Olen 18-vuotias nainen, ja olen kärsinyt masennuksesta kaksi vuotta. Se on vain pahentunut siitä kun se alkoi. Tällä hetkellä olen hakenut apua, olen alkanut käymään psykolgilla, mutta olen käynyt vasta siellä kahdesti. Huomenna menen kolmannen kerran. Mulla olis sellanen toivomus, että saisin tuon mieleni kuntoon edes kesäksi, että voisin olla iloinen ja nauttia elämästä täysin voimin. Ongelma on se, että villtelyni eivät ole loppuneet. Käsissä on helvetinmoiset arvet, enkä tiedä miten kehtaan edes lukion liikkatunneille mennä edes t-paidassa. Se viiltelykin on sellanen selittämätön juttu. Haluasisin siitä eroon, koska minua pelottaa myös äitini (ja muutenkin koko perheen) puolesta. Äitini on ihan huolesta kärsinyt, sen näkee jo sen naamasta, eikä se saa oikein untakaan, kun miettii vaan että miksi hänen tyttärensä satuttaa itseään. Itseänikin nuo asiat harmittaa, mutta on vain hankala lopettaa sellaista viiltelyä, kun se tulee niin yhtäkkiä. Haluaisin siis tämän asian kuntoon itseni, ja muiden takia, että nautittaisiin kaikki kesästä yhdessä. Ettei äidinkään tarvitsisi miettiä, että milloin se tyttö aikoo oman henkensä heittää. Pyytäisin siis, että joku joka on ainakin masennuksesta parantunut, antaisi neuvoa miten voisin itse saada tätä parannustani omin avuin eteenpäin, sen psykologin avun lisäksi. Että mikä auttaisi siiheb suuntaan, että näkisin maailmaa optimistisemmin. Kiitos tuhannesti, jos joku voisi auttaa.
Hei kaikki!
hopeless
1188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta toivottavasti jossain vaiheessa. olen sua 10 vuotta vanhempi ja mulla viiltely alkoi pari vuotta sitten ja välillä taas tullut viilleltyä, mutta nyt on ollut noin vuoden tauko.
tuota viiltelyä ei voi tajuta kukaan muu kuin toinen viiltelijä. tiedän miltä tuntuu nähdä äiti, perhe ja kaverit huolestuneina. äiti vei mut väkipakolla lääkäriin, vaikka olin jo itse apua hakenut ja saanutkin..
viiltelyhän ei välttämättä tarkoita, että haluaa kuolla, vaan se on ainoa hallittava asia elämässä sillä hetkellä... se ainoa onnistumisen hetki, kun näkee oman verensä käsivarressa.
pidähän liikkatunneilla pitkähihaista t-paitaa, niin kyllä se siitä. älä häpeä itseäsi ja sairauttasi. jos joku kysyy tai ihmettelee, niin kerro avoimesti. avoutta arvostetaan nykyään paljon ja nuoret ymmärtää toista nuorta hädässä.
yritä miettiä, vaihtoehtoisia keinoja viiltelyn sijaan. kun oikein alkaa kutkuttaa, niin ota palapeli ja rakenna sitä. laita musiikkia soimaan, katso elokuvaa. yritä paeta siitä viiltelyn halusta. suhtaudu siihen irrallisesti itsestäsi.
jos psykologistasi et saa irti muuta kuin voivottelua, syyllistämistä tai huokailua, niin vaihda psykologia. koska olet noinkin nuori, niin lääkityksestäkin vois olla apua. ehkäpä vuodenkin lääkkeiden syönti ja terapia auttaa. älä laita itsellesi mitään rajoja, milloin haluat olla terve. kyllä masentunutkin välillä osaa nauttia elämästä ja varsinkin kesästä.
puhu äitisi kanssa, jos pystyt. kerro miltä susta tuntuu ja miksi olet viillellyt. yritä saada hänet ymmärtämään sun elämääsi ja mitä siihen liittyy.
tsemppiä!!