hei! olen 17v tyttö, 163cm ja 53kg. Olen päällepäin normaali ja terve, harrastan myös liikuntaa(enimmäkseen jouksua) jonkin verran. Tiedän että olen normaalipainoinen mutta haluaisin laihtua pari kiloa koska inhoan erityisesti mahanseutua ja se saakin minut tuntemaan itseni lihavaksi. Olen todella kiinnostunut terveydestä, syömisestä, liikkumisesta. Ihailen sopuseuhtaisen terveitä ja hyvinvoivia mutta silti sanon joskus itselleni mielessäni että haluaisin olla syömishäiriöinen..enpä tiedä tarkkaan miksi.
Asun vielä kotona äidin isän ja sisarusteni kanssa, ja minua ahdistaa ja ärsyttää aivan mahottomasti koska äiti(joskus muutkin perheenjäsenet) katsovat tarkkaan syömisiäni. minulla myös heti palaa pinna jos äiti sanoo minulle että ota ja syö tuosta tuota ja tuota..ärsyttävää!!siitä seuraa monesti uhma:" en varmaankaan syö", sitä en kumminkaa koskaan ole äidilleni sanonut. haluaisin itse päättää syömisistäni. Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa, huolehdin monesti erit. pikkusisarteni syömisistä, taistelen huonon itsekurini kanssa karkkiriippuvuutta vastaan.
Saan usein kehuja ulkonäöstäni (erit.parhaalta poikakaveriltani, ei tosin vielä seurustella) mutta silti inhoan itseäni. On vaikea löytää mitään hyvää itsestään vaan lähes kaikkea pitäs jotenkin muuttaa. Tiedän että olen ainakin lievästi masentunut, ahdistunut, minulla on huono itsetunto jne..mikä avuksi? mikä minulla on?
en vain jotenkin pysty puhumaan asiasta esim. äidin kanssa enkä myöskään kykene mennä terveydenhoitajan puheille koska minua hävettää. Varsinkin jos kotiväkeni tulisi sen aikoinaan tietämään.
Perheeni kyllä on ehjä eikä ole mitään suurempia ongelmia, mutta olen alkanut hieman eristäytyä. Tuntuu että minulla ei ole mitään asiaa vanhemmilleni eikö paljoa myöskään 11 sisarukselleni.
huh, tulipa sekava ja hajanainen mutta toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka. onko minulla kohtalotovereita? mikä minua vaivaa, mitä minun pitäisi tehdä ja minne mennä?
Asun vielä kotona äidin isän ja sisarusteni kanssa, ja minua ahdistaa ja ärsyttää aivan mahottomasti koska äiti(joskus muutkin perheenjäsenet) katsovat tarkkaan syömisiäni. minulla myös heti palaa pinna jos äiti sanoo minulle että ota ja syö tuosta tuota ja tuota..ärsyttävää!!siitä seuraa monesti uhma:" en varmaankaan syö", sitä en kumminkaa koskaan ole äidilleni sanonut. haluaisin itse päättää syömisistäni. Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa, huolehdin monesti erit. pikkusisarteni syömisistä, taistelen huonon itsekurini kanssa karkkiriippuvuutta vastaan.
Saan usein kehuja ulkonäöstäni (erit.parhaalta poikakaveriltani, ei tosin vielä seurustella) mutta silti inhoan itseäni. On vaikea löytää mitään hyvää itsestään vaan lähes kaikkea pitäs jotenkin muuttaa. Tiedän että olen ainakin lievästi masentunut, ahdistunut, minulla on huono itsetunto jne..mikä avuksi? mikä minulla on?
en vain jotenkin pysty puhumaan asiasta esim. äidin kanssa enkä myöskään kykene mennä terveydenhoitajan puheille koska minua hävettää. Varsinkin jos kotiväkeni tulisi sen aikoinaan tietämään.
Perheeni kyllä on ehjä eikä ole mitään suurempia ongelmia, mutta olen alkanut hieman eristäytyä. Tuntuu että minulla ei ole mitään asiaa vanhemmilleni eikö paljoa myöskään 11 sisarukselleni.
huh, tulipa sekava ja hajanainen mutta toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka. onko minulla kohtalotovereita? mikä minua vaivaa, mitä minun pitäisi tehdä ja minne mennä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suosittelen lääkärillä käyntiä ennen, kuin tuo menee vielä pahemmaksi. Syömishäiriö voi tulla niin salakavalasti ja johtua juuri vaikka masennuksesta. Kannattaa selvittää lääkärillä mikä sun tilanne oikeesti on. Onko tarvetta esim. lääkkeisiin masennuksen vuoksi tai tarvetta terapiaan.
Hae oikeasti apua ennen kuin menee pahemmaksi. Ei kannata odottaa, kunnes on siinä tilanteessa, ettei elämä tunnu enää elämisen arvoiselta. Itse odotin liian kauan, koska en myöntänyt olevani sairas ja nyt on viiltelyjäljet ja kaikki muistona pahimmasta ajasta. Lääkkeet kuitenkin vetivät mut sieltä pohjalta :) Ja kenenkään ei tarvitse joutua sinne.
Tsemppiä ja jaksamisia =)
Tosiaan kannattaisi jo tässä vaiheessa mennä keskustelemaan vaikka terkkarille jos mahdollista. Koska olet jo nyt varsin hoikka,voi pienikin painon pudotus lähteä käsistä ja sen jälkeen elämä ei koskaan ole enää ennallaan...Vatsalihasliikkeet voisivat sinun tapauksessa auttaa, koska tuskin omistat mittojesi perusteella mitään kauheaa rasvakerrosta!Etsi netistä hyviä vatsalihasliikkeitä (varsinkin alavatsalle ja syville vatsalihaksille, niiden heikkous saa vatsan pömpöttämään) ja harjoita niitä n. 4krt viikossa.
Nauti nuoruudestasi, äläkä pilaa elämääsi liialla oman navan kyttäämisellä:)
Moi, itse olen myös 17.v n.160cm pitkä ja 51kg,paino heittelee 48-60kg välillä,en ole päässyt syömishäiriöstäni eroon vieläkään ja en välttämättä edes halua päästä,on ihana tunne kun saavutan joskus jotain. Mutta kaikki ovat erilaisia, ja suurin osa maailmastamme käskisi sinun mennä lääkärille,tai kertoa jollekkin,pärjäile :)