Sain tietää noin 2vkoa sitten raskaudesta, jota ei ole suuniteltu, ehkäisy pettänyt. Asumme poikaystäväni kanssa eri paikkakunnilla ja tulevaisuus on kaikinpuolin epävarma. Olen yrittänyt löytää sisältäni edes pientä ilon murusta, joka saisi minut uskomaan, että lapsensaanti on ihana asia. Mutta sitä onnea ja iloisuutta en sisältäni tunnu löytyvän!
Minua ahistaa ajatuskin perhe-elämästä, siitä että minulla olisi ääretön vastuu toisesta ihmisestä, pelkään äitiyttä, yksinäisyyttä, sitä etten jaksa tai osaa, sitä että opinnot jäävät ikuisiksi ajoiksi kesken ja lopulta päädymme vain yhdeksi surulliseksi tilastoksi eronneiden pienten lapsien vanhemmiksi/ uusperheeksi/ yh:ksi.
Tällä palstalla, ja yleensäkään missään ei kovinkaan kehuta parisuhdetta lapsensaannin jälkeen, päinvastoin! Tottakai asia on myös itsestään kiinni mutta totuus ja fakta on se, että pienten lasten vanhemmat eroavat "helpommin". Yhtäkään positiivista kommenttia lapsista ja parisuhteesta en ole ikävä kyllä tainnut lukea...Olen rikki sillä en tiedä mitä tehdä. Iältämme emme ole enää pentuja kasvattamaan lasta.
Pehe-elämä ja arki pienen lapsen kotiäitinä 24h kuulostaa niin ahistavalle (jopa fyysisesti) ajatukselle juuri nyt, etten usko pystyväni siihen alkuunkaan.
Jos jollakulla on edes jotain hyvää tai suoraa, tiukkaa tietoa perhe-elämän plussista ja miinuksista, kuuntelen mielelläni.
Eihän äiiyteen varmaan koskaan ole täysin valmis mutta kyllä se vaikealta asialta nyt tuntuu. Miettimisaikaakaan ei kovin paljoa enää ole...:(
Minua ahistaa ajatuskin perhe-elämästä, siitä että minulla olisi ääretön vastuu toisesta ihmisestä, pelkään äitiyttä, yksinäisyyttä, sitä etten jaksa tai osaa, sitä että opinnot jäävät ikuisiksi ajoiksi kesken ja lopulta päädymme vain yhdeksi surulliseksi tilastoksi eronneiden pienten lapsien vanhemmiksi/ uusperheeksi/ yh:ksi.
Tällä palstalla, ja yleensäkään missään ei kovinkaan kehuta parisuhdetta lapsensaannin jälkeen, päinvastoin! Tottakai asia on myös itsestään kiinni mutta totuus ja fakta on se, että pienten lasten vanhemmat eroavat "helpommin". Yhtäkään positiivista kommenttia lapsista ja parisuhteesta en ole ikävä kyllä tainnut lukea...Olen rikki sillä en tiedä mitä tehdä. Iältämme emme ole enää pentuja kasvattamaan lasta.
Pehe-elämä ja arki pienen lapsen kotiäitinä 24h kuulostaa niin ahistavalle (jopa fyysisesti) ajatukselle juuri nyt, etten usko pystyväni siihen alkuunkaan.
Jos jollakulla on edes jotain hyvää tai suoraa, tiukkaa tietoa perhe-elämän plussista ja miinuksista, kuuntelen mielelläni.
Eihän äiiyteen varmaan koskaan ole täysin valmis mutta kyllä se vaikealta asialta nyt tuntuu. Miettimisaikaakaan ei kovin paljoa enää ole...:(
Vastaukset 23
Vanhimmat
Äitiys on kyllä ihana asia !
Kannattaa kuitenkin puhua rauhassa poikaystäväsi kanssa ja tehdä yhdessä ratkaisu tulevaisuudesta.....
Kyllä se siitä lähtee !
Ja jos päätät tehdä abortin (mikä on myös ok) muista myös mahdoliset seuraukset siitä/ menetystä ei vielä välttämättä tiedosta, mutta abortin jälkeen taikka vielä vuosien jälkeen se voi haamun tavoin hiipiä mieleen ja kaivaa joka päivä !
Nim. kokemusta on.... been there, done that !
(abortin jälkeen lapsia kaksi)
ja synnytä sitten se pienokainen. Adoptoi hänet jollekin lapsettomalle parille. He ovat ikuisesti onnellisia sinun ratkaisusta ja itsellesi jää hyvä mieli ikiajoiksi.(Kirjoittanut 2xabortin kokenut kahden lapsen äiti)
Olen itse ollut juuri lähiaikoina samanlaisessa tilanteessa. Et ole yksin! :)
En tiedä mikä on kantasi aborttiin, mutta jos sen hyväksyt, älä pahoita mieltäsi tällä palstalla liikkuvista vastustajista jotka voivat joskus syyllistää helposti muita. Älä myöskään ota liian vakavasti abortilla ja sen jälkiseuraamuksilla pelottelevia kommentteja.
Jos taas vastustat aborttia, kaikki asiat kyllä järjestyy. Miehen tai kenenkään muun painostuksetsa älä kuitenkaan tee mitään päätöksiä.
Mutta sanoisin sinulle, että kuuntele mitä sydämesi sinulle todella sanoo. Tiedät kyllä itse sisälläsi vastauksen siihen, oletko valmis vai et. Ja haluatko lasta todella vai et. Vaikka raskaus on jo alkanut, on nykypäivänä kuitenkin mahdollista tehdä valinta että pitääkö lapsen vai ei.
Alkujärkytyksen jälkeen tilanne kyllä rauhoittuu ja näet asiat selkeämmin. Mieti kuitenkin myös omaa elämääsi ja sitä että olisiko tämä paras mahdollinen aika lapsellekkaan syntyä.
Soita esim SPR kriisipuhelimeen, sieltä saat neuvoa. Muista että vain sinä itse tiedät oikean vastauksen. Kaikki järjestyy kyllä. Voimia jaksamiseen. :)
Jos etsit vastauksia lapsien ja perheiden todelliseen elämään, olet väärällä palstalla.
Täällä päivystää abortin tehneitä, traumatisoituneita, henkilöitä jotka tyrkyttävät "vertaistukea". Olet vajonnut heidän "vertaisekseen" vasta kun olet abortoinut lapsesi.
Abortti-asiamihen tunnistaa siitä, ettei hän anna lapselle mitään arvoa. Hän kehottaa vain kuuntelemaan omia tuntemuksia, jotka alkuraskaudessa ovat usein epävarmoja.
Elämässä on maneerinsa ja ikävätkin puolensa, mutta niihin ei liity lapsi. Jokaista nuorta isää ja äitiä ahdistaa tuleva vastuu. Pelottaa, jaksanko. Niin minuakin aikanaan pelotti.
Ajattele lastasi ja tunne lapsesi. Mieti millainen hän olisi hetken kuluttua ja mitä hänen kanssaan tekisit. Mieti kuinka kasvaisitte yhdessä. Ajattele miten vastaisit hänen kysymyksiinsä ja mitä kaikkea haluaisitkaan lapsellesi näyttää ja opettaa... Aika virtaa nopeammin kuin huomaatkaan ja eräänä päivänä aikuistunut lapsesi lähtee omille teilleen ja sinulle jää vain kaipaus lapsuuden kultaisiin päiviin mutta myös rakkaus lapseen ja hänen elämäänsä. Se on arkipäivä. Sitä aivan suotta pelkäät. Kun sen saat, et pelkää juuri mitään pahempaa kuin sen arkipäivän menettämistä.
Vain hetken jälkeen olet ikääntynyt. Saat jättää elämän kuumimman soihdun lastesi ja lastesi lasten kannettavaksi. Toivot heille hyvää.
Sellainen on pääpiirteissään elämän kaari. Paljon enemmän siinä on plussaa kuin miinusta. Päälimmäisiksi jäävät mieleesi ne plussat. Useimmille ne suurimmat plussat ovat juuri omat lapset.
Jos perhe-elämästä ja pienten lasten kotiäitiydestä puhutaan, täältä pesee.
Minä olen sikäli huono esimerkki että sairastuin masennukseen nuoremman lapseni syntymän jälkeen, kotiäitinä olen nyt ollut hiukan yli kolme vuotta.
Ensimmäinen asia on se että olet täysin oiekassa. Äitiyteen ei koskaan ole "valmis", siihen on pakko kasvaa. Jokainen odottava äiti pelkää millaista se tulee olemaan, miten pärjää... varmaa äitiä ei olekaan :D Lapsen saamisessa on loputon määrä uhrauksia, ja yhtä loputon määrä sitä minkä saat tilalle, kyse on siitä mihin olet valmis.
Hyvistä ja huonoista puolista siis. Lapsiperheen elämää on vaikea ymmärtää jos ei ole sitä joko kokeillut tai läheltä nähnyt. Joitakin tärkeitä pointtereita siihen mikä muuttuu:
Loppuraskaus. Täytyy varautua jatkuvaan kipuun ja epämukavuuteen unettomuutta myöten, tai sitten ei. Molempiin on ihan yhtä suuret mahdollisuudet. Tosiaalta jotkut ovat loppuodotuskessa elämänsä kunnossa ja energiaa pursuavia, vain itsensä hyvin tunteva voi edes yrittää ennustaa miten käy :D synnytyksen odottaminen on jännittävää mutta myös hermoja raastavaa. Kun siität aakasta haluaisi vian eroon, saada oman kroppansa taas itselleen :D ja olla juoksematta vessassa kolmen minuutin välein. Noh, siitä se riemu alkaa.
Synnyttäminen tisessään on aivan mieletöntä. Todennäköisyydet ovat sen puolella että kaikki sujuu hyvin, mutta mitään varmaa ei voi sanoa. Hyvin sujuva synnytys on voimakas elämys, kokemus jota ei unohda koskaan. Se tuo itsetuntemusta, varmuutta ja kunnioitusta oman ruumiin voimia kohtaan, ja yleistäen se vauvan ensinäkeminen on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Se vastuun pelko hälvenee hetkeksi :D siinä adrenaliinimyrskyssä tuntee pystyvänsä aivan mihin vain, ja vaikka yksin.
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat opettelua, pelkäät jatkuvasti teetkö oikein, syötätkö tarpeeksi tai ehkä liikaa, mitä se haluaa, onko sen mukava olla. Epävarmuus on jatkuva seura, mutta ah, maailmasta löytyy miljoonia ja taas miljoonia naisia ja miehiä jotka tietävät miltä tuntuu ja mitä tehdä. Neuvoa voi kysyä ja lastenneuvola esimerkiksi on joillekin epävarmoille äideille todellinen siunaus.
Loppujen lopuksi vauvan kanssa eläminen on helppoa kun siihen tottuu. Opit lukemaan vauvasi tarpeita ja vastaamaan niihin, ja pikkuhiljaa epävarmuus hälvenee. Sen oppii vain opettelemalla, kukaan ei osaa valmiiksi. Kun vauva on pieni, ei tarvitse myöskään jäädä yksin. Varsinkin kaupungissa asuessa pienen vauvan kanssa liikkuminen on hauskaa ja helppoa, vaunut kasaan ja menoksi. Pieni vauva nukkuu suurimman soan ajastaan, ja iso osa vauvoista nukkuu parhaiten juuri liikkuvissa vaunuissa. Nyytti kärryyn ja kahvilaan, ostoksille, ulos, ravintolaan. Aivan mitä vain. Vauvanäytökseen elokuviinkin! Jos vain tahdot niin, vauva on Täydellinen tekosyy tavata ihmisiä, tutustua muihin äiteihin ja verkostoitua. Yksin ei tarvitse olla.
Kolikon toinen puoli ovat yövalvomiset, jatkuvat syötöt... jos vauvoja on vain yksi, äidin on kohtuullisen helppoa levätä vauvan nukkuessa päiväsaikaan. Täytyy vain osata sanoa "nyt en siivoa, väsyttää" ja olla tuntematta syyllisyyttä siitä. Täytyy oppia venyttämään pinnaa, kun vauva itkee etkä tiedä mikä on, yrität kaikkesi ja itku ei vain lakkaa (koliikkia, vatsavaivoja, ohimenevä ruuansulatusongelma, nuha, allergia...) täytyy varautua kävelemään nyytti sylissä keskellä yötä tunti toisensa perään, edestakaisin olohuoneen nurkasta toiseen. Mutta sitten se nukahtaa taas :D
Vauvan kasvaessa elämä muuttuu taas. Koko asunto ja elämä on rakennettava niin ettei liikkuva lapsi pääse tuhoamaan irtaimistoa tai satuttamaan tiseään, silmällä täytyy pitää Koko Ajan. Tässä vaiheessa tosin opiskelevan tai työssäkäyvän on mahdollista äitiysrahakauden jälkeen (loppuu vauvan ollessa noin 9kk) käyttää päivähoitomahdollisuutta ja jatkaa työtä tai opintoja. Lapsen yhä kasvaessa haasteet vain lisääntyvät, uhmakaudet tms. mutta niin lisääntyvät palkinnotkin. Lapi oppii puhumaan ja ajattelemaan, jäsentämään maailmaa ja saat tuntea kuin se kaikki olisi vain sinun ansiotasi :D äitiyteen kuuluu jatkuva syyllisyys, aina tuntuu siltä kuint ekisit nyt väärin. Jos et jatka opiskeluja, olet laiska, joa laitat vauvan niin nuorena päivähoitoon, olet laiska, jos imetät olet härhä jos et, et piittaa lapsesi terveydestä, rokotatko, luetko sille tarpeeksi, laulatko, leikitkö, annatko rakkautta, tiuskaisitko nyt turhaan... kaikkea löyyty. Omasta itsestäsi on kiinni kuinka paljon annat sen vaikuttaa.
Elämää vauvan kanssa siis. Kohtuurealistinen kuvaus. jos jollakulla isättävää, anti mennä :D pairsuhteelle vauvan tulo on kriisi, mutta kuten mikä tahansa kriisi, vahvistaa liittoa kun siitä päästään läpi. Lapsi itsessään ei "tuo eroa", se on teistä kahdesta aikuisesta kiinni. Kun molemmilla on realistiset odotukset eikä ruusunpunaisia lseja päässä, suhdekin kestää paremmin. jos odottaa liikoja, joutuu vain pettymään.
Sanot kotiäitiysajatuksen ahdistavan, muista toki että sinun ei ole pakko olla kotiäiti! Voit varsin hyvin jatkaa opiskelujasi jos tahdot, ja niin kannattaakin. kaikki kärsivät jos äiti antaa oman elämänsä painua tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi ja elää vain muille, terve itsekkyys on hyväksi tässäkin!
En pyri painostamaan tai suostuttelemaan suuntaan kumpaankaan, mutta jos sinulla on mielessäsi jotain äitiydestä mihin tahdot toista mielipidettä, anna sen enemmän kuin mielelläni.
***
Olen itse erityisest aborttia vastaan, se on vaan niin väärin. ootko nähny kuvia siitä? jos et niin katoppa http://www.cptexas.org/images/abort.jpg tosi julmaa ! ite en oo vielä raskautta kokenu mutta kun sen aika tulee niin en todellakaan edes harkitse abortin tekemistä ! siis tää on vaan mun mielipide ja kaikillahan on omat mielipiteet.
Mut älä huolestu tuosta :) lapsi on varmasti parhaimpia asioita mitä elämän aikana tapahtuu, nauti siitä :) jotkut eivät voi saada lapsia ollenkaan :( mikä on sääli.
Ja kyllä sä ajan myötä alat sitä lasta niin rakastamaan että ei tulisi abortti mieleenkään.
Mun suositus on että älä tee aborttia ! tuut katumaan sitä vanhempana :/ mut päätös on sun. :)
Onnea silti ehkä tulevalle äidille :)
Tämäkin mainio neuvo varmaan lähtee piakkoin sensuuriin ku joku a-verkostosta äkkää sen ja vetää herneen nenuun tosta kuvasta...ja tää yhtä tiukkapiponen, puolueellinen hyssyttelijä-serihvi tekee työtä käskettyä minkä kerkiää.. edelleen vastausta uupuen mikä kuvissa on keskustelujen vastasta!!!!?
Koska itse en vastusta aborttia, taidan jättää kuvat silti katsomatta, oman mielenterveyteni/rauhani takia. Asia on arka, eikä "rub it in your face"-asenne auta asiaa, pahentaa vain. Totta on myös se, etteivät kaikkia saa lapsia. Se on harmillista ja surullista mutta ei vaikuta eikä saa vaikuttaa omaan päätökseeni asiasta. Kyse on kumminkin minun elämästäni, ei jonkun, joka valitettavasti ei saa lapsia. No, mutta ehkäpä se siitä.
Katsomatta asiaa et sitä kuitenkaan olemattomaksi saa...(eikä unilleenka mitään voi..)
Jos olet menossa sydänleikkaukseen, tai saanut pahoja peräpukamia, onko sinun velvollisuutesi katsoa video tehtävästä toimenpiteestä jotta varmasti tietäisit ja ymmärtäisit mitä siellä tehdään?
Tiedät varmaan (tai et) että sydänleikkauksen katsomisesta nauhalta et saa kuin pahan olon, et tule hullua hurskaammaksi siitä miten itse leikkaus tehdään, saat nähdä paljon verta. Siinä se. Verta ja sulenpätkiä :D mutta sehän noissa aborttivideoissa kai innostaakin?
Peräpukamavideo voisi olla viihdyttävä sinulle jos aborttivideosta pidät. Katso löytyykö sellainen jostain :D äläkä toki niitä synnytysvideoitakaan unohda! Sitäkään ei ole mukava katsoa mutta tehtävä sekin on silloin kun sen aika tulee! Unilleen ei suurin osa porukasta mitään voi, mutta valoisaa siinä on se että sinun manaamisellasi ne unet eivät miksikään muutu.
***
aborttia johonki sairauteen tai peräpukamiin!!!
joo-o.. voi morjes...
Kuule, eiköhän se sydänleikkaus yms. hoito oo aika välttämätöntä koska ilman sitä edessä ois tod.näk ennenaikanen kuolema siihen eli se toimenpide on vähä pakko tehä, toisin ku raskaus, siihen harva ois kuolemassa ilman aborttia!!!
Sairauttaan ei oo valinnu eikä hoitoo välttää kuvien kattomisella mutta aborttitilanteessa on sentään (parempiaki) vaihtoehtoja.
Mun suositus on että älä tee aborttia ! tuut katumaan sitä vanhempana :/
Itse näen asian niin, että vastaus löytyy kun riisut kaiken muun asian ympäriltä, ja jäljelle jää vain yksi kysymys: Haluatko lapsen? Haluatko olla äiti?
Älä ajattele ajankohtaa, älä parisuhdetta, tms. vaan mieti haluatko ylipäätään nyt tai koskaan saada lapsia. Jos vastaus on KYLLÄ, tee lapsi nyt. Kaikki muu järjestyy kyllä, jos niin haluat. Jos taas vastaat EI, tiedät mitä tehdä...
Niin... On vaan niin vaikeaa riisua kaikki muu ympäriltä. Mikäli ajattelen noin "yksinkertaisesti" (hyvällä tavalla) ja selkeytettynä, vastaus on kyllä. Haluan olla äiti ja haluan saada lapsia. Joskus. En ehkä nyt. Äh, umpikuja vaan pitenee eikä valoa näy. Aikaa päätöksen tekoon on muutama vaivainen päivä. Ihan suoraan puhuen, EN TIEDÄ mitä tunnen.Ahdistaa NIIN paljon.
"Haluan olla äiti ja haluan saada lapsia."
Minusta tuo jo sanoisi... sanot ettet ehkä nyt halua, ja ehkä haluat. Mutta varmasti tiedät siis sen että tahdot vielä lapsia. Ajoitus ei ehkä ole paras mahdollinen mutta... se mitä minä sanon on ettei aborttia pidä koskaan tehdä jos ei ole siitä aivan varma. Sitä päätöstä et kuitenkaan voi ottaa enää takaisin, ja jos tahdot äitiyttä kuitenkin...
En pyri syöttämään sinulle ajatuksia mutta vahvasti näyttää täältä katsottuna että raskautta kannattaisi ennemmin jatkaa. Jos mielipidettä kysyt, se on minun, nyt kun muutaman juttusi olen lukenut. Yhtä hyvin voi olla väärässä, tai oikeassa.
Mutta palailethan vielä raportoimaan sittenkin kun tämä ketju painuu tietymättömiin?
***
Kirjoitit jo aiemmin että et halua ajatella lapsettomia, mutta tavallaan nekin kuuluu tähän... sillä jos nyt epäröit ja haluat lapsen vasta myöhemmin etkä saakaan lasta?
Tai tuntuu että ehkä haluaisit jo nyt lapsen, siis ehkä!
Mutta jos nyt teet hätäisesti abortin, niin ratkaisu on siinä, sitä ei voi muuttaa kuten tristar jo kirjoittikin.
Mutta on olemassa vielä yksi ratkaisu, jos et ole ihan varmasti valmis aborttiin, niin annat raskauden edetä.
Kun odotus etenee, ehkä alatkin innokkaana odottamaan lasta tai ehkä innostu tulee vasta lapsen synnyttyä.
Jos mielesi ei ole lapsen synnyttyäkään valmis kasvattamaan lasta, niin silloin on yksi mahdollisuus antaa lapsi pois. (Silloin olisit ainakin paljon miettimisaikaa.)
Mutta tosiaan; ratkaisu on vain sinun!
Niin, sen tiedän etten koskaan lasta voisi adobtioon antaa, siitä olen enemmän kuin varma. Sisälläni on vaan niin suuri pelko kaikesta,ja ahdistus tuntuu jo fyysisenä asti. Lisänä on tietenkin vielä poikaystävän mielipide asiasta. Hän ei myöskään koe onnea asian tiimoilta, vaan on yhtä ahdistunut kuin minäkin. Monet ovat kommentoineet ettei kannata ns.ottaa tätä huomioon, mutta minun on pakko. Ei ketään voi "pakottaa" haluamaan lasta tai perhe-elämää. Tiedän, että hän kyllä varmasti mukautuisi tilanteeseen, mutta tunnen olevani niin yksin päätökseni kanssa. Tuntuu, kuin minulla olisi kokonaan vastuu päätöksestä, ja että hän sitten vaan hyväksyy tilanteen. Ei se voi niin mennä! En pysty päätökseen yksin. Ja sen tiedän myös, etten yksin lasta tähän maailmaan tuo. Pelkään pelkään pelkään, aivan kaikkea! Kiitos että olette olleet avuksi.
"Ja sen tiedän myös, etten yksin lasta tähän maailmaan tuo."
Tarkoitat ettet halua ryhtyä yh.ksi? Kuule, oli teillä joskus lapsia tai ei niin se ero/yh.ksi jääminen voi tapahtua koska vaan myöhemminki.. ja mitä silloin jää? Et ainakaan yksin, sulla ois se oma lapsi/lapsia!
Miehiä tulee ja menee mutta jos nyt abortoit niin sitä lasta et takaisin saa - enää koskaan!
Joo, olet oikeassa, yh:ksi jääminen voi tapahtua, sitä en kiellä. Koskaan ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu ja miten parisuhteelle käy. Itse en pidä ajatuksesta "miehiä tulee ja menee", mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Tarkoitan sitä, että mikäli lapsi saa tulla, se tulee meille molemmille parisuhteen osapuolille. Äh. Siis että haluan että se on yhteinen päätös ja yhdessä siitä kannetaan vastuu. En nyt osaa oikein selittää mutta tajuat varmaan mitä meinaan.
"Siis että haluan että se on yhteinen päätös ja yhdessä siitä kannetaan vastuu."
Tekisit abortin sen MIEHEN mieliks??!! - voi hyvänen aika...Vielä huonompi idea! (kokemusta on - Melkein, onneksi ei ole!!!)
käynyt www.ituprojekti.net sivuilla?
Siellä on myös numero johon voi soittaa ja keskustella asiasta. tosin se on seuraavan kerran auki maanantaina klo 9--
Päätös on todella vaikea ja vaikuttaa loppuelämääsi mitä sitten teetkään. Yritä selkeyttää ajatuksiasi ja vaikka listata hyvät/pahat asiat kummankin päätöksen osalta. Tietenkään ei voi etukäteen tietää mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja miten päätökseen reagoi (oli se kumpi tahansa).
Sun tarina kuulostaa kovin tutulta... Mäkin huomasin jokin aika sitten olevani yllättäen raskaana. Järkytys oli suuri, sillä vaikka olenkin aina halunnut lapsia, en kokenut olevani tarpeeksi "kypsä" tai "valmis" huolehtimaan omasta lapsesta. Myöskään lapsen isä ei ollut asiasta lainkaan innostunut.
Pohdimme tulevaisuutta yhdessä ja päädyimme suhteellisen nopeasti raskauden keskeytykseen. Kuitenkin koko ajan pohdin myös mahdollisuutta synnyttää lapsi. Useammin kuin kerran olin aikeissa peruuttaa abortin... En kuitenkaan muuttanut kantaani ja raskaus keskeytettiin tällä viikolla.
En tiedä, oliko ratkaisuni oikea. Se tuskin selviää koskaan! Eikä positiivisen raskaustestin jälkeen ole kulunut päivääkään, etten olisi päätöstäni surrut. Uskon, että olisin ollut onnellinen lapsen kanssa, vaikka elämä rankkaa olisi ollutkin. Kuitenkin kaikesta surusta ja ahdistuksesta huolimatta, uskon päivän jälleen paistavan tähänkin risukasaan...
On totta, -J-, ettei kukaan muu voi tehdä päätöstä sinun puolestasi. Minua kuitenkin on helpottanut suuresti se, että olen voinut puhua tuntemuksistani ystävieni ja poikaystäväni kanssa. Kyllä mieskin kärsii tilanteesta, vaikka hänellä olisi selkeä kanta abortin puolesta. Muista, että elät omaa elämääsi, etkä voi tehdä päätöksiä sen mukaan, mitä ulkopuoliset ajattelevat. Pohdi, voitko kuvitella itsesi äidiksi. Näetkö itsesi lapsen kanssa kävelyllä, puistossa, liukumäessä, nukuttamassa lasta tai istumassa katsomossa, kun lapsesi esiintyy koulun juhlissa... Lapsi on suuri onni, mutta äitiys ei varmasti ole helppoa, mikäli vastuu arjesta on vain toisella vanhemmalla (kerroit, että poikaystäväsi asuu toiselle paikkakunnalla...).
Oli päätöksesi mikä tahansa, se on tehty siinä tilanteessa ja niissä olosuhteissa, joissa olet juuri sillä hetkellä elänyt. Ratkaisu muuttaa varmasti koko elämäsi, mutta voiko kukaan sanoa, oliko päätös oikea vai väärä? Itse olen päätökseni tehnyt ja koen, että se oli sellainen, johon tällä hetkellä kykenin. Surutyö kestää varmasti pitkään, mutta sekin pitää käydä läpi...
Voimia sinulle -J-, oli päätöksesi mikä tahansa...
tilanteesi oli ja on yhä raskas. Kuulostaa kuitenkin positiiviselta että ymmärrät päätöksesi olevan juuri se mihin siinä hetkessä kykenit, mikä niillä resursseilla jotka käytettävissä on, on mahdollinen. Muista se tulevaisuudessakin. Jos/kun alat jossitella, tuntea syyllisyyttä, muista että syyllisyyden tunteminen ei muuta mitään. Tästä on tarkoitus katsoa eteenpäin, ei taaksepäin. Pidä realismi hallussa äläkä unohda että päätös oli sen ajan mukainen jona se on tehty, vaikka olosuhteet tulevaisuudessa muuttuvatkin, ne eivät vaikuta menneisyyteen.
Jos jostakusta tämäkin vaikuttaa nyt "aborttia edistävältä" tekstiltä, haistakaa kukkanen. Jos valmiiksi lyötyä ei enää lyödä (tyhmäkin ymmärtää), mitä vaikeassa tilanteessa tarvitaan on tuki, ei syytökset.
***