apuaa

niin, nyt ollaan luultavasti perheeseen hankkimassa nelijalkaista otusta, mutta asian on niin että pitäisi olla jokin ulkona pärjäävä koira, joten olen kuullut että siperianhusky sopii parhaiten? asumme omakotitalossa helsingin puistolassa ja tonttikin on melko suuri. Koira ei kuitenkaan joutuisi olemaan pitkiä aikoja yksin ulkona, koska nyt lukiossa ei ole pitkiä päiviä ja kurssejakin on vähän. eli siis, kannattaako siperianhuskya hankkia ulkokoiraksi?
6748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Husky vaan on vimpan päälle laumakoira, eli kaipais sinne uloski kaverii esim. toista huskyy.
varmaan löytyy "helponpiakin" vaihtoehtoja jotka pärjää ulkona. Siis aivan ihana rotuna. Meillä kiipesi kax metrii korkeen tarha aidan yli kevyesti ja kaivautui myös sen ali kunnes valoimme alareunan betonista. (nämä koirulit olivat vain päivät tarhassa)Sopii hyvin kissa ihmiselle ja alerkikolle: ei koskaan tule kutsuttaessa ja vetäytyy mielellään tarhan rauhaan.;)

Äänestä

Kyllähän niitä rotuja löytyy, jotka pärjäävät ulkona, jos vain järjestät koiralle kunnollisen lämmitetyn kopin. :)

Äänestä

Koira on inhimillinen olento. Kannattaa miettia tarkoin, onko sille riittävästi aikaa. Koiran elämä ei ole hääppöistä, jos se saa ruokakupin kerran päivässä ja muutoin se pitää murjottaa kopissa elämänsa ajan.

Mikäpä siinä jos on aikaa lenkkeilyyn ja muutoin sen kanssa olemiseen. Olisi hyvä, mikäli olisi joku koiraharrastus. Sen kautta saisi virikkeitä ja mielekästä toimintaa sekä isäntä että koira.

Äänestä

ovat laumaeläimiä, niitä ei voi pitää ulkona jatkuvasti vaan ne tahtovat olla laumansa parissa, vaikka niillä olisi kuinka paksu turkki. Toiseksi pelkkä omassa pihassa oleileminen ei täytä niinkin energisen ja voimakkaan koiran liikunnantarpeita kuin husky. Saat varautua pitkiin lenkkeihin.

Äänestä

Siperian huskyllä on tärkeetä että se sää vetää jotain koska se on vetokoira. Se koira on ihan oikeesti onneton jos se ei saa vetää. Kaverilla on melko monta hukya niin talvella se vedätti kelkkaa niillä ja kesällä rikkinäistä skooteria. Huskyt tartee ympärileen lauman ja nyt tarkotan toisia huskeja. Suosittelen jotain muuta koiraa, mutta husky kyllä pärjää ulkona mainiosti. Talvella kopissa ois syytä olla lämmitys , hyvä eristys ja läppä suuakon eessä niin ei lämpö karkaa. Lämmon kanssa saa olla tarkkana että se ei oo liian kuuma.

Äänestä

Onko joku erityinen syy, miksi koiran pitää olla ulkona? Ulkona viihtyviä rotuja on monia, mutta kaikki tarvitsevat laumansa seuraa, kuten on jo mainittukin.
Pelkästään ulkona asuvaa koiraa ei kannata ottaa. Koiratkin sairastavat ja niiden turkkia pitää hoitaa. Ulkokostean turkin harjaus ei onnistu ja sairaana koiran pitää saada olla sisällä. yös pentuaikana koiran pitää saada olla laumansa kanssa. Ulkona oleminen opetetaan vähitellen. Pentuturkilla koiraa palelee pakkasessa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

niin, nyt ollaan luultavasti perheeseen hankkimassa nelijalkaista otusta, mutta asian on niin että pitäisi olla jokin ulkona pärjäävä koira, joten olen kuullut että siperianhusky sopii parhaiten? asumme omakotitalossa helsingin puistolassa ja tonttikin on melko suuri. Koira ei kuitenkaan joutuisi olemaan pitkiä aikoja yksin ulkona, koska nyt lukiossa ei ole pitkiä päiviä ja kurssejakin on vähän. eli siis, kannattaako siperianhuskya hankkia ulkokoiraksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu