Olen aina pitänyt Mersua laatuautona ja siksi päätin vakaasti sen ostaa. Kävin erään raviradan parkkipailalla autoon tutustumassa. Tämä kansallispukuinen kaveri oli todella ystävällinen ja pätevä, joten Valdelle palvelusta 12 tasan.
Hän kertoi täysin avoimesti, että W-124-korisen 200 D:n sähköjärjestelmä ei ollut kovinkaan mittava, joten vikojakaan tuskin esiintyisi. Vasta uudemmissa malleissa tilanne on muuttunut "normaaliksi", niissä on yhtä epäluotettavat digitaalit kuin Toyotassakin.
Edelleen kuitenkin esiintyy mm. ovien kassakaappimaista toimintaa yms. pientä luottamusta herättävää. Järjestelmä on myös ilmeisen luotettava vanhetessaan.
Eli kävi vähän kun tämän ravikuningas Vieterin kanssa; ei mitään liian "hienoa" sukua, mutta juoksi kovaa ja kauan. Tämä avoimuus on mielestäni arvokasta myyjältä, salailu ja huijaaminen vain kusee kintuille jossain vaiheessa.
200 D on tukeva, jopa järeä auto, joka henkii kestävyyttä ja arvokkuutta mekaaniselta toteutukseltaan. Sisätiloiltaankin se osoittautui vielä suuremmaksi kuin luulin. Kaksi isoa mustalaismuijaa mahtuu vannehameineen takapenkille ja kaksi lasta vielä helposti niiden väliin. Tavaratilakin on kovin vetoisa; sinne mahtuu 5 kanisterillista pirtua, 7 kannua nestemäistä pesuainetta, 20 juuriharjaa, luutaa, 42 pitsiliinaa ja varastettu ompelukone. Tilkkeeksi menee vielä toistakymmentä Moraa.
Hevoskärryn vetäjänä Mersu oli kuitenkin laiska.
Tämä oli se syy, jonka takia en 200 D:hen päätynyt, vaan 740 TD -Volvoon. Auton hämärän alkuperän ja maksamatta jääneen dieselveron olisin ehkä voinut vielä riskeerata, mutta alitehoista moottoria ei toki voi ostaa, vaikka hinta olisi ollut kohdallaan, sillä minulla on kahden hevosen kärry.
Tämän kerron ihan provosoimatta ja "hai sie, osta hyvä Mersu" -pohjalta, koska täällä usein edustavan vetoauton hankintaa miettivät ihmiset kyselevät muiden kokemuksia - ja olen niin tehnyt itsekin. Toivon että kaikkien Mersut jaksavat vetää yhden hevosen kärryjä mahdollisimman hyvin.
Hän kertoi täysin avoimesti, että W-124-korisen 200 D:n sähköjärjestelmä ei ollut kovinkaan mittava, joten vikojakaan tuskin esiintyisi. Vasta uudemmissa malleissa tilanne on muuttunut "normaaliksi", niissä on yhtä epäluotettavat digitaalit kuin Toyotassakin.
Edelleen kuitenkin esiintyy mm. ovien kassakaappimaista toimintaa yms. pientä luottamusta herättävää. Järjestelmä on myös ilmeisen luotettava vanhetessaan.
Eli kävi vähän kun tämän ravikuningas Vieterin kanssa; ei mitään liian "hienoa" sukua, mutta juoksi kovaa ja kauan. Tämä avoimuus on mielestäni arvokasta myyjältä, salailu ja huijaaminen vain kusee kintuille jossain vaiheessa.
200 D on tukeva, jopa järeä auto, joka henkii kestävyyttä ja arvokkuutta mekaaniselta toteutukseltaan. Sisätiloiltaankin se osoittautui vielä suuremmaksi kuin luulin. Kaksi isoa mustalaismuijaa mahtuu vannehameineen takapenkille ja kaksi lasta vielä helposti niiden väliin. Tavaratilakin on kovin vetoisa; sinne mahtuu 5 kanisterillista pirtua, 7 kannua nestemäistä pesuainetta, 20 juuriharjaa, luutaa, 42 pitsiliinaa ja varastettu ompelukone. Tilkkeeksi menee vielä toistakymmentä Moraa.
Hevoskärryn vetäjänä Mersu oli kuitenkin laiska.
Tämä oli se syy, jonka takia en 200 D:hen päätynyt, vaan 740 TD -Volvoon. Auton hämärän alkuperän ja maksamatta jääneen dieselveron olisin ehkä voinut vielä riskeerata, mutta alitehoista moottoria ei toki voi ostaa, vaikka hinta olisi ollut kohdallaan, sillä minulla on kahden hevosen kärry.
Tämän kerron ihan provosoimatta ja "hai sie, osta hyvä Mersu" -pohjalta, koska täällä usein edustavan vetoauton hankintaa miettivät ihmiset kyselevät muiden kokemuksia - ja olen niin tehnyt itsekin. Toivon että kaikkien Mersut jaksavat vetää yhden hevosen kärryjä mahdollisimman hyvin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos nimimerkille "En ostanut Mersua" loistavasta ja tarkkanäköisestä kirjoitelmasta. Onhan se nyt perskele, että joutuu tällaisille sivuille tulemaan löytääkseen tarkkaa ironiaa ja sarkasmia.
Reynold