Nyt on teksti-tv:ssä Stakesin selvitys, jonka mukaan pakkokeinoja käytetään liikaa. Löysin tällaisen linkin asiaan liittyen http://www.stakes.fi/FI/ajankohtaista/Tapahtumakalenteri/070420b.htm
Kysymykseni kuuluu, miten muuten kuin pakkokeinoin voidaan hoitaa hoitokielteistä sairaudentunnotonta psyykkisesti sairasta ihmistä, jolla on psykoottisia oireita tai on jo psykoosissa?
Pakkokeinoja ei pitäisi enää rajottaa vaan niitä pitäisi lisätä eikä antaa sairaiden kitua itsemääräämisoikeuden nojalla. Psyykkistä sairautta ei voi samaistaa somaattisiin sairauksiin tässä kohdin.
Ja missä on keskustelu pakkohoidosta avopuolella? Sillä saataisiin nämä avopuolen hoitokielteiset heitteillä olijat hoidettua asiallisesti, koska riittävästi sairaalapaikkoja ei ole.
Toivon asiallista keskustelu tästä vaikeasta aiheesta!
Kysymykseni kuuluu, miten muuten kuin pakkokeinoin voidaan hoitaa hoitokielteistä sairaudentunnotonta psyykkisesti sairasta ihmistä, jolla on psykoottisia oireita tai on jo psykoosissa?
Pakkokeinoja ei pitäisi enää rajottaa vaan niitä pitäisi lisätä eikä antaa sairaiden kitua itsemääräämisoikeuden nojalla. Psyykkistä sairautta ei voi samaistaa somaattisiin sairauksiin tässä kohdin.
Ja missä on keskustelu pakkohoidosta avopuolella? Sillä saataisiin nämä avopuolen hoitokielteiset heitteillä olijat hoidettua asiallisesti, koska riittävästi sairaalapaikkoja ei ole.
Toivon asiallista keskustelu tästä vaikeasta aiheesta!
Vastaukset 31
Vanhimmat
tainnuttavat lääkkeet,nukkua,tai käydä tupakalla,lääkärin tapaa kerran viikossa,Tietty jos on vaarallinen itselleen,tai muille niin paikallaan sairaalahoito
Mutta eikö tuo lääkitys ole hoitoa?! Voiko psykoosista toipua ilman lääkitystä (joka taitaa olla aina pakkolääkitystä, koska potilaalta puuttuu sairaudentunne)?
Tietenkin lääkkeiden tehoamiseen ja valintaan kuluu aikaa. Keskusteluterapiaa voisi varmaan olla enemmän, mutta se taitaa olla hiukan turhaa psykoosipotilaan tapauksessa. Pitää odotella sairaudentunnetta... Mutta entä, kun sitä ei tule? On todella epäeettistä kotiuttaa tällaiset sairaudentunnottomat pilleripurkin kanssa! Ei tarvitse olla kovin korkea älykkyysosamäärä, että arvaa miten siinä käy.
Mielenterveyden hoitoon käytetyt lääkkeet ei tervehdytä ketään konkreettisesta sairaudesta niin kuin esim. antibiootit. Kaikki mt-alan lääkkeet on tarkoitettu oireiden nujertamiseen. Toisaalta psykoosi pitäisi kyetä jollakin muotoa havainollistamaan ja sittenhän joudummekin jo lääkärien satukirjallisuuden pariin.
Mikäli olettamuksesi siitä, että avohoitoon siiretty lopettaa lääkityksen (aivan kuten todellisuudessa tapahtuu), niin ei tervehdytäkkään, niin näiden "potilaiden" pitäisikin olla edelleen sairaita ja jos samalle ryhmälle thetäisiin jonkin puolueettoman tahon esim. yk:n tarkastus, niin ei taatusti löytyisi hoidon perusteita.
että esim. oma lääkitykseni muuttaa aivojeni kemian sellaiseksi kuin terveillä ihmisillä on. Se siis puree juuri sairauteni syyhyn, ei pelkästään sammuta oireita.
joo, totta! Oon kuullu tosta yhellä luennolla, että lääkitys tai terapia vaikuttaa aivoihin samalla tavalla eli parantaa aivoja eli normalisoi eli poistaa sairauden syyn. Mutta silloin pitää syödä myös ne lääkkeet - sisäisesti nautittuna ;)
Onnittelut, että sinulla on sairaudentunne ja haluat parantua. Olisipa minunkin äidilläni ollut joskus...
Saattaa vaikuttaa aivojen kemiaan, mutta vaikutus on puhdasta spekulaatiota ja ns. luulosairaudenhoitoa. Kukaan ei ole mitannut aivojesi kemiaa ennen hoitoa ja hoidon jälkeen tai kyennyt osoittamaan parantavaa vaikutusta. Teetettiinhan joskus lobotomiaa parantavana ja lobotomiaa jopa pyydettiin kunnes totuus peruuttamattomasta vahingosta selvisi ja lobotomia kielettiin.Onneksi psyykelääkkeillä ei toistaiseksi ole todettu lopullisen vahingon merkkejä. Toinen psykiatrian suurista mokista on ollut ns. uniterapia, jossa potilas puolittain nukutettin ja nukutuksen aikana annettiin sähköshokkeja jopa luvattomasti. Aatus oli, että aivot pitää sammuttaa ennen korjaamista. Usein vain potilas nukahti lopullisesti ja koko pelleily on nyttemmin kieletty.
Vuosituhannen vaihteessa pakkokeinoja käytettiin täysin leväperäisesti. Tuohon aikaan omatkin kokemukseni sijottautuu ja kuten linkistä voi lukea, niin pakkokeinojen seurantaa ollaan myös tuona aikana tehostettu. Aijemmin pakkokeinon väärinkäytöksestä valittaminen oli pikemminkin pakkokeinon käytön varmistamista joskin tänäpäivänä mielenterveysalakikin nimeää selvästi valituskanavat.
Jostakin kumman syystä lääkäritkin vetoavat sairaudentunnottomiin psykoottisiin, mutta sairauden kuvaus jää useimiten väliin ja se vaaraksioleminen on jotakunkin sitä, että on sanonut jollekkin väärin. Hyvin harva on vaaraksi kenellekkään ja vielä harvemmin "sairautensa" vuoksi. Jos joku on vaaraksi, niin hän on sitä myös sairaalassa ja ottaen huomioon viimeaikaiset uutisoinnit esim. siitä, että itsemurhien määrä on vähentynyt pakkohoitopäiviä vähentämällä, niin voisimme olettaa, että sairaalaolosuhteet pikemminkin aiheuttavat oireita. Todellisuudessa vain pienen pieni promille ihmisistä oirehtii väkivaltaisesti sairaalassa. Silti koen oloni turvallisemmaksi kotona kuin suljetussa sairaalassa.
Tätänykyä kuolemaan johtaneita hoitovirheitä on enemmän kuin liikennekuolemia. Olemme vuosikummeniä panostaneet liikenneturvallisuuteen, on siis jo aika puhua lääkäreiden virheistä. Meillä on yksi lääkäri 300 asukasta kohden. Jokainen meistä kolmestasadasta on päivittäin liikenteessä, todella harvoin lääkärissä. Näillä faktoilla ajaisin mielummin moottoripyörällä satasta ilman kypärää taajamassa kuin menisin lääkäriin.
Sanoit: "Jos joku on vaaraksi, niin hän on sitä myös sairaalassa ja ottaen huomioon viimeaikaiset uutisoinnit esim. siitä, että itsemurhien määrä on vähentynyt pakkohoitopäiviä vähentämällä, niin voisimme olettaa, että sairaalaolosuhteet pikemminkin aiheuttavat oireita." Aika hätäinen johtopäätös. Entä, jos nuo itsemurhaa hautovat vaan pääsevät nykyään tehokkaammin hoitoon eikä tarvitse määrätä pakkohoitoon?
Lääkäreiden odotushan oli, että itsemurhien määrä nousee entisestään ja voin omalla kokemuksellani vakuuttaa pakkohoidon traumattisuudesta. Ei kukaan taikka mikään estä tekemästä psykiatrisessa sairaalassa itsemurhaa. Itse olen ollut todistamassa ja auttamassa sitä ainukaista potilasta joka itsemurhaa yritti kertakäyttöisellä partahöylällä. Onneksi tämäkin tapaus oli niin pihalle ettei tajunnut ettei kyseisellä terällä kovin syviä haavoja saa aikaiseksi.
Uskon vahvasti että nykymaailma antaa virikkeitä ja turha provoisoiva pakkohoito jää helpommin sellaiseksi. Pelkästään sairaalahoidon vastustajat luovat jo tänäpäivänä eräänlaisia tukiverkostoja esim. täällä netissä, joten ei kukaan viitsi tappaa enää itseään.
Kyllähän siis pakkohoidossa, kuin myös lasten huostaanotossa, pitää lähteä siitä että mikä on ihmisille kaikkein parhaaksi. Jos kovin arastellaan asioihin puuttumista, niin eihän siinä tiedä miten käy kun yksi sairaspäissään hilluu mieltä vailla. Ei psykoosiensa vallassa oleva ole mitenkään vastuullinen aikuinen ihminen, eikä voi edellyttää että hänellä pitää olla sama "valitsemisen vapaus" kuin terveellä.
Yksilönvapauden nimissä voidaan helposti jättää ihmisiä selkeästi heitteille!
Kyse ei enää ole takapajuisesta laintulkinnan sovellutuksesta vaan yk:n ihmisoikeusartiklasta ja Suomen perustuslaista, joka takaa yksilön vapauden. Perustuslaki on aina etusijalla muihin lakeihin nähden. Mikäli Suomi toteuttaisi mielenterveydenhoitoa paremmin kjuin muut maat, niin miksi Suomi on sitten YK:n suurennuslasin alla?
Kylmä totuus on, ettei ns. sekopäiseen käytökseen ja hoidon tehoa kyetä osoittamaan. Tilastot puhuvat päinvastaista kieltä käsityksesi kanssa. Hoitamatta jättäminen on tuonut parempaa tulosta kuin hoidot. Useimiten tulkinnat käytöksestä ja hoidon tarpeesta ovat fanaattisempia kuin "potilas", joten näillä faktoilla odotettavaa on, että todellisuudentaju, eli mielisairaus on useimiten hoitoa vaativalla kuin potilaalla.
Sanoit: "Yksilönvapauden nimissä voidaan helposti jättää ihmisiä selkeästi heitteille!"
Näin on tapahtunut mm. oman hoitokielteisen äitini kohdalla. Hän on vuosikymmeniä ollut heitteillä avohoidossa. Muutaman kerran hän on päässyt pakkohoitoon, mutta niistä ei ole ollut hyötyä jatkon kannalta. Minulla on siis ollut huikan erikoinen lapsuus ja tiedän vertaistuen ja kirjallisuuden perusteella, että on myös muita samassa asemassa olevia lapsiomaisia.
Kai se on yhteiskunnalle halvempaa jättää hoitokielteiset potilaat omanonnensa nojaan. Toisaalta kyllä yhteiskunnan varoja kuluu lukuisien uupuvien omaisten hoitamiseen. Tuollainen hoitamaton psyykkinen sairaus on tavallaan tarttuvaa, jos ei omainen suojele itseään eli jätä välillä sairasta omaistaan omanonnensa nojaan, kuten yhteiskunta tekee. Kynnys tuollaiseen hylkäämiseen on tietysti moraalisesti tosi korkea.
Väitätkö ihan pokkana että on parempi päästää itsekseen höpisevät ja pakkoliikkeistä kärsivät ihmiset keskelle kunnan/kaupungin toria liehumaan, jotta sivulliset saavat pelätä henkensä kaupalla? Suosittelen sinua jalkautumaan lähes minkä tahansa taajaman keskustaan tai kirjastoon, ei tarvitse päivästä toiseen päivystää ennenkuin osuu ensimmäinen omituinen höpöttäjä hollille.
Kuinka monta kirvesmurhaa metrossa tarvitaan että tajutaan että hoidon tarpeessa olevan on parempi olla suljettuna neljän seinän sisälle kuin ns. avohoidossa kaupungilla hillumassa? On kai terveilläkin jonkinlaisia oikeuksia? Kuten esim. oikeus elää?
En ole itse umpiterve, vaan kärsin masennuksesta, ahdistuksesta jne. Onnekseni en tähän asti ole ollut sairaalahoidon tarpeessa, mutta voin sanoa että en ole "hulluja" lukitsemassa minnekään sen takia että olisin joku "terveysnatsi" eli kuvittelisin itse olevani jotenkin olennaisesti parempi kuin ne jotka saattavat sitä pakkohoitoa tarvitakin. Minäkin vetoan tässä nyt ihan järkeen.
Mikä se sellainen fakta on että potilaalle ja hänen ympäristölleen on parempi että potilas saa vapaasti riehua ympäriinsä? Tiedän tapauksen jossa mies alkoi köytellä ovia kiinni ja huusi vaimoaan huoraksi yms. mustasukkaisuuttaan. Hänet vietiin sairaalaan ja johan alkoi parantua. Juuri äskettäin eräs tuntemani ihminen puhui siitä kuinka rauhalliseksi hänen hermostunut, jo puhekyvyn menettänyt vanha äitinsä oli tullut kun hänet oli viimein saatu sairaalaan. Eikä tässä ole puhe mistään zombilääkkeistä, vaan siitä että ihminen sai jonkinlaisen turvapaikan ja terveet rajat olemiselleen.
Koska Suomessa ei nykyään ole resursseja kunnolliseen hoitoon, on naurettavaa luullakaan että ihmisiä mitenkään väkisin turhan takia raahattaisiin pakkohoitoon. Sairaalaan päästäkseen saa melkein itkua vääntää, ja joitakuita ei edes itsariyrityskään auta saamaan minkäänlaista hoitoa.
Menee puurot ja vellit sekaisin nyt. Kyseinen metrokirves tyyppi oli pitkälti kovien huumeiden vaikutuksen alainen kun taas moni pakkohoidettu höpöttäjä on vain ahdistunut ja yksinäinen, usein täysin vaaraton. Toivon totisesti ettei mikään riehuja löydä itseään tavanomaisesta psykiatrisesta sairaalasta. Siellä kun konkreettinen kuri ja voima perustuu mielivaltaan, ei konkreettiseen kykyyn hallita ympäristöä.
Huumehörhöt kyllä useimiten löytävät itsensä vankilasta, eikä psykiatrinen hoito mielestäni tule kyseeseen, koska tuomitaanhan taposta vaikka todellisuudentaju olisi alkoholin suurkäytön vuoksi heikentynyt. Kyseessähän ei ole fyysinen sairaus, jota hoidetaan pillerillä, parantuminen tapahtuu päihteettömyydellä.
Enpä kyllä mistään muista kuulleeni että tuo metrokirveen heiluttelija olisi ollut huumeveikko.
Mutta mielenterveysongelmaisiksi väärinkäyttäjätkin kyllä katsotaan. Pakkohoito soveltuu heillekin, vai pitäisikö heidät sitten laittaa vankilaan sekoilemaan... Hoitoa jokatapauksessa tarvitaan.
Pääpointtini olkoon siis että ei hoitamatta jättäminen mitään ratkaise.
Metrosurmaajahan taidettiin tuomita vankimielisairaalaan, joka käytännössä on täysin eri paikka kuin psykiatrinen sairaala. Metrojutun alusta lähtien ollaan tavalla taikka toisella puhuttu psykiatrisen hoidon tasosta, joskin tavanomainen kansalaiskeskustelu ei ymmärrä, ettei päihdeongelmaiset kuulu psykiatriseen sairaalaan laisinkaan. Päihteestä vierottautuminen tapahtuu a-klinikoilla. Muistin oikein, että surmaaja käytti amfetamiinia. uttu taisi mennä niin, että huumeilla pyrittiin taltuttamaan harhoja, mutta taitaa juttu olla kokonaisuudessa olla väänetty vain varttihulluudeksi, jotta säästyttäisiin vankeudelta. Jokainen nykylukion käynyt tietää jopa oppikirjoista sen, että amfetamiini luokitellaan erittäin vaaralliseksi huumeksi, joka aiheuttaa psykoottisia olotiloja. Käytännössä siis huumetta käytettiin nähtävästi vieroitusoireiden ehkäisyyn.
http://sfnet.fi/group.php?id=802&newsgroup=sfnet.keskustelu.psykologia&sid=&bf=1
Psykiatrista pakkoa käytetään myös systeemiä älyllisesti kritisoivien vaientamiseen. Psykiatrikunnassa valtaa käyttää upporikas lääketeollisuus. Psykiatrista pakkoa ei tarvita kun osastoja muutetaan lähimmäisenrakkauden hengessä muistuttamaan rentouttavia, monipuolisia terveyskylpylöitä. Vetovoimaa, ei poliisipartioita ja muuta pakkoa. Niihin hakeudutaan mielellään.
Psykiatrisesta pakkohoitokokemuksesta toipuminen voi viedä eliniän. Pakkohoito merkitsee aina ihmisoikeuksien ja ihmisarvon murskaamista.
joo, olen kuullut hoitokielteiseltä psyykkisesti sairaalta äidiltäni tuosta lääkärien salaliitosta ihan tarpeeksi. Se on oiva syy itselle kieltäytyä vapaaehtoisesta hoitoon hakeutumisesta muusta hoidosta.
Tuo mitä sanoit "Psykiatrista pakkoa ei tarvita kun osastoja muutetaan lähimmäisenrakkauden hengessä muistuttamaan rentouttavia, monipuolisia terveyskylpylöitä." kuulostaa hyvältä, mutta siihen taitaa olla pitkä tie...
Milenkiintoisia tulkintoja heitteillejätöstä. Esim. Brasilian sademetsissä asuu edelleen ns. alkuasukkaita ilman minkäänlaista kontaktia nykymaailmaan, eli terveydenhuoltoon, sähköön, nettiin taikka kaupunkeihin. Heidän annetaan asua siellä niin pitkään kun pärjäävät. Normaalissa elämässä meillä Suomessa heitteillejättö on mm. sitä, että jättää lumihankeen sammuneen toimittamatta turvaan.
Näihin lääkäreiden salaliittoihin, niin Suomessahan lääkäri on ikäänkuin virkamies ja jos teet esim. rikostutkinnan lääkäristä tämän toimissaan, niin se olisi jotakuinkin sama kuin jättäisit tutkintapyynnön istuvasta tuomarista. Käytönnössä siis kuolemaanjohtaneesta hoitovirheestä tulee helposti vain sakkoja. Yhdysvalloissa iso osa sairaaloistakin on yksityisiä, joissa pääsääntöisesti hoidetaan vain sairasvakuutuksen ostaneita. Ei ole siis ensisjaista pelkoa, että tavalliseen Matti Möttösen perässä juoksutettaisiin poliiseja.
Mielestäni on hieman hassua verranollistaa kaikkea sinun äitiisi. Aivan kuten minä, niin pääsin hullujenhuoneelle vain muutamia vuosia armejan jälkeen. Armeijassa tehdään psykologisiakin testejä ennen kuin kuin annetaan edes asetta käteen ja tämän jälkeen ollaan "tarkkailussa" 6-12kk. Naisten näkökannat vain toisinaan hieman yllättää, aikuisin miehen pitäisi käyttäytyä kuin mummo ollakseen riittävän terve.
Puhun äidistäni esimerkinä hoitokielteisestä psyykkisesti sairaasta. Tiedän vertaistuen ja kirjallisuuden perusteella, että vastaavia kohtaloita on paljon!
Eihän pakkohoito olisi pakkohoitoa jos se ei olisi vastentahtoista. Kylmä totuus maailmasta on, ettei kukaan pärjää täysin yksin, aina tarvitaan auttavia käsiä. Iäkkälle ihmiselle voi järjestää arkiapua vaikka sosiaalitoimistosta jos omaiset ei aina kerkiä. Pakkohoidosta puhuttaessa puhumme vapaudneriistosta, eli eristämistä yhteiskunnasta. Mikähän mahtaa olla se elementti joka oikeuttaa tähän ääripään pakkokeinoon?
Kuten kysyin alussa: "Kysymykseni kuuluu, miten muuten kuin pakkokeinoin voidaan hoitaa hoitokielteistä sairaudentunnotonta psyykkisesti sairasta ihmistä, jolla on psykoottisia oireita tai on jo psykoosissa?"
Pakkohoitohan on tahdosta riippumatonta hoitoa tai pitäisi olla.
Laissa on melko tarkkaan määritelty millä perusteilla yksilön vapauksiin saa kajota. Olkoon kuinka pakkoa tahansa, niin se pakko ei ole hoitava elementti. Sairaalassa kun ei tehdä muuta kuin syödään ja nukutaan ja sen voi tehdä kotonakin. Alkaa vaikuttamaan todellakin siltä, että teidän perheessä se kaikkein fanaattisin olet sinä.
"Puhun äidistäni esimerkinä hoitokielteisestä psyykkisesti sairaasta. Tiedän vertaistuen ja kirjallisuuden perusteella, että vastaavia kohtaloita on paljon!"
Siis teitä omaisia joita häiritsee jonkun läheisen erilaisuus on oikein vertaisryhmiä joissa voitte päivitellä miten hyviä ihmisiä olette kun lähetätte aina jonkun omaisenne hoitoon? Ja miten huonoja ne ns. sairaat omaiset ovat kun eivät osaa olla kiitollisia ihmisarvonsa riistämisestä. Joopa.
Onko tullut mieleen että kaikki hoitokielteiset ei toisaankaan ole aina "sairaita", ja että pakkokeinojen käyttöä terveisiin joskin vaikeisiin ihmisiin ei oikeuta M-I-K-Ä-Ä-N. Perusteena ainoastaan omaisen tai jonkun viranomaisen mukavuudenhalu ja kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta.
Omainen on aloittanut uuden viestiketjun harhojen vakavuudesta. Vaikuttanee siltä, että omainen kuvittelee, että hänellä on jotakin sen kaltaista tietoa mielenterveydestä jota muilla ei ole. Kysymys siis perinpohjaisesti nähtävästi siitä, että hän kuvastaa omat ongelmat äitiinsä. Sanoohan järkikin, ettei muilla kuin terveydenhuollolla ole asiaa yksilön asioihin. Mikä hiivatti tätä maailmaa vaivaa kun ihmisiä pitäisi vain tuon tuosta raahata hullujenhuoneelle.
"Sairaudentunnottomuuden" kaltaiset sanat ovat pitkälti lääketeollisuuden keksintöjä.
Todellisuudessa lähes jokainen psyykkisesti oireileva tietää jonkin olevan vialla.
Pakkohoidossa riistetään "hoidettavalta" ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Siksi oireileva ihminen kiistää usein viimeiseen saakka oireensa - jotta ei siis joutuisi pakko"hoitoon".
Voidaanhan vapaaehtoisestikin apua hakenut kaapata pakkohoitoon milloin tahansa. Mitä pahemmat oireet, sitä varmemmin potilas ne kiistää. Koska siis pakkohoitopeikko vaanii nurkan takana vapaaehtoisestikin hoidon tarvetta ilmaisevaa.
Onkin nurinkurista, että väsynyt omainen vaatii lisää pakkokeinoja. Niitähän pitäisi vaatia vähemmän ja tarjota lähimmäisenrakkautta tilalle.
Omaa asemaansa väsyneet omaiset parantavat vaatimalla lääkeyhtiöylivallan poistamista sairaalaosastoilta, vaatimalla ihmisrvoa paremmin kunnioittavaa hoitoa sekä vaatimalla mielenterveyslain eli neuroleptilain kumoamista.
Vastoin upporikkaan lääketeollisuuden väitteitä terapiasta hyötyy eniten nimenomaan psykoottinen potilas. Silloin, kun terapeutti ei aseta itseään asiakkaan ylä- eikä alapuolelle. Ruotsin Falunista asiasta on riittävästi näyttöä.
Nyt alkavat vihdoin äitini asiat olla kunnossa.
Mutta se vaati kyllä niin omaisten kuin erään hoitotahon lujaa vääntöä.
Ilman omaisia hoitokielteiset potilaat ajautuvat kyllä hienosti heitteille. Mutta ymmärrän, että monet omaiset luovuttavat.
Hoitojuttuja olisi merkittävästi helpompi käsitellä mikäli paperille ladittaisiin lista siitä, että mistä kenkä todellisuudessa puristaa.
Miksi vain jo diagnosoitujen pitäisi olla sairaudentuntoisia? Eikö samaa pitäisi voida vaatia niiltä jotka heitä pakkohoitoon kiikuttavat, ja lääkitys päälle jos ei sitä löydy? Tulisi vähän tasapuolisuutta tähän sairaaseen systeemiin.
Mielisairaus on tekaistu sairaus. Koko aloitus on siis mieletön.
Kenties he ovat psykoosissa jotka luulevat toisen olevan psykoosissa. Pitäisi laittaa ne pakkohoitoon jotka haluaa toisia pakkohoitoon.
Millä tavalla sinusta olisi reilua rangaista heitä, jotka käyttävät sananvapauttaan? Jokainen saa sanoa, että vääränlaiset ihmiset tulisi lukita tyrmiinsä. Moraalinen häpeä sanomisistaan olkoon sanojan rangaistus.
Psykoosi on mielisairaus, tai mielisairauden oire, riippuen keneltä kysyy ja jokainen tietää, että mielisairaus on metafora. Joten miten perustelet pseudosairaudella tai mielikuvitteellisella oireella kenenkään vangitsemisen oikeuttamista?
Jos haluat seistä selkäsuorana et voi alkaa tuomitsemaan psykiatrista dogmaa kannattavia rangaistavaksi sen enempää kuin he eivät voi tuomita sinua psykiatrisen dogman hylkäämisestä.