This will be the last time????

Rollarit vierivät Stadionille elokuussa. Welldonen Juvonen uumoili tämän olevan viimeinen esiintyminen suomalaiselle yleisölle. Onkohan tämä vain mainoskikka, jolla saadaan kalliihkot liput kaupaksi? Vai joko on aika siirtyä vehreämmille kentille golfia pelaamaan?
5972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

80-luvulla samanlainen huhumylly pyöri....

Äänestä

Onhan ne jo sen verran iäkkäitä, että eläke alkaa jo kohta kiinnostaa.

Ja jos jatkavat, niin nimeksi kannattaisi muuttaa The Strolling Bones.

Äänestä

Voisi luulla että sitten kun sen vihonviimeisen kiertueen aika on, niin sitä tosiaan rummutetaan ja mainostetaan viimeisenä mahdollisuutena nähdä stonesit.

mene ja tiedä.

Äänestä

Rollarit jaksaa heilua vielä muutaman rundin.
Seuraavalle kiertueelle uutuutena rollaattoriparkki.

Äänestä

Jagger muistaa kuulemma elävästi, milloin yhtyeen lopettamista tiedusteltiin ensimmäisen kerran. Lehtimies tiedusteli asiaa vuonna 1966. Vuodesta en ole ihan varma, mutta jotakin tuota luokkaa se oli. Myös Jake Nymanin rock-kirjassa viisastellaan, että olisi jo arvokkaampaa laittaa pillit pussiin. Tämä teos on vuodelta 1978!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nanker_Phelge kirjoitti:

Rollarit vierivät Stadionille elokuussa. Welldonen Juvonen uumoili tämän olevan viimeinen esiintyminen suomalaiselle yleisölle. Onkohan tämä vain mainoskikka, jolla saadaan kalliihkot liput kaupaksi? Vai joko on aika siirtyä vehreämmille kentille golfia pelaamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu