että maantiellä miltei joka toinen auto on, enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa oleva MERSU.Säälittää katsella miten Suomen köyhälistö luulee päässeensä eturintamaan, kun ostanut Saksalaisten loppuunajaneen tähtikolmion. Mietityttää miten oikea "rahvas" suhtautuu tähän ilmiöön. Alla mielestään hyvä mersu, mutta kun tavallinen kansanmieskin nostaa kättä mersussaan ohiajaessaan. Nauraa teille MB miehille naurismaan aidatkin.
Oletteko
muuten huomanneet
261418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein
käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee
puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen.
Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on
kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne.Olen yrittänyt seurata
ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen
korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa.
Mahtaako olla taksikaan?
Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän
sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että
minä kyylään.
En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja
luulen, etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin
kuitenkin tarkistaa tilanteen.Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan
puistikkoon pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä. Pitkähkön
odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli
kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä.Siirryin piiloon oman autoni
taakse, etteivät he havaitsisi
minua. Siinä kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta
takalokasuojan kaaressa.Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko
kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?
Nimim.
Epätietoinen
Sinulla on kelvoton vaimo ja kelvoton auto. Vaihtoehdot on vähissä. Oikeastaan niitä ei ole muita. Aloita uusi elämä. Osta kunnon uusi auto, ei mitään vanhaa mersunrämää ja etsi uusi nainen elämääsi. Ja muista, naiset ei arvosta vanhaa autoa eikä vanhaa miestä. Selvää logiikkaa, kummallakaan ei tee mitään. Siis nainen. Osta siis uusi auto. Merkillä ei ole väliä, koska naiset arvostavat kaikkea mikä näyttää nuorekkaalta. Vanha mersu ei todella näytä nuorekkaalta. Ja osta osta uudet nuorekkaat vaatteet. Sama minkä ikäinen olet. Näytä vaan nuorelta. Niinhän ne naisetkin yrittävät tehdä. Tulet huomaamaan, että maailmasi muuttuu. Ja varmasti parempaan suuntaan, kun pääset eroon siitä vanhasta akasta ja autosta.
kitisee.Mulla on viisi (5)Mersua: -83, -85, -03, -05
ja -06.
Ehkä kannattaisi miettiä koko juttu uudelta kantilta.
Vedä kerralla kaikki kuntoon.
Ei vaan pikakorjausta vaan pidemmäksi aikaa.
Siis sinuna hioisin ruostekohdan kirkkaalle pellille.
Sitten sinkkimaalia.
Paklaus, hionta ja pohjamaali.
Sitten pintamaali.
Sitten tulee tämä uusi juttu, laita ne levikeosat, jotka "piilottaa" korjauksen, koska korjaus näkyy kuitenkin aina jonkun verran.
Lopputulos on hyvä, eikä ruostu uudestaan.
Etkö itse todella huomaa, että kateus paistaa jutuistasi. Ilmeisesti tällaiset "tyypit". eivät koskaan pärjää elämässä.
mikä sun tojosta nyt on hajalla ?
ajella ladalla niin kuin sinulla (jatkuvilla
korjaamokäynneillä) säästö se on pienikin
säästö tähtimerkin alla.
näköistä, kun köyhä ajaa vanhalla ruosteisella mersulla.
Surkeeta ja alkeellista provoilua, mutta vastaanpa ajankuluksi sittenkin.
Jos jotakuta naurattaa minun ajelemiseni 80-luvulla valmistetulla johtotähdellä, niin saa nauraa. Olen sitä mieltä, on parempi, että ihmiset nauravat minut nähdessäni kuin jos he itkisivät.
Ei minulla ole mitään harhakuvia vanhan mersuni statuksesta. Pidän sitä tarpeisiini sopivana autona, jossa hinta-laatusuhde on tärkeinä pitämissäni ominaisuuksissa kohdallaan.
suhde sitä, että auton hankinta-arvon ollessa lähellä nollaa, on sen jatkuva korjaaminen kannattavaa ?
Myös korjaaminen omatoimikorjaajalle edullista, kaikkia osia saa romiksista sopuhintaan, eikä Vehonkaan hinnat pahat. Muitakin pajoja kuin Veho löytyy. Uusavuttomille saatta tulla kalliiksi.
nähdä. Ajamalla uudella autolla, jää aikaa muihinkin harrastuksiin. No, jotkut elävät elämänsä kädet noessa ja vaseliinissa. Suotakoon se heille. Tosin kannattaa muistaa, että elämä on lyhyt. Kannattaako se käyttää pelkästään auton korjaamiseen ?
Laskeppa paljonko uuden auton arvo putoaa vuodessa. Sillä hankkii hyväkuntoisen mersun ja rahaa jää vielä pikkuremomtteihinkin, jos niitä tulee eikä tatte liata käsiään.
että ei tarkoita.
Kerrankin tosi järkevä kirjoitus. tällaisia enemmän. Tämä mersumies sopisi vaikka hyväksi kaveriksi.
Mersut ovat käyttöautoja ei niitä tarvitse "puunata". Ajoa vaan. Sitten huolletaan jos joku paikka repeää. Itsellä 124:nen ja viimeinen toimenpide on 4 vuoden takaa jarrupalojen vaihto eteen. Öljyt vaihdan 20tkm:n välein - ei ole niin tarkkaa vanhassa.
Jotku kyllä jaksaa vahata vaikka toyotaa.
jos jarrupalat kestää 4 vuotta .Itse ajan tosi paremmalla kuin mersu paljon enemmän yli 150.000 km vuodessa . Joutuu kyllä vaihtaan palat 2 kertaa vuodessa . Nämä arvostelut ja kestämiset on tosi suhteellinen käsite , toisille 10-15000 km vuodessa paljon ,toiset ajaa sen kuukaudessa.Autojen valinta on myös samanlainen asia .SE yleensä tarvitsisi tehdä käyttötarkoituksen mukaan ei ainakaan autolehtien testien mukaan , nehän kirjoittaa täyttä p....kaaa
Kilsoja tulee vaihdellen 20-30 tkm:n välillä vuoteen. Toissa vuonna tais tulla 37tkm. Matka-ajoa pääosin, joten ei noi jarrupalat paljon kulu tosin ajoin edelliset kyllä raudoille asti ja aika ohkaselta nykyiset näyttää, mutta eivät vielä rohise.
Miten hyväkuntoisia ja ryhdikkäitä suurin osa vanhoistakin meseistä on?
niiden remontteihin mennyt jo monen pikkuauton hinta.
Et voi olla vakavissasi. Omat kokemukset, 3000000km. Halpaa ajoa. Kulutus naurettavan vähän.
Mone riisikupin remonttien hinnalla saisi uuden mersun.
Minullakin on vanha osin ruosteen raiskaama Mersu. Ajelen sillä ylpeänä ja tyytyväisenä huomaamatta juuri muita kuin mersumiehiä tiellä.
Vaimollenikin eräs täti huomautti, että teillähän on oikein mersu, eikä se ollut vielä vanhakaan lähelle 20-vuotta. Kyllä se nosti itsetuntoani onhan minulla mersu. mielelläni ajelisin aivan uudella metrsulla, mutta tiedäthän sinä miksi en sitä tee. Täysin turha sinun on säälitellä tässä mielessä suomen "köyhälistöä".
kun ostin uuden mersun. Naapuri sanoi, että mitä nyt tuollaisen ostit, nehän ovat nykyjään niin huonoja ja arvostuskin pudonnut, koska vanhoja mersun romuja rahdataan kokoajan Saksasta. Niinpä myin sen aika nopeasti pois.
Yleensä en vastaa näihin, mutta ei oo muuta tekemistä kun on liian kylmä golffailuun.
Muokin ottaa pattiin kun kaiken maailman mese kuskit moikkailee mulle ihan kuin mä haluaisin tuntea niitä.
Siis joka rahvas on tuolla tassu pystyssä.
No mä vaan oon niinkun mä en huomaisikaa.
Mun pointti on siinä, että pitäisi asettaa joku tuloraja ennenkuin saisi omistaa mersun.
Tommoiset 250000 e/v olisi aika sopiva, niin taas voisi moikkailla kavereille.
yleensä mersulla pääsee, sehän nyt on tullu monen todettua. Luulisitko ajavasi millää riisikupalla ees 700tkm vaikka kuinka huoltais.
Ilmankos niitä kasarimesejä joka toisella onkin, ku ne yksinkertaisesti kestää ja on luotettavia.