kävi näin.osa vakituisista kirjoittajista on lopettanut,,,
ikävää
että taas
512258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
lueskelin viestiketjuja,yhtään ilkeilyä en löytänyt,ihanaa vertaistukea ja uusille potilaille tukea sairauteen.
on täällä paljon. Mekin kaipaamme vastauksia viesteihimme!!!!
Kirjoita vaikka minulle, jos muut eivät sinulle vastaa..
Tänne voi tulla ja kirjoitella, samoin poistua, ellei miellytä, täällä on paljon uusia ihmisiä, heillekin voisivat ns. vakituiset vastata!
käviä minäkin olen,parina päivänä viestitellyt,taisin saada palautettakin,ainakin Seijalta.
tai huono olo,ettei jaksa kirjoitella,Seuraavana päivänä sitten taas tulee senkin edestä,
seurustelee keskenään. Miksi ko. ihmiset eivät vaihda s-postiosoitteita?
Ohuomannut, että monta fiksua kirjoittajaa on jäänyt vaille vastausta/kommenttia ja eräillä vakituisilla on jopa sadan viestin ketju!!!???
ehkä tuntuu,kun tulee kyseltyä itsekkin asioita heiltä jotka ovat jo läpikäyneet hoitoja neuvoja,että vakituiset vastaavat useimmin,ja hyvä niin,Kyllä tänne kaikki mahtuu,ja jokainen joskus tulee ensikertaa,
mutta ihmiset tuntuvat enemmän lukevat tiettyjen ihmisten keskinäistä "kirjeenvaihtoa" kuin meidän tavisten ongelmia.
Jos viesti on tyyliä:
"hei hurinaa, johan on pörinää. Mites teillä mulla menee hyvin, nimimerkki: kuoppa tiessä
- niin johan tulee vastausta ja kommenttia
JOs taas tänne kirjoittaa tyyliin:
" hei, kysyin vain että kuinka usein teillä turpoaa leikatun puolen käsi"
- niin vastuksia tulee yksi-kaksi, jos tulee ollenkaan!
vastaan jokaiseen,jos vain osaan,Sama onko vakituinen kirjoittaja,tai uusi,Eitä saa tietoa heiltä joilla jo on hoitoja annattu,ja itse voi kertoa miten itsellä on menneet eri toimenpiteet,jos niistä taas on hyötyä uusille kirjoittajille.Ehkä vakituiset kirjoirrajat haluavat hieman keventää tunnelmaa,tässä,kun meinaa välillä masentaa,
Tuollaiseen yleisen tason viestiin on varmaan helpompi vastata kuin johonkin yksityiskohtia kyselevään. Huomasin itse kun sairauden alkuvaiheessa yritin löytää selvityksiä tuumoriluokituksista ja muusta latinasta, vaikea niihin oli saada vastauksia kun sattui syöpä olemaan vielä vähän harvinaisempaa sorttia.
Toinen asia on sitten se että tuollainen tyhjänpäiväiseltä näyttävä viesti voi olla lähettäjälleen hyvinkin terapeuttista kun siihen saa vastauksia. Kun sairauden aikana istui yksin illalla tai yöllä koneella helpotti kummasti oloa kun purki oloaan tänne ja huomasi että joku vastasi, siis joku kuunteli. Ihmiselle joka joutuu olemaan yksin sairautensa kanssa tämä saattaa olla hyvinkin merkityksellistä.
sairastavia,Ei terve varmasti voi oikein ymmärtää miltä tuntuu,vain aavistaa,Kyllä tässä monenlaista ajatusta pyörii mielessä,niistä synkimmistä ei viitsi edes kirjoittaa,on vain pakko pitää mielensä toiveikkaana,ja yrittää etsiä valoisimpia puolia,elää päivä kerrallaan,tässä ja nyt,niinkuin lapset osaavat,
Niihin viesteihin kait vastataan, joihin on jotain sanomista tai jotka kiinnostavat?
En minä ainakaan osaa vastata jonkun leukemiakysymyksiin mitään.
Sitäpaitsi helpompi vertailla kokemuksia sellaisen kanssa, joka käy samaa vaihetta läpi tai on jo käynyt sen.
Lisäksi joidenkin kanssa kemiat vaan synkkaa, joten voi heitellä vähän huultakin välillä.
Miksi nähdä niin paljon vaivaa toisten viestittelyistä? Hyppää yli ne ketjut jotka eivät sinua kiinnosta, niin minäkin teen!
näitä viestiketjuja.Täällä on sekä tällä hetkellä sairastavien ja myös jo meitä hoidot läpikäyneitä. itse aloin täällä käymään muutama päivä sitten,ja olen kysellyt ja vastaillutkin,mihin olen osannut ja ollut kokemusta asiasta. Mutta huomasin tuolla yhdessä viestiketjussa että kun kokeneet kirjoittivat millaisia kokemuksia hoidoista on, saivat vastaukseksi suunilleen että pelottelette,joku vertasi samanlaiseksi kuin synnytys pelottelut. ?
hyviä neuvoja olen saanut,Tietenkin yksilöllisesti kaikille tulee erilailla oireita,ei niitä pelotteluna kannata ottaa,
Ohjeita voi lukea, mutta kannattaa muistaa, että tänne voi kirjoitella kuka vain, sellainenkin joka ei ole ikinä syövän syöpääkään sairastanut. Ihmisillä kun on halvat huvit joskus. Kaikki kannattaa varmistaa omalta hoitohenkilökunnalta.
Jotkut voivat sitäpaitsi jakaa tahallaan väärää tietoa!
on tämä,että masennuin vaikeaan masennukseen kun syöpä oli jo selätetty. Nyt saan hoitoa psykiarilta sekä työterveyshuollosta tukea, tästä haluaisin saman kokenelta kuulla , mutta ehkä saa vain jotkut ahdistumaan,että eikö se kaikki lopukkaan hoitoihin,,,täysi yllätys tämä minulle oli. Ja en tiennyt mistä on kysymys ennen kuin totaalisesti romahdin. jos olet ollut samassa tilanteessa,kuinka kauan toipuminen kesti? minulla on mennyt nyt yli 2kk,välillä helpottaa mutta sitten taas tulee näitä päiviä,jolloin vain itkee ja itkee.Syövänjälkeiseksi masennukseksi diagnosoitiin. parempaa perjantai illan jatkoa teille kaikille!
Onhan tämä rankka sairaus kaikenkaikkiaan,Kirjoittele vaan sekin auttaa,kun pystyy vaihtamaan ajatuksiaan,kun ei aina jaksa läheisilleenkään kertoa huoliaan,Sinullekkin toivon hyvää illan jatkoa,Monet ovat joutuneet masennuslääkkeitä hommaamaan,
Sairastuin vaikeaan masennukseen vähän ennen, kun syöpä uusi ensimmäisen kerran. Tästä on nyt 13 vuotta aikaa ja olen edelleen lääkityksellä (Sepram 40 mg/vrk Zopinox). Se tulee varmasti kestämään koko loppuelämäni.
Kävin alkuun kolme vuotta Kelan maksamassa yksityisessä psykoterapiassa. Ei se masennusta parantanut, mutta auttoi ymmärtämään sen syitä ja oireita, teki kaiken helpommaksi kestää.
Osa masentuneista toipuu, osa ei - mutta vaikka masennus jäisikin loppuelämän seuralaiseksi, sen kanssa voi elää kun jaksaa etsiä oikean lääkityksen ja oppii tulemaan oireiden kanssa toimeen. Älä anna periksi!
kun kirjoitit.minulla kai vaikutti sekin,että mieheni kanssa sairastuttin syöpään peräkkäin,melkein kun toisen hoidot loppui,niin minun alkoi. jaolen täälläkertnu tarinani myös kahdesta siskostani jotka lähivuosina sairastivat syöpää. ehkä selisää alttiutta masennukselle. Sitten vielä se että olen käyttänyt kelan päivärahat,ja nyt olen tyhjän päällä,mistä hakea elanto sairusloman jatkuessa,,eikä ihan jaksais ottaa selvää näistä.parempana päivänä sitten.
Minusta on helpottavaa tietää, että on paikka jossa voi manailla kaljupää-lookin kestoa tai lukea että jollain muullakin on yhtä huono olo - todellakin, ei tunne olevansa niin helvetin yksin.
Vaikka heittäisi jotain ihan tyhjää lätinää, voi luottaa siihen että joku edes pikkuisen tajuaa, millä fiiliksillä tässä ollaan.
Live-elämässä en tunne enää yhtään samaa sairastavaa, joten aika orvoksi sitä itsensä välillä tuntee.
mutta onneksi apua saa,ja kun löytyy oikeat lääkkeet,niin alkaa helpottamaan,valoa,ja iloa toivon elämäänne,
kaikille vastauksista,on helpottavaa kuulla,etten ole yksin. Muuten,otin nimimerkikseni "muumiäiti",koska silloin,kun lapseni olivat pieniä,he kutsuivat sillä nimelläminua.Ja kutsuvat vieläkin joskus. Krjoitellaan huonoista ja hyvistä asioista,terapiaa tämäkin on.Ja jos joku haluaa teitää enmmän tästä,kerron kyllä. Kun käy kirjoittamalla asioita läpi,asiat vähän selkiinytvät.
jäsentää asioita mielessään,nyt on mentävä nukkumatin luokse,kun huimaa sytostaatti,Hyvää yötä kaikille
Jotkut tekee molempia, ja joku käy asiat itsekseen läpi. Kaikki tavat lienee oikeita. Pääasia ettei haudo ja tukahduta tunteitaan.
Jossain muuten sanottiin, että avoimet ja ulospäinsuuntautuneet ihmiset selviävät sairaudestaan tai siis sen aiheuttamasta masennuksesta paremmin ja sitä kautta kun psyykkinen puoli on pirteämpi, saattaa se vaikuttaa myös fyysiseen kuntoutumiseen kun jaksaa lähteä liikkeelle ja ihmisten ilmoille.
Joten kirjoitellaan ja tuuletetaan tunteita, vaihdetaan ajatuksia ihan vapaasti! =)
Itse olen toistaiseksi päässyt alkumasennuksella, mutta silloin olinkin kyllä sitten tosi surkea sen ekan, kaksi kuukautta. Leikkaus helpotti, joskin leikkausinfektio romautti sitten hetkellisesti. Siitä kun itseni sain kasattua, niin olen pärjäillyt - so far.
Nytkin on mieli ihan hyvä, 2 vrk ekasta sytosta. Vähän huippailee kanssa ja väsyttää hieman, makuaisti on vähän haalistunut ja ihan pientä vellomista vatsanpohjassa. Ei kuitenkaan mitään minkä kanssa ei pärjäisi. Nyt nappaan viimeiset kortisonit, niillä kait tämän päivän pärjään. Huomessa sitten ihmetellään miltä maailma näyttää ilman niitä.
Mutta on mulla tuolla sellainen kotiapteekki, että sieltä löytyy apuja. Vaikka ei tämä taxo kai yleensä mitään pahoja oireita aiheuta. Niitä infektioita koitan kyllä kaihtaa, ei huvita lähteä antibioottitippaan sairaalaan. Suonetkin pysyis parempana, kun ei tökittäis ennen seuraavaa sytoa :)
Mut nyt nappia naamaan ja aamulenkille nelijalkaisen kanssa. Mukavaa lauantaiaamua kaikille =)
ei tässä koneen vieressä voi tuntikaupalla istua.
Minulla ainakin selvästi"kolahtaa" mihin vastaan ja mihin en.
Ja eikös se ole enemmän hyvä kuin huono asia, jos täällä jotkut kirjoittelevat keskenäänkin.Kyllä siihen juttuun on oikeus mennä vaikka jollain huumorin poikasella mukaan.
Meillä on ollut täällä mottona "Samassa veneessä ollaan".Se velvoittaa mielestäni siihen, että yritetään ymmärtää toisia parantavan ilmapiirin hengessä...
Aikuisena ihmisenä olen kyllä osannut aavistaa, että joku voi ottaa nokkiinsa tällä sivulla keskenään kirjoittamisesta ja omalta kohdaltani olen asian korjannut.
Kyseiselle ystävälle lähetän henk.kohtaista sähköpostia ja tällä sivulla keskustelemme "virallisesti".
Yhteiset kokemukset yhdistävät.Mikäs sen yhdistävämpää kun saa kuulla , että kaveri on oksentanut just yhtä monta kertaa, kun ittekin........ Lähden tästä Roomaan, jotenka en pysty vastailemaan vähään aikaan.Vien kaikille tutuille terveisiä.
Olemme lähes kaikki erittäin vakavan sairauden kokeneita, jotenka eiköhän olisi aiheellista ottaa elämää kantava ja kannustavan rohkaiseva asenne poikkeuksetta käyttöön.
Oletko itse sairastanut syövän?
Minulle se sairaus ainakin teki toiset ihmiset rakkaammaksi ja helpommin ymmärrettäväksi.Nyt ymmärrän paremmin, että olemme todella erilaisia, kun nämä voimakkaat lääkkeetkin vaikuttavat niin eritavalla saajaansa.Yksi oksentaa ihan villisti ja on kuumeen kynsissä, toinen ei ole moksiskaan.....
varmasti on ihana reissu,Niin tämä sairaus,ja hoidot näyttävät olevan niin yksilöllisiä,mutta hyviä vinkkejä saa kohtalotovereilta,ja voi neuvoa mikä itseä on auttanut,
ja kirjoitellut sekä kysellyt säännöllisesti. En kuitenkaan osaa kirjoittaa yhtä "lennokkaasti" kuin jotkut toiset joten viestini ovat säännöllisesti jääneet huomiotta. Yhtä yksinäistä minullakin kotona on. Yhtä paljon juoksen hoidoissa jne.
Meitä on moneksi, toivottavasti me "ujommatkin" saisimme joskus vastauksia.
Kauanko sairastumisestasi on aikaa ?Minä käyn sytostaatti hoidoissa,ja ihan kauheata ei ole ollut,eiköhän se tästä,
mutta mitä sinä olet sitten kysynyt, mihin et ole saanut vastausta?
On vaikea yksilöidä ihmisiä jotka eivät käytä mitään nimimerkkiä!
jos tuntuu ikävältä, kun ei saa vastausta , niin vastaa itse jonkun kirjoitukseen, tai kysy joltakin kirjoittajalta jotakin sellaista, joka sinua kiinnostaa.Konstit ovat monet!!!! Kirjoita vaikka minulle!!!
Rooma on aivan uskomattoman mahtava paikka.Olen asioita vahvasti kokeva ihminen ja kun televisiosta näen kolosseumin,.... tämän tekemäni matkan jälkeen, niin sattuu....
Tais jäädä osa sydäntä sinne, vaikka yritin haravoida sen mukaan...
Me kaikki syövän sairastaneet voimme vaihtaa ajatuksen muustakin kuin vain sairastamastamme taudista, sillä meidänhän täytyy jatkaa elämää ,siis jatkamme, koska se on suurin lahja jonka olemme Taivaan Isältä saaneet.
kirjoittamisen muuten vai kuolleet?
menoa ?
kuin koskaan elämässäni.Luulempa, että on monia syövän sairastaneitä, jotka eivät jaksa eivätkä halua ajatella näitä sairausasioita kun ovat saaneet hoitonsa ohi.Itse käyn näillä sivuilla, siksi, koska haluan antaa vastikään sairastuneille sitä tietoa, minkä pystyn.Tämän asian kanssahan joutuu kuitenkin elämään lopun ikäänsä, jotenka se tulee arkipäiväisemmäksi, kun sen otta realistisella asenteella.
Käyn täällä omasta vapaasta tahdostani, kukaan ei voi minua, eikä ketään muutakaan siihen pakottaa eikä velvoittaa: Hyvää kevättä kaikille.
ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Ei aina vaan jaksa kirjoitella,kun on muutakin tekemistä.
Olen pahoillani jos joku on kokenut esim. mun kokemukset pelottavina. Olen kyllä yrittänyt kertoa, ettei läheskään kaikilla ole noin kurjia haittavaikutuksia. Sen oli siis tarkoitus lohduttaa eikä kehuskella! Olin todellakin sitä mieltä, että jos syöpä uusisi, en haluaisi enää sytostaatteja. Mutta se oli silloin, heti kun olo normalisoitui (fyysisesti), unohdin moiset ajatukset. Mulla ei ollut konettakaan kotona kun sairastin, ja mielelläni olisin silloin lukenut etten ole se yksi ja ainoa, jolla nyt sattuu myrkyt vaikuttamaan joskus aika ikävästikin. En minäkään tuntenut muita samaa tautia sairastavia. Syöpäyhdistykseen menin,mutta siellä tuntui olevan hiukan sisäpiirimeininki, ja vanhempia ihmisiä. "Tuore" syöpäpotilas oli jotenkin jopa erikoinen, kun olisin halunnut keskustella siitä sairaudestakin enkä pelkästään teatteriretkistä ja myyjäisistä.
Masennukseen sairastuin minäkin, tosin viiveellä. Onhan siihen tietty alttiuskin. Olen aika yksinäinen, siksi kai joskus tänne tulee liikaakin kirjoiteltua. Mutta toisaalta, eikö tämä foorumi juuri olekin sitä varten? Jokainen kirjoittaa mitä haluaa - ja todella, jos ei halua lukea näitä, ei vaan lue.
Aurinkoista kevättä kuitenkin, ihan kaikille!
Kyllä tässä on tullut itsellekkin mieleen,että mitenköhän jaksaa nämmä hoidot,mutta parenehaan sitten,masennuskin saatta pahentua,mutta onneksi siihenkin saa lääkityksen,Täytyy pienistä asioista yrittää iloita,Ulkoilu ainekin piristää,tai pyytää tutun kylään,ym,sinulle myös hyvää kevättä,
Sinulta koska olet sairastanut syövän.
kun tarkoitus oli kysyä sinulta SEIJA1944, koska olet sairastanut syövän.Anteeksi tuo moka.
olen todennut saman asian, että omassa syöpäyhdityksessäni, jossa käyn, ovat myyjäiset kirpputorit, arpajaiset, yms. se tärkein asia, sekä tietysti kahvin juonti.Olisin itse kiinnostunut tukihenkilönä toimimisesta, mutta se asia ei ole edennyt pätkääkään, vaikka yhdistykseen liittymisen piti olla kaiken a ja o...Kirjoittele ihan vapaasti kaikesta mikä mielessä pyörii, tämä palsta on minun ymmärtääkseni sitä varten.....
on sairastanut eli laikattu toinen(syöpä) rinta pois lokakuussa 2004 ja halusin myös toisen, eli terveen rinnan pois ja se leikattiin tammikuussa 2006.
en taida olla ainoa täällä,jolta myös terve rinta on poistettu. Minulla on brca2,geenivirhe,ja uusimis riski oli ilmeinen jossain elämäni vaiheessa,jotentein tämän ratkaisun siksi,ikääkin jo 50v. Haluatko kertoa,miksi sinä tähän päädyit,vai onko tämä kysymys liian henkilökohtainen.
Senjälkeen kun olin toipunut leikkauksesta, niin aloin miettiä, että mitä virkaa tuolla toisella , isolla roikkuvalla rinnalla on.Aloin miettiä, että ottaisikohan kirurgi sen pois.
Terveen rinnanpuoleista hartiaa särki ja lääkäri sanoi, että siihenhän on lääketieteelliset perusteetkin ottaa se pois.Minun rintasyöpäni oli duktaalinen, joten uusimisriski toiseen rintaan on olematon,mutta taisi vähän sekin vaikuttaa, kun kesäisin pelaan golfia ja rinnan alunen meni useasti rikki ja se paraneminen otti aina aikansa.
Nyt on niin vaivaton olo kun ei ole rintoja, tosin onhan minulla proteesit juhlia varten.
Nyt on vaan se ongelma, kun tuli vatsan seudulle muutama kilo lisää hoitojen aikana ja ne kilot ei meinaa lähteä sitten millään.
Vatsa näyttää niin isolta, kun ei ole rintoja, mutta viis siitä, olen kuitenkin tyytyväinen kun sain tasapuolisen olon.
Kuinka kauan sait odotella sitä toisen rinnan poistoleikkausta? Minulle järjestyi leikkaus aika n. 3 kk siitä kun minut laitettiin jonoon.
Syöpäleikkaus oli 6.10.2004 ja terveen rinnan poisto 11.1.2006.
Omalla kohdallasi olet tehnyt varmaan erittäin viisaan ratkaisun.
niinpä, osa on syystä tai toisesta tai kolmannesta jättäytynyt pois sivuja lukemasta. Osa lukee muttei aktiivisti kirjoita. jotkut kirjoittavat silloin tällöin.
itse kirjoittelen kyllä välillä. Leikkaukseni jälkeen ja sytojen aikana näistä sivuista ja kirjoituksista oli suuresti tukea.
Edelleenkin luen lähes päivittäin tai ainakin muutaman kerran viikossa viestejänne. Ja vastailen välillä. En vain sitten ottanut nimimerkkiä, vaan "nimimerkkini" on jonkinlainen otsikon jatke, mikä milloinkin.
Kun olen noista kontrollikäynneistä päässyt lääkärin onnitteluin tervekuntoisena läpi, tulee vähemmän kirjoitettua omista fiiliksistä. Toiset kun ovat keskellä sytohoitojaan. Se on ihan oma maailmansa jossa ollaan, sytojen jälkeen kontrollien rytmittämä olotila on sitten erilainen silti.
Mutta ne kokemukset ovat lähellä ja osa minua. Ehkä jokin toivon ja tulevaisuuteen uskon kipinän onnistuisi näine kokemuksineen joillekin kirjoittajille välittämään...
Täällä siis ollaan, lueskellaan ja seurataan elämän tätä puolta, kirjoitellaan, vaikka ilman nimimerkkiä edelleenkin.
eletään tässä hetkessä, just nyt!
kun minulla oli hoidot, en tiennyt näistä sivuista. ehkä on minunkin parempi nyt vai lukea näitä, eikä kirjoitella. jotenkin vain tuntuu, että kaipaan jotain tukea vieläkin, vaikka hoidoistani on jo yli puoli vuotta.
hei. Kyllähän me tukea tarvitsemme jälkeenpäinkin - siis leikkauksen ja sytohoitojen jälkeen.
Tämä on kaikkinensa pitkä prosessi, joka muuttaa ihmisen sisäisesti. Pakko kasvaa ja mehän kasvetaan (aikuisiksi).
Nähdä että se kuvittelumme elämämme jatkumisesta samanlaisena vuosien jonona onkin ollut tosi illuusio. Elämä on hauras ja muuttuvainen. Sitten aletaan nähdä se arvokkain mitä on, se Tässä ja nyt hetki. Osataan vähän enemmän elää läsnä, keskittyä siihen mikä nyt on hyvin ja parasta.
Minulle on ollut tärkeää ja hyvää kuunnella täällä teitä muita.
Miksipä sinä Muumiäiti et voisi kirjoittaa kuten me muutkin? Lueskellaan ja naputellaan muutama rivi omista ajatuksista mukaan. Kirjoita toki sinäkin, niin minäkin teen.
On meitä varmaan muitakin kontrolleissa kävijöitä kuin sinä ja minä, jonka edelliseen kirjoitukseen vastasit.
Uskoisin että heitä jotka nyt ovat sytohoidossa, lohduttaa ja antaa toivoa että sytojen jälkeen asiat ovat paremmin ja elämä helpompaa.
Fyysinen voimattomuus sytoista kyllä seuraa, kunto menee alas ainakin jonkin verran. Malttakaahan levätä ja ottaa iisisti kun on sen aika. Sitten taas porskutellaan etiäpäin.
että vastasit viestiini. Minä tarkoitin sitä,että koska sairastuin itse vaikeaan masennukseen syövän jälkeen,olen siitä kertonut näillä sivuilla. Että jos jotakuta alkaa pelottamaan tämä,että näinkin voi käydä.hyvää torstai päivän jatkoa sinulle ja kaikille jotka käytte täällä!
no, jatkan vielä hieman ajatustenvaihtoamme. Sanoit että sairastuit masennukseen. Minulla homma meni niin, että hoitojen aikana sain selvittää mieltä painavia asioita (kumma kyllä, narsistisen esimiehen aiheuttamat ongelmat työssä olivat päällimmäisinä eikä oma sairastuminen) psykiatrisen hoitajan kanssa.
Se oli vapahtumisen paikka, käänteentekevää. Aloin saada työvälineitä siihen henkiseen pahoinvointiini.
Minulla arvioitiin olevan keskivaikea masennus. Olen päässyt voiton puolelle, kiitos sen ihanan hoitajan. Vielä käyn harventunein välein hänen kanssaan puhumassa. Lähinnä kontrollien yhteydessä ja ehkä välillä.
Olen ihan varma että jokainen syöpään sairastunut 'sairastuu' myös masennukseen. Sehän on aivan luonnollinen reaktio. Tai kun entiseen masennukseen tulee vielä lisäsyy, niin kyllä se 'kamelin selkä katkeaa'.
Eli jaksa sinä vaan kirjoittaa ja kertoa myös masennuksestasi ja miten olet sen selättänyt ja selättämässä! SIitä voi olla ties kuinka monelle suuri apu ja silmien avaus oman elämän näkymiin.
Me kun jostain kummasta on opittu niin kovasti sinnittelemään tässä elämässä. Aika hellittää ja helliä on nyt, eikös vain. Halit sulle!
vielä vähän tästä omasta tilanteestani,Aiemmin olen maininnut että lähipiirissäni on muutaman vuoden sisällä ollut paljon syöpä tapauksia,minun lisäkseni mieheni sairasti suolistosyövän vajaa 2.vuotta ennen minun sairastumistani,eli melkein kävi niin,että kun hänen hoidot loppui,minun alkoi. Samoihin aikoihin nuorempi sisareni sairasti syövän kuin minun mies,vanhempi siskoni ennen sitä,ja äitini joitain vuosia aiemmin. Minäaloin työt sairauslomieni jälkeen syksyllä,olihan minulla masennusta ollut jo kauan,miehen sairastumisesta alkaen,että ei tämä oma rintasyöpäni ollut ainoa aiheuttaja. Palattuani töihin yritin liikaa,en pystynyt kontrolloimaan tyntekoani,minulla oli kauhea pakko pärjätä. Tästä syystä psyykeni petti tätysin,muutaman kuukauden kuluttua olin niin loppu,etten voinut muuta kuin itkeä niin kotona kuin töissä.Häpesin suunnattomasti tätä että olin niin heikko,halusin salata tilani kaikilta,enkä itsekään ymmärtänyt mikä minun oli. Lopuksi ymmärsin,ja myös työtoveri sekä perheeni,että minun on haettava apua. Työterveyshuollosta aloitin ja nyt käyn psykiatrilla ja saan terapiaa lääkityksen lisäksi. Jouduin myös pitkälle sairauslomalle ja jossain vaiheessa palaan töihin kuntoutustuen avulla,siihen saattaa mennä aikaa,toipuminen on pitkäaikainen prosenssi vaikeissa nasennuksissa.Itken yhäkin päivittäin,oireet välillä helpottaa,mutta vain hetkellisesti.asun mieheni kanssa kahden,aikuiset lapseni asuvat kylläsamassa kaupungissa,ja tukevat minua,kuten miniäni. olen varmaan jossain toisessa viestissä samat asiat selvittänyt,mutta jo asioista kirjoittaminenkin on terapiaa. kiitos sinulle,kun kerroit omasta kokemuksestasi ja annoit näin tukea minullekin.tiedän joskus tästä toipuvani,,päivä kerrallaan.Ja kaikille syöpää sairastaville ja uupuneille toivin voimia ja jaksamista!
kiitos viestistäsi. En ole ihan niin seurannut viime viikkoina tätä palstaa, joten juttusi on mennyt aiemmin sivu silmien.
On sinulla ollut kyllä hurjaa. Hyvä että nyt saat hoidettua itseäsi.
Pieniä valopilkkuja elämässä on helpompi löytää kun talvi jää taakse, toivon että sinustakin tuntuu siltä.
Onko teillä ehkä miehenne kanssa jokin yhteinen mukava harrastus, joku ehkä ihan uusi? Tai voisitteko keksiä sellaisen? Jotain mitä olette aina halunneet tehdä, mutta ette vielä ole saaneet aikaiseksi? Se voisi tuoda virkistävän lisän elämään. Vaikkapa viikon mökkeilyä Ahvenanmaalla valtameren rannalla. Tai etelänmatka välimeren rannoille? tai kotimaassa...
voimahalit sinne! Pärjäilemisiin!! ja keväisiä ilonhetkiä sinulle ja miehellesi.
Ja ihan ensiksi, hyvää pääsiäistä.
(Kiitos jutteluhetkistä tällä kertaa. Älä ihmettele jos en nyt enää jatka viesteilyämme, lähden piakkoin pariksi viikoksi pääsiäislomalle.) Tapaamisiin taas sitten.