Oulu pyytää lisää

Tiivis ja eristetty

Mäkikyrön mukaan tärkein keino energiankulutuksen pienentämisessä on vaipan tiivistäminen. ”Ilmatiiveysluvun parantaminen tasolta neljä tasolle kaksi on tehokkain ja lähes ilmainen toimenpide.” Seuraavaksi paras hyöty saadaan nostamalla ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde 30 prosentista 50–60 prosenttiin.

Muut toimet koskevat lisälämmöneristystä. Mäkikyrön mukaan pientalorakentajia neuvotaan nostamaan yläpohjan eristepaksuus vähintään 500 milliin. Alapohjassa tulisi olla eristeitä 200–250 milliä. ”Ikkunoiden u-arvoksi suosittelemme 1,2:ta ja oviin vähintään 1,0:n u-arvotasoa.”

Rakennusvalvonta on valmistellut energiansäästöä koskevaa uudistusta yhteistyössä pientaloteollisuuden kanssa. Keskusteluissa mukana olleet talotehtaat ovat ilmoittaneet, että ne ovat valmiita energiatehokkuuden nostamiseen. Ylä- ja alapohjan eristeiden lisäykset eivät vaikuta paljonkaan tuotantoon, mutta seinäelementin paksuuden tuntuva kasvattaminen aiheuttaisi muutoksia itse prosessiin.

”Olemme heittäneet teollisuudelle tuotekehityshaasteen. Uskon, että myös ilmastomuutokseen heränneet omakotitalojen rakennuttajat asettavat talotehtaille painetta”, Mäkikyrö sanoo.

Lyhyt takaisinmaksuaika

Oulussa ei ole vielä tehty tarkkoja laskelmia siitä, miten nopeasti lämpötalouteen tehdyt lisäinvestoinnit maksavat itsensä takaisin. Mäkikyrön haarukoinnin mukaan lisäinvestoinnit voisivat olla 2 000–3 000 euroa, joka palautuisi säästyneinä lämmityskuluina muutamassa vuodessa.

”En kuitenkaan halua lyödä vielä tässä vaiheessa mitään kustannustasoja lukkoon. Oleellista on, että asuntolainan ja energialaskun yhteiskustannus ei lyhyellä tähtäimellä ainakaan nouse. Vuosien kuluessa elinkaarikustannusten on kokonaisuutena alennuttava”, Mäkikyrö sanoo.

http://www.rakennuslehti.fi/lehdet/artikkeli.asp?cat=1&lehti=342&artikkeli=9321
3786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä lämmöneristekerroksen kasvattaminen on jo ollut tiensä päässä. Ei ole mitään syytä maksaa turhasta lisäeristeestä eristevalmistajille. Nykyisten pientalojen vaipan ilmatiiveyskin on ilman lisätoimenpiteitä ihan riittävä. Ilmanvaihdossa on aina hallitsematonta virtausta ja jos sitä ei ole on asunnoissa joissa on tulisija, aina hormin kautta sisään tuleva noen haju.
Ainoa todellinen säästö löytyy LTO laitteen talteenoton tehokkuudesta. Eli ns kuutiokoneet vaihdetaan regeneratiivisiin koneisiin. Ko. koneet ei tarvitse välttämättä jälkilämmitystä ja se jakavat tosi tehokkaasti esimerkiksi takan lisälämmön eri huonetiloihin.
Kaukolämpötalojen ongelmana on korkea perusmaksu joka ei innosta energian säästämiseen. Tulossa on kuitenkin eri kylmäaineisiin perustuvia lämpöpumppuratkaisuja tai rahan säästäminen onnistuu parhaiten sähkölämmitystaloissa.

Äänestä
  • Olen lähes samaa mieltä kanssasi.

    "Kyllä lämmöneristekerroksen kasvattaminen on jo ollut tiensä päässä. Ei ole mitään syytä maksaa turhasta lisäeristeestä eristevalmistajille. "
    Tämä pitää paikkansa. paksuuden lisääntyminen ei juurikaan enää auta.

    "Nykyisten pientalojen vaipan ilmatiiveyskin on ilman lisätoimenpiteitä ihan riittävä."
    Tästä olen erimieltä. Usein tiiveys on riittävä mutta monissa uusissa taloissa tiiveysluku on jopa 5 vaikka sen voisi pienellä huolellisuudella saada 2:een. Tällä voi olla 20-30% vaikutus kulutukseen.

    "Ilmanvaihdossa on aina hallitsematonta virtausta ja jos sitä ei ole on asunnoissa joissa on tulisija, aina hormin kautta sisään tuleva noen haju."
    Tämä on helposti ja edullisesti ratkaistavissa.

    "Ainoa todellinen säästö löytyy LTO laitteen talteenoton tehokkuudesta. Eli ns kuutiokoneet vaihdetaan regeneratiivisiin koneisiin. Ko. koneet ei tarvitse välttämättä jälkilämmitystä ja se jakavat tosi tehokkaasti esimerkiksi takan lisälämmön eri huonetiloihin."
    Lton:n saavuttama säästö on melko marginaalista 120m2 talossa voi huonoimman ja parhaimman lton aiheuttama kulutusero olla vain 2000-3000kWH. No onhan tuo tietysti yli 10% kokonaiskulutuksesta.

    "Kaukolämpötalojen ongelmana on korkea perusmaksu joka ei innosta energian säästämiseen. Tulossa on kuitenkin eri kylmäaineisiin perustuvia lämpöpumppuratkaisuja tai rahan säästäminen onnistuu parhaiten sähkölämmitystaloissa."

    Näin se on. Miksi säästää jos lämmitysenergia maksaa 2,5c/kWh(kaukolämpö Oulussa)

    Äänestä

  • kieroliero kirjoitti:

    Olen lähes samaa mieltä kanssasi.

    >>Tulossa on kuitenkin eri kylmäaineisiin perustuvia lämpöpumppuratkaisuja

    Koska tällaisia on tulossa? Kannattaako siirtää ilmalämpöpumpun hankintaa. Itse en ole tällaisiin törmännyt. Ei viitsisi hankkia pumppua nyt, jos pienellä odottamisella saa tehokkaamman pumpun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

energiatehokkuutta kirjoitti:

Tiivis ja eristetty

Mäkikyrön mukaan tärkein keino energiankulutuksen pienentämisessä on vaipan tiivistäminen. ”Ilmatiiveysluvun parantaminen tasolta neljä tasolle kaksi on tehokkain ja lähes ilmainen toimenpide.” Seuraavaksi paras hyöty saadaan nostamalla ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde 30 prosentista 50–60 prosenttiin.

Muut toimet koskevat lisälämmöneristystä. Mäkikyrön mukaan pientalorakentajia neuvotaan nostamaan yläpohjan eristepaksuus vähintään 500 milliin. Alapohjassa tulisi olla eristeitä 200–250 milliä. ”Ikkunoiden u-arvoksi suosittelemme 1,2:ta ja oviin vähintään 1,0:n u-arvotasoa.”

Rakennusvalvonta on valmistellut energiansäästöä koskevaa uudistusta yhteistyössä pientaloteollisuuden kanssa. Keskusteluissa mukana olleet talotehtaat ovat ilmoittaneet, että ne ovat valmiita energiatehokkuuden nostamiseen. Ylä- ja alapohjan eristeiden lisäykset eivät vaikuta paljonkaan tuotantoon, mutta seinäelementin paksuuden tuntuva kasvattaminen aiheuttaisi muutoksia itse prosessiin.

”Olemme heittäneet teollisuudelle tuotekehityshaasteen. Uskon, että myös ilmastomuutokseen heränneet omakotitalojen rakennuttajat asettavat talotehtaille painetta”, Mäkikyrö sanoo.

Lyhyt takaisinmaksuaika

Oulussa ei ole vielä tehty tarkkoja laskelmia siitä, miten nopeasti lämpötalouteen tehdyt lisäinvestoinnit maksavat itsensä takaisin. Mäkikyrön haarukoinnin mukaan lisäinvestoinnit voisivat olla 2 000–3 000 euroa, joka palautuisi säästyneinä lämmityskuluina muutamassa vuodessa.

”En kuitenkaan halua lyödä vielä tässä vaiheessa mitään kustannustasoja lukkoon. Oleellista on, että asuntolainan ja energialaskun yhteiskustannus ei lyhyellä tähtäimellä ainakaan nouse. Vuosien kuluessa elinkaarikustannusten on kokonaisuutena alennuttava”, Mäkikyrö sanoo.

http://www.rakennuslehti.fi/lehdet/artikkeli.asp?cat=1&lehti=342&artikkeli=9321

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu