Olen tässä vuosien mittaan rohkaissut anoppiani jotta voi ihan kysyäkin joskus lapsenlastaan hoitoon tai tekemään isovanhempien kanssa jotain. En mitenkään pahastuisi asiasta. Tämmöistä rohkaisua aloitin kun sain kuulla että he "ovat miettineet että voisi viedä kylpylään" tai "olisi kiva viedä jonnekin lastentapahtumaan" mutta koskaan sitä selkeätä kutsua tämmöiseen tekemiseen ei ole tullut. Muumimaat jäivät väliin kahtena vuonna peräkkäin kun kovasti puhuivat että vievät lapsen sinne, toisena vuonna jo uskoin että tosiaan vievät kun edellisenä vuonna vain jäi väliin ja asiaa pahoittelivat...tänä vuonna kolmas kerta toden sanoo elikkä vien itse...lähinnä he puhuvat tällaisista "olisi kiva" - jutuista myös lapsen kuullen ja se harmittaa. Viime vuonna tyttö kovasti jo odotti Muumimaailmaan menoa, kerran pari vihjaisimme kesän alussa jotta tyttö reissua odottaa ja vastauksena oli että täytyy katsoa jokin viikonloppu...Ihmettelen vain että näyttää siltä jotta tuollaisten tekemisten järkkääminen vaikuttaa niin hirveän ylivoimaiselta. Eikä ikää ole kuin ~60. Ollaan sitten usein kysytty mukaan johonkin tekemisiin lasten kanssa, pyydetty hoitoapua tai sitten ihan muuten vain kyläilyä. Hyvin mielellään kyllä ovat lasten kanssa elikkä kiva suhde on lasten ja isovanhempien välillä, mutta ihmeen yksipuolista se on. Mitäs mieltä olette isovanhempina?
Odotatko kutsua vai kysytkö itse
miniäkin
111350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pyysin, jos saisin viedä lapsenlapseni kylpylään. En saa viedä, en saa edes tavata lapsenlastani.
Menen kylpylään ystävättäreni lapsen, siis "vieraan" kanssa. Samoin laivalle pyysin en saanut, käyn ystävättären lapsen kanssa.
Olen 50vuotias.
Kaippa jonkinlaista syytä ovat kertoneet?
Ne syyt ovat sellaiset, että niihin on käytetty niin törkeää kieltä ja kirosanoilla ja solvauksilla höystetty, että sellaista ei voi julkaista.
Ja sinä olet tehnyt kaiken oikein ja kohdellut aina lapsenlapsesi vanhempia hyvin ja kauniisti? He eivät vain ilkeyttään anna sinun tavata lasta?
Oikein, arvasit oikein, sinä olet niin viisas.
odotan kutsua, koska jos itse kysyn niin tiedän saavani kieltävän vastauksen. Kokeiltu on.
Siispä en lapsenlapsiani juuri näekkään saatika että saisin heidän kanssaan mitään touhuta. Silloin harvoin kun näen, se tapahtuu valvotusti ja hyvin nopeasti ettei vain minkäänlaista kiintymystä lasten puolelta pääsisi tapahtumaan.
Kysyn aina ajoissa sopiiko. Tyttärelläni on kolme lasta 5 vuotias poika ja 3 vuotiaat kaksoset.
Vanhin poika on ollut paljon meillä ja olen nytkin mieheni kuoleman jälkeen pyrkinyt viemään häntä leffaan, kaupungille, teatteriin ja muutakin.
Monesti on käynyt niin, että sovittu asia on peruuntunut, kun perheelle on tullut tärkeämpi vieras
tai muuta menoa. Meiltä peruuntui jopa teatteriesitys jota olin jonottanut kaksi kuukautta, toista lippua emme sitten saaneet.
En ole mikään ”juhlamummi”, hoidan lapsia silloin kun ovat sairaana eivätkä voi mennä tarhaan. Olen myös käynyt siivoamassa tyttäreni perheen asuntoa yli vuoden ajan. Nyt olen kuitenkin lopettanut sen, koska tuntui, että sekään ei ole hyvää. Olen itsekin sairas ja väsynyt, enkä kaipaa enää tiuskimista.
voivat tulla mummolle yökylään, sitten vanhempien ja lasten kanssa neuvotellaan ajankohta, ja sovitaan myös peruuntumis"pykälä" siis sairaus tms. kenelläkään.
Yökyläilyt sujuvat vuorotellen ja suunnilleen samoja asioita harrastaen, lempiruokia valmistaen ja pelejä pelaten(ei tietokone).
Ihan pienimmät aloittavat kyläilyt ns. kyläilypäivinä ja muutaman sellaisen jälkeen ollaan yötä, jokainen lapsi saa oman mummopäivän tai yön, ei niitä monta tule vuodessa , mutta tulee kuitenkin!
Ehdottomasti on pidettävä lupaukset jotka on annettu lapsille, niille pienillekin!
Jos olen joutunut perumaan , niin ollaan jo silloin sovittu uusi aika , ei lapsia saa huijataeikä puhua sellaista mitä ei aio toteuttaakkaan!!!!!
että heillä on kyllä hyvä tarkoitus ja juttu (esim. muumimaailma) tuntuu todella hyvältä ajatukselta. Mutta sitten kun sen toteuttamisen aika tuleekin niin sitten ei vaan saa lähdettyä. Omat vanhempani ovat tällaisia, he aina puhuvat miten se ja se ois mukavaa mutta sitten tekevät vaan puolet mistä ovat puhuneet. Usein itsellänikin juuri se LÄHTEMINEN on vaikeaa, ja reissussa sitten huomaa miten kivaa se onkin. Esim. puhun itse useesti kun näen jonkun uuden leffatrailerin, että "toi pitää mennä kattomaan", mutta sitten en kuitenkaan mene. Syynä siis vaan on saamattomuus.
Siinä olen kyllä ihan samaa mieltä että lastem kuullen ei todellakaan kannattaisi puhua tuollaisista "suunnitelmista", koska he tietenkin odottavat sitten että koska mennään ja pettyvät pahasti kun lupaus ei pidä. Ehkä siinä olisi kaksi ratkaisua: joko lopetetaan lupailu lasten kuullen, tai sitten jatkat samaan malliin mutta pakotat heidät sitten lähtemään reissuille, koska OVAT LUVANNEET. Tsemppistä!
On tärkeää pitää lupaukset,eikä ainakaan varmana puhua asiaa,joka on vaan sunnitelma.Yksi lapsistani odotti toisia isovanhempiaan synttärikylään koko viikon,kun olivat sanoneet,että tullaan jonain päivänä ensi viikolla.Eivät tulleet,eivätkä ilmoittaneet,etteivät tule.Harmi.lapselle oli iso pettymys.Olin luvannut lapsenlapsilleni,että haen heidät yökylään(ekaa kertaa ilman vanhempia).Jo aikaisin vanhempi,vajaa kolmevuotias soitti "mummo,koska sä tuut hakeen meidät?"Olisi ollut aika kauheaa,jos olisin jostain yllättävästä syystä joutunut perumaan.
Joillakin auikuisilla vaan on sellainen tapa että lasten kuullen lupaillan kaikkea, mutta kuvitellaan ettei niitä tarvi pitää, eikä lapset muistaa.
Todella ikävää toimintaa.
Seuraavalla kerralla varmistat kysymällä että onko luvattu toimenpide tapahtumassa. Jos ei niin ehdit ilmoittaa lapsillle ja keksi jotain muuta.