Kai keskustapuolue nyt edelleen isoimpana ymmärtää asemansa ja yrittää jakaa valtion budjetista isomman osan; ei omien kannattajiensa parhaaksi. Vaan oikeiden vähävaraisten ja syrjäytyneiden parhaaksi?
On aivan eriasia elää kituuttaa kansaneläkkeellä (n.250€/kk) tai peruspäivärahalla (saman verran kai), kuin valittaa maatalouden alas-ajoa, kun alla on autot, monia traktoreita, puimurit, kuivurit ym. ja maata 100th-1000th edestä!
No uskon todellakin niin, että puolueena keskusta on sivistynyt ja ei käytä valta-asemaansa härskisti hyväkseen.
Vaikka mieleen hiipiikin vanha sanonta "keskusta p jne. aina"!
Toivon ettei niin olisi enää.
On aivan eriasia elää kituuttaa kansaneläkkeellä (n.250€/kk) tai peruspäivärahalla (saman verran kai), kuin valittaa maatalouden alas-ajoa, kun alla on autot, monia traktoreita, puimurit, kuivurit ym. ja maata 100th-1000th edestä!
No uskon todellakin niin, että puolueena keskusta on sivistynyt ja ei käytä valta-asemaansa härskisti hyväkseen.
Vaikka mieleen hiipiikin vanha sanonta "keskusta p jne. aina"!
Toivon ettei niin olisi enää.
Vastaukset 19
Vanhimmat
valtaa aivan samalla tavalla ,eli kiristäisi lisää liksaa vain köyhille.Aikaisemmin kaikki ovat saaneet korotuksen vaikka olisi miljoona kesämökit ja miljoonamersut ja miljoonaoptiot.
SAK on ollut todellakin tuhoisa Suomelle sen jälkeen, kun sen asema virallistui.
Ja nyt SDP:kin "kiittää" SAK:ta vaaliavusta!!!
Joka meni ja veti itse puolueen sanomasta kaiken huomion.
No minua ei sinänsä huoleta, nautin kun yksi valtapuolue putosi kokoomuksen taakse, vihdoinkin. Ja olisi kai ollut ihan tervettä keskustankin se kokea, mutta se onnistui toki paremmin. Ei tullut MTK "auttamaan":)
Mutta on todella typerää miksi kaikki puolueet ja edunvalvonta järjestöt katsovat vain omaa napaansa.
Kun on valtaa se tarkoittaa (tai pitäisi tarkoittaa) suurempaa ja parempaa, demokraattista näkemystä.
Aivan sama koskee maailman tasolla toimivia kansoja.
härskimmin toiminut kuin sdp/sak.Rahatkin
tuntuvat olevan yhteisiä vaikka sak:n kannattajat
eivät ole läheskään kaikki sossuja. Vaalitulos
pitäisi panna heidätkin miettimään. Enkä ymmärrä
tuollaista työkalujen kadehtimista. Niitä todellakin
tarvitaan siinä toiminnassa.Sossut ei millään
tunnu tajuavan että kysymys on maailman tärkeimmästä
asiasta eli ruoan tuottamiseta. Ilmaiseksikö sitä
pitäisi saada.Äläkä puhu kaupan hinnoista,koska
maatalous ei niihin ainakaan ole syyllinen.
Minkä puolueen edustaja leikkasi niitä
kansaneläkkeitä,muistatko.Kuinka monta puoluetta
pystyt nimeämään joka ei pyrkisi ajamaan kannattajiensa etua.
Tai ainakin yhtä härskisti! Keskusta ja MTK!
Ei siinä mitään eroa ole ollut. Samanlaisia edunvalvontapuolueita molemmat.
Keskusta on tehtaillut kunnat aivan "ähkyyn" asti ties mitä turhanpäiväisiä virkoja.
On vapaa-ajan sihteereitä, kulttuurisihteereitä. On pyhäjärvi instituutteja, on peto asiamiehiä jne. jne.
Kenelle luulet ko. aivan turhat virat perustetun, jos ei ylikoulutetuille maajussien lapsille, jotka ovat "pesästä lentäneet" ja saaneet hyvän koulutuksen maatalouden tukiaisista opintoihinsa?
Ei ole tarvinnut kitkutella yliopistolla minkään lainan varassa.
Mikään yksityinen firma ei heitä palkkaa, koska ei ole mitään käyttöä. Silloin keskusta on juuri ajanut (jopa lopulta lakisääteiseksi) perustamaan täysin turhanpäiväisiä virkoja kuntiin.
Samalla voidaan katsoa tilastoista, miten kunnallisvero prosentit ovat nousseet jokaikisessä kunnassa Suomessa.
Entäs maakuntahallinto?
Oli jo läänit ja niissä hallintoelimet.
Mutta ei kun Kekkosen (keskustalainen) aikana lyötiin erilaisia sopimuksia pöytään ja keskusta huomasikin tilaisuuden perustaa tuplahallinnon!
No vot!
Syntyikin maakunnat.
Voi V sanoisi veronmaksaja (jos niistä jokunen jotain ymmärtäisi).
Rahaa palaa taas.
Mutta viimeiseen kysymykseesi vielä.
En ole varma, mutta mista kokoomus ei aja erikseen kenenkään etuja, vaan kansakunnan mahdollisuuksia.
Voi toki olla väärässäkin....
maanviljelijän tytär olen aina päässyt töihin. Olen päässyt varsinkin juuri näihin yksityisten yrityksiin (myös papereillani, hyvä kaupallinen koulutus).Tietävät, että ahkeruutta ja toisen omaisuuden kunnioittamista on opetettu juuri maatilojen lapsille.
Se on hyvä, koska kansakunta ei voi olla olemassa, jos rehellisiä, yritteliäitä ihmisiä ei olisi.
En yhtään epäile sinun rehellisyyttäsi tai toimelaisuuttasi.
Mutta samalla on todettava, että ei se vastaa mitenkään kysymykseen, josta on puhuttu tässä ketjussa.
Ihan samalla tavalla on maatalouden ulkopuolelta tullut työelämään, monesti kovien opintojen aikana tai jälkeen ihan rehellisiä kunnon kansalaisia!
Mitä siis halusitkaan sanoa?
Nyt unohdit papit ja poliisit, sekä opettajat. Vakuutuspuolellakin on paljon maalta lähteneitä. Ai niin, maataloudestahan se on melkein koko Helsingin väestö saanut elantonsa vielä muutama vuosikymmen sitten.
Misi, misi; kyllä me tiedämme ettet ole tyhmä, vaikka yrität sitä teeskennellä.
Papit ja poliisit vielä:) OK en muistanut,,,!
Ja opettajistahan meillä kaikilla on muistomme..
OK tokihan helsinki(kin) saa ravintonsa maalta. Siinä olet tasan tarkkaan kanssani samaa mieltä.
Mutta kysymys kuuluukin, mitä sen (maatalouden) kuuluu maksaa veronmaksajalle?
Ei sen kummempaa.
veronmaksajalle tukieuroina ,mitä halvemmalla
niistä tuotteista pitää pitää luopua.
puolustin vain maatioilta tulleita.
eivät ole hienostelua. Onko kepu muka meille jotakin erikoishyötyjä antanut? Tulot on laskeneet koko EU:n ajan. Miksei sossut nostaneet? Niillähän on ollut valtaa tehdä se jo kauan? Kateus se on aina keskuudessamme, kun puhutaan maanviljelijöistä. Miksi minä olen sitten joutunut velkarahalla ostamaan työpaikkani(maatilan). Ei minulla tokikaan ole ollut varaa ulkomaanmatkoihin tms kuten tavallisella duunarilla. Teen katkeamatonta kaksivuorotyötä navetassa. Miksi sinun mielestäsi siitä ei saisi saada rahaa kuten muutkin jotka töitä tekevät? Mikä siinä on sitten niin vaikeaa ymmärtää? Yhteiskunta on halunnut tukipolitiikan, en minä joka siitä kärsin.
Kuinka monta lakkoa MTK on pystynyt järjestämään?
Työelämään sijoittumisesta omien lasteni
kohdalla meni aika pahasti pieleen.
Kyllä he ovat opiskelleet lainarahoilla ja myös
omalla työnteolla opiskelun rinnalla. Yksikään
ei ala viljelijäksi. Kaikki ovat sijoittuneet
yksityissektorin toimiin , yksi edennyt kansainvälisen yrityksen johtoryhmään asti.
Kaikilla on onneksi oikeistolainen maailmankatsomus. Antamasi halventava kuva
viljeliöitten mukuloista on pelkkää panettelua
ilman mitään todellisuutta. Kieltämättä maatila
lasten kasvuympäristönä on aika turvallinen ja
virikkeellinen.
He ovat lapsesta asti oppineet että rahan eteen
pitää jotain tehdä.Sossujen muksut sitä ei aina
tajua. Se oli joskus helppo huomata kun niitä oli
tannoin vihannespelloilla opettelemassa työntekoa.
Väittämääsi kepun perustamista viroista kuntiin
en ota kantaa ,koska en tunne asiaa . Oma
asuinkuntani on SDP johtoinen ja sossu istuu
melkein joka virassa Koskaan kaupungin virkoihin
ei ilman punaista jäsenkirjaa ole olut mitään
asiaa.Sirolaopisto on avannut ovia vähän joka
virkaan.Välillä suorastaan raivostuttaa maksaa
palkansaajana,sitäkin kun viljelyn ohella on
pakko olla,maksaa liiton jäsenmaksua,josta osa
todistetusti menee sdp:lle, vaikkei läheskään kaikki maksajat ole sossuja.
Kokoomulaiset taloudenpidossa lienevät aika
realistisia.
Eihän maatalouteen verorahoja tarvittaisi jos vaan ruualle laitettaisiin oikea hinta joka kattaa tuotantokustannukset ja antaa toimeentulon viljelijälle. Tietysti sama systeemi ulkomaillekin jos halutaan oikeudenmukainen kilpailuasetelma.
Koska Sossut manipuloivat alkutuotannon hintaa
niin siitä seuraa kaikenlaisia vääristymiä.
Tunnustaisivat vaan että palkkakustannukset ovat
leijonan osa ruoan hinnasta.
Ei kunnissa ole yhtäkään turhaa virkaa, kirjoitat kuin lokalaitinen. Vanhaa 60-lukulaista ennakkoluuloa ja maalaisvihaa.
Kokoomusko ei aja minkään ihmisryhmän asioita erityisesti ? Jokaisen puolueen laput silmillä kulkeva kannattaja ajattelee omasta puolueestaan samoin.Ao. lainauksessa puolueiden ehdokkaiden koulutus- ja tulotietoja.
Koulutustaso
Valitut, äänioikeutetut ja ehdokkaat koulutusasteen mukaan 2003
kuva
Eduskuntaan pyrkii korkeasti koulutettua väkeä. Lähes kaikkien puolueiden ehdokkaiden koulutustaso on parempi kuin väestöllä keskimäärin. Koko väestöstä perusasteen koulutuksen varassa on 39 prosenttia, mutta ehdokkaista vain 19 prosenttia ja suurten puolueiden ehdokkaista vielä vähemmän eli Suomen Keskustalla 11, Kokoomuksella 5, RKP:llä 2, Vihreillä 10 ja SDP:llä 13 prosenttia. Korkean asteen koulutus on lähes puolella ehdokkaista, äänioikeutetuista vain 24 neljänneksellä. Työväen puolueiden koulutustaso on keskimääräistä alempi. Vasemmistoliiton ja SDP:n ehdokkaista noin puolella on vain perus- tai ammattikoulututkinto.
Parhaiten koulutetut tulevat valituiksi: valituista 63 prosentilla on yliopistossa suoritettu tutkinto, ehdokkaista se oli 36 prosentilla ja äänioikeutetuista vain 11 prosentilla.
Tulot
Tuloiltaan ehdokkaat poikkeavat voimakkaimmin äänestäjäkunnasta. Vuonna 2001 ehdokkailla oli verotettavia tuloja keskimäärin 34 200 euroa eli 74 prosenttia enemmän kuin äänioikeutetuilla. Äänioikeutettujen keskitulot olivat 19 700 euroa. Kokoomuksen ja Suomen Keskustan ehdokkailla on noin kolminkertaiset tulot verrattuna äänioikeutettuihin.
Ehdokkaiden ja valittujen keskimääräiset (euroa) tulot 2003, 1999 ja 1995
kuva
Nyt päättyvällä eduskuntakaudella äänioikeutettujen nimellistulot kasvoivat 26 prosenttia ja kaikkien ehdokkaiden täsmälleen saman verran. Suomen Keskustan ja Kokoomuksen ehdokkaiden tulojen kasvu on ollut nopeinta. Suomen Keskustan ehdokkaiden keskitulot ovat kasvaneet 59 ja Kokoomuksen 49 prosentilla. RKP:n ehdokkaiden kasvu oli 21, Vihreiden 20 ja SDP:n 7 prosenttia eli jopa alle väestön keskimääräisen kasvuvauhdin.
Hyvätuloiset tulevat valituiksi. Valittujen keskimääräiset tulot, 75 500 euroa, ovat kaksinkertaiset ehdokkaisiin verrattuna ja lähes nelinkertaiset äänioikeutettuihin verrattuna.
Kaikkien suurten puolueiden ehdokkaista enemmistöllä on yli 42 000 euron tulot: Kokoomuksen ehdokkaista 65, Suomen Keskustan 56, SDP:n 54, ja RKP:n ehdokkaista 52 prosentilla tuloja on enemmän kuin 42 000 markkaa. Äänestäjäkunnasta yli 42 000 markan tulot oli vain 12 prosentilla.
Tällä kaudella yli 42 000 euroa ansaitsevien joukko on kasvanut etenkin Kokoomuksen, Suomen Keskustan ja RKP:n ehdokkailla.
Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut verotettavien tulojen (euron) mukaan 2003
kuva
Pienituloisia on eniten Vihreillä, Vasemmistoliitolla ja Kristillisdemokraateilla. Pienpuolueiden tulorakenne muistuttaa eniten äänestäjäkunnan keskimääräistä tulorakennetta.
Valituista lähes kaikki, 95 prosenttia, ansaitsivat yli 32 000 euroa, johon äänioikeutetuista yli vain 19 ja ehdokkaista 45 prosenttia.
Valittujen, äänioikeutettujen ja ehdokkaiden keskitulot vaalipiireittäin 2003
kuva
Ehdokkaiden tulotaso heijastelee alueen äänestäjäkunnan tulotasoa, vaikka onkin aina selvästi korkeampi. Suurituloisimmat ehdokkaat ovat Uudellamaalla. Heidän keskitulonsa 42 900 euroa ovat 70 prosenttia korkeammat verrattuna alueen äänestäjäkuntaan. Hämeen vaalipiirissä ovat toiseksi kovatuloisimmat ehdokkaat (keskitulot 37 800 euroa) ja heidänkin tulonsa ovat yli kaksinkertaiset äänestäjiin verrattuna. Köyhimmät äänestäjät ovat Pohjois-Karjalassa ja köyhimmät ehdokkaat Satakunnassa. Pohjois-Karjalassakin ehdokkaiden keskitulot ovat 93 prosenttia äänestäjiä korkeammat.
Kaikissa vaalipiireissä ehdokkaiden tulot olivat noin kaksinkertaiset alueen äänioikeutettujen tuloihin verrattuna, valittujen tulot ovat edelleen noin kaksinkertaiset ehdokkaiden tuloihin verrattuna. Korkeimmat keskitulot ovat Hämeessä 133 400 euroa ja Helsingissä 98 200 euroa. Pienimmät tulot ovat Vaasan vaalipiiristä valituilla, 52 100 euroa.
Päivitetty 1.6.2005
Julkaisun sisällysluettelo (Eduskuntavaalit 2003)
Tilastosta selviää, että kokoomusen edustajat ovat tulotilastossa kärkipäässä. Äänestääkö tällaista ehdokasta työtön, pienituloinen eläkeläinen ,maanviljelijä tai työläinen ajatellen kokoomusehdokkaan ajavan myös hänen asioitaan tasapuolisesti. Esim. ko. nimimerkin kaunainen suhtautuminen kepulaisiin karkoittaa monet liikkuvat äänestäjät Kokoomuksesta.
Voi misu parka, yrität näytellä ISOA poikaa vaikka tiedon jyväsesi ovat noin heiveröisen pienet, tiedätkö edes kansaneläkkeen-, tai peruspäivärahan määrää, esittämistäsi luvuista päätellen et tiedä.
Suuri joukko ihmisiä elää kuitenkin noilla mainitsemillasi tuloilla, 420 euron kansaneläke-, sekä 540 euron peruspäivärahalla mutta korotettuna asumis- ja toimeentulotuella, jotka ylittää monen maataloudessa toimivan tulot tullen mennen.
Suurin syy maataloudessa tapahtuvien tulonmenetysten syy on Suomessa SAK ja sen ottopoika SDP. Suomalaisen elintarviketeollisuuden surkea tehottomuus muihin maihin verrattuna syö joka vuosi maanviljelijälle kuuluvia tuloja kohtuuttomasti.
Esimerkiksi viime vuonna maataloudelle kuuluvia varoja siirrettiin SAK:n rekeen noin kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän tehottoman työn seurauksena, jossa palkankorotukset olivat suurimpana syynä, sekä työntekijöiden järjestelmällinen kieltäytyminen vuorotyöstä saavutettujen etujen nimissä.
Näinhän ei toimita tehokkaissa maissa, kuten Tansakassa ja Hollannissa, esimerkiksi Hollannin viljelijät kuittasivat viime vuonna yli 10 prosentin tulosparannuksen meidän 8% menetysten sijaan heidän tehokkaan teollisuuden ansiosta, jossa perus raaka-aineet olivat noin 10 prosenttia korkeammat kuin Suomessa, huomaatko eron samasta työstä.
Suomalaisen työn tehottomuus kalvaa maatalouden tuloja kahdelta suunnalta, kuten kerroin jalostusteollisuus on surkealla tasolla mutta toinen tehottomuuden keidas on maatalouden tarvikkeita tuottava taho.
Kolmessa vuodessa kustannustason nousu on niellyt maajussin kukkarosta vuoden 2003 tasosta (2,7 mrd), viime vuoden 3,1 mrd euroon, huikeat 400 miljoonaa euroa, se on käsittämätön summa rahaa poissa viljelijälle kuuluvasta palkasta.
Maajussi parka on tämän SAK:n mafian puristuksessa kahdelta puolen, viittasit misu-parka Keskustaan, onko sinulle valjennut kyseisen puolueen pyrkimyksiä jotenkin olla avuksi murtamassa tuota kehää?
Taitaa olla niin, että oma rakas puolueesi SDP on onnistunut ajamaan sinunkin asioita aivan mallikkaasti, vai mitä?
Toivon ettei näin olisi enää.
taas misu-tytön hiljaiseksi kun kirjoitit asiaa. Tyhjää pystyy jauhamaan, mutta ei asiaa.
Traktorien, puimureiden ja muiden koneiden ostaminen on tulonsiirtoa maatiloilta teollisuudelle ja teollisuustyöntekijöille. Turhaan kadehdit työvälineiden omistajia vaikka olisi uudetkin koneet, viljelijän omasta tulosta kaikki turhat investoinnit on pois.
Miten on mahdollista, että sinulla on noin pieni kansaneläke, n. 250 €/kk? Onko sinulla ansiotuloneläkettä, se selittäisi noin pienen eläkkeen?
Pienin kansaneläke on yli 500 €/kk. Noin pienestä ei mene verojakaan. Menehän nyt heti seuraavana arkipäivänä Kela:een ja tee oikaisuvaatimus. Kansaneläkettä ei saa ollenkaan, jos ansiotulojen perusteella eläkettä tulisi noin 1000 €/kk.