mikan cd

myynnissä

soap boxsissa kävin kuunteleen ja aika hieno ääni tuolla mikalla tosiaan freddiemäinen no onko kukaan vielä kyseistä ostanut prismassa näyttää olevan toi life in cartoon motion myynissä tykästyin pojan ääneen ajattelin satsata ton 20 egeä ja ostaa levyn kantsiiko sit paljon on kehuttu pojan ääntä ja hienohan se on

40

1604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilkku missä

      onko näppäimistöstäsi välimerkit piste pilkku kadonneet kun et niitä käytä kovin vaikeaa on tekstiäsi lukea tässä ihan hengästyy no nyt se tarttui minuunkin näinhän on paljon helpompi kirjoittaa eikä tarvitse opetella pilkkusääntöjä tai muitakaan välimerkkijuttuja

      • Soul Brother

        Muotoseikkojen lisäksi myös viestin sisältö oli jokseenkin tyhjänpäiväinen. Tämähän on QUEEN-foorumi, ja ainakin ku viimeksi tarkistin Mika ei ole nyt eikä ole koskaan ollutkaan Queenin jäsen. Miksi siis äijästä pitää kirjoittaa monta topiikkia jok'ikiselle Queen-foorumille?

        Myönnetään, että miehen ylärekisterissä on jotain samaa kuin Freddien äänessä, ja Brian tuntuu olevan umpirakastunut Mikaan, mutta ei se silti tarkoita sitä, että äijästä pitäisi erikseen tehdä topikkeja Queen-foorumilla. Itseäni ainakin alkaa v**uttaa koko Mika.

        Eri asia olisi, jos Brian esiintyisi levyllä, tai artistien välillä olisi joku muu yhteys, mutta kun EI OLE. Tietysti on hauska keskustella Queenin yhteyksistä muihin artisteihin, mutta rajansa kaikella. Varsinkin kun alkuperäisen viestin pointti ei näyttänyt olevan vertailla Mikaa ja Freddieä/Queenia keskenään, vaan ainoastaan mainostaa miehen levyä. Mielestäi viestin olisi aivan hyvin voinut laittaa tuonne vanhaan Mika-keskusteluun, joka tällä foorumilla jo on...vai eikö se olisi antanut viestille tarpeeksi suurta markkina-arvoa??

        Jos täällä nyt alettaisiin kirjoitella jokaisesta bändistä/artistista joka on saanut vaikutteita Freddiestä/Queenin musiikista, niin tämä foorumi täyttyisi kyllä aika nopeasti kaikesta epäoleellisesta.

      • C:K
        Soul Brother kirjoitti:

        Niinpä, aloitus oli kaikenpuolin turhanpäiväinen. Tuolta alempaa löytyy jo yksi keskustelu, jossa voi käydä vouhottamassa tästä Mikasta. Itseänikin koko Mika alkaa jo pikkuhiljaa nyppiä, toki hänellä on hieman samanlainen ääni kuin Freddiellä, mutta mielestäni äijän biisit on sellaista "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos"-renkutusta, jota en ainakaan itse jaksa sen enempää kuunnella. Jos haluan kuunnella laulajaa, jolla on freddiemäinen ääni, niin kuuntelen sitten maestroa itseään.

        Toisaalta ymmärtäähän sen, että välillä tännekin tulee näitä off topic-aloituksia. Queen itsessään ei ole hirveästi tarjonnut keskustelun aihetta viime aikoina, joten ei ihme, jos keskustelu vähän rönsyilee...

      • My Fairy King
        Soul Brother kirjoitti:

        Muotoseikkojen lisäksi myös viestin sisältö oli jokseenkin tyhjänpäiväinen. Tämähän on QUEEN-foorumi, ja ainakin ku viimeksi tarkistin Mika ei ole nyt eikä ole koskaan ollutkaan Queenin jäsen. Miksi siis äijästä pitää kirjoittaa monta topiikkia jok'ikiselle Queen-foorumille?

        Myönnetään, että miehen ylärekisterissä on jotain samaa kuin Freddien äänessä, ja Brian tuntuu olevan umpirakastunut Mikaan, mutta ei se silti tarkoita sitä, että äijästä pitäisi erikseen tehdä topikkeja Queen-foorumilla. Itseäni ainakin alkaa v**uttaa koko Mika.

        Eri asia olisi, jos Brian esiintyisi levyllä, tai artistien välillä olisi joku muu yhteys, mutta kun EI OLE. Tietysti on hauska keskustella Queenin yhteyksistä muihin artisteihin, mutta rajansa kaikella. Varsinkin kun alkuperäisen viestin pointti ei näyttänyt olevan vertailla Mikaa ja Freddieä/Queenia keskenään, vaan ainoastaan mainostaa miehen levyä. Mielestäi viestin olisi aivan hyvin voinut laittaa tuonne vanhaan Mika-keskusteluun, joka tällä foorumilla jo on...vai eikö se olisi antanut viestille tarpeeksi suurta markkina-arvoa??

        Jos täällä nyt alettaisiin kirjoitella jokaisesta bändistä/artistista joka on saanut vaikutteita Freddiestä/Queenin musiikista, niin tämä foorumi täyttyisi kyllä aika nopeasti kaikesta epäoleellisesta.

        Totta puhut. Eihän tällä Mikalla ole mitään yhteyttä Queeniin tai sen jäseniin. Turha edes puhua siitä määkyjästä.

      • vaan
        My Fairy King kirjoitti:

        Totta puhut. Eihän tällä Mikalla ole mitään yhteyttä Queeniin tai sen jäseniin. Turha edes puhua siitä määkyjästä.

        kuuntele levy ensin.

        Hemmetin hyvää iloista poppia. Tulee Freddyn alkuajat mieleen.

      • ....
        vaan kirjoitti:

        kuuntele levy ensin.

        Hemmetin hyvää iloista poppia. Tulee Freddyn alkuajat mieleen.

        "Tulee Freddyn alkuajat mieleen."
        Kenties Freddy Starr vai peräti Freddy King? Kovin kevyttä poppia Mikan levy, ei minkään asteista syvyyttä, joten mielestäni turha Queenin musiikkiin vertailla?

      • se tihuttaa
        .... kirjoitti:

        "Tulee Freddyn alkuajat mieleen."
        Kenties Freddy Starr vai peräti Freddy King? Kovin kevyttä poppia Mikan levy, ei minkään asteista syvyyttä, joten mielestäni turha Queenin musiikkiin vertailla?

        "Kenties Freddy Starr vai peräti Freddy King? Kovin kevyttä poppia Mikan levy, ei minkään asteista syvyyttä, joten mielestäni turha Queenin musiikkiin vertailla?"

        Kuuntele Freddyn alkuajan pianobiisejä niin huomaat yhtäläisyyttä Mikaan.
        Freddy sanoi omia biisejään käyttöpopiksi.
        Eikö Mikan biisit ole samaa tänäpäivänä

      • ihmetellään...
        se tihuttaa kirjoitti:

        ...että kuka se tämä Freddy oikein on ja mitä tekemistä hänellä on Queenin kanssa?? Ilmeisesti vielä vähemmän kuin tällä Mika-tyypillä.

      • tiedä
        ihmetellään... kirjoitti:

        ...että kuka se tämä Freddy oikein on ja mitä tekemistä hänellä on Queenin kanssa?? Ilmeisesti vielä vähemmän kuin tällä Mika-tyypillä.

        Freddyä :)))))))))

        Mercuryn Freddyä :)))))

      • Mercyrykö?
        se tihuttaa kirjoitti:

        "Kenties Freddy Starr vai peräti Freddy King? Kovin kevyttä poppia Mikan levy, ei minkään asteista syvyyttä, joten mielestäni turha Queenin musiikkiin vertailla?"

        Kuuntele Freddyn alkuajan pianobiisejä niin huomaat yhtäläisyyttä Mikaan.
        Freddy sanoi omia biisejään käyttöpopiksi.
        Eikö Mikan biisit ole samaa tänäpäivänä

        "Kuuntele Freddyn alkuajan pianobiisejä niin huomaat yhtäläisyyttä Mikaan."
        Niitä kuuntelenkin mielelläni, siis Freddien biisejä, mutta Mikaa en viitsi kuunnella.

      • ahdasmielinen...
        Mercyrykö? kirjoitti:

        "Kuuntele Freddyn alkuajan pianobiisejä niin huomaat yhtäläisyyttä Mikaan."
        Niitä kuuntelenkin mielelläni, siis Freddien biisejä, mutta Mikaa en viitsi kuunnella.

        juuri kaikea sitä mitä Freddy ei ollut.

        Olisi Freddykin varmaan diggaillut Mikaa :))))))

        että Freddien lemppari puhekielessä oli Freddy ?

        Mulla oli pikkunassikkana sellanen julistekin missä luki Freddy Mercury.

        Ja ihan Hollannista tilasin =)

      • ,.,.,.
        ahdasmielinen... kirjoitti:

        juuri kaikea sitä mitä Freddy ei ollut.

        Olisi Freddykin varmaan diggaillut Mikaa :))))))

        voisi Mikaa kokeilla Paul Rodgersin tilalla, voisi ehkä toimia paremmin. Mutta hänen omat kappaleensa eivät vain ole minun makuuni. Sorry ;)

      • MIKA......
        ,.,.,. kirjoitti:

        voisi Mikaa kokeilla Paul Rodgersin tilalla, voisi ehkä toimia paremmin. Mutta hänen omat kappaleensa eivät vain ole minun makuuni. Sorry ;)

        Mika on aivan liian orginaali Queenin biisejä laulamaan.
        Parasta on sen oma matsku joka muistuttaa sopivasti Mercuryn biisejä.

      • mutta
        MIKA...... kirjoitti:

        Mika on aivan liian orginaali Queenin biisejä laulamaan.
        Parasta on sen oma matsku joka muistuttaa sopivasti Mercuryn biisejä.

        olisi kiva kuulla miltä kuulostaisi Brianin ja Rogerin tekemät biisit Mikan laulamina. On niin yksitoikkoisia ja samanlaisia hänen omat biisinsä. Freddie teki monentyylisistä musiikkia vaudevillestä rockiin ja heavystä rockabillyyn ym.

      • lauleli
        mutta kirjoitti:

        olisi kiva kuulla miltä kuulostaisi Brianin ja Rogerin tekemät biisit Mikan laulamina. On niin yksitoikkoisia ja samanlaisia hänen omat biisinsä. Freddie teki monentyylisistä musiikkia vaudevillestä rockiin ja heavystä rockabillyyn ym.

        MIKA Killer Queenia pianon säestyksellä Taratata-showssa.
        Kyllä sen ääni venyy hienoihin suorituksiin. Laaja ääniala.
        Sama vaikutus kun vetäisi Princen Kissiä.

      • löytyy
        lauleli kirjoitti:

        MIKA Killer Queenia pianon säestyksellä Taratata-showssa.
        Kyllä sen ääni venyy hienoihin suorituksiin. Laaja ääniala.
        Sama vaikutus kun vetäisi Princen Kissiä.

        tuo Killer Queen veto. Ei hääviltä kuulosta.

      • noin kylmiltään
        löytyy kirjoitti:

        tuo Killer Queen veto. Ei hääviltä kuulosta.

        aika hyvin. Harjoittelemattomuuden huomasi siitä ettei Mika tiennyt kaikkia sanoja ;)

      • Soul Brother
        tiedä kirjoitti:

        että Freddien lemppari puhekielessä oli Freddy ?

        Mulla oli pikkunassikkana sellanen julistekin missä luki Freddy Mercury.

        Ja ihan Hollannista tilasin =)

        "Freddien lemppari puhekielessä oli Freddy ?"

        Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta Freddie oli nimenomaan FREDDIE. Ei missään tapauksessa Fred tai Freddy. Se mitä joku hollantilainen julistefirma puuhailee, ei liene tässä relevanttia.

        Freddy ja Freddie lausutaan englanniksi samalla tavalla, joten myöskään puhekielisyydellä ei tämän kanssa ole mitään tekemistä. Freddie halusi ilmeisesti olla vähän erilainen ja kirjoitti nimensä aina Freddie, eikä y:llä mikä on huomattavasti yleisempää. Jos täällä muuten on joku joka englannin kielen hienouksia ja nyansseja paremmin ymmärtää, niin onko niin, että -ie pääte on yleinen naisten lempinimissä, kun taas -y on tyypillistä miehille ??

        Tästähän nousi kerran pienoinen kohu fanipiireissä, kun jollain oli huutokaupattavana nimikirjoituksella varustettu Queen-levy. Nimmari vain oli kirjoitettu "Freddy", mikä paljasti muuten taidokkaan väärennöksen.

      • MIKALTA...
        noin kylmiltään kirjoitti:

        aika hyvin. Harjoittelemattomuuden huomasi siitä ettei Mika tiennyt kaikkia sanoja ;)

        huomaa että Queenit/Mercuryt on kuunneltu tarkasti vaikka eihän yllätystilanteessa voi kaikkia sanoja muistaa :-)

        Muuten mies on pianon ääressä kuin Freddie aikoinaan. Yhtä hyvä soittaja ja äänialaltaan yhtä laaja vetäjä. Äänen värit ja sävyt ratkaisee kuka tykkää kuka ei.

      • hikoile
        Soul Brother kirjoitti:

        "Freddien lemppari puhekielessä oli Freddy ?"

        Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta Freddie oli nimenomaan FREDDIE. Ei missään tapauksessa Fred tai Freddy. Se mitä joku hollantilainen julistefirma puuhailee, ei liene tässä relevanttia.

        Freddy ja Freddie lausutaan englanniksi samalla tavalla, joten myöskään puhekielisyydellä ei tämän kanssa ole mitään tekemistä. Freddie halusi ilmeisesti olla vähän erilainen ja kirjoitti nimensä aina Freddie, eikä y:llä mikä on huomattavasti yleisempää. Jos täällä muuten on joku joka englannin kielen hienouksia ja nyansseja paremmin ymmärtää, niin onko niin, että -ie pääte on yleinen naisten lempinimissä, kun taas -y on tyypillistä miehille ??

        Tästähän nousi kerran pienoinen kohu fanipiireissä, kun jollain oli huutokaupattavana nimikirjoituksella varustettu Queen-levy. Nimmari vain oli kirjoitettu "Freddy", mikä paljasti muuten taidokkaan väärennöksen.

        Roger mainitsee Fred nimellä monen monta kertaa eri haastatteluissa.
        Mikäs ihme se on puhekielessä lyhentää nimiä????

      • Myöhäisherännäinen
        Soul Brother kirjoitti:

        "Freddien lemppari puhekielessä oli Freddy ?"

        Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta Freddie oli nimenomaan FREDDIE. Ei missään tapauksessa Fred tai Freddy. Se mitä joku hollantilainen julistefirma puuhailee, ei liene tässä relevanttia.

        Freddy ja Freddie lausutaan englanniksi samalla tavalla, joten myöskään puhekielisyydellä ei tämän kanssa ole mitään tekemistä. Freddie halusi ilmeisesti olla vähän erilainen ja kirjoitti nimensä aina Freddie, eikä y:llä mikä on huomattavasti yleisempää. Jos täällä muuten on joku joka englannin kielen hienouksia ja nyansseja paremmin ymmärtää, niin onko niin, että -ie pääte on yleinen naisten lempinimissä, kun taas -y on tyypillistä miehille ??

        Tästähän nousi kerran pienoinen kohu fanipiireissä, kun jollain oli huutokaupattavana nimikirjoituksella varustettu Queen-levy. Nimmari vain oli kirjoitettu "Freddy", mikä paljasti muuten taidokkaan väärennöksen.

        Soul Brother kyseli: "Jos täällä muuten on joku joka englannin kielen hienouksia ja nyansseja paremmin ymmärtää, niin onko niin, että -ie pääte on yleinen naisten lempinimissä, kun taas -y on tyypillistä miehille??"

        En tiedä tuosta asiasta mitään sääntöä, mutta noin näppituntumalta taitaa riippua nimestä. Esimerkiksi John -> Johnny (tavallisesti), mutta Frank -> Frankie, Richard -> Richie, Charles -> Charlie.

        Lisäksi eri puolilla englanninkielistä maailmaa käytäntö on erilainen, eikä pelkästään lempinimissä. Esimerkiksi Robin on Britanniassa miehen, USA:ssa naisen nimi. (Tämä nyt ei mitenkään liity asiaan, mutta tuli vaan mieleen.)

      • nähtävä
        MIKALTA... kirjoitti:

        huomaa että Queenit/Mercuryt on kuunneltu tarkasti vaikka eihän yllätystilanteessa voi kaikkia sanoja muistaa :-)

        Muuten mies on pianon ääressä kuin Freddie aikoinaan. Yhtä hyvä soittaja ja äänialaltaan yhtä laaja vetäjä. Äänen värit ja sävyt ratkaisee kuka tykkää kuka ei.

        "huomaa että Queenit/Mercuryt on kuunneltu tarkasti vaikka eihän yllätystilanteessa voi kaikkia sanoja muistaa :-)"
        Niin vai viittaako siihen ettei ole paljon tullut kuunneltua, koska joka käänteessä haluaa ettei verrattaisi Mercuryyn.
        "Äänen värit ja sävyt ratkaisee kuka tykkää kuka ei."
        Nepä hyvinkin äänialan suhteen arvostan Freddien lisäksi Jeff Buckleya. Mika ei iske, häneltä puuttuu äänestä ja tulkinnasta sielukkuus ja tunteet.

      • huomioon!!!!
        nähtävä kirjoitti:

        "Mika ei iske, häneltä puuttuu äänestä ja tulkinnasta sielukkuus ja tunteet."

        Sä puhut vasta 23-vuotiaasta debyyttilevyn tehneestä kaverista. Ties mihin se vielä ehtii tuota menoa?

        Huipulle tai suureen unohdukseen..............

    • cd on

      Täytyy oikein suositella ISOILLA KIRJAIMILLA !!!!!

      Kesän 2007 ehdoton levy !!!!

      • Memento89

        Yhtä hyvä kuin se Scissorsisters laulaja tai Arkin Ola. Laulu ääni muistuttaa hatarasti Freddiä, mutta ääniala ei yhtä laaja. En tiedä tekee Mika itse biiseihin sanoituksia, mutta eine kyllä syvyydellä ole todellakaan pilattu. Freddiltä löytyi sanoittajana myös tämä puoli.

      • onhan
        Memento89 kirjoitti:

        Mika nyt vähän parempi kuin Ola ja Ark sentään.
        Ihan eri sarjassa jo nyt.

        Ehdottomasti kesän levy jo nyt!!!!!!!!!

      • duu
        onhan kirjoitti:

        Mika nyt vähän parempi kuin Ola ja Ark sentään.
        Ihan eri sarjassa jo nyt.

        Ehdottomasti kesän levy jo nyt!!!!!!!!!

        Samma mieltä sun kanssa. Kesän ja VUODEN LEVY jo nyt :)

      • vanha fani
        Memento89 kirjoitti:

        Yhtä hyvä kuin se Scissorsisters laulaja tai Arkin Ola. Laulu ääni muistuttaa hatarasti Freddiä, mutta ääniala ei yhtä laaja. En tiedä tekee Mika itse biiseihin sanoituksia, mutta eine kyllä syvyydellä ole todellakaan pilattu. Freddiltä löytyi sanoittajana myös tämä puoli.

        Videosta on helppo huomata, että Grace Kelly kappaleen sanoituksessa

        "I tried to be like Grace Kelly ( mmmm )
        But all her looks were too sad (ahhh ahhh)
        So I tried a little Freddie (MMMM)"

        viittataan Mercuryyn

        Mielestäni tämän biisin sanoituskin muistuttaa joitain Queenin biisejä, esim. Freddien "Man on the prowl" on hyvin samantyylinen

        "Well I keep dreaming about my baby
        But it ain't gonna get me nowhere
        I'm gonna teach my baby dancin'
        But I ain't no Fred Astaire"

        Musiikillisesti "Grace Kelly" on hyvin Freddien 70-luvun biisejä muistuttva, siinä on selvästi jotain "Seven seas of rhye", "Killer Queen" etc. tyyliä muistuttavaa.

      • taustat
        vanha fani kirjoitti:

        tuollaista kliinistä syntetisaattori jumputusta, tulee oikeita soittimia ikävä :(

      • jumputusta?
        taustat kirjoitti:

        tuollaista kliinistä syntetisaattori jumputusta, tulee oikeita soittimia ikävä :(

        No et kyllä oo kuullut Grace Kelly biisiä ollenkaan kun tollaista väität?

      • kuuntelemaan

      • freddie :-)

      • varsinkin
        freddie :-) kirjoitti:

        veteli välillä, falsettia meinaan ;-)

        Cool Cat ja Pain Is So Close To Pleasure tulee mieleen, mutta Mika viljelee falsettiaan ärsyttävyyksiin asti joka biisissä. Freddien falsetti ei mielestäni niin ärsyttävän kuuloinen.

      • biisit
        varsinkin kirjoitti:

        ei kuulu mun Freddie-suosikkeihin.
        Falsettilaulu on joko ärsyttävää tai ei mutta MIKALLA se ei suuren yleisön mielestä näemmä ole.

        Eihän ollut Freddielläkään.....

      • Soul Brother
        varsinkin kirjoitti:

        Cool Cat ja Pain Is So Close To Pleasure tulee mieleen, mutta Mika viljelee falsettiaan ärsyttävyyksiin asti joka biisissä. Freddien falsetti ei mielestäni niin ärsyttävän kuuloinen.

        Joo, kysymys on kai siitä, onko falsettoon menemisestä mitään oleellista hyötyä biisin kannalta. Monissa tilanteissa falsettoon meneminen on tyyliseikka, joka sopivasti käytettynä antaa kivan mausteen biisille. 70-luvun glamrockissa oli monia bändejä jotka viljelivat falsettoa aina ja kaikkialla, vaikka biisin olisi voinut laulaa normaalilla äänelläkin. Diskomusiikissa (käsittääkseni) melodiat taas liikkuvat usein niin korkealla, että falsetti-laulanta on tarkoituksenmukaista ja keskeinen osa genreä.

        Freddielläkin on joitain turhia falsettoon nousuja, mutta toisaalta yksi miehen trademarkeista olivat melodiakulut, jotka nousevat yhtäkkiä monta sävelaskelta. Esimerkkinä mainittakoon vaikka Play The Game: "Open up your heart and let me step INSIDE".

        Hyvä esimerkki "turhanpäiväisestä" falseton käytöstä on myös The Darkness, jota myös verrattiin aikanaan Queeniin joka käänteessä. Itse en juurikaan Queeniä bändin musiikissa kuullut. Sen sijaan Slade olisi mielestäni ollut täydellinen vertailukohta.

        Mikan tuotantoon en ole hirveästi perehtynyt, joten en tiedä yli-käyttääkö mies falsettoaan, vai käyttääkö vain hienostuneena tyylikeinona.

      • Relax,

        ja sano onko pointless falsetto?

        Istuu biisiin kuin nyrkki silmään.

    • tästä
      • Pertti Palm

        Etsin keskustelua Mikasta muilta palstoilta mutta olisi pitänyt heti arvata että Queen-fanit tunnistavat ensimmäisinä nousevan kyvyn.

        Life in cartoon motion on aivan loistava pop-levy!!! Ostin USA-version cd:stä missä on suomessa myytävään verrattuna 2 kpl bonusbiisejä eli Ring ring ja Erase. Hyviä kipaleita molemmat ja ihmetyttää miksi ne on jätetty euroopassa pois? Harvoin törmää näin täydelliseen pop-levyyn jossa jokainen biisi erottuu edukseen ja omaa jopa singlepotentiaalia ja tarttuvuutta.

        Suomalaiset taitaa vaan olla vähän nihkeitä tarttumaan näin positiiviseen musiikkiin kun katsoo levymyyntilistaa millä Mika ei kovin korkealla ole käynyt. Täällä myy paremmin negatiivisella latauksella täytetyt hevilevyt jotka puhuttelee nuorison laajempia rivejä syvemmältä.

    • cd:n arvostelu

      Hyvät arvostelut kautta linjan. Ei muuta kuin lataamaan tai levykauppaan !!!!

      "Mika: Life In Cartoon Motion (Universal)
      Mika ponnahti julkisuuteen syksyllä kun Relax, Take It Easy lähti vaivihkaa soimaan Englannissa. Ihastuttava falsetto ja retrosoundinen discokomppi on tehokas yhdistelmä, joka erottuu tämän hetken muusta radiotarjonnasta. 23-vuotias singer-songwriter hyödyntää iloisesti niin discoa kuin popin monia muita suuntiakin, josta tuloksena on ainutlaatuisen pirtsakka yleissoundi ja tarttuvan melodiset kappaleet.

      Libanonissa syntynyt, mutta Pariisin kautta Lontooseen kotiutunut Mika kuulostaa jo ensikuulemalta raikkaan poppiksen uudelta epäjumalalta. Nuoren miehen ääni matkaa perusrekisteristä salamannopeudella falsetteihin, joita ei Farinellin jälkeen juuri ole kuultu. Fantastiseen poppistyyliin suunnitellut kansi- ja sisälehdet tuovat mieleen The Beatlesin Yellow Submarinen, mutta sisältö onkin jo eri asia. Tarkalla korvalla levyn avaavasta Grace Kellystä voi bongata The Queenin aikoinaan viljelemiä sävelkulkuja. Varsinkin biisin c-osa pianoineen voisi olla kuin miltä tahansa The Queenin levyltä. Muutenkin Mika tuo muutamissa fraaseissa mieleenFreddie Mercuryn keikaroivan laulutyylin. Biisinä Grace Kelly on positiivinen yllätys, jonka melodia jää soimaan.

      Mitä voi sanoa biisistä, jonka nimi on Lollipop, ja jonka laulumelodia pursuaa sokerilla huurettua tulkintaa? Mika lataa tähänkin naiivistiseen rytyytykseen ihan omat juttunsa, kuulostaen tällä kertaa Farinellin lisäksi Robbie Williamsilta. Mies kiemurtelee kameleonttimaisesti popin valtameressä kopsaten tyylit muilta artisteilta. Onneksi Mikalla on myös taitoa ja tyylitajua soveltaa muiden tyylejä ja luoda niistä omansa. Prosessin lopputuloksena on syntynyt levyllinen kepeätä poppia, josta ei voi kovin rumaa sanaa sanoa. Vahvan alun jälkeen mies sukeltaa yhä syvemmälle oman poppikoneensa syövereihin ja jauhaa kuuntelijoille äitelän hauskan My Interpretationin, joka osaa olla perin villi ja vitaali tulkinta. Biisissä Mika antaa kaikkensa ja kuulostaa ilmetyltä Jake Shearsilta (Scissor Sisters).

      Brittien listoja tänä keväänä kyntänyt Mika julkaisi levynsä digitaalisesti jo helmikuun alkupuolella, mutta allekirjoittanut uskoo vielä toistaiseksi materiaan. Digitaalisessa julkaisussa on jopa neljä bonusbiisiä, joten kyllä nyt kaikkia lataamiseen tottuneita kuluttajia paapotaan oikein viimeisen päälle. Bonusbiisit ovat tosin suurimmaksi osaksi levyllä jo olevien kappaleiden akustisia versioita, joten aivan korkealta jengi ei putoa vaikka hankkiikin perinteisemmän mallin omaan levyhyllyynsä. Poppi soimaan ja kevättä koneeseen.

      Pisteet: ***½
      Teksti: Jaakko Jäntti"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe