Perään talkoohenkeä vauraammilta turkulaisilta ja yrityksiltä. Antakaa päiväkoteihin piirustuspaperia, -välineitä, hoitolaitoksiin vaippoja ja vastaavia, terveyskeskuksiin muistilappuja, ihan pienestä voi aloittaa. Olen itse törmännyt puutteisiin joutuessani käyttämään palveluja. Turustakin löytyy rikkaita, jotka voivat löysätä rahakirstun nyörejä.
avatut
nyörit
2198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä taida toimia. Itsekkyyden lisääntyminen korreloi suoraan omaisuuden määrään. Vanha sananlasku "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan" pitää edelleen paikkansa.
..monikulttuurisella toiminnalla ei ole vielä vastaavaa rahapulaa. Toisaalta rahavirrat ovat aika pieniä, esim. maahanmuuttajien tulkkauspalveluihin, joita tarvitaan heidän asioidessaan Kelassa, käytettiin Turussa viime vuonna vain miljoona euroa. Lisää rahaa toki tarvitaan, jotta Turun kaupungin päättäjien tavoite aidosti monikulttuurisesta Turusta toteutuisi.
Huolestuttavaa asiassa on, että liikkeellä on rasisteja, joiden mielestä maahanmuuttajien pitäisi oppia Suomen kieli muutamassa vuodessa, eikä näitä veronmaksajien kustantamia tulkkipalveluja pitäisi antaa yli 5v maassa olleille. Säästetyt rahat käytettäisiin kuulemma vanhusten- ja lastenhoitoon. Minusta on suvaitsematonta yrittää pakottaa ulkomaalaiset Suomen tavoille. Miksi maahanmuuttajan pitäisi sopeutua maan tapoihin, eikä päinvastoin?
Onneksi muutamat koulut Suomessa ovat ymmärtäneet asian todellisen laidan, ja opettavat maahanmuuttajien lapsille heidän omaa kieltään. Perusteena on se, että oman äidinkielen osaaminen antaa valmiuksia muidenkin kielten oppimiseen. Toisin sanoen, kun osaat arabiaa, suomenkin oppiminen sujuu helpommin!