miesystäväni on ilmeisesti vakavasti (?) masentunut, stressantunut, burn-outissa... itselläni vastaavia kokemuksia ei ole, ja tuntuu jotenkin todella hankalalta ymmärtää hänen tilannetta. en tiedä miten voisin tukea ja auttaa.
miesystäväni asuu tällä hetkellä ulkomailla, elämme siis toistaiseksi töiden ja opiskelun takia kaukosuhteessa. vietämme toki aikaa yhdessä esim kesäisin jopa 4kk jne. hän teki usean vuoden ajan noin 12-14/h päivässä töitä, joskus arkipäivien lisäksi jopa lauantaisin. mielestäni se oli liikaa, ja hänkin myönsi sen. nyt ongelmat ovat kasaantuneet ja hän käy terapiassa, syö jotain lääkkeitä vaivaansa yms. hänen työsopimuksensa loppui noin 1kk sitten ja tänään sain tietää, että asiat ovat vielä pahentuneet töiden loppumisen jälkeen. mies ei halua puhua, ei kuulemma "voi". tuntee olonsa todella ahdistuneeksi yms eikä kuulemma pysty tapaamaan edes ystäviään, ainoat siteet tällä hetkellä siis vanhempiinsa ja veljeensä jotka asuvat onneksi melko lähellä. ja minuun. mutta sekin yhteydenpito nykyisin vaihtelevasti - usein pidetään yhteyttä päivittäin, joskus mies katoaa (esim. vanhempiensa omistamalle maatilalle lomailemaan) ilman minkäänlaista ilmoitusta ja on siis tavoittamattomissa muutamia viikkoja. jos sovitaan joku tapaamisaika esim. skypeen, niin monesti hän vain ei ilmesty paikalle. tänäänkin (taas 3 päivän tauon jälkeen) mies pyyteli paljon anteeksi käytöstään, sanoi että ei halua aiheuttaa ongelmia mulle mutta ei vain löydä syitä käytökselleen, eli sille että ei voi keskustella yms. tämä ahdistaa todella ja on jotenkin tosi ristiriitainen olo koska en tiedä mitä hän kokee tällä hetkellä. toista naista ei ole, ei myöskään alkoholia tai huumeita. hän on yrittänyt jo kuukauden ajan ostaa lentolippuja taas suomeen mutta lääkäri/terapeutti on sitä mieltä että koska mies ei ole kunnossa, ei pitäisi lomalle lähteä. tänään oli kuulemma lääkärissä kokeissa jotta tarkistavat toimivatko lääkkeet halutulla tavalla ja mikäli toimivat, voi mahdollisesti saada luvan matkustamiseen. muutan hänen luokseen taas kesäksi noin 4kk ajaksi. hänen suunnitelmissaan on pitää jonkin aikaa lomaa raskaan työrupeaman jälkeen ja etsiä sitten uusi työ, sellainen "normaali", jossa jäisi selkeästi enemmän omaa aika.
onko muilla vastaavia kokemuksia? tai ylipäätään neuvoja ja vinkkejä siitä kuinka mun tulisi suhtautua asiaan, auttaa häntä parhaalla mahdollisella tavalla? olen yrittänyt keskustella suoraan asiasta ja epäsuoraan kyselemällä kaikenlaista, välillä perääntyä täysin ("ok, ei sun tarvitse kertoa jos et halua") jne. tänään keskustelu loppui messengerissä siihen että olisin halunnut jutella kasvotusten skypessä, mutta hän ei halunnut/voinut ja mies totesi että koska on jo myöhä niin pitäisi mennä nukkumaan... mies sulki yhteyden sanomatta edes hyvää yötä. soitin heti perään koska mulle jäi sellanen olo että kaikki ei ole hyvin, ja mies vastasi puhelimeen hysteeristesti itkien ja sai sanotuksi haluavansa nukkumaan heti, ja että voisi jutella huomenna. ahdistaa, pelottaa. neuvoja?
miesystäväni asuu tällä hetkellä ulkomailla, elämme siis toistaiseksi töiden ja opiskelun takia kaukosuhteessa. vietämme toki aikaa yhdessä esim kesäisin jopa 4kk jne. hän teki usean vuoden ajan noin 12-14/h päivässä töitä, joskus arkipäivien lisäksi jopa lauantaisin. mielestäni se oli liikaa, ja hänkin myönsi sen. nyt ongelmat ovat kasaantuneet ja hän käy terapiassa, syö jotain lääkkeitä vaivaansa yms. hänen työsopimuksensa loppui noin 1kk sitten ja tänään sain tietää, että asiat ovat vielä pahentuneet töiden loppumisen jälkeen. mies ei halua puhua, ei kuulemma "voi". tuntee olonsa todella ahdistuneeksi yms eikä kuulemma pysty tapaamaan edes ystäviään, ainoat siteet tällä hetkellä siis vanhempiinsa ja veljeensä jotka asuvat onneksi melko lähellä. ja minuun. mutta sekin yhteydenpito nykyisin vaihtelevasti - usein pidetään yhteyttä päivittäin, joskus mies katoaa (esim. vanhempiensa omistamalle maatilalle lomailemaan) ilman minkäänlaista ilmoitusta ja on siis tavoittamattomissa muutamia viikkoja. jos sovitaan joku tapaamisaika esim. skypeen, niin monesti hän vain ei ilmesty paikalle. tänäänkin (taas 3 päivän tauon jälkeen) mies pyyteli paljon anteeksi käytöstään, sanoi että ei halua aiheuttaa ongelmia mulle mutta ei vain löydä syitä käytökselleen, eli sille että ei voi keskustella yms. tämä ahdistaa todella ja on jotenkin tosi ristiriitainen olo koska en tiedä mitä hän kokee tällä hetkellä. toista naista ei ole, ei myöskään alkoholia tai huumeita. hän on yrittänyt jo kuukauden ajan ostaa lentolippuja taas suomeen mutta lääkäri/terapeutti on sitä mieltä että koska mies ei ole kunnossa, ei pitäisi lomalle lähteä. tänään oli kuulemma lääkärissä kokeissa jotta tarkistavat toimivatko lääkkeet halutulla tavalla ja mikäli toimivat, voi mahdollisesti saada luvan matkustamiseen. muutan hänen luokseen taas kesäksi noin 4kk ajaksi. hänen suunnitelmissaan on pitää jonkin aikaa lomaa raskaan työrupeaman jälkeen ja etsiä sitten uusi työ, sellainen "normaali", jossa jäisi selkeästi enemmän omaa aika.
onko muilla vastaavia kokemuksia? tai ylipäätään neuvoja ja vinkkejä siitä kuinka mun tulisi suhtautua asiaan, auttaa häntä parhaalla mahdollisella tavalla? olen yrittänyt keskustella suoraan asiasta ja epäsuoraan kyselemällä kaikenlaista, välillä perääntyä täysin ("ok, ei sun tarvitse kertoa jos et halua") jne. tänään keskustelu loppui messengerissä siihen että olisin halunnut jutella kasvotusten skypessä, mutta hän ei halunnut/voinut ja mies totesi että koska on jo myöhä niin pitäisi mennä nukkumaan... mies sulki yhteyden sanomatta edes hyvää yötä. soitin heti perään koska mulle jäi sellanen olo että kaikki ei ole hyvin, ja mies vastasi puhelimeen hysteeristesti itkien ja sai sanotuksi haluavansa nukkumaan heti, ja että voisi jutella huomenna. ahdistaa, pelottaa. neuvoja?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei! Luin viestisi ja huomasin paljon yhtäläisyyksiä teidän ja minun ja miesystäväni tilanteessa. Tilanteemme on tämä:emme asu yhdessä, emme ole avo/avioliitossa, asumme kuitenkin samassa kaupungissa ja olemme seurustelleet 1,5 v. Näemme yleensä n. kerran viikossa nykyään,syynä tähän on oma masennukseni joka on vaivannut minua jo pitkään. Oma sairauteni on kehittynyt pikkuhiljaa vuosien myötä ja asia tuli miesystävälleni täysin yllätyksenä.Itse olisin täysin valmis puhumaan omasta sairaudestani hänen kanssaan, mutta hän on jotenkin lukkiutunut, eikä kykene/halua puhua ja käsitellä asiaa kanssani. Tuntuu jopa usein, että hän pitää yhteyttä minuun velvollisuudentunnossa. Rakastan kuitenkin häntä suuresti, ja ymmärrän myös että hänen on vaikea käsitellä asiaa joka on jopa minulle itselleni tosi "uusi ja vaikea aihe puhua". käyttäydyn usein kuin idiootti miesystävääni kohtaan ja usein haluaisin sanoa hänelle jotain, mutta ilmaisen asian niin että hän ymmärtää väärin, ahdistuu eikä halua olla yhteydessä kanssani.tämä aiheuttaa minulle suurta huolta ja ylimääräistä stressiä joka ei ole hyväksi sairaudesta paranemiselle. Toivoisin vain että hän tukisi ja ymmärtäisi minua, ottaisi sairastumiseni vakavasti. mutta enhän voi vaatia tai edes olettaa sellaista, sillä aihe masennus on yhä nykyäänkin kovin rankka aihe ja sitä vieroksutaan ja hävetään. Toivon kaikkea hyvää, vaikka se niin vaikeaa onkin, rakkaus kestää kaiken, ainakin itse toivon niin...saa nähdä.
Tervehdys. Oma tilanne on se, että olen seurustellut puoli vuotta ja nyt olen huomannut, että mieheni on masentunut. Hän ei ole sitä suoraan sanonut, häpeää jotenkin sitä. Mutta tänään tajusin, hänen suhteeton itsensä haukkuminen ym...masennusta. Toisaalta helpotti, kun tajusin mistä kiikastaa. Miten parhaiten mielestäsi voi masentunutta tukea. En halua painostaa, mutta parhaalla mahdollisella tavalla auttaa. Mutta on se vaan niin, oli mies, kun mies, niille on vaikeaa puhua tälläisiä aiheita. Tämä minunkin luulee, että haluan jättää hänet, kun saan tietää hänen salaisuutensa. Jonka jo tajusinkin, ennen, kuin edes kertoi. Voimia hirmuisesti sinullekkin toivottelen.
Olen nainen joka itse on sairastanut masennuksen.
Ollessani vaikeimmassa vaiheessani, olin siellä (masennuksessa) täysin yksin. Tunne lähinnä muistutti kylmää sankkaa sumua jossa ei edes kättään nähnyt, olin mielettömän väsynyt, kylmissäni ja aivan yksin. Epätoivoinen, vihainen, synkkämielinen vailla unelmia, halua, tahtoa, ilman tulevaisuutta.
Myös läheiseni, mieheni (lapseni kaikki neljä)
saivat osakseen kylmyyteni.
Masennus oli minulle suuntaa antava kokemus, rikkaus.
Läheisiltään sitä haluaa vain läheisyyttä, hiljaisuutta sitä että joku tosissaan välittää.
Lähellä hiljaa olo on tärkeää joskus. Ja kun jaksaa puhua, kuunteleminen on tärkeää. Ei neuvojen antaminen tai tenttaaminen olostasi, vaan kuunteleminen. Siihen voi liittyä kysymyksiä, mutta siihen asiaan mistä masentunut puhuu.
Aikaa, rauhaa anna hänelle
Älä Kiusaa, hän on väsynyt
Se vaatii voimia kaikilta.
hei,
ja kiitos viesteistä. ajattelinkin, että kuunteleminen on tärkeää, mutta se on melko vaikeaa kun ei mies halua useinkaan puhua... ja läheisyyskään ei oikein toimi kovin hyvin näin kaukosuhteessa elävillä... en edes vaadi, että saisin tietää kaikki syvimmät asiat tästä sairaudesta ja siihen liittyvästä, vaan olisin iloinen jo siitä, että voitaisiin jutella ylipäätään elämästä, arkijutuista, aina... mutta tämäkin näyttää olevan masentuneelle ylivoimaista ja hän haluaa lukkiutua yksin kotiin sohvalle, sulkee puhelimet jne. tuttua?
no, juteltiin taas eilen, ja mies oli melko hyvässä kunnossa, puhui siis mielellään ja oli pirteän oloinen ainakin noin ulkoisesti. sain kuitenkin tietää lisää tästä aiheesta... hän on saanut noin 1kk sitten lisää lääkitystä (jotain perinteisiä masennuslääkkeitä on syönyt lähes 2 vuotta eli näiden lisäksi sai jotain muuta lääkettä päiväannokseensa) sillä "joutui" tappeluun kadulla. oli omien sanojensa mukaan mennyt aluksi "auttamaan" katutappelussa, mutta käytännössä siis ei yrittänyt erottaa tappelijoita vaan lähti itse mukaan nyrkkien kanssa. tällaista ei kuulemma ole tapahtunut aikaisemmin, mutta koska lääkäri/terapeutti tietää miehen satunnaisista itsetuhoisista haaveista (en tiedä tarkempaan, mutta haaveilee siis jollain tapaa satuttavansa itseänsä mutta itsemurhaa ei ole kertaakaan pohtinut eikä toteuttanut mitään näistä "haaveistaan"), oli tämä tappeluun joutuminen siis hälyttävä kello lääkärille ja nyt siis sai jotain lisälääkkeitä tämän takia...