Kalliita ovat ystävät lapsuudesta ja nuoruuden ajoilta. Kovasti olen heistä onnellinen.
Mahtavaa on myos saada ystäviä, joita en ole koskaan tavannut, mutta kuin olisimme ikuisesti tunteneet.
Skype-ystäväni ovat elämän rikastuttajia.
Meseä en ole vielä tottunut käyttämään
Olemme tosiaan etuoikeutettuja, me , joilla on tietokone ja osaamme sitä jotenkuten käyttää
”Tie on auki taivasta myöten”
Mahtavaa on myos saada ystäviä, joita en ole koskaan tavannut, mutta kuin olisimme ikuisesti tunteneet.
Skype-ystäväni ovat elämän rikastuttajia.
Meseä en ole vielä tottunut käyttämään
Olemme tosiaan etuoikeutettuja, me , joilla on tietokone ja osaamme sitä jotenkuten käyttää
”Tie on auki taivasta myöten”
Vastaukset 18
Vanhimmat
niihin kalleuksiin, joita meille on suotu. Olisi surullista, ellei olisi ketään kenen kanssa jakaa surunsa, onnensa ja ilonsa. Olkaamme heistä kiitollisia ja vaalikaamme heidän ystävyyttään.
käynyt niin, että ystävät haihtuvat. Muutin ja lähetin uuden osoitteen ja puhelinnumeron siinä toivossa, että joku reagoisi. Turha toivo, ne, jotka muutenkin pitävät yhteyttä reagoivat. Olen päättänyt, että etsin uusia, vanhat saavat jäädä. Minusta on myös mielenkiintoista jutella ihan ventovieraiden kanssa. Kukin lähtee sitten omille teilleen eikä enää kohdata.Itse olen ahkera lähettämään kortteja.
Miten skype ja "näköpuhelin" toimivat?
Tiedän, että tietokoneen avulla voi soittaa puheluja myös näköyhteydellä. Olen jo kauan sitten luvannut ottaa asiasta selvää ja testata sitä jonkun tutun kanssa. Tietokoneessani on valmiina skype-ohjelma ja kamera, mutten ole ehtinyt perehtyä asiaan. Jos asia ei ole kovin monimutkainen kertoisitko, miten pitäisi toimia?
Voisin yllättää jonkun ystäväni, jolle olen luvannut perehtyä asiaan "joskus sitten kun on parempaa aikaa". Latasin jo kauan sitten skypen vanhalle koneelleni, mutten saanut ryhdytyksi.
Kiitos etukäteen sinulle - tai jollekin avuliaalle palstalaiselle - jos viitsit valistaa minua ja ehkä muitakin tietämättömiä. ;))
Kiva on rupatella ilman kuvia.
Mielenkiintoisia keskusteluja, jopa väittelyjä, ilman , että kumpikaan tietää toisesta mitään.
Älykkyyttä, tietoa ja kokemusta ilman kuvaa.
vielä arvailun viehätys. Minkälainen tuo henkilö on? Miltä hän näyttää? Pitkä? Lyhyt? Jne.
jutella, ilmaiseksi ja näköyhteydellä.
Vieraiden kanssa juttelen ihan mielelläni livenä melkein missä vaan, mutten ole innostunut noista skypejutteluista. Näkemäni chattikeskustelut eivät ainakaan näyttäneet mielestäni kiinnostavilta. Tunnustan olevani epäluuloinen, ehkä omaa hölmöyttäni.
Aikoinaan keskustelulinjojen auettua soitin sinne joskus, mutta pian oikea keskusteleminen kävi siellä mahdottomaksi kaikenlaisten häiriköiden vuoksi eivätkä monetkaan olleet kiinnostuneet asialinjan jutuista.
Millaisista asioista te siellä skypessä keskustelette?
Jos sulla on skype koneella, niin voit laittaa sinne kontaktit kohtaan, hae skypen käyttäjiä, nimmarini ”soilia”
Voit oikealla näppäimella avata kohdan ”aloita chatti” ja kirjoittaa sinne , rupatellaanko.
Silloin voin vastata, että ei nyt kun katson juuri kauniita ja rohkeita, tai soittaa sulle heti jos on sopiva ajankohta
Olen myös kokenut asian niin,että kalleimpia ovat ne ystävät, jotka tunnen vuosien takaa, sillä ystävyydellä on tapana kypsyä ja kehittyä kuten vanhalla, hienolla viinillä. Moni ystävyys ja tuttavuus on matkan varrelle jäänyt, joko minä olen muuttunut tai hän tai me molemmat eri suuntiin. Uskon,että elämässä saa myös sitä mitä ansaitsee eikä kaikkea ole tarkoitus pitää, luovuttaminen, irtipäästäminen on elämän opeista suurimpia ja pakollisia oli kyse ystävistä tai muusta. Luovummehan lopuksi elämästämmekin.
Ystävyys on peilin tapainen, tiettyjä ystäviä tarvitaan tietyissä vaiheissa peileiksi, mutta ei ikuisiksi. Toiset, ne rakkaimmat, ovat elämän tukipilareita, suuria lahjoja. Kaikista ei ole tueksi eikä ole tarkoituskaan.
En osaa näitä nettitapaamisia pitää ystävyytenä. On niin paljon eripuraa ja arvostelu on raakaa. Eihän ystävysten kanssa sellaista sentään, ollaan yleensä toisillemme armeliaampia elävässä elämässä. Joskus osuu joku kommentti josta voisin sanoa,että ajattelen myös noin, mutta harvoinhan täällä syvällisiä ollaan.
Koen tämän pintapuolisena tapaamispaikkana kuin baarina, juodaan kupponen ja katsellaan ympärilleen, lähdetään pois. Johtuu kai siitä, että en osaa leikkiä miellyttämisleikkiä enää. Ja varmaan myös siitä syystä, että eläviäkin kontakteja on, eivät nämä merkitse suuria. Kulutan aikaa ja olen utelias.
Onko netti onni vai ei? En tiedä taivaasta sentään, ihmisellä on tapana keksiä tilalle muuta jos jokin jää pois. Jäi mieleen aloituksesta, että onko tutustuminen ihmisiin todella noin vaikeaa face to face, että netti on taivas? Jos on, kaipa tämä sitten on taivas. Mukavammaksi paikaksi tai ainakin sopuisammaksi olen itse taivaan kuvitellut.
Itse teen vapaaehtoistyötä ihmisten parissa ja
minulle ihmisen kohtaaminen aidosti on joka
päivä rikas ja kehittävä kokemus.Tietokoneen
maailma on virtuaalinen.Syöpää sairastavan lapsen
kohtaaminen ja positiivisuuden kokeminen sairaudesta huolimatta,on valtaisa kokemus.Mitä
saa kotiäiti,joka tuntikausia päivässä istuu koneella ja on jossain chatissa?Mitä välittyy sen näytön välityksellä?Onko kyse siitä,ettei ole rohkeutta mennä ulos maailmaan ja on helppo käpertyä siihen koneen ääreen.Onko se enemmän
pakenemista vai löytämistä?Joka tapauksessa on
äärettömän vaarallista niin epäaidosta tilantees-
ta tehdä niin tärkeä osa elämää ja päivää.
Helppous houkuttelee,mutta suositten itsetutukis-
kelua ja kontrollia.Netti riippuvuus on myös
sairaus!
Minä olen todella rikas, sillä minulla on säilynyt ystävyys lapsuudesta lähtien koulukaveriini. Vaikka asumme eri puolilla Suomea, tapaamme pari kertaa vuodessa ja joskus useamminkin. Soittelemme säännöllisesti ja puramme sieluamme silloin tällöin.
Olimme juuri kuntokurssilla, josta jäi hyvä mieli ja kipeät lihakset, vaikka molemmat todettiin huonokuntoisiksi. Onpa ainakin tavoite elämässä!
Niin me kuin moni muukin on kokenut monenlaista tähän ikään mennessä, mutta ne lapsuuden vuodet on helppo palauttaa mieleen. Toinen muistaa aivan eri asioita kuin toinen, mutta luokkatoverit ja kylän lapset muistamme kumpikin.
Tämä ystävyys ja myös myöhemminkin ystäväksi tulleet ovat vaatineet myös ystävyyden vaalimista. Se on yhteydenpitoa, toisen kuulemista ja ymmärtämistä ja myös itsensä avoimena pitämistä.
niinkuin sanoitkin. Jos jatkuvasti vain odottaa toisen pitävän yhteyttä, niin eihän sellainen yksipuolisuus toimi.
Itse ainakin koen laiminlyöntinä, jos ystäväni ei koskaan soita, tai aniharvoin muistaa millään tavalla.
Itse olen s-postin kirjoittaja, puhelimessa notkuja ja kutsun kylään. Meillä päin on oikein sellainen tapa, että pyydetään käymään. Aivan sanasta sanaan: "Tule käymään!"
Toisella puolella Suomea sitä sanotaan karjalaiseksi kylään kutsuksi, mikä ei tarkoita mitään, onpahan vain tapa tapojen joukossa.
Minä kyllä tarkoitankin sitä mitä sanon, mutta edellytän, että ystävä ilmoittaa puhelimitse koska tulee.
Täytyyhän tarjottavaa olla, pullat ja piirakat.
Minunkin ystävyyssuhteita on loppunut, kun yhteydenotto on jäänyt yksipuoliseksi. Nykyään on enää kaksi, joita voin kutsua todellisiksi ystäviksi. Toinen juttu ovat nämä satunnaiset kulkijat. Itse vastaan aina sähköpostiviesteihin, kortteihin ja kirjeisiin. Nykyään tämä on harvinaista. Edes ns. sivistyneet ihmiset eivät vastaa aina. En tarkoita aivan vieraita, vaan henkilöitä, joita olen tavannut ja jostain syystä muistanut tervehdyksellä.
Ystävyydestä on kai satoja upeita määritelmiä.
Omani.Ystävyys parhaimmillaan on kuin lapsen Rakkaus.Antaa niin suunnattomasti ja pyytää
niin vähän!
...tuo kyläänkutsu perinteisesti kuuluu: "Eipä ole teittiäkkän näkynny". Häme-MuuSuomi sanakirjan mukaan se tarkoittaa, että käymäänkin saa tulla.
Jos sitten tulevat, ukot jurottavat toisella puolen tupaa juurikaan mitään sanomatta (sivullisen silmin). Tosiasiassa tuntevat mitä täydellisintä ystävyyttä ja asiat tulevat puhutuiksi.
Akat taas koettavat mahdollisimman vähin sanoin saada selville, joko se 'Mömmölän Mimmi' on pieniin päin? Vastattainhan kuuluutettiin.
Edelleenkin siellä "Toisella puolen Suomea": Jos vaseti "pyydetään käymään", on kyseessä vähintäänkin häät tai hautajaiset, kuuliaiset nyt kumminkin. Ja silloin tietysti mennään koko porukalla. Ravatit pannaan kaulaan ja muijalle se parempi leninki ja kakarakkin pyhkii nenänsä ihan nästyykiin.
Silloin saattaa ukoillakin juttua enemmän tulla, kun heitä on enempi koossa, ja kun "hevostakin tarttee välillä käyrä juattamassa".
Ihan tavallisten käytännön asioiden hoitaminen taas ei tarvitse sen enempiä kutsuja. Esim.: "Se teirän Peilokki taitaa olla härriillään, kun särki airan ja pääsi mullikat meirän kauraan".
Semmosiahan ne tavat eri puolilla. Anteeksi pikkuinen karrikointi.
Minulla on sisarpuoli(sama isä, eri äiti)joka on syntynyt ja asunut koko ikänsä Pohjos-Hämeessä.
Olemme hänen kanssaan tavallaan samanlaisia, suorasukaisia ja luotettavia, mutta siinä missä sisko sanoo sanan, minä olen ehtinyt sanoa jo vähintään viisi.
Joskus koen lievää vaivautuneisuuden tunnetta kun istumme äänettömästi "seurustellen."
Olen kuitenkin jo saanut takaraivooni sen, ettei hämäläinen tyly ole, eikä kopeakaan, mutta he eivät ole tälläisiä suunsoittajia kuin me täällä rajan pinnassa asuvat.
Pikku detaljina erilaisista ilmaisuista hämäisten ja karjalaisten välillä voisn mainita juhliin, häihin, tai syntymäpäiville ynm. "kutsumisen" ja "käskemisen".
Meillä kutsutaan.
Tänään menemme Kouvolaan sukulaiskylään, mutta en muista onko kutsuttu, käsketty, vai pyydetty:)
Missään tapauksessa nykyään ei mennä pöllähdetä tuosta vaan yllättäen. Ne ajat ovat taakse jääneitä jolloin kylään mentiin kun siltä tuntui.
Nythän on televisio, ja menossa saattaa olla Kauniit Ja Rohkeat, eikä sen katsomista sovi mennä häiritsemään.
Elämän kiireet ja kiemurat sen tekevät, ei ole aikaa eikä aina voimia ylläpitää ystävyyssuhteita. Olen syyllistynyt tähän itsekin. Ystäviä ei ole monta enää jäljellä, osan on tuoni korjannut, osasta olen vain vieraantunut.
Mieheni vaikea sairaus karsi myös ystäväpiiriä kovalla kädellä, nyt hänen kuoleman jälkeen on jäljellä enää muutama. Olen jopa solminut uudelleen erään vanhan ystävyyssuhteen. Yhteydet omaan siskoon ja kälyyn ovat myös tiivistyneet.
Uusia tuttavuuksia on yllättäen tullut. Hienoa tässä vanhenemisessa on, että me mummot olemme noin luonnossa yleisesti mukavia ja rupattelevia. Vaikka en päivän mittaan tapaisikaan ystäviäni, näen koiralenkillä näitä naapuriston ikätovereita, vaihdetaan kuulumisia hetken aikaa, ihan mukavaa.
Se on ikävää, että ei enää juurikaan mennä kylään ilman käskemättä. Kun aikoinani muutin sen miehen luo liki neljäkymmentä vuotta sitten jonka kanssa edelleen asun, niin anoppikin oli vähän aikaa saman katon alla. Tässäkin kylässä oli vielä paljon väkeä ja mummut kävivät kylässä sukankutimen kanssa ja oli kaikenlaista kanssa käymistä.
Nyt on väki vähentynyt ja nuoremmat mitä heitä vähän on, ei edes kunnolla tunne kyläläisiä.
Itse alkaa kaipaamaan nuoruuden aikaisia ystäviään ja herättelemään henkiin vanhoja ystävyyksiä.
Kurkkasin tälle puolelle ja huomaan, että puhutte Skypestä. Miten toimii Messenger? Minulle se on koneella, mutta en minä osa sille mitään tehdä.
Olisiko joku taitava halukas lyhyesti selostamaan?