ehkä kuukausi sitten oksensin kaiken mitä söin. nyt en pysty syömään mitään tavallista ruokaa, jos syön jotain hiukankin alkaa heti oksettaa, mutta en pysty lopettamaan syömistä. kuvittelen että on parempi jos menisin oksentamaan väkisin ja että siitä tulisi parempi olo, mutta kaverini on saanut pääni käännettyä. en syö enää säännöllisesti. joskus alan ahmia jotain aivan tolkuttomasti, esim. karkkia. kun syötävä loppuu alan katua ja vihaan itseäni sen takia. olen normaalipainoinen, mutta en usko sitä, vaan haluan laihtua. en ole syönyt tänään mitään, tekisi mieli vain mennä oksentamaan. kävin pari viikkoa sitten lenkeillä joka ilta, halusin vain laihtua ja päästä kaikesta siitä ruuasta eroon mitä olin syönyt. pelkään varmasti yli kaiken lihoamista. pidän itseäni läskinä ja rumana. inhoan peilikuvaani ja itseäni!
tämä on kestänyt jo jonkin aikaa. äitini ei usko että minulla on mitään, kaverillani on syöpä enkä ole nähnyt häntä moneen kuukauteen eikä minulla ole mitään tukea. masentaa hirveästi enkä vain jaksa enää.
pitäisikö minun hakea jostain apua? vai onko tämä jokin päässäni syntynyt luulo??
tämä on kestänyt jo jonkin aikaa. äitini ei usko että minulla on mitään, kaverillani on syöpä enkä ole nähnyt häntä moneen kuukauteen eikä minulla ole mitään tukea. masentaa hirveästi enkä vain jaksa enää.
pitäisikö minun hakea jostain apua? vai onko tämä jokin päässäni syntynyt luulo??
Vastaukset 3
Vanhimmat
voi kulta pieni, bulimia sokaisee, mutta näin ulkopuolisen silmin olet todellakin avun tarpeessa! ja noin nuorikin vielä. ettei vaan menisi koko nuoruus hukkaan syömishäiriön kanssa, mene siis ihmeessä terkkarille puhumaan!. hän lähettää sinut takuuvarmasti eteenpäin ja saat sellaista hoitoa, jota tarvitset. ei sinun tarvitse yksin olla tuollaisen ongelman kanssa, joka itse asiassa on sairauskin vielä kaiken lisäksi. siihen kun saisit nopeasti hoitoa niin palaa elämä takaisin oikeille raitelleen.
syömishäiriö sinulla ainakin on, ja omakuva perseellään :/ en oikein saanut selvää miten paljon oksentelet eli onko bulimiaa vai ei (enkä muutenkaan osaa täysin bulimikkoa määritellä), mutta jos olet kerrankin oksentanut niin ei bulimia mitenkään kaukana ole. toivottavasti saat puristettua itsestäsi sen verran rohkeutta että uskaltautuisit terkkarille puhumaan=)
Pisti ajattelemaan toi sinun viesti. Muista tämä on minun mielipiteeni,en voi tietää, en ehkä ole lähelläkään. Mutta toivottasvasti tästä voisi olla apua. Olet vasta 14 ja mietit että onkohan sinulla bulimia, ensimmäinen askel on jo se kun itse myönnät/huomaat sen ja haluat todellakin apua. Luulen että kaikki tämä johtuu siitä että et saa puhuttua kenenkään kanssa. Mene ihmeessä terveydenhoitajan luo ja kysy että onko mahdollista vain jutella. Muista he eivät saa kertoa asioitasi eteenpäin. Äläkä kiltti mieti että onko sinulla bulimia vaan mieti miten saat itsesi kuntoon. Lupaan että se ei ole ihanaa eikä mitään muutakaan,se ei ole mitään..se on todella raskasta.
Kannattaa hankkia apua, ihan lähtien masennuksestasi ja syömis ongelmastasi. Hae apua ajoissa, oman itsesi takia, ettei tuo itseinhosi muutu itsetuhoisuudeksi. Nyt toivoisin että voisin itse olla vahva ja hankkia apua ongelmiini, mutta Sinä olet vielä tämän piikkilanka tien alussa.
Itse pelkäsin sitä että muut leimaisivat minut hulluksi. Miksi ihmeessä, kun tiesin että itsensä viiltely/leikkely ja kuristaminen ei ole normaalia.
Mene ihmeessä terkkarin puheille, vaikka se tuntuisi vaikealta ja vaatii paljon rohkeutta, tee se. Vain sinä voit ohjata omaa elämääsi, mutta enää sinun ei tarvitse tehdä sitä yksin. :)
Äidilläsi ei ole helppoa, puhuin omalle äidilleni pari vuotta sitten ongelmistani; hän tuomitsi minut hulluksi, minulle tuli siitä todella paha olo. Ja silloin olisin vielä ollut helposti autettavissa.
Koita puhua äitisi kanssa, ehkä hän ymmärtää.
Et ole yksin! :)