukeneet tietävät, monien erilaisten kehon ulkopuolisten aineiden vastaanottoon aivoissamme on kehittynyt erityiset reseptorit, jotka huolehtivat kyseisen aineen vaikutusten siirtämisestä itse järjestelmään, ihmisen aivoihin ja hänen mieleensä. Asia, joka luo päihteen vaikutukset. Tälläiset vastaanottosolut on nikotiinille, kofeiinille, opiaateille eli yleisimmin heroiini, hampun sisältämälle THC:lle ja kofeiinille.
Koska alkoholille ei ole muodostunut vastaavia, luontaisia vastaanottojärjestelmiä, olen sille julistanut sodan, koska se on täysin keholle vieras aine siinä mielessä, että se sopisi sinne ulkopuolelta tuotuna. Kehossa on normaalisti jo sen verran alkoholia, että se sille riittää, se on syntymähumalan verran. Toisena ja ehkä tärkeämpänä syynä tälle sodanjulistukselle on se, että olen joutunut seuraamaan aivan liian monta kertaa alkoholistien taistelua riippuvuuttaan vastaan, joka on liian usein päättynyt kuolemaan. Tällä hetkelläkin odotan jälleen pian saapuvaa uutta suruviestiä, kun erään minulle rakkaan henkilön elämä on päättymässä alkoholin runneltua vuosien aikana mielen ja kehon.
Hamppu on kuitenkin saatanasta, ja sitä tulee vastustaa kaikin keinoin, jopa selkein valhein. Mutta kukaan ei todellakaan tämän maailmanhistorian aikana ole menehtynyt kannabiksen aiheuttamaan yliannostukseen. Tämä onkin ollut, on edelleen ja tulee myös olemaan eräs suurimpia huumevastustajien ongelma-alueita, koska juuri huumeiden vaarallisuus (jopa mahdollisuus aineen aiheuttamiin yliannostuskuolemiin) on ollut monesti kriteerinä niiden laittomaksi julistamisessa.
Hampun kieltolaki ei voi millään perustella olemassaoloaan hampun selkeällä vaarallisuudella (paitsi ehkä joillekin luutuneille yhteiskunnallisille rakenteille, jotka pitääkin hajoittaa ennen kuin ne hajoittavat maailman), joten sen on ollut pakko perustella kieltolakinsa joillain muilla syillä. Ja monet noista syistä ovat sellaisia, että ne eivät kestä tarkastelua totuuden valossa. Se valo repii nuo totuudet riekaleiksi. Sääli, että se ei vielä tänään revi niiden levittäjiä. Mutta jokainen päivä tuo huomisen lähemmäs. Ja huomenna hän saattaa jo tullakin.
Virheistä pitää oppia. Ne ovat avain jokaisen toimivan järjestelmän kehitykseen. Nykyinen päihdepolitiikka ei ole onnistunut kovinkaan paljon virheistään oppimaan. Se jatkaa joka vuosi omaa järkähtämätöntä kulkuaan, pieniä nippelimuutoksia lakiin tehden, ja turhien uhrien määrä kasvaa koko ajan.
Ja miten voidaankaan vakuutella vuosikymmeniä aineen olevan ”Kasvi, jonka juuret ovat Helvetissä”, kun se ei edes tapa vuoden aikana yhtä ainoaa käyttäjäänsä, vaikka heitä sentään on maailmanlaajuisesti satoja miljoonia. Ajatus helvetistä tavoittelee tietenkin asiaa vertauskuvallisesti, mutta kyllä tätä planeettaa voidaan jo alkaa jonkinlaiseksi helvetiksi kutsua todellisuudessakin. Ja suunta ei todellakaan ole ollut pitkään aikaan se, että maailmassa yritettäisiin parantaa asioita. Kiina on sitä mieltä, että ilmastonmuutoskin on vain valhe, jonka tarkoitus on estää ja hidastaa ennenkaikkea Kiinan hyvin alkanutta talouskasvua, jolle ei loppua näy ennen maailmanloppua. Suunta tänään on ilmeinen; myydään kaikki nopeasti ja kuollaan paskaan.
Hampun vähähaittaisuudesta johtuen onkin tärkeää uutisoida suurin lööpein ja hämärtävin mielikuvaviittauksin sellaiset kuolemantapaukset, joissa uhrilta on löytynyt kannabista tai viikon takaisen kannabiksenkäytön jälkeisiä aineenvaihduntatuotteita virtsastaan. Ja viinaa, amfetamiinia ja ehkä jotain muutakin. Mutta mielleyhtymiä sopivasti ohjastaen laitetaan huumevastaiset ajatukset laukkaamaan ja ajatusmaailmaan syntyy kuva siitä, että huumeet tappoivat, ja koska kannabis on myös huume, se siis oli osasyyllinen kuolemaan.
Sama se mikä aine uhrin lopulta tappoi, heroiini tai alkoholi, mutta kannabista oli kuitenkin virtsassa. Ja Bob Marleyn tappoi kannabiksen aiheuttama syöpä, joka levisi loukkaantuneesta varpaasta koko kehoon, eikä Jah halua nähdä edessään paloiksi leikeltyä rastafaria.
Jälleen uskonnolliset elementit vaikuttavat päätöksiin, joista ihmisen tulisi selvitä ihan itse, ilman ulkopuolisia henkilöitä ja pyhiltä vaikuttavia kirjoja. Uskonnot ovat muutenkin kuin päähän vedetty posliininen yöastia. Ulospäin ne saattavat vaikuttaa kauniilta, valkoisilta ja kiiltäviltä, mutta sisäpuolellä on enemmän tai vähemmän paskaa. Ja minä en tunnusta mitään purppuraa, jota pitää kumartaa, ja etsin sitä kirjaa jossa meidät kerrotaan. Ja sen kirjan sanat, niitä ei ole kenenkään verellä kirjoitettu.
Paradoksaalisesti asia on siis niin, että maailman yksi vähähaittaisimmista aineista näkyy ihmisen elimistössä kaikista pisimpään, ja tämä aiheuttaa sen, että joskus jopa suositaan paljon kovempia huumeita testauksen pelossa. Ja yksi kovimmista aineista on peräti täysin laillista ja halpaa.
Ei tule helpolla hampulla kuolema, ei, sillä hamppu on suunniteltu ihmisen aivoille kuin avain on suunniteltu sitä varten tehtyyn lukkoon. Alkoholi on edelleen se sama moukari, joka hakkaa aivosolujen seinät kasaan ja sotkee hermosolujen aineenvaihduntaa, sulkien pois isojen aivojen alueet, jotka vastaavat ns. korkeammasta tietoisuudesta. Alkoholi on matkalippu kivikauden ihmisen älylliselle alueelle. Jos kiinnostaa tosi menneisyyden restaurointi, eikä vain amerikanautojen rukkaaminen, niin juo vinaa ja pidä primitiivistä kivaa.
Vuosikymmenen päästä rappioalkoholisteista koostuvan ryhmän hoitamiseen, kuntouttamiseen ja uusien ihmisten kouluttamiseen viinaan kuolleiden tilalle, tulee kulumaan niin paljon rahaa maassamme, että tämänkokoisen kansan veronmaksajavolyymillä ei sitä koskaan kyetä saamaan niin paljon kasaan kuin sitä kuluu. Varsinkaan, jos edes vähän yritetään siinä sivussa vielä pitää sellaista hyvinvointiyhteiskuntaa kasassa, jossa lääkäriin (joita on tarjolla) pääsee myös tavallinen ihminen, edes vaikka saman vuorokauden aikana, ja kirjastoissa (joita myös edelleen on) on uudempiakin kirjoja tarjolla kuin vain Nietzschen ”Antikristus”.
Nietzschen ongelma ohimennen todeten oli mielestäni se, että aavistaessaan jotain olevan tämän kaiken todellisuuden takana, hän lähti sitä tavoittelemaan, ja ymmärtäessään, että ei voinutkaan sitä saavuttaa, hän romahti. Yli-ihminen, joka hänen unelmansa oli, ja josta hän itse toivoi olevansa paras esimerkki, ei koskaan saavuttanut tuota pistettä jonka olemassaolon hän tiesi varmaksi. Näinkin hullusti voi käydä.
Rikkaat ihmiset ovat asia erikseen, heillä on varaa elää, kuluttaa, sairastaa ja kuolla, ja hankkia elämänsä aikana itselleen vauraudellaan sivistystä, joka on usein vain näennäistä. Sielun sivistystä ei kukaan kykene ostamaan. Ja kun sielu sivistyy, se haluaa jakaa itsestään, ei omia itselleen itseisarvoisesti jotain sellaista, joka on vaikkapa vain paperia ja metallia. Tarpeellista maailmassa, kuten kaikki muukin meille tarpeellinen, mutta ei sellainen itseisarvo, jonka keräämiseen ja haalimiseen tulisi käyttää koko elämä. Materialisoitunutta aikaa, jota emme tuntiakaan saa vietyä täältä mukanamme. Eikä ihmisen arvo todellakaan ole sidottu rahaan. Rikkaiden joukossa on ihan yhtä paljon rupusakkia kuin on köyhienkin joukossa. Toiset vain luulevat olevansa parempia, mutta tuottavat kuitenkin samanlaista paskaa, joka haisee yhtä pahalle ja tulee samankaltaisssta aukoista. Ja osa näistä omaan pesäänsä ulostavista herroista myy tätä maata koko ajan ulkomaille, vaihtaen isiemme verta, jolla maata puolustettiin, lapsityövoimalla tuotettuun muoviromuun. Mutta tuollekin markkinasakille voi käydä kuten Kauppakomppanian markkinointiosastolle Douglasin tarinoissa.
Koska alkoholin aiheuttama riippuvuus on heroiinin luokkaa sen jälkeen kun se on syntynyt (aikaa menee vähän enemmän), meillä on tulevaisuudessa melko köyhä maa, jonka rahat menevät valtion valitseman päihteen haittojen maksuun. Niin eläkerahat, kuin myös sairaaloiden jo nytkin hupenevat resurssit. Tällä hetkellä maassamme on noin 500 000 – 600 000 alkoholin suurkuluttajaa, ei vielä totaalijuoppoa, joka jo pelaa sitä viimeistään eli henkeään, mutta suuri kasa on sinne menossa olevia ja sinne myös päätyviä. Jo tällä hetkellä tuonkin määrän hoitaminen uudelleen ja uudelleen ainoastaan takaisin ryyppykuntoon, maksaa enemmän kuin mitä rahaa viinasta valtion kassaan tulee. Ja ongelma tulee vain pahenemaan tulevaisuudessa, kun tämä ryhmä muodostaa pääryhmän alkoholin totaalisesti raunioittamista ihmisistä, joiden tilalle on taas kuitenkin tullut vähintään samankokoinen alkoholistien peruskoulutusryhmä, jos politiikkaa ei nopeasti muuteta. Jotkut juovat talonsa, autonsa, vaimonsa ja kaiken omaisuutensa. Suomi on kyllä uusi maailmanmestari viinajuonnin maailmassa – kansa ryyppää nopeasti pois kokonaisen valtion. Mikä on mahdollista yksilötasolla, on mahdollista siirtää myös koskemaan kokonaista valtiota tai ihmisryhmää, vrt. amerikan alkuperäiskansa ja niiden orjuuttaminen alkoholilla. Mutta kuka haluaa orjuuttaa meidät viinalla – se on olennainen kysymys.
Siinä on teille saatana maamme lähitulevaisuutta. Anteeksi, että käytin voimasanan. Mutta kun ei muuten tunnu järkeä löytyvän ihmisten päistä.
Tämän hetken arviot: alkoholin tuotto on noin 300 - 400 miljoonaa tappiolla, ja tappio kasvaa, eikä ihmisuhreja voi koskaan rahalla korvata. Et voi ostaa rahalla rakkauttakaan, ainoastaan huoran hetkeksi.
Jos et usko ja vaadit linkkiä näihin lukuihin, niin haista ite vaan. Etsi itse, minäkin sen löysin ja siksi tämänkin kirjoitin. Minusta reilu kauppa. Jos et kuukauden päästä sitä ole etsinnästäsi huolimatta löytänyt, niin kerron sen sitten sinulle. Johtolanka – Google.
Anteeksi, että vaivasin.
Alkoholin runtelema yhteiskunta
33
2283
Vastaukset
- th1nk
kuin että helvetin hienoa tekstiä!
- tulisi olla
siis tavoitteena!
Joopa joo...- voi vääristellä
tavoitteena ei ole minkään päihteen runtelema yhteiskunta.
totuus kuitenkin on että laillinen päihteemme on tuhoisampi kuin kannabis.
käsittämätöntä miksi ei osata tai haluta nähdä kannabista päihteenä, sillä sitä se on mutta viinaa pidetään mukamas päihteenä vaikka se on todellisuudessa kovan luokan huume. - Heips
voi vääristellä kirjoitti:
tavoitteena ei ole minkään päihteen runtelema yhteiskunta.
totuus kuitenkin on että laillinen päihteemme on tuhoisampi kuin kannabis.
käsittämätöntä miksi ei osata tai haluta nähdä kannabista päihteenä, sillä sitä se on mutta viinaa pidetään mukamas päihteenä vaikka se on todellisuudessa kovan luokan huume.Se on tismalleen "käsittämätöntä". Tuntuu todellakin järjettömältä tällainen! Toivottavasti tämä vääryys pian loppuu ja mekin saamme pian ihmisarvomme takaisin.
- Onerj
Olipas paskin vastaus mitä tohon väliin voi heittää :D
- Makkilan Apupappi
Voisitko kertoa minkälaisessa yhteiskunnassa eläisimme, jos kannabista käytettäisiin yhtä laajasti kuin alkoholia nyt, ja alkoholia samassa laajuudessa kuin kannabista nyt? Kerro minulle tästä maailmasta. Visualisoi, mieti ja kerro.
- vähän puffaaamaan
Järkevin kirjoitus palstalla pitkään aikaan.
- ..........................
Taas sotket hampun tähän juttuun.
Miksi, oi miksi ei vaan voi puhua siitä kuinka alkoholi tuhoaa tän maailman? Se on 100000 kertaa tärkeämpi viesti kuin kannabis-melkein-ilosanoma-(vitutpäihdeongelmista).
Ensin rakennat loistavan näkemyksen jonka voivat lähes kaikki järkevät ihmiset allekirjoittaa. Sitten mielikuvissa kivität sen kappaleiksi sotkemalla sen hampun sekaan. Ei, ei noin. Ei noin.
Ylistä hamppua eri viesteissä kuin missä mollaat alkoholia. Silloin et vahingoita kuulijan korvissa kummankaan viestisi älyllistä sisältöä ja saata niitä turhan kritiikin kohteeksi koko sisältönsä puolesta.- MIkke
(Älä ota henkilökohtaisesti yksikon toisen persoonan käyttöä, se ei ole tarkoitettu sinulle, vaan monille muille. Tai ota, jos siltä tuntuu.)
Jos lukijoiden älykkyys ei riitä lukemansa tajuamiseen, minä en siitä jaksa välittää. En tee lukemistoja lapsille, vaikka ehkä pitäisikin. Sillä heissä on sentään vielä tulevaisuutta, toisin kuin vanhan kaartin manipuloiduissa tuotanko- ja kulutuskoneissa, joille on sallittu stimuloivat huumeet, kuten kahvi ja tupakka, sekä huumeet, jotka estävät kansannousut ja pitävät tavallisen väen herrojan alapuolella eli alkoholi, mutta ei sellaisia aineita, jotka herättävät heidän päässään kysymyksiä kaiken sen muoviromun tarpeellisuudesta, jota koko ajan tungetaan lisää markkinoille, ja joita ostamalla he täyttävät sisäistä tyhjiötään siinä epäonnistuen, ja nopeuttavat maailman tuhoutumista, jättäen lapsilleen luonnonvaroista vapaan planeetan. Hiilidioksidia piisaa kyllä, mutta silläkään ei ole käyttöä, kun ei ole hitsauskoneeseen enää lankaa.
Tarpeellinen on tarpeellista, mutta laulava muovikala, sille on aika vitun vaikea löytää järkevää selitystä. Niin, ei se ainoa ole. Tai Kiinassa tehdyt työkalut, jotka eivät kestä työntekoa ja ovat liian rumia kirjahyllyyn, jotta niitä voisi paatunut masinisti katsella piliään hiplaten.
Kertakäyttöisessä muovipullossa on uusavuttomille ohukaistaikina, lisää vain kaksi desiä vettä ja sekoita. Tee kolme ohukaista ja heitä muovit roskiin, ole onnellinen. Osta Kiinassa muovista tehty laulava kala, katsele ja kuuntele sitä pari kertaa, ole onnellinen ja heitä se sitten roskiin. Osta lapsellesi joka viikko uusi muovinen lelu, jolla hän leikkii kolme minuuttia ja on onnellinen. Älä itse leiki lapsesi kanssa, vaan kuluta sekin aika tekemällä lisää rahaa, jolla voit ostaa lapsellesi muovileluja. Heitä muovilelut roskiin, osta uusia ja ole onnellinen. Mutta älä koskaan, älä milloinkaan ihmettele jälkeenpäin, miksi lapsellasi on elämässään ongelmia, joita hän pakenee alkoholiin ja huumeiseen, vaikka hänelle kaikki mahdolliset muovilelut ja television lastenohjelmat annoit terveeseen kasvuun.
Oikeasti odotan suurella innolla, että öljy loppuu, tai ainakin vähenee siihen pisteeseen, että se vaarantaa vaikkapa ruokahuollon. Polttoaineet autoihin ovat vain pelkkä jäävuoren huippu. Kun tuotantohuipun jälkeen määrät lähtevät laskuun ja hinta nousee riittävästi, se vie kaiken tämän kertakäyttöisen länsikulttuurin hautaan sellaisella rytinällä, että sen rinnalla vaikkapa toinen maailmansota oli pelkkää esileikkiä ja pettingiä. Öljyn loppuminen on orgasmi. Mutta se orgasmi ei luo elämää, se vie sitä hautaan. ”Joskus tulee aika maksaa takaisin hyvinvointimme jälkiverot”, lyyrikoitsi joku joskus jossain. Haluan nähdä tuon ajan, ja se tulee vielä minun elinaikanani. Demokratia takaa minulle sen. Sirkushuveja, lisää leipää, vähemmän veroja – kukaan ei kysy laskun lopullista hintaa, mutta äänestää kuitenkin niitä, jotka näitä asioita lupaavat.
”Kansa on vain suuri mölisevä turpa, Kun sille kertoo suorasukaisia juttuja, kajahtaa suurturvasta tyytyväinen mölinä.”
Alkoholilla estetään helposti kansannousut ja tietoisuuden kehittyminen. Jotta tietoisuus voi kasvaa, pitää aivojen sisäisten johdotuksien kasvaa ja kehittyä, ei sulaa ja tuhoutua. Kun viikonloppuna vetelet viinat hetulaan, ne pienet rakenteet ja hennot synapsiyhteydet, joita aivosi on sen viikon rakentanut kokemuksiensa pohjalta, sulavat. Se siitä sitten taas. Vaikka nuo kokemukset olisivat olleetkin vain salattujen elimien tuijottamista paholaisen näkölaatikosta, niin ehkä niilläkin olisi jotain merkitystä ollut.
Kansa on saanut vain ne huumeet, jotka se tarvitsee, jotta a) henkisyys voidaan pitää mahdollisimman alhaalla ja b) tuotanto tehostuu riittävästi; ilman, että tuotantokoneet hajoavat ennen aikojaan, c) tuotannon kertakäyttötuotteita ostetaan, koska ihmisen henkisyys on niin alhaalla, että hän täyttää sisäistä tyhjiötään näillä keskinkertaisilla romuilla. Oliko tämä kenties vitsi?
Ette kai kukaan tosissaan luule, että amfetamiini rauhanaikana olisi stimulanttina laitonta, jos tavallinen duunari voisi käyttää sitä vuositolkulla, ilman, että hänen järjestelmänsä romahtaa ennenaikaisesti? Ennen kuin on saatu aikaan tarpeellinen määrä jotain keskinkertaista kertakäyttöhyödykettä, kuten vaikkapa suomalaista taloa tai kiinalaista mopoa? Sodassa tätä ainetta sitten annostellaan sotilaille kiitettävässä määrin, jotta sodankäyntikyky olisi optimaalinen?
Amfetamiini on vain yksinkertaisesti liian voimakas aine teollisen tuotannon tehostamiseen siviilissä ja rauhanaikana, jotta sitä voitaisiin käyttää. Lopulta työntekijän raunioituminen on sitä luokkaa, että hän ei suoriudu edes yksinkertaisimmastakaan mutterinruuvauksesta. Tuotantokoneet menevät siis liian nopeasti sellaiseen kuntoon, ettei niillä voi tehdä mitään, ja koska joku sellainen asia kuin humaanisuus estää näiden koneiden monttuun tunkemisen ennenaikaisesti, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kieltää amfetamiini ja antaa sen kauppa järjestäytyneen rikollisuuden markkinatuotteeksi. Lisäksi alkoholin veronalennuksella saattoi humaanisuuden unohtaa poliittisin ja veroteknisin keinoin ja kipata juopot vielä nopeammin pois kuleksimasta.
Amfetamiinikauppa onkin menestynyt tässä maassa oivallisesti, sillä itsetunto-ongelmista kärsivälle ihmiselle amfetamiini tekee mannaa, ja piristeille herkkiä järjestelmiä ja piristettyyn oloon tottunutta mieltä on rakennettu jo pitkään – ensin vuosikymmeniä pelkän kofeiinin ja nyt tehostetusti erilaisten energiajuomien avulla. Amfetamiini on vain looginen jatke piristeiden ketjussa.
”Turaselli Perserokka energiaboost-juoma. Nyt mukana entistä enemmän kofeiinia, sokeria, tauriinia ja uutena lisänä myös piristävää amfetamiinia. Jaksaa painaa paskahommaa ja maistuu hyvältä pitkään. Turaselli Perserokka - ja voit unohtaa ruisleivät!”
Kofeiini on mieto amfetamiini ja amfetamiini on vahva kofeiini – piristeitä, joista myös kahvi on ollut kiellettyä ja sen käyttäjiä on jahdattu aikoinaan jopa erityisen kahvirikospoliisin toimesta, joka siis on ollut nykyisen huumepoliisin esiaste- ja kuva. Entiset kahvinhaistajakytät haistelevät nyt hamppuja kerrostaloista, komeroista ja kellareista. Koira ja koiran työ - suojella herroja ja haistella huumeita.
Aamukahvikaan ei enää jonkun uutisen mukaan piristä, kun on toleranssi kansalla jo sitä luokkaa, että hyvä on jos aamukahvikupillisella saa vieroitusoireet pidettyä poissa seuraavaan kahvitaukoon. Mikä kansa juo maailmassa eniten kahvia? Mikä maa on noussut nopeasti kehityksen rattaissa? Mikä maa romahtaa, kun sen perintötekijät liuotetaan alkoholiin? Alkoholin kanssa on vedetty homma överiksi, ja nyt on loppupelien aika.
Mikäli asia on niin, että alkoholin ja hampun mainitseminen samassa tekstissä aiheuttaa negatiivisia tunnereaktoita määrätynlaisen alykkyyden omaavissa ihmisissä, ei sekään ole minun ongelmani. En minä heille kirjoita. ”Vitut mä mikään Jeesus ole, se niitä kuolleita herätti.” Jos toisten ihmisen typeryys ja henkinen kuolema olisi minun ongelmani, lähtisin rakentamaan ensin ainakin ihan uudenlaista peruskoulutusjärjestelmää. Mutta kun ei ole, niin ei ole.
Jos kirjoittaa vain alkoholista, ei sillä mitään merkitystä ole. Sitten taas sanotaan, että "kyllä siinä nyt kirjoitetaan, mutta ei ole mitään tarjota avuksi tilanteensee". Jos taas tarjoaa avuksi päihdepolitiikan linjamuutosta hampun avulla, sanotaan narkomaaniksi ja huumekauppiaaksi. Näin ihmiset suojelevat omaa huumekauppiastaan - voimakkaasti, täysin emootioidensa varassa raahustaen. Melkoinen paradoksi on tämäkin.
Minä kirjoitan kuten minua huvittaa, ja yhdistän mitkä aineet minua huvittaa - kannabista olen käyttänyt yli kymmenen vuotta satunnaisen säännöllisesti, kokenut ja nähnyt senkin aineen kovimmat haittapuolet - psykoosit, ja tämä näkyy varmasti teksteissänikin. Hullun juttuja ovat ne ainoastaan, Markun Kajon sanajärjestyksellä tein lauseen tämän.
Maailma on luisumassa nopeasti sellaiseen kaaokseen, että en minä näe mitään tarvetta minkäänlaiseen hienovaraisuuteen päihdepolitiikan suhteen. Jos sinä haluat näin tehdä, mikään ei estä sinua kirjoittamasta omia poliittisia manifestejäsi. Saat ihan vapaasti pyyhkiä juopon kansan herkkiä perseitä vaikka strutsinhöyhenillä, mutta minä vetelen omaan tyyliini isommat paskat pois sahköhöylällä. Se saattaa sattua, mutta kuten inkvisitio aikoinaan totesi; "kipu puhdistaa". Ei minullekaan ole hienotunteisuutta osoitettu yhteiskunnan taholta.
Sanon asiat kuten ne ovat, ja jos totuus ei miellytä, sitä ei kuitenkaan voi vaihtaa. Kansan voi vaihtaa, tappamalla vaikka ensin geenialtaan matalan pään asukit alkoholilla, ja jos muutama uuden suhteellisuusteorian kehittäjä menee mukana, niin mitä siitä sitten. Pääasia, että muoviromua syntyy.
Luulen todellakin, että veronalennuksen yksi päätarkoitus oli juoppojen nopeampi surmaaminen ja ehkä poliisin resurssien lisääminen, kun yleinen turvallisuus vaarantuu kun järjestyshäiriöt viinan takia lisääntyvät. Tietoinen valinta vaikeassa tilanteessa, joka johti kuitenkin suurempaa katastrofiin mitä kukaan eduskunnan hampeista edes tajusi. Jos kansan alkoholisoittaminen ei ollut täysin tietoinen päätös, on todella pelottavaa ajatella kuinka vajaalla järjellä kansanedustuslaitos toimii. Harkittu tappaminen viinalla osoittaa edes jonkinlaista älykkyyttä, jonka takana on jokin ilkeä suunnitelma tulevaisuuden varalle, evil visions for future, whatever they are, mutta tolkuton hinnanalennus veromarkkojen säästämisen toivoissa on vain pelkkä osoitus päättäjien kyvyttömyydestä johtaa maataan.
Aivopesun täydellisyyttä osoittaa itseään hautaan juova alkoholisti, joka saarnaa kuitenkin huumeiden vaaroista. Olen näitäkin nähnyt elämäni aikana lukuisia. Kuinka syvä tuo henkinen sokeus ja auktoriteettiusko voikaan olla ihmisessä? Onko inhimilliselle typeryydelle olemassa rajoja, joita se ei voisi ylittää?
Ei ole mikään ihme, että erilaiset uskonnot ovat saaneet niin voimakkaan jalansijan maailman ihmisen keskuudessa, pelkkää aivopesua sekin vain on, itse uskonnollisen heräämisen ollessa kuitenkin vain sama kokemus, vain viitekehys tekee siitä toisista eroavan. En edes enää usko, että ihmisen täytyy olla somnambulentti, jotta halutut suggestiot kyetään ajamaan läpi riittävän tehokkaasti, jos siis valvetilamanipulaatiosta puhutaan, somnambulentin rajan ollessa kyseessä hypnoosisuggestioisssa.
Järkähtämätöntä kieltolakia seuraava huumesotakin on vain yksi uskonto, ehkä siitäkin on vaikea herätä.
Lisäksi – kuten melkein kaikki muutkin uskonnot – sekin aiheuttaa turhaa kärsimystä ja kuolemaa. - tekstissä
MIkke kirjoitti:

Lisäksi – kuten melkein kaikki muutkin uskonnot – sekin aiheuttaa turhaa kärsimystä ja kuolemaa.oliko se viinaveron alennus tyhmyyttä vai tietoista laskelmointia ?
meillähän suuret ikäluokat alkavat eläköityä ja halvalla viinalla päästään osasta porukkaa kätevästi eroon.
tuosta kertakäyttö muovikulttuurista olen täysin samaa mieltä. - ..........................

Lisäksi – kuten melkein kaikki muutkin uskonnot – sekin aiheuttaa turhaa kärsimystä ja kuolemaa."Jos lukijoiden älykkyys ei riitä lukemansa tajuamiseen, minä en siitä jaksa välittää."
Eli siis kirjoitustesi perimmäinen tarkoitus ei olekaan muuta kuin päteä kuin muutaman eliittiyksilön edessä ja olla liian kryptinen, laaja ja monitahoinen että se vaikuttaisi edes kohtuulliseen määrään ihmisiä tarkoituksenmukaisesti?
Tällöinhän alistat koko forumin omahyväisesti erinomaisuutesi kertomiseen ja kukaan ei samaistu, kukaan ei valaistu.
Älykkään ihmisen suurin ongelma on että hän olettaa pelkän älykkyyden riittävän. Jos asia olisi näin maailma olisi jo kauan sitten muuttunut. Tämä maailma perustuu kuitenkin voimaan jota älykkyys ei edusta yksistään; monen älykkään hyvän ihmisen maailmanmuuttaminen stoppaa idiootin laumasieluisuuteen. Kannattaako tehdä samaa virhettä - eli olla tyhmästi älykäs?
Minusta ideologis-älyllinen täsmäterrorismi toimii paremmin. Yksi aihe, yksi lyhyestä kolme lausetta pidempi viesti, yksi tarkkaan harkittu occamin veitsi, tarkka jälkihoito.
Suosittelen tätä sinullekin, jutuissasi on paljon äärimmäisen loistavia ajatuksia; ne ansaitsevat oikeasti tilaisuuden tulla julki yksi kerrallaan. Kenties välillä käsiteltyjä asioita kooten siten että myös kokonaiskuva pysyy pystyssä. Ehkä se on jotain missä olisi opettelemisen paikka itsekullakin? - mystinen metsätyömies?
.......................... kirjoitti:
"Jos lukijoiden älykkyys ei riitä lukemansa tajuamiseen, minä en siitä jaksa välittää."
Eli siis kirjoitustesi perimmäinen tarkoitus ei olekaan muuta kuin päteä kuin muutaman eliittiyksilön edessä ja olla liian kryptinen, laaja ja monitahoinen että se vaikuttaisi edes kohtuulliseen määrään ihmisiä tarkoituksenmukaisesti?
Tällöinhän alistat koko forumin omahyväisesti erinomaisuutesi kertomiseen ja kukaan ei samaistu, kukaan ei valaistu.
Älykkään ihmisen suurin ongelma on että hän olettaa pelkän älykkyyden riittävän. Jos asia olisi näin maailma olisi jo kauan sitten muuttunut. Tämä maailma perustuu kuitenkin voimaan jota älykkyys ei edusta yksistään; monen älykkään hyvän ihmisen maailmanmuuttaminen stoppaa idiootin laumasieluisuuteen. Kannattaako tehdä samaa virhettä - eli olla tyhmästi älykäs?
Minusta ideologis-älyllinen täsmäterrorismi toimii paremmin. Yksi aihe, yksi lyhyestä kolme lausetta pidempi viesti, yksi tarkkaan harkittu occamin veitsi, tarkka jälkihoito.
Suosittelen tätä sinullekin, jutuissasi on paljon äärimmäisen loistavia ajatuksia; ne ansaitsevat oikeasti tilaisuuden tulla julki yksi kerrallaan. Kenties välillä käsiteltyjä asioita kooten siten että myös kokonaiskuva pysyy pystyssä. Ehkä se on jotain missä olisi opettelemisen paikka itsekullakin?Tätä harmaa-aivomassani jauhaa päivästä toiseen. Apua huudan hädissäni.
Oi herra (kaikkien mystikkojen isukki) .......... Pidän sinua erehtymättömänä oraakkelina.
Oi ideologis-passiivis-aggressiivinen-pseudo-terroristi ......... , kerro vastaus. - aivomassa
mystinen metsätyömies? kirjoitti:
Tätä harmaa-aivomassani jauhaa päivästä toiseen. Apua huudan hädissäni.
Oi herra (kaikkien mystikkojen isukki) .......... Pidän sinua erehtymättömänä oraakkelina.
Oi ideologis-passiivis-aggressiivinen-pseudo-terroristi ......... , kerro vastaus.Höh, tuo koko harmaa vs. valkea aivomassa -juttu lähti liikkeelle seuraavasti:
Kieltolakifanaatikko luki Wikipediaa. Hän riemuitsi tehdessään johtopäätöksen, että kannabis aiheuttaa aivovaurion ja teki tästä lyömäaseen. Tosin johtopäätös oli virheellinen. Tässä ei silti ole mitään yllättävää. Kieltolakifanaatitkot eivät yleensä tiedä asioiden oikeaa kantaa eivätkä he muutenkaan ole kovin fiksuja. Ei silti, en minäkään tiennyt harmaan ja valkean aivomassan ominaisuuksia ja eroja ennen kuin Mikke asiasta ansiokkaasti kirjoitti. - MIkke
.......................... kirjoitti:
"Jos lukijoiden älykkyys ei riitä lukemansa tajuamiseen, minä en siitä jaksa välittää."
Eli siis kirjoitustesi perimmäinen tarkoitus ei olekaan muuta kuin päteä kuin muutaman eliittiyksilön edessä ja olla liian kryptinen, laaja ja monitahoinen että se vaikuttaisi edes kohtuulliseen määrään ihmisiä tarkoituksenmukaisesti?
Tällöinhän alistat koko forumin omahyväisesti erinomaisuutesi kertomiseen ja kukaan ei samaistu, kukaan ei valaistu.
Älykkään ihmisen suurin ongelma on että hän olettaa pelkän älykkyyden riittävän. Jos asia olisi näin maailma olisi jo kauan sitten muuttunut. Tämä maailma perustuu kuitenkin voimaan jota älykkyys ei edusta yksistään; monen älykkään hyvän ihmisen maailmanmuuttaminen stoppaa idiootin laumasieluisuuteen. Kannattaako tehdä samaa virhettä - eli olla tyhmästi älykäs?
Minusta ideologis-älyllinen täsmäterrorismi toimii paremmin. Yksi aihe, yksi lyhyestä kolme lausetta pidempi viesti, yksi tarkkaan harkittu occamin veitsi, tarkka jälkihoito.
Suosittelen tätä sinullekin, jutuissasi on paljon äärimmäisen loistavia ajatuksia; ne ansaitsevat oikeasti tilaisuuden tulla julki yksi kerrallaan. Kenties välillä käsiteltyjä asioita kooten siten että myös kokonaiskuva pysyy pystyssä. Ehkä se on jotain missä olisi opettelemisen paikka itsekullakin?Voit nähdä kirjoitukseni egon heijasteina, omahyväisyyden ilmentyminä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että meillä alkaa olla kiire, mikäli aiomme vielä muuttaa tämän maailman sellaiseksi, että se kestää vielä edes kaksisataa vuotta. Tai säilyä pienenä rotuna tulevaisuudessa, mikä on myös tuhannen vuoden päässä, ei vain neljän, kahdeksan, eikä neljänkymmenen vuoden. Se on myös tuhannen vuoden päässä. Onneksi meistä kukaan ei elä enää silloin, mikä varmasti on hyvä asia, koska emme osaa antaa anteeksi.
Kiitän kuitenkin, että muistutit minua omahyväisyyden synnistä, ja valitsin todellakin ehkä vähän liian jyrkät sanat kuvaamaan suhdettani siihen ryhmään, joka kokee alkoholin ja hampun maininnan samassa yhteydessä sellaiseksi, että se saa heidät hylkäämään kaiken informaation asiasta. Heat of the moment. Mutta tämän ryhmän määrä, päättävien toimijoiden osuus asiassa, äänestäjät, suurin yksittäinen äänestäjämassa, on sitä ikäluokkaa, että se ei paljon netissä vielä heilu.
Joten katson, että ne ihmiset, joita kahden eri aineen esilleotto samassa yhteydessä ottaa niin rajusti kupoliin, että he hylkäävät kaiken informaation, vaikkapa Suomen rappiosta ja kasvavasta alkoholiongelmasta ja sen maan lähitulevaisuudesta joka heidän lapsenlapsilleen jää heidän jälkeensä, edustavat kuitenkin niin pientä määrää siihen ihmisryhmään nähden, joka ymmärtää asioista enemmän, että katson tärkeämmäksi julkituoda sellaisia faktoja, jotka koen oleelliseksi informaatioksi, vaikka tämä linjanvetoni sitten tarkoittaisikin sitä, että alkoholi ja hamppu laitetaan vaakakuppiin keskenään. En manipuloi ensin alkoholia vastaan ja sitten kun kansa kääntyy, tarjoa tilalle kannabista. Silloin petän heidät, olen ollut samanlainen kuin päättäjätkin - kusettaja. Politiikkani peruslinja on se, että hamppu alkoholin tilalle, rehellistä valistusta, ei enää valheita. Asennekasvatusta, positiivista suggestiota, polta pilveä ja lähde lenkille. Juokse maratoni, nauti elämästä ja kuole onnellisena. Älä katkerana siitä, että hävisit elintasokilvan naapurisi kanssa.
Lisäksi tätä suurempaa, äänestyksissä merkityksen tekevää ryhmää ohjaa niin suuret mediat, että tällä forumilla emme tavoita massoja, niin suuria massoja, että sillä olisi merkitystä nopeassa juoksussa, ja nyt pitäisi todellakin mennä jo aika vauhtia. Yhteiskuntamme rappeutuu koko ajan, kansa kärsii ja ahneus ja itsekyys vain lisääntyvät. Idolsin on mennyt perseelleen, Arilla on noussut kuppiin, jotkut nousevat ja jotkut nostetaan, ja ylimielisyys tuo heidät takaisin maan päälle.
Minkälainen vitutus mahtaisikaan olla muuten ilmassa, jos eläisimme tuhat vuotta. Kahdeksansataa vuotta vanhat käppänät tappelevat jostain asiasta, joka tapahtui viisisataa vuotta sitten vuotta sitten, ja jota kukaan ei enää muista. Joku sanoi jollekin netissä ehkä jotain tai myi risan LA-puhelimen 80-luvulla. Mutta se muistetaan, että tuota sukua ja tuota ja tuota ja tuota pitää vihata, kadehtia ja jos mahdollista – vaikka tappaa, jos tietää että ei jää kiinni.
On tietenkin väärin suututtaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät pysty näkemään itsenäisesti sitä, mitä maailmassa tapahtuu ja mitkä ovat maailman ja Suomen konkreettiset uhkakuvat lähitulevaisuudessa, niin suomen yksilöistä koostuvana kansana, kuin muös valtiona nopeasti muuttuvassa nykypäivässä. He ovat kuitenkin niitä, joita johdetaan, he eivät johda yhtään mitään, mutta auttavat maan johtamisessa tuhoon ja kurjuuteen.. He uskovat sen mitä televisiouutiset sanovat, ja mitä lehdistö paljastaa tänään, ja sen käyttäytymiseen on helppo vaikuttaa median kautta. Jos hamppu on huumeongelman pääsyyllinen, se on. Jos se on jotain muuta, se on sitäkin. Se joka omistaa mediat, omistaa vaalikarjan. Nuoriso on vaikeampi tapaus, mutta siihen voidaan vaikuttaa kun saadaan nettisensuuriovi auki jollain keinolla, vaikka huumeilla ja pedofilialla ja huumepedofilialla, mikä on ehkä tuleva trendi ensi kesänä valistuksessa, tiedä sitten.
Meillä on aina tyhmät seuranamme, eikä sitä saa kokea loukkaukseksi. Jokaisella on sama potentiaali kasvaa, vaikka aivot eivät minun näkemykseni ja uskomukseni mukaan ole ihan tyhjä taulu, ja minä syytän jo peruskoululaitosta siitä, että se tekee ”vaalikarjaa mukavaa, sen seuraan en tahdo häirikköyksilöitä. Ei maata nyt sentään hallita voi kuka vaan, ei ainakaan niin, että tekee töitä.” Kiitos Juice!
Täytyy vain toivoa, että nykyinen koululaitos ei ole tasapäistänyt kaikkia samalla tavalla kuin on käynyt suurelle osalle kansakoulun käyneistä - niistä, jotka edustavat suurta äänestäjämassaa. Jos nuoriso on saman harhan vallassa, voin haistattaa vaikka kaikille suoraan paskat, se ei merkitse mitään. Ehkä antaa pari vuotta enemmän vankilaa parista omaan käyttöön kasvatetusta hamppupensaasta, mutta ei vankilastakaan huumeet lopu. Eikä tarvitsisi enää katsella, kun porukka juo itseään hautaan.
En minä voi kuluttaa aikaani laatimalla kirjoituksia, joista asiat eivät tule suoraan selväksi niille, joille niiden on mielestäni tarkoitus tullakin. Ne asiat, jotka minä koen tärkeiksi. Heillä on omat näkemyksensä, mutta kaikkia yhdistää kuitenkin se sama näkemys, että alkoholinkäytön kasvu on sellainen ongelma, että se saattaa vaatia erittäin voimakkaita ja radikaaleja toimenpiteitä, hyväksyen sen tosiasian, että ihmisellä on lajityypillinen tarve kokea muuntuneita todellisuuden tiloja. Nyanssit ovat asia erikseen. Ne ihmiset joilla tämä tarve on, he toteuttavat sitä myös. Yhteiskunnan on annettava tähän tarkoitukseen keinot, jotka eivät vaaranna käyttäjäänsä ja hänen elämäänsä liiallisesti, eikä ainakaan vain sen takia, että aine on laitonta.
Aika on rajallinen käsite, ja jokaisen on suunnattava aikansa siihen sektoriin, jonka kokee tärkeimmäksi. Täällä forumilla massaa on niin vähän, että jos joku suuttuu ihan totaalisesti, ei hänen vaikutusmahdollisuutensa ihan hirveät ole muuttaa päihdepolitiikkaa enää tämän surkeammaksi. Lisäksi, jos totuudesta suuttuu, kannattaa vilkaista peiliin. Vieläkö silmien kuu paistaa, vai joko se kuoli.
Ne jotka eivät suutu ja uskovat siihen, että Suomi on kusessa tai epäilevät sitä suuresti, ovat niitä jotka tulee saada lopullisesti uskomaan ja toimimaan. Puhumaan, vaihvihkaa mainitsemaan, kyntämään, kylvämään ja korjaamaan lopulta uuden sadon, joka takaa kansamme säilymisen myös tulevaisuudesssa. Suomessakin on aikoinaan käytetty paljon hamppua, ja myös päihteenä. ´Esivanhempamme ovat olleet tietoisia tuosta kasvista ja sen vaikutuksista, eivät tietenkään kaikki. Valitettavasti maatiaishampusta jota Suomessa aikoinaan kasvatettiin, ei ole jäänyt jäljelle enää siementäkään maailman siemenpankkeihin, joten se ja sen vaikutus on ikuisesti menetetty. Mutta muisto säilyy....
Hamppua on käytetty, kuinka yleistä se on ollut, siihen haluaisin vastauksen. Vetelikö Väinämöinen riiminsä tuhdissa maatiashamppupilvessä vai oliko jo mennyt psykoosin toiselle puolelle?
Käytetty on, ja silti ollaan ihan kehityksen kärjessä, yhteiskuntana ja teknologiankin mittareilla mitattuna, mutta rappiolle menossa perseelleen menneen päihdevalinnan takia. Kaksikymmentä prosenttia helsinkiläisistä naisista joutuu alkoholista johtuvista syistä perheväkivallan kohteeksi, se on aika hirveä luku. Samalla tuhoutuu tulevia sukupolvia, joiden henkiset traumat aiheuttavat lisää väkivaltaa ja ongelmia kovien huumeiden kanssa.
Käytetty on, mikä on varmasti outoa, jos rappio tulisi niin helposti kuin valistus antaa ymmärtää. Mistä muuten tuolloin haettiin ne kovat huumeet? Miksi ei tullut tarvetta vetää jotain kovempaa. Pellosta ei kasvanut amfetamiini, ei heroiini. Joku saattoi kasvattaa jotain oopiumilajiketta, sitä samaa jota Suomessa mummot kasvattavat, mutta eivät lypsä kotia kuitenkaan. Lättähatut syö ne.
Ollaan maailman ykkösiä hampunpolttohistoriastamme huolimatta. Ykkösiä monessa asiassa, joista yksi on valitettavasti myös viinanjuonti. Huipulta on lyhyt matka tulla takaisin, ja kelkasta katkesi turvaköysi hallituksen verosaksien leikkaamana.
Jos minä hakkaan päätäni täysin halkeamattomaan muuriin, menetettyyn sukupolveen, joka uskoo mitä Kahila on sanonut, ei aikani riitä millään. Tätä samaa keskustelua on käyty tässä maassa näiden ihmisten kanssa jo varmasti 20 vuotta ja mitä on tapahtunut päättäjätasolla ja lainsäädännössä? Politiikka kiristyy koko ajan, vaikka muutospaine kasvaa. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja maa myydään pala kerrallaan ulkomaille.
Jos rakentaa kukkapurkin jossa aikoo tai saattaa aikoa kasvattaa kannabista, saa sakot, tai ostaa multaa, jossa aikoo kasvattaa kannabista. Joutuuko kaupan myyjä syytteeseen huumausainerikoksen avustamisesta? Vai pitääkö myyjän kysyä, mitä varten multaa ostetaan? Pitääkö hakea mullanostolupa ja kusta mukiin?
Merkityksetön laki, joka on antanut paljon rahaa sen valmistelijoille, vaikka sillä ei ole vaikutusta mihinkään. Tyhjä laki, jonka valmistelu antoi vain eduskunnan suojatyöpaikan asukeille helppoa rahaa pitkältä ajalta. Sokeat näyttävät taskulampuilla valoa toisille sokeilla ja laskuttavat tuhansia euroja kuukaudessa, jos eivät huumeiden takia jää eläkkeelle.
Ei ole aikaa hyssytellä sitä, että kansamme rappeutuu alkoholin kynsissä, aivan kuten suurin osa maailmaakin. Olemme liian pieni kansa, jotta väestömme kestää alkoholinkäytön jatkuvaa kasvua ja sitä tuhoa, jota se saa aikaa. Seuraamme Amerikan viitoittamaa tietä, mutta sillä erotuksella, että meitä on hieman vähemmän. Jos alkoholistaminen siellä kestää 200 vuotta, meillä menee aikaa paljon vähemmän. Orjuutusprosessi, sama mikä tuntuu olevan täällä menossa. Miksi, se on kysymys? Tästä voisi laatia salaliittoteorioitakin, mutta en nyt lähde sille linjalle.
Liian paljon tehtävää, liian vähän aikaa. Liian tyhmät johtajat.
Ainoa mikä minua tulevaisuudessa kiinnostaa on tämä maa ja sen kansa. Sen kyky selvitä tulevaisuudessa. Jokainen näkee, että kaikki ei ole kunnossa tässä maassa. Sitä myydään ulkomaille, sen perusvälttämättömyyksiä ajataan alas ja kansa huumataan halvalla alkoholilla. Mitä on viidensadan vuoden päästä? Mitä siitä sitten, vai?
Jos näin mietit, niin olet sitä ryhmää, jonka toivon ymmärtävän, että yhteiskunnan, kansan, kielen ja geenien säilyminen on tärkeää, ei viinanjuonti mahdollisimman halvalla ja paljon. Eikä se ole hampunpolttokaan – sillä kohtuus kaikessa. - .......................
aivomassa kirjoitti:
Höh, tuo koko harmaa vs. valkea aivomassa -juttu lähti liikkeelle seuraavasti:
Kieltolakifanaatikko luki Wikipediaa. Hän riemuitsi tehdessään johtopäätöksen, että kannabis aiheuttaa aivovaurion ja teki tästä lyömäaseen. Tosin johtopäätös oli virheellinen. Tässä ei silti ole mitään yllättävää. Kieltolakifanaatitkot eivät yleensä tiedä asioiden oikeaa kantaa eivätkä he muutenkaan ole kovin fiksuja. Ei silti, en minäkään tiennyt harmaan ja valkean aivomassan ominaisuuksia ja eroja ennen kuin Mikke asiasta ansiokkaasti kirjoitti.Minä kirjoitin muistaakseni aiheesta ennen Mikkeäkin, luultavasti hänen teksteihinsä on tarttunut tämä yksityiskohta. Hyvä niin, paikkansahan tuo pitää.
Muuten, samaisesta aiheesta (valkoisesta aivomassasta) on varmaankin lähteneet liikkeelle nää "kannabiksesta kasvaa tissit" jutut koska valkea aivomassa on naisille ominaista. Siinäkin fanaatikon mielikuvitus vedellyt olemattomia yhteyksiä oikein roisilla kädellä. - Mikke
....................... kirjoitti:
Minä kirjoitin muistaakseni aiheesta ennen Mikkeäkin, luultavasti hänen teksteihinsä on tarttunut tämä yksityiskohta. Hyvä niin, paikkansahan tuo pitää.
Muuten, samaisesta aiheesta (valkoisesta aivomassasta) on varmaankin lähteneet liikkeelle nää "kannabiksesta kasvaa tissit" jutut koska valkea aivomassa on naisille ominaista. Siinäkin fanaatikon mielikuvitus vedellyt olemattomia yhteyksiä oikein roisilla kädellä.Saattaa olla, että olen tekstisi lukenut, mutta todellisuudessa oivalsin asian kun luin neurologian kirjaa, ei niin kauhean kauan sitten.
Sitten joku laittoi sen harmaasolu-jutun, ja silloin se tuli kuin Ahaa-ukko news-ryhmään - oivallus päähän, että perkule. Sen se tekee. - Onerj
Tottakai hamppu kuuluu tohon aivan oleellisesti. Pässi
- Anonyymi
mystinen metsätyömies? kirjoitti:
Tätä harmaa-aivomassani jauhaa päivästä toiseen. Apua huudan hädissäni.
Oi herra (kaikkien mystikkojen isukki) .......... Pidän sinua erehtymättömänä oraakkelina.
Oi ideologis-passiivis-aggressiivinen-pseudo-terroristi ......... , kerro vastaus.Oi Herra oraakkeleista jaloin,
Kerro tasa-arvoisesti vaimollesi sanoin,
Samoin, anoin luvitusta krealismin,
Jospa selätämme kokaismin.
- pohdittu
Kiitos kun sain lukea!
Minun pienessä päässäni asuu epäluulo.
Näinköhän tappoivat tahallaan veroalella nämä jo toivottomat juopot. Nythän on seuraavassa aallossa jo kehittymässä uusi rappiojoukko, mietityttääkin se, millä viinatyrkky systeemillä nämä tullaan tuhoamaan.
Onkohan kymmenen vuoden alejaksotus se tehokkain ja taloudellisin vaihtoehto, no päättäkööt viisaammat. - voisi valistaa
Olet onnistunut hahmottamaan päihdekokonaisuuden ilmeisen erinomaisesti.
Ei haittaisi, vaikka kansanedustajatkin hahmottaisivat sen yhtä hyvin.
Kyllä niitä edustajia voisi hieman sähköpostittaa.
Ehkä joku kokisi samanlaisen herätyksen kuin se Drug Czar Carroll siinä sarjakuvakirjassa, jonka nettilinkkiä en nyt harmi kyllä löytänyt.- uskoo vain toista
kansanedustajaa, kun henkilö valitaan edustajaksi hän kokee nousevansa tavallisen tallaajan yläpuolelle eikä siksipysty uskomaan kansalaisia eikä asiantuntijoita.
ainoat ketä edustaja voi uskoa ovat toiset edustajat jotka ovat myös "kohonneet" kansan johtajiksi ja ovat pelkästään siitä syystä muita pätevämpiä päättämään siitä kuinka meidän pitää elää tai mitä me saamme nauttia. - se juuri on
uskoo vain toista kirjoitti:
kansanedustajaa, kun henkilö valitaan edustajaksi hän kokee nousevansa tavallisen tallaajan yläpuolelle eikä siksipysty uskomaan kansalaisia eikä asiantuntijoita.
ainoat ketä edustaja voi uskoa ovat toiset edustajat jotka ovat myös "kohonneet" kansan johtajiksi ja ovat pelkästään siitä syystä muita pätevämpiä päättämään siitä kuinka meidän pitää elää tai mitä me saamme nauttia.Aivan. Mutta uskon kyllä, että moni kansanedustaja joutuisi myöntämään itselleen, että tuon tekstin kirjoittaja ymmärtää päihdekokonaisuuden paremmin kuin itse edustaja. Uskominen on sitten asia erikseen. Voisi joku ihan oikeasti saada samanlaisen herätyksen kuin "Drug Czar Carroll" sarjakuvassa.
- Dow Bones
se juuri on kirjoitti:
Aivan. Mutta uskon kyllä, että moni kansanedustaja joutuisi myöntämään itselleen, että tuon tekstin kirjoittaja ymmärtää päihdekokonaisuuden paremmin kuin itse edustaja. Uskominen on sitten asia erikseen. Voisi joku ihan oikeasti saada samanlaisen herätyksen kuin "Drug Czar Carroll" sarjakuvassa.
http://www.adrugwarcarol.com/
Tuostahan tuo selviää yksinkertaisesti ajattelevallekin, mistä tuo paska juontaa juurensa eli oopiumisodista ja kolonialismista. - linkistä
Dow Bones kirjoitti:
http://www.adrugwarcarol.com/
Tuostahan tuo selviää yksinkertaisesti ajattelevallekin, mistä tuo paska juontaa juurensa eli oopiumisodista ja kolonialismista.Kiitos.
Tosiaan olisi suotavaa, että jokainen tälle palstalle kirjoittava viitsisi lukea tuon sarjakuvan. Se tarjoaa katkelmia historiasta helpolla tavalla. Historian tuntemus on tärkeää, jotta voi ymmärtää nykyisyyttä.
http://www.adrugwarcarol.com/
Itse lueskelen sitä nyt ehkä 4:ttä kertaa, mutta oikeasti ensimmäistä kertaa ajatuksella.
- sekopää
kuin huumepalstan Mikke_orig vai eri hullu samalla nimellä?
- vastauksesi?
Ja tämäkö oli paras vastauksesi Miken kirjoitukseen? Silloin kun KAPASITEETTI EI RIITÄ kyseenalaistamaan tai keskustelemaan itse asiasta, mutta silti asia sotii omaa maailmankuvaa vastaan, on kätevää haukkua kirjoittajaa. Tiedän, se on yksi tapa purkaa turhautumistaan...
- Dow Bones
vastauksesi? kirjoitti:
Ja tämäkö oli paras vastauksesi Miken kirjoitukseen? Silloin kun KAPASITEETTI EI RIITÄ kyseenalaistamaan tai keskustelemaan itse asiasta, mutta silti asia sotii omaa maailmankuvaa vastaan, on kätevää haukkua kirjoittajaa. Tiedän, se on yksi tapa purkaa turhautumistaan...
Turhautumista pukeutuneena "Aivan Sama" -asenteeseen. Rasittavia huudattajia, jotka haluavat toiston idealla pitää ko. asioiden aktiiviset tarpeeksi ärtyneinä...
Tulee välissä mieleen Tähtien Sodasta se Emperor, joka oikein nautti siitä kärsimyksestä, mitä Luken nussukka joutui kokemaan siinä viimeisessä "Jedin Paluu" -pätkässä.
-YES...I can feel your anger...I am unarmed. Take your weapon. Strike me down with all of your hatred and your journey towards the dark side will be complete!
Eli yliampuen kieltolakilainen ON verrattavissa juuri tuohon sontaan.
- rupeaisin heti
kirjalijaksi tai runoilijaksi kun tuon määrän jaksoit sepustaa voisi saada apurahankin.
- Asiaa..
kerrankin, kiitos.
- 342231
aivan mahtavaa tekstiä ! asiaa niin paljon. tämmönen teksti pitäs saada johonki keskisuomalaiseen vaikka ja keskustelua tästä.
- Kanadala
Onpa paljon tapahtunut tuon kirjoittamisen jälkeen.
- säääkäs4
Amerikassa, Texasissa kaikki on suurta.vitutkin kuin karvalakkeja, heh.
- Anonyymi
Tanskassa näin: https://yle.fi/a/74-20034894
Tätä kait meilläkin jotkut päättäjät tavoittelevat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364185Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31904Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061770
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411719Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4691578MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4621288