Hei, tämä elämä tuntuu hirveän toivottomalta ja epäonniselta kaiken aikaa. Ja erityisesti väsyttävältä. Varsinkin kun on hellittämättömiä kipuja. Ainaisia takaiskuja. Huolta perheestä ja toimeentulosta. Huolta yhteiskunnan huolenpidosta, koska hyvinvointiyhteiskunnaksi tämä on aika katala maa, kahvista maksat puoli kahvipakettia. Ennen pärjäsi perheellinen paremmin. Nykyään vaaditaan kaikkea kauheasti. Keski-iän yläpuolella olevat hyvinvoijat eivät joudu tätä helvettiä näkemään yltäkylläisyydessään ja tasapainoisuudessaan näin. Ja ovat sokeita jopa lähipiirin ahdingolle.
Ja sitten tulee mieleen se, että yritetty on. Lähes aina. Mutta silti aina kaatuu asiat päälle ja lakoon, olen alkanut jo ajatella ettei tämä enää tästä paremmaksi voi muuttuakaan. Elämä on yhtä kipujen kanssa elämistä, kameroiden valvonnassa kulkemista, kaupoissa juoksemista perheen vuoksi sekä raatamista kellon ympäri. Mutta mikään ei riitä. Ei ystäväkontakteja, ei viihtymistä kodissa. Vaan kestämistä ja tuskallista hengitystä. Ketään en saa lähelläni tyytyväisemmäksi, vaikka haluaisin. Olen väsynyt kurkiauran siipirikko vetäjä, joka toivoo joka päivä omaa kuolemaansa. Jo niiden kipujen vuoksi. Hirveintä on se, ettei kotona saa enää mitään sellaista, mikä kotielämään kuuluu. Toisen huomaamista kun tämä väsyy oikeasti. Ei meillä välitetä. Kaikki menee kuten jossakin käsikirjoituksessa, jossa joku on päättänyt elää kuten tykkää, eikä niin kuin on kaikkien kannalta järkevintä. Olisi pientä piristämistä edes joskus. Mutta se onkin sitä, että kotiin tullaan vetämään pää täyteen. Mutta kun elämä ei ole pelkkää pelleilyä. Meillä sitä ei ole kaikki huomanneet. Eivätkä ymmärrä väsymystäni, jossa on ruumillisia ongelmia takana. Eihän se muille näy, niin minuahan voikin kohdella kuten raavasta tervettä kaiken hoksaavaa. Että sellasta. Ettei aina tuntuisi siltä kuin olisi pirun riivaama. Niin voisiko joku ystävällinen ja viisas lähettää parantavia voimia mulle ja siunausta.
Ja sitten tulee mieleen se, että yritetty on. Lähes aina. Mutta silti aina kaatuu asiat päälle ja lakoon, olen alkanut jo ajatella ettei tämä enää tästä paremmaksi voi muuttuakaan. Elämä on yhtä kipujen kanssa elämistä, kameroiden valvonnassa kulkemista, kaupoissa juoksemista perheen vuoksi sekä raatamista kellon ympäri. Mutta mikään ei riitä. Ei ystäväkontakteja, ei viihtymistä kodissa. Vaan kestämistä ja tuskallista hengitystä. Ketään en saa lähelläni tyytyväisemmäksi, vaikka haluaisin. Olen väsynyt kurkiauran siipirikko vetäjä, joka toivoo joka päivä omaa kuolemaansa. Jo niiden kipujen vuoksi. Hirveintä on se, ettei kotona saa enää mitään sellaista, mikä kotielämään kuuluu. Toisen huomaamista kun tämä väsyy oikeasti. Ei meillä välitetä. Kaikki menee kuten jossakin käsikirjoituksessa, jossa joku on päättänyt elää kuten tykkää, eikä niin kuin on kaikkien kannalta järkevintä. Olisi pientä piristämistä edes joskus. Mutta se onkin sitä, että kotiin tullaan vetämään pää täyteen. Mutta kun elämä ei ole pelkkää pelleilyä. Meillä sitä ei ole kaikki huomanneet. Eivätkä ymmärrä väsymystäni, jossa on ruumillisia ongelmia takana. Eihän se muille näy, niin minuahan voikin kohdella kuten raavasta tervettä kaiken hoksaavaa. Että sellasta. Ettei aina tuntuisi siltä kuin olisi pirun riivaama. Niin voisiko joku ystävällinen ja viisas lähettää parantavia voimia mulle ja siunausta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin paljon samanlaista on minullakin,ja sitten vakava sairaus,ja leikkaus,Tästä ei ikinä toivukkaan,mutta en anna periksi,Voisitko kuvitella hakevasi itsellesi apua Aina ei jaksa yksin,ja silloin on paikallaan hakea apua,Sinulle siunausta,ja voimia.Kyllä paremmatkin ajat koittavat.
Siunausta toki sinulle toivotan ja uskon, että saat apua myös ylhäältä. Kun tässä maan pällisessä elämässä kuitenkin pitää pärjätä täkäläisin ehdoin, olisi sinun viisainta hakea apua pikimmiten. Vaikutat uupuneelta, suorastaan loppuun palaneelta ja omasta kokemuksestani tunnistan selvät masennuksen oireet. Mene pikimmiten lääkäriin ja kerro kaikki. Tarvitset lääkehoidon ja lepoa, siis kunnon sairausloman, jona aikana keskityt itsesi kuntouttamiseen. Ymmärrän hyvin, että perheen toimeentulo huolestuttaa, mutta esim. lainojen maksuohjelmaa on mahdollista muokata elämäntilanteeseen sopivaksi. Näin jouduttiin meilläkin tekemään ja kummasti helpotti.
Luin kirjoituksesi vielä kertaalleen ja tunnistin aika monta asiaa omassa sairastumisessani. Vastuunotto itseään säästämättä, kyyninen suhtautuminen asioihin, epäonnistumisten kokeminen, itsesyytökset, mielihyvän kokemisen puute.. Ihan selviä masennuksen oireita.
Kuten sanottu, mars lääkäriin ihan ensi tilassa, ennen kuin asiat tuosta vielä pahenevat. Selvästi olet fiksu ja ajatteleva tyyppi, varmasti selviät, mutta anna itsellesi lupa hengähtää hetki ja kerätä voimia. Siitä eteenpäin itsesi säästäminen on myös tärkeää, muuten olet pian samassa suossa uudelleen.
Olen hengessä mukana ymmärtäen tilanteesi hyvin.