Kansanedustaj

Nyt kun vaalit ovat ohi, sillä ei liene meille Lieksalaisille kovin suurta merkitystä kuka vaalit voitti. Mutta sillä on, että Eduskunnassa on myös Lieksalainen kansanedustaja, riippumatta siitä minkä puolueen edustaja, hän on.
Jos tätä Kähköstä ei oleisi sinne valittu, ei meiltä olisi Eduskunnassa ketään. Tämä on totuus.
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

samaa mieltä kanssasi,tärkeintä on että saatiin edes yks edustaja lieksasta ja annetaan hänelle työrauha hoitaa hommiaan lieksalaisten hyväksi,vaikkakin se yhden edustajan kaupungin asioden hyväksi eteenpäin vieminen voi olla vaikeaa,mutta silti kaikki tuki hänelle,.....ps.en ole demari kun tätä kirjoitan !

Äänestä

Ja laita ensitöiksesi Lieksan työttömyys- ja sosiaalipolitiikka kuntoon. Käytä vaikutusvaltaasi täällä paikallistasolla. Sillä tavoin sinustakin on jotain hyötyä, oppositiossa et voi vaikuttaa. Lähde sanoista tekoihin, kuten Tuomioja huomautti asiasta ihan aiheellisesti.

Äänestä

Asukasmäärään nähden lieksalaisia... kansanedustajia on paljon Ravin Pekka on myös asunut Leksassa lapsuutensa. Ts. 2 edustajaa/ 14000 on esim. 5,5 miljoonaan suhteutettuna 392 kansan edustajaa ja sanotaan etteivät lieksalaiset pysty mihinkään. Repikää tästä vielä jotain negatiivistä. On samalla työväen ja yrittäjien edustus.

Äänestä

mitähän se on tämä gubbe sinunki hyväkses tehny?

Äänestä
  • jos sinä gubbe oot paskanmarjan aivoilla varustettu ja hillot housuissa,tai aivot on herneen kokoiset,keskity tasollesi ja jätä toisten arvioiminen

    Äänestä

radiossa, että tänne Itä-Suomeen = Pohjois-Karjalann ruvetaan aktiivisesti hankkimaan/tuomaan/markkinoimaan uudisasukkaita ihan valtiovallan toimesta. HARASOO!!!!pasiiba.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinpä nii kirjoitti:

Nyt kun vaalit ovat ohi, sillä ei liene meille Lieksalaisille kovin suurta merkitystä kuka vaalit voitti. Mutta sillä on, että Eduskunnassa on myös Lieksalainen kansanedustaja, riippumatta siitä minkä puolueen edustaja, hän on.
Jos tätä Kähköstä ei oleisi sinne valittu, ei meiltä olisi Eduskunnassa ketään. Tämä on totuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu