Solisti on

Miettikääs mikä on pahinta mitä solisti voi bändille tehdä, erota juuri uuden levyn julkaisun jälkeen. Bändi ja Levy saa asian johdosta niin huonoa mainosta että levyn myynti romahtaa välittömästi eli Vibekellä täytyi olla TODELLA painava syy tehdä näin. Olisihan hän normaali tapauksessa voinut odottaa pari kolme kuukautta ero ilmoituksen julkistamista ettei se häiritse uuden levybn myyntiä mutta nyt hänellä oli jokin todella painava syy tehdä näin ja se ei ole soolo uralle siirtyminen tai musa bisneksestä poistuminen koska ei sen takia hänen olisi tarvinnut julkistaa eroa bändista juuri kun uutta levyä yritetään markkinoida. Miettikää itse mikä muu olisi voinut olla parempi syy kuin kiire toisen levy-yhtiön palvelukseen jossa uusi bändi on parhaillaan levyttämässä. Ja se bändi on ??? Et kyllä se nyt näin on sanoi Vibeke Nightwishistä mitä sanoi...
81657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jep, kaikki merkit viittaa Vibekeen. Hän on ainoa "saman alan" erittäin kokenut solisti joka on vapaana! Ja vieläpä omasta tahdostaan juuri sopivaan aikaan.

Äänestä

Aivan oikeilla jäljillä olet, kun asiaa ajattelee järjellä ja sitä taustaa vasten mikätilanne oli Tristaniassa. Vibeke on ilmiselvästi se nainen joka fanien puolelta hyväksyttäisiin Tarjan saappaisiin parhaiten. Hän häviää toki laulajana Tarjalle , mutta sen minkä laulussa häviää sen sexyllä lavatyöskentelyllään voittaa. Vibeke on skandinaavi ja siten omaa samaa eksotiikkaa kun Tarja.

Tristania ei minun mielestäni ole ollut se bändi missä Vibeke olisi päässyt oikeuksiinsa. Vibekelle ei oikein jäänyt äänellistä tilaa heidän musiikissaan, koska örisevä äijälauma jyräsi monissa biiseissä hennon laulajattaren tullen mennet. Tristania oli monissa biiseissään Nightwishin oloinen, mutta yleiskuva oli suttuinen , se briljantti sointi ja melodisuus puuttui.

Tässä huomaa kuinka paljon paremmat biisit Nightwishillä oli ja kuinka niissä tehtiin tilaa solistille. Monet Nightwishin biisit oli ikään kun tehty Tarjalle ja siksi yleisö näki Tarjan yhtyeen keulakuvana. Tuomaksen upea musiikki ja Nightwish yhtyeenä voi tehdä tähden kenestä tahansa joka omaa kohtuulliset avut niin musiikin kun ulkoisen habituksen suhteen. Liityn siihen joukkoon joka toivoisi tämän naisen olevan Vibike.

Äänestä
  • Ja olen tuosta mitä sanoit täsmälleen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Peesaan TÄYSIN joka sanaa Tuomaksesta ja bändistä. Skndinaavi solistiteoriakin kuulostaisi loogiselta. Toukokuuta varsin malttamattomana odotellen!!"...you were the one to cut me so I´ll bleed forever..." Upeaa Once levyä siihen asti kuunnellen :)

    Äänestä

"Pääpiirteissään siis, albumilla kuultavat kitarat, bassot ja kosketinosuudet on äänitetty Keravan Jäspilässä Empun ja Teron E Major -studiossa. Uuden albumin kaikki materiaali on jo äänitetty valmiiksi, miksaaminen alkaa toukokuussa. NW:n lisäksi studiolla on äänitetty viime aikoina mm. paikallisen Ancaran "sekä toistaiseksi tunnetumman" Amorphis -yhtyeen materiaalia. Uudesta laulajasta mainitaan sen verran, että Vibeke -huhun yhtye ampui alas heti alkuunsa (kertokaahan muuten minullekin, missä vaiheessa NW on asiaa kommentoinut), Kinnunen ei kommentoi asiaa, eikä myöskään sitä onko laulaja käynyt Keravalla."

Keskisuomalainen 24.3.2007

Äänestä
  • Ja jälleen kerran; tottakai "Vibeke-huhu" kielletään tässä vaiheessa. Ei siitä voi mitään päätellä.

    Äänestä

  • Oon täysin samaa mieltä. Ois se kyl tyhmää jos alunperin supisuomalaiseen bändiin otettais joku helkatin norski! Nightwish on Suomen ikioma ylpeys, eikä sitä saa mennä pilaamaan!

    Äänestä

  • Juupeli kirjoitti:

    Oon täysin samaa mieltä. Ois se kyl tyhmää jos alunperin supisuomalaiseen bändiin otettais joku helkatin norski! Nightwish on Suomen ikioma ylpeys, eikä sitä saa mennä pilaamaan!

    Juupeli kiistää myös että Räikkönen ajaisi Ferrarilla ja että markkaa olisi koskaan devalvoitu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vibeke Stene kirjoitti:

Miettikääs mikä on pahinta mitä solisti voi bändille tehdä, erota juuri uuden levyn julkaisun jälkeen. Bändi ja Levy saa asian johdosta niin huonoa mainosta että levyn myynti romahtaa välittömästi eli Vibekellä täytyi olla TODELLA painava syy tehdä näin. Olisihan hän normaali tapauksessa voinut odottaa pari kolme kuukautta ero ilmoituksen julkistamista ettei se häiritse uuden levybn myyntiä mutta nyt hänellä oli jokin todella painava syy tehdä näin ja se ei ole soolo uralle siirtyminen tai musa bisneksestä poistuminen koska ei sen takia hänen olisi tarvinnut julkistaa eroa bändista juuri kun uutta levyä yritetään markkinoida. Miettikää itse mikä muu olisi voinut olla parempi syy kuin kiire toisen levy-yhtiön palvelukseen jossa uusi bändi on parhaillaan levyttämässä. Ja se bändi on ??? Et kyllä se nyt näin on sanoi Vibeke Nightwishistä mitä sanoi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu