Jukka Nyberg

Saas nähdä minkälaisen kaupunginjohtajan Kuusankoski itselleen valitsee. Kuntien yhdistymistä kannattavan vai vastustavan. Kaupungin johdon henkilöiden omien etujen mukaista olisi valita johtaja, joka ei yhdistymistä kannata. Saas nähdä pystyykö johto valitsemaan henkilön joka on kaupungin, eikä omien etujen mukainen.

Ainakin Jukka Nyberg tämän on tajunnut. Eihän se omien, eikä tyttärenkään etujen mukaista olisi, että Kuusankoskelle valittaisiin johtaja, joka yhdistymistä kannattaa. Nyberg on hyvin pedannut tämän asian. Eduskuntavaaleissa panttasi mielipidettään yhdistymisestä. Sitten on varakortiksi ottanut "kysytään kuntalaisilta" -kortin. Koska päättäjät edustavat kaupunkilaisia heidän on osattava tehdä päätökset kaupunkilaisten eduksi ilman mitään yleisestä käytännöstä poikkeavia vaaleja.

Todellisuudessa tämä mies ei ajattele kuntalaisten vaan omia etujaan.
71273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oksaa ehdoin tahdoin poikki sahais.ei edes nyyberi.

Äänestä
  • Puutarhurikin tietää, että huonot oksat on karsittava pois, jotta runko voi jatkaa tervettä kasvua. Runko kasvattaa oksia, eikä päinvastoin.

    Äänestä

...kivahan se on haukkua muita omalla nimellä ja itse piiloutua nimimerkin taakse..

Äänestä
  • Jos kaupunginvaltuustoon haluaa, ja itsensä alttiiksi julkiselle arvostelulle laittaa, niin on se kestettävä. Jos ei kestä, niin voi lopettaa. Arvostelua voi harjoittaa nimetön kansa, kuntalaiset, koska he eivät ole sitoutuneet julkisuuteen. Niin kauan kun arvosteluni pysyy julkisessa toiminnassa, en tee väärin. Jos taas väittäisin, että herra X harjoittaa julkisen toimistonsa takakammarissa laitonta toimintaa tai puhuisin herra X:än vaimosta, joka julkisuuteen ei ole sitoutunut, tekisin väärin.

    Jos valtuustollisesta toiminnasta joitakin seikkoja ei ota lukuun, on Jukka Nyberg varmasti tehnyt paljon hyvääkin.

    Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa.

    Äänestä

Eduskuntavaalien Nybergin vaalikonevastaukset sijoittuivat mahdollisimman keskelle. Tällä tavalla mahdollisimman monen kanssa ei mielipiteet eroa kovin paljoa. Näin ei myöskään ehdokas ole kovin selvästi millään tietyllä kannalla. Julkisuudessakaan Nyberg ei ottanut juuri mihinkään mitään kantaa. Onko Jukka Nyberg oikeasti mistään mitään mieltä? Oliko Jukka Nyberg vakavasti tavoittelemassa kansanedustajan paikkaa? Jos ei, niin miksi hän vei ääniä sellaiselta, joka sinne olisi vakavasti halunnut?

Jos hän vielä ehdokkaaksi asettuu, niin toivottavasti tuo seuraavalla kerralla mielipiteensä selkeämmin esille, etteivät luule, että on Kokoomuslainen SDP:n punaiseen viittaan naamioituneena.

Äänestä

MUTTA YHDISTYMISELLÄ ON MONTA ASIAA -
1.KUN JO OLLAAN NÄKÖJÄÄN SUUREN MOTONETIN MUKAAN KOUVOLASSA...HEHE
2.MONI ASIA HELPOTTUISI JOS OLISI YKSI HALLITUS
- ETENKIN TOI ISO VALKEALANSAIRAALAN ALUEEN KÄYTÖN RATKAISU..(JONKA KUULEMMA KYLLÄKIN OSTAVAT KIINALAISET)
3.NYT KUITENKIN KUUSANKOSKI JA KOUVOLA OVAT JÄÄMÄSSÄ YKSIN KOKO IDEALLE.
-VALKEALA ,ELIMÄKI OTTIVAT JO LISÄAIKAA JA JAALA TUSKIN MYÖSKÄÄN TULEE MUKAAN. ET SILLEE...
4. KAUPUNGINJOHTAJA
-------- EN TIEDÄ MIHIN KUUSAALLA TARVITAAN NOIN KALLISPALKKAISIA TURHIA IHMISIÄ ---
- YHTÄ TURHA KUIN OKAANRINTEEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN TOIMITUSJOHTAJA--
HALOO PITÄÄKÖ SILLÄKIN OLLA JOKU TJ ..TURHAT VIRAT HITTOON
5. TEHDÄÄN HISTORIAA JA NIMITETÄÄN JOKU KUNNIA PORMESTARIKSI...EI KUUKAUSIPALKKALAISEKSI KAUPUNGINJOHTAJAKSI.
-- MUTTA TAITAA OLLA YHTÄ VAIKEAA KUIN SAADA RKP POIS EDUSKUNNAN YLÄPAIKOILTA..
-SIINÄPÄ KYSYMYS MIKÄ MINISTERIN PAIKKA NYT NAPSAHTAA(PÖH AINAKIN KAKSI)TIETENKIN
6.JOHAN TÄSSÄ TULI PARANNETTUA KUUSAATA.
TAIS MENNÄ JO ARKADIAN MÄELLE ASTIKIN
HYVÄÄ KEVÄTTÄ !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuntien yhdistyminen kirjoitti:

Saas nähdä minkälaisen kaupunginjohtajan Kuusankoski itselleen valitsee. Kuntien yhdistymistä kannattavan vai vastustavan. Kaupungin johdon henkilöiden omien etujen mukaista olisi valita johtaja, joka ei yhdistymistä kannata. Saas nähdä pystyykö johto valitsemaan henkilön joka on kaupungin, eikä omien etujen mukainen.

Ainakin Jukka Nyberg tämän on tajunnut. Eihän se omien, eikä tyttärenkään etujen mukaista olisi, että Kuusankoskelle valittaisiin johtaja, joka yhdistymistä kannattaa. Nyberg on hyvin pedannut tämän asian. Eduskuntavaaleissa panttasi mielipidettään yhdistymisestä. Sitten on varakortiksi ottanut "kysytään kuntalaisilta" -kortin. Koska päättäjät edustavat kaupunkilaisia heidän on osattava tehdä päätökset kaupunkilaisten eduksi ilman mitään yleisestä käytännöstä poikkeavia vaaleja.

Todellisuudessa tämä mies ei ajattele kuntalaisten vaan omia etujaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu