hoikistuttuaan muistaisi pauhata lihavien syrjinnästä?
luultavasti kaikki ajattelee tässäkin tilanteessa vain itseään.
moniko uskoisi etsivänsä ensisijaisesti sisäisesti kaunista kumppania?
ketkä valitsisi lihavan kumppanin?
tuli vain mieleen.
luultavasti kaikki ajattelee tässäkin tilanteessa vain itseään.
moniko uskoisi etsivänsä ensisijaisesti sisäisesti kaunista kumppania?
ketkä valitsisi lihavan kumppanin?
tuli vain mieleen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen aina ollut sitä mieltä, että hakoteillä ollaan jos ihmissuhteen syntymisen tärkein kriteeri on mahdollisen kumppanin paino tai joku muu ulkoinen asia. Välillä tosin ihmettelen sitä olenko ainoa joka näin kuvittelee. Vaimoni on aina ollut ylipainoinen, nuorempana vähemmän ja nykyään hieman enemmän. Minua eivät hänen muotonsa kiusaa, itse hän kuitenkin aina on joko suunnittelemassa laihduttamista tai parhaillaan laihduttamassa. Painonvartijat sun muut menetelmät ovat käyneet perheelle tutuksi. Muutaman kerran hän on onnistunutkin laihtumaan oikein kunnolla, mutta ne kilot ovat aina tulleet ainakin osittain takaisin. Perhe on tottunut näihin laihdutusprojekteihin, mutta ihmettelen kuitenkin miksi hän ei itselleen kelpaa sellaisenaan? Toki hän on kaunis hoikempanakin, mutta kun se hoikkana pysytteleminen tuntuu olevan hänelle vaikeaa ja siitä tulee kova stressi. Lapset ovat tulleet minuun ja hoikansorttisia, mistä vaimo on onnellinen.
Olen välillä miettinyt, olisimmeko naimisissa jos olisin itse lihomaan taipuvainen ja olisimmeko yleensä edes alkaneet seurustella jos olisin ollut nuorena ylipainoinen. Vai hyväksyisikö hän kenties oman pyöreytensä paremmin jos muutkin perheessä olisivat samanlaisia?
miten jos...?
en rehellisesti usko että vaimosi ilahtuisi sinun,tai lapsien lihomisesta.
ehkä hän ei siten erottuisi joukosta,mutta kuitenkin.
miehen ylipaino on monelle,varsinkin nuorelle naiselle kynnyskysymys.
tietenkin rakkaus voittaa,mutta ihastuminen on ensimmäinen askel matkalla rakkauteen.
anoreksian kuin nämä läskit
Nää on näitä preferenssejä. Itse en koskisi pitkällä tikullakaan kehonrakentajaan tai fitness-tyyppisiin henkilöihin. Minusta heidän kehonsa ei ole kaunis vaan pinnallinen pakkomielteen avulla rakennettu epänormaali ja jäykkä ruumis.
Ennenkaikkea jäykkä.
Preferoin notkeaa ja luonnollisen lihaksikasta vartaloa, mutta fitnesstyyppiäkin mieluummin valitsisin lihavan. Näin JOS tarkastelemme vain ulkokuorta. Suuri osa ihmisistä kuitenkin rakastuu kokonaisuuteen. Silloin ei enää ole paskankaan väliä toisen paino.
Itse olen ennen ollut lihava, nykyään laiha. Huomaan kyllä, miten muiden suhtautuminen minuun on muuttunut.
Itse en kuitenkaan ole ennen enkä nyt näe ihmisiä joko rumina/viehättävinä painon perusteella. Ulkonäkö ja kauneus on muutenkin kovin suhteellista - vaikka täytyy myöntää rehellisyyden nimissä, että jotkut ulkonäölliset piirteet ovat sellaisia, joita kerta kaikkiaan inhoan.
Esimerkiksi katsoessani tuttavieni kanssa telkkaria, he saattavat kommentoida esim. jonkun näyttelijän ulkonäköä. Itse en kerta kaikkiaan pidä jotain täysin tuntematonta ihmistä komeana/rumana!
Minä siis todellakin etsin ensisijaisesti sisäisesti kauniita ystäviä. Kumppanin olen jo löytänyt, hän on kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin (vaikka en voi sanoa, johtuuko hänen kaunis ulkomuotonsa minun silmissäni sisäisestä kauneudesta, vai toisin päin).
Tuo sisäisen kauneuden käsite on tällä palstalla ollut usein törkeästi väärinkäytetty. Monesti keskusteluissa on linkitetty esim. todella ylipainoisten ihmisten kuvia, ja naureskeltu sisäisestä kauneudesta.
Sisäinen kauneus ei kompensoi ulkoista rumuutta. Se on ihmisen luonne, ja siihen toinen ihminen joko rakastuu tai vihastuu. Yleisen kauneuskäsitteen perusteella monet tapaamani kauniit ihmiset ovat olleet sisäisesti todella, todella rumia, ja päinvastoin. Etsinkö siis ulkoisesti kauniita ihmisiä? Totta hitossa. Minä näen ihmisen ulkoisen kauneuden sitten, kun olen tutustunut ko. ihmiseen paremmin, tiedän jotain hänen ajatusmaailmastaan ja luonteestaan.
Jotkut eivät varmasti pysty allekirjoittamaan tällaista mielipidettä. Se on sääli: ihminen kuitenkin väistämättä on enemmän kuin ulkoinen olemuksensa.
itselläni sellaiset 10 kiloa ylimäärästä, en ole koskaan ihmisiä arvioinut ulkonäön perusteella. en edes osaa ajatella ihmisiä rumina. itseäni kylläkin :) . mutta tällainen ajattelutapa on kai hyvin harvinaista, sillä olen itse viettänyt koko elämäni yksin ja enemmän tai vähemmän hyljeksyttynä. maailma on pinnallinen paikka