Romanttinen ilta (kansallis)

Porky pig

Lapioin kerran paskaa kärryihini. Linnut liversivät ja hiki lensi auringonpaisteessa. Kylätietä ajeli edestakaisin kiiltävä mopedi. Kuljettaja pysäytti lopulta munanjatkeensa kohdalleni ja kysyi tietä alkoon. Hän oli todella vitun tympeän näkoinen juppi puku päällä, rantarolex kaulassa. Kyydissään hänellä oli
Salma Hayekin näkoinen puolialaston nainen bikineissä. Repäisin verkkopaitani päältäni ja pyllistelin isoja vatsalihaksiani ja vinkkasin silmää ämmälle. Alkoi seistä oikein komiasti. Kysyin häneltä että sopisiko sukupuoliyhteys ja kopeloin muniani. Ämmä oli heti myyty ja loikkasi höyhenen lailla mopedin tarakalta alas.
Avasin ladani takahutlaarin ja menimme naiskentelemaan olkien joukkoon. Panin niin että perse vilkkui. Sitten huomasin että jotakin alkoi lopsahtelemaan niskaani. Äijä saatana heitteli lumipalloja niskaan! Kävin vääntämässä jätkän lumihankeen ja jatkoin panotapahtumaa. Maa tärisi allamme. Olimme aivan ekstaasissa kun lääpimme toisiamme. Tuntui kuin
maa olisi tärissyt. Ladasta oli näet seisoma jarru irronnut ja olimme liukuneet veto-ojaan. Ämmä luiskahti autosta kirkaisten. Pallini olivat jäätyneet tunkkiin kiinni. Päätimme ottaa vielä joskus uusiksi paremmalla ajalla. Neuvoin reitin alkoon ja idiootti kävi hakemassa kossupullon jolla sulattelimme pallini tunkista irti. Suutelimme ja mopedi hävisi aurinkon laskuun...

0

4705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        66
        3402
      2. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        46
        3212
      3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        127
        2820
      4. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        45
        2574
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1963
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        27
        1860
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1646
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        87
        1525
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1340
      10. Et siis vieläkään

        Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
        Ikävä
        39
        1291
      Aihe