Olin aamulla lenkillä joenrannassa,siellä jäätikön reunalla oli lintu.Kooltaa pieni ja musta,mutta rinta ihan valkoinen ja söi siitä veden pinnasta ja välillä sukelti veteen.Ei ollut sukelluksissa kauaa... En mikään lintubongari ole,muttei aiemmin tuollaista ole vastaan tullut. Näin p-savossa
Minkä linnun
havaitsin
6570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että koskikara siellä on ollut.
kyseessä on Kivitasku niminen lintu se on hyvin yleinen ainakin kainuussa, niitä tapaa jokien ja koskien varsilta, nimensä lintu on saanut laulu äänestään.
kyseessä on kuin onkin koskikara, sekoilin nimissä sori
Oliko tällainen?
http://personal.inet.fi/luonto/korpisoturit/images/images_2/pages/Koskikara.htm
Kiitos vastanneille.Kyllä oli samanlainen lintu,kuin kuvassa joella syömässä ja sukeltelemassa.Hyvin erottui lunta vasten,hetkenaikaa seurailin touhuja.
Pitääkin seuraavalla lenkkikerralla katsella,josko jotain muitakin havaitsisi.Joutsenia onkin jo viikon verran ollut.
Voi olla, ettet enää tänä keväänä samalla paikalla näe. Koskikarat talvehtivat eteläisessä Suomessa ja painuvat keväällä pohjoiseen pesimään, kun Lapin joet ja purot sulavat.