Uuusi yritys? Eli siis meidän uusperheessä miehen ex ilmoitti lukeneensa tutkimuksen, jossa luki että lapset voivat paremmin mikäli saavat eron jälkeen olla vuoden tapaamatta "uusperheen" ihmisiä (isiä toki kyllä, mutta vain "vanhassa kodissa"). Ja tällä perusteella me nyt siis odotamme sen vuoden tulevan täyteen ennenkuin mieheni lapset saavat tulla meille.
Tavallaan tuo kuullostaa ihan järkevältäkin, ja toisaalta sitten taas ei. Mutta jatkuvista kyselyistäni huolimatta en ole (olen siis tämän uusperheen naispuolinen ihminen...) fyysisesti saanut nähdä tätä kyseistä tutkimusta, ja siis tällä yritän nyt saalistaa ihmistä joka sen olisi lukenut ja vielä jopa tietäisi mistä se löytyy??????
Uskoni alkaa jo hiipua, joten please, toivottavasti edes joku on nähnyt moisen tutkimuksen ja muistaisi vielä jopa mistä se löytyy?
Tavallaan tuo kuullostaa ihan järkevältäkin, ja toisaalta sitten taas ei. Mutta jatkuvista kyselyistäni huolimatta en ole (olen siis tämän uusperheen naispuolinen ihminen...) fyysisesti saanut nähdä tätä kyseistä tutkimusta, ja siis tällä yritän nyt saalistaa ihmistä joka sen olisi lukenut ja vielä jopa tietäisi mistä se löytyy??????
Uskoni alkaa jo hiipua, joten please, toivottavasti edes joku on nähnyt moisen tutkimuksen ja muistaisi vielä jopa mistä se löytyy?
Vastaukset 7
Vanhimmat
minäkään moisesta tutkimuksesta kuullut, ja onpa outoo että voidaan määritellä oikeen tarkalla ajalla,kauanko eron jälkeen ollaan kypsiä tapaamaan " uusi puoliso"..siis eihän tommosta tutkimuon taussta voi olla tehty, tottakai tämmösissä pitää ottaa huomioon, lapsen ikä, on kai se eri asia miten 15v erolapsi suhtautuu eroon kun esim. 2n lapsi! eli 1v lapsi vuodessa on kypsä tähän, samoin esim.17v lapsi..haloo, eihän tossa oo mitään mieltä! ja mihin tää exä perustelee tämän vuoden ajan?? j
luulempa että exä on ihan itse keksinyt tän "tutkimuksen" jotta ex mies ramppaisi mahd.usein exän luona, ja tällä on toivoa saada suhde entiselle mallille.
ja jos mietitään eikö se tee lapselle enemmän hallaa,kun ensin isi ravaa vuoden vanhassa kodissa, ja sitten PAM tänään on se päivä kun olet valmis tapaan isin uuden tyttöystävän, jonka kanssa isi itseasiassa asuukin..ohhhoh..
kun 2 aiukuista eroaa ja on yhteisiä lapsia, ei siihen todellakaan tarvita jotain "tutkimuksen" perusteella tehtyä aikaa jolloin lapset kypsiä isin uuteen elämään..kyllähän lapsetkin on yksilöitä,ei tämmöstä tutkimusta voida tehdä vaan yleisellä tasolla!!
sano mun sanoneen, mä luulen että se exä pelaa vaan aikaa, ja haluaa teidät erilleen, ilman että lapset kiintyisivät sinuun! katsoppa vaan kun vuosiu tulee täyteen, ei se menekkään niin kuin oletat, on varmaan tehty tutkimus, jossa miehesi saa tavata seuraavan vuoden lapsiaan VAIN exän seurassa..=)
en nyt mee sanoon ettei tämmöstä tutkimusta ole, mutta epäilen suuresti..ja ei tuo ainakakaan palvele ketään!!
jalkohin, oli tutkimusta tai ei! Ei siinä kysellä voiko lapsi/lapset hyvin vai huonosti, kunhan aikuisilla itsellään asiat on hyvin. Kun aikuisilla on omat asiat hyvin, he kuvittelevat ettälapsillakin on asiat hyvin.
Lapsilta ei kysytä, heidät alistetaan.
on että kun vanhempi on onnellinen ja tyytyväinen, niin se heijastuu myös lapsiin!
lapsille se on kova paikka uusi kumppani isällä tai äidillä, sillä lapset viimeseen saakka toivovat vanhempien paluuta yhteen.
Meillä on menossa lastenhuoltajuus juttu ja erosta on vajaa 2 v. Kaksi lapsista on selvästi ilmasseet viranomaisille, että toivovat vanhempien paluuta yhteen.
Tämmöisessä tilanteessa on ymmärrettävää että ne uudet kuviot ovat raskaita.
Itse asetan lapset etusijalle ja heidän hyvinvointinsa, ei tulisi mieleenkään tähän rumbaan vielä sotkisin muita uusia tulokkaita.
Kyllä sitä kerkeää, kunhan saa lapset jaloilleen erokoettelemuksesta.
Se lasten asettamista edelle? Mulle tulee enempi mieleen halu vain ruokkia sitä lasten toivoa. Sehän on toki hienoa jos ette olisi eronneet, mutta niin kuitenkin teitte ja tuskin yhteen haluatte edes palatakkaan. Onko se oikeasti lapsen parhaaksi, että annetaan uskoa siihen mahdollisuuteen vuosikaudet ja sitten aiheuttaa heille se pettymys kun niin ei tapahdukaan? Vai olisiko se parempaa, että kertoo kuinka ymmärtää heidän toiveensa, mutta niin ei tule tapahtumaan. Äiti ja isi eivät osaa elää keskenään, mutta lapsista he välittävät aivan yhtä paljon. Ja ne asiat johtuivat heistä eikä tarvitse pelätä vanhemman puolisoa, ei hän ole syyllinen siihen ettei vanhemmat palaa yhteen - vanhemmat vain itse osaavat näin olla paremmin kavereina ja vanhempina.
vanhemmista, niin iseistä kuin äideistä, tulisi yhtäkkiä huonoja vanhempia eron jälkeen? Juoksevat metsästämässä uusia puolisoehdokkaita ja tekemässä lisää lapsia kenelle sattuu, niinkö?
Olisikohan kuitenkin niin, että näissä tapauksissa se vanhemmuus on ollut hukassa jo ennen eroakin?
ja melkein nopeammin kunhan saavat tutustua isän/äidin uuteen kumppaniin rauhassa:) usko pois. ja jos keksit jotain yhteistä tekemistä puolisosi lapsien lapsen kanssa niin voipi hyvin olla että tottunee hyvin:)
minäkin aloitin ihan pienestä miehen lapsien kanssa ja nykyään puolin jos toisin tiedetään ja tunnetaan toisemme:D ja mukavasti menee.