Padasjoki.

Onko kellään tuoretta tietoa sataman yrittäjästä ensikesäksi?
31530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vain tämmöistä: :(

Khall. 25 §

Padasjoen kunnan edustajien ja Sartiko Oy:n / Arto Ketosen välillä on 8.1.2007 käyty neuvottelu, koska yrityksen ei voida katsoa järjestäneen satama-alueen palveluja voimassa olevien sopimusten mukaisesti. Lisäksi kunnalla on erääntyneitä saatavia Sartiko Oy:ltä.

Neuvottelussa sovittiin, että Sartiko Oy tekee 5.2.2007 mennessä kirjallisen esityksen pöytäkirjan liitteen 1. sivulla 2 mainituista seikoista sekä toimittaa edellä mainittuun päivämäärään mennessä kunnan edellyttämät todistukset ja vastineet.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa edellä mainitun asian ylimääräisenä käsiteltäväkseen.


Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että se ryhtyy välit- tömästi tarvittaviin toimenpiteisiin kunnan edun valvomiseksi Sartiko Oy:n ja Padasjoen kunnan välisissä sopimusasioissa.

Asian hoitamisessa käytetään asiantuntija-apua.

Päätöksen perusteena on se, että Sartiko Oy ei ole sovitulla tavalla toimittanut 5.2.2007 mennessä pöytäkirjan liitteessä 1. mainittua esitystä, todistuksia eikä vastineita. Sartiko Oy:n toiminnassa havaitut puutteet on kirjattu samaan liitteeseen. Lisäksi Sartiko Oy:llä on avoimia maksusuorituksia Padasjoen kunnalle 5.2.2007 yhteensä 18.806,57 euroa.

________

Khall. 33 §

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää purkaa Padasjoen kunnan ja Sartiko Oy:n välillä 25.2.2003 ja 2.11.2004 allekirjoitetut sopimukset seuraavin perustein:

Sartiko Oy ei ole toimittanut kunnan ja yrityksen välisissä, 8.1.2007 käydyissä neuvotteluissa sovitulla tavalla kunnan edellyttämää esitystä, todistuksia eikä vastineita.

Sartiko Oy:llä on avoimia maksusuorituksia Padasjoen kunnalle 5.2.2007 yhteensä 18.806,57 euroa. Lisäksi yrityksellä on lukuisia julkisia maksuhäiriöitä.

Sartiko Oy:n ei voida katsoa järjestäneen satama-alueen palveluja voimassa olevien sopimusten mukaisesti. Yrityksen palvelujen käyttäjiltä on tullut kuntaan lukuisia valituksia. Yrittäjä Arto Ketonen ei myöskään viikkoihin ole ollut asiakkaiden eikä kunnan viranhaltijoiden tavoitettavissa.

Lahden Laki ja Notariaatti on Sartiko Oy:n toimeksiannosta osoittanut kunnalle perusteettomia laskuja, joiden pääoma on 11.520 euroa, viivästyskorko 359,80 euroa ja perintäkulut 244 euroa.

Padasjoen kunnan käyttömestari Lasse Saarinen on laatinut liitteen mukaisen selvityksen ongelmista, joita Sartiko Oy:lle vuokratuissa tiloissa on 12.-13.2.2007 havaittu.

Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa asian ylimääräisenä käsiteltäväkseen. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Antti Räsänen poistui kokouksesta tämän §:n käsittelyn aikana klo 16.15.

Äänestä
  • Vene on vesillä , kanntaako suunnata Padasjoelle tänä kesänä?

    Äänestä

  • vene vesillä kirjoitti:

    Vene on vesillä , kanntaako suunnata Padasjoelle tänä kesänä?

    Kahvilaan on yrittäjä alkavalle kuukaudelle, mutta bensaa ym. sieltä ei taida vielä saada.
    kunnalla on kova halu saada asia kuntoon mutta vanha yrittäjä haraa vastaan ja haluaa rahaa tekemistään investoinneista.
    Toivottavasti Juhannuksena homma pelaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sulo. kirjoitti:

Onko kellään tuoretta tietoa sataman yrittäjästä ensikesäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu