Kokemuksia harjoittelusta

Hei.

Olen ollut pariinkin otteeseen harjoittelijana päiväkodissa. Perushommat kummassakin olivat samanlaisia. Eli minä lasten kanssa olemisen lisäksi hoidin märät vaatteet kuivauskaappiin, katoin pöydät, kuljetin ruokakärryt keittiölle/keittiöstä, järjestin paikkoja jne.
Suosittelen päiväkotia, jos olet lapsirakas, ja sinua ei haittaa "joutua" myös hoitamaan nuo siivoushommat.
Kuten sanoin, nuo perushommat olivat kummassakin tarhassani samanlaisia ja se päivän runko eli tarhaan tulo, aamupala, leikkiä, ulkoilu, ruoka, päiväuni jne. oli samanlaiset ja niihin liittyvät tehtäväni (esim. se ruokien kattaus), mutta suuret erot olivat valitettavasti minun kohtelussa.

Ekassa paikassa tykkäsin olla. Muut aikuiset ottivat minut tosi hienosti joukkoonsa mukaan, enkä tuntenut olevani mitään pohjasakkaa. Päiväkoti oli pieni, 2-ryhmäinen, ja koko talo tuli tutuksi. Yhdessä vaiheessa meitä oli siellä peräti 3 harjoittelijaa koko tarhassa, joten vuorotellen hoidimme noita järjestyshommia.
Vastuuhenkilöni sattui olemaan herttaisimpia tapaamiani ihmisiä, ja sen lisäksi että hänellä riitti aina aikaa lapsille hänellä riitti aikaa myös minulle. Itsetunto nousi paljon, kun hän aina jaksoi kehua, jos selviydyin jossain hyvin.
Muut työntekijät myös ymmärsivät hyvin, että olen vain harjoittelija eikä kukaan tuntunut tympääntyvän, jos en jotain hallinnut ja jouduin pyytämään jota kuta apuun. Ja jos joskus "mokasin" jossain, niin kukaan ei tympääntynyt siitä vaan asiat selvitettiin hienotunteisesti. Ei siis jäänyt tunnetta, että ei osaa mitään vaan että "no, tällaista sattuu joskus".

Toisessa paikassa työ sinällään oli mukavaa ja lapset ihania, mutta ilmapiiriltään paikka oli täysin erilainen. En ole koskaan tuntenut oloani niin epätoivotuksi tai alistetuksi kuin tuolla. Paikka oli omiaan tallomaan itsetuntoa maahan. Aivan kuin olisin joku aivoton idiootti, jonka ei oleteta osaavan mitään. Ja että aivan kuin olisin joku huonompi ihminen, jota voi käskyttää ja kohdella miten sattuu ja josta halutaan vain eroon. Alkoi tuntua, etten osa yhtään mitään paitsi olla huono ja tehdä virheitä.
Tunsin aika monesti olevani joku "ylimääräinen lapsi", kun minusta tuntui olevan niin kauheasti vaivaa muille.

En tiedä, mistä tämä johtui. Ehkä se johtui minusta, jos en vain sopinut joukkoon. Mutta mielestäni kuitenkaan en ollut erilainen kuin ekassa paikassa, ja siellä kuitenkin viihdyin. Tuolla toisessa en oikein viihtynyt ja olin onnellinen, kun lopetin siellä, vaikka lapsia tuli tietenkin ikävä. Heistä en olisi halunnut eroon, mutta "lopputili" oli silti paras ratkaisu.

Ekassa paikassa tunsin olevani yhtä tärkeä osa yhteisöä kuin kaikki muutkin ja kiitos muiden ihmisten tunsin, että tekemälläni työllä on arvoa. Toisessa lähinnä tunsin olevani joku turha tyyppi, joka nyt vain on siellä.

Toisessa paikassa olin työkkärin sallimat 6 kk ja toisessa olin kuukauden ja olisin lopettanut jo aikaisemmin, jos se olisi ilman karensseja ollut mahdollista.

Yksi parannus, mitä haluaisin kumpaankin paikkaani, on työhön perehdyttäminen kunnolla. Ekassa paikassa sentään istuimme lasten leikkien lomassa alas ja kävimme läpi työtehtäviäni ja esim. lasten erityistarpeiteita, joista oli hyvä tietää esim. sairauskohtauksien varalta. Ennen kuin myös aloin yksin hoitaa esim. ruokien kattausta, niin joku oli mukanani ja neuvoi, mistä tavarat löytyvät ja miten paljon ruokaa laitetaan ja kertoi esim. allergioista.
Toisessa paikassani kukaan ei oikeastaan kertonut minulle mitään ja itse piti kaikki arvailla tai kysyä tai olettaa ja sitten tuli mokia ja turhaa työtä ja lisää tympääntyneitä huokailuja, kun "en taaskaan osaa mitään". Ja en ole valitettavasti mikään superihminen, joka osaisi kertomatta tietää kaiken, ja mistäs osaat kysyä kaikkea, kun jos et tiennyt, että asiassa olisi jotain tai jos siellä joku asia hoidetaan eri tavalla.

Harjoittelijana kuitenkin olen vain tutustumassa alaan eikä minulla ole koulutusta eikä myöskään kokemusta ja varmuutta. Se olisi muidenkin hyvä ottaa huomioon. Minulla ei ole samanlaisia taitoja kuin varsinaisilla työntekijöillä, ja mielestäni on ikävää, jos jotkut olettavat minun osaavan kaiken samalla tavalla ja olevan ryhmän aikuisena yliopiston tai amiksen käynyttä ammattilaista vastaava.
Itse ainakin harjoittelijana olin kauhean epävarma siitä, että mitä teen, teenkö nyt jotain oikein, hoidanko tilanteet oikein ja tuntui aina, että kaikki arvostelee toimiani.

Ei se kokemukseni toisessa paikassakaan nyt niin kauhea ollut eikä jäänyt traumoja, mutta eroa silti oli.

Mutta suosittelen silti harjoittelupaikaksi tarhaa. Siellä on ihania lapsia, ja lapset ovat niin ihanan aitoja ja heidän ilonsa tarttuu itseenkin.

Kirjoittaisin vielä lisää, mutta huomasin nyt yhtäkkiä, että kello onkin jo kamalan paljon.