Uuteen hallitukseen tältä alueelta tai ainakin läänistä?
Itse kannatan Matti Ahdetta, hän on kokenut pitkän linjan poliitikko.
Itse kannatan Matti Ahdetta, hän on kokenut pitkän linjan poliitikko.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
sdp: läisenä sopivan porvarien hallitukseen?.
vielä missään lyöty lukkoon.
Tietenkin edellytyksenä sdp:n mukanaolo.
näkee vaikka sokea kepilläänkin mihin pohjaan hallitus muodostuu.
saatas oppilaskohtasiin valtionapuhin
korjausta.
Ja pienet toimivat koulut pelastettua,
niinku kytökylänkin.
Jos kepulit huseeraa, niin kytökylä lakkautetaan.
lapsia ne enimmäkseen, joiden ansiosta koulua on tähänkin asti pystyssä pidetty. Jos vasurit aikoo koulun pelastaa, ei muuta kuin kylälle asumaan ja lapsia tekemään.
pitänyt Aittokylällä sellaisen puheen,että Aittokylän koulua ei suljeta moneen vuoteen,koska
oppilaita ainakin vielä tarpeeksi.
Näin on asiat. Oikein päämies on puhunut.
haapavesi on petettyjä täynnä.
kysymys on vain,
miten ne halutaan eri kouluihin
ohjata.
mutta aittokyläset ovat uskoneet että kyläkoulu säilyy.
olla ?
Tuulen huminoihin ei pitäs uskoo ...
ovat uskoneet tuollaista soopaa.
Sinä se vain pitäisit kaikki pikkukoulut pystyssä meidän veronmaksajien rahoilla.
Sitten kuitenkin olet ruinaamassa lisää rahaa muuallekkin, esim. vanhustenhoitoon, opettajien palkkoihin ja 2-opettajaisten koulujen "rehtoripalkkoihin" ym. eiks vaan?
Nimim. Missä kokonaisvastuusi?
pitää tehdä ministeri!
Sitähän vaatii jo hänen saamansa äänivyöry, joka muistutti Malisojan tulvaa parhaimmillaan!
vilikunen ees hauttoo ?
viisain mies!
kun vilikusta tentattiin abc.lläki,
ei mittää tie´nny ei osannu.
Mitä siltä vilikuselta pitäs kysyä,
että ossais vastata?
haapavetiset äänestää!
ominta aluettaan. Sillä saralla hän on päässyt kaikkein pisimmälle. Tästä on todisteena hänen äskettäin saamansa korpinnatsat. Jotkut ovat tosin epäilleet, että näin korkea sotilasarvo olisi tullut vuosien kansanedustajankokemuksesta.
Korpraalina hän lieneekin sotilasarvoltaan kotipitäjänsä ylin!
nää korpinsulat.
Ettei tietämättömyys näkys.
Pekalle paremmin, on sen verran lahjakas puhuja!
Kun joskus harvoin suunsa avaa, taatusti kaikki kuuntelee hymy suussa ja puolueen pamput miettii, miten tästä taas selvitään!