naitvissin solistiksi tulee.turunen teki yhtyeestä sen mikä se on.kukaan ei edes tunne muita jäseniä.lopettakaa koko porukka.
ihan sama
kuka...
131649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kun se Turunen on niin hyvä, miksi ei perusta uutta bändiä ja lähde kiertämmää muailimoo. Se kun vähän ongelmallista jos bändissä on vain solisti eikä muita. Taitaa Tarja olla tällä hetkellä Richard Claydermanin linjalla laulamassa covereita eläkeläisille. Mikäs siinä saahan siitä leivän eikä tarvitse katsella haisevia, kännisiä ja piereviä soittajia.
Tarja työstää soololevyään paraikaa, käsittääkseni.
mutta Turunen ei tee muuta kuin laulaa biisejä esimerkiksi biisin teossa täysin avuton.Ilman hyvää biisin tekijää ja säveltäjää tässä tapauksessa Tuomas Holopaista mikä tahansa bändi on huono.Laulajan voi aina löytää,mutta biisin tekijät ovat harvat ja valitut.Tuomas Holopainen eittämättä oman sukupolvensa yksi lahjakkaimpia biisintekijöitä.Tarjallakin tämä ongelma edessä soolotuotantonsa kanssa,koska Tuomas ei tee hänelle enää biisejä.
Marcolla on Tarot, Empulla Brother Firetribe, Tuomas tunnetaan Nightwishin biisinikkarina ja Jukka taas bändin rumpalina.
Toki Tarjan fanien kannan ymmärtää tässä erotusjupakassa, mutta tässäkin asiassa on järjenkäyttö sallittu. Voisin pitää pitkän esitelmän henkilökemiasta bändeissä ja avioliitossa, koska molemmista on vuosikymmenten kokemukset. Koska Tarjan fanit ovat varsin lyhytsanaisia, mitä sitä jaarittelemaan.
Tiivistetysti : ”Rouva Cabulille nousi urea tukkaan.”
Omalla kohdallani tämä ei tarkoita sitä, että en arvostaisi Tarjaa laulajana, siitä ei ole kysymys. Tuskin Tuomaskaan on osaton vuosia muhineeseen juopaan, uskoakseni hän ei ole syyttömyyttään pahemmin todistellut. Kun asiat menevät riittävän solmuun bändityöskentelystä ei tule mitään, näin on käynyt lukemattomissa yhtyeissä musiikin suunnista riippumatta.
Musiikillisesti Nightwishissa voi Tarjan korvata monikin tähtönen, ero on vain siitä, että heillä on eri nimi. Väitän, että Nightwish on melodisesti puhtain ”Symphonic Metal” bändi, jossa solisti nousee selvästi tärkeämpään asemaan kun muissa yhtyeissä. Jotta solisti voidaan nostaa jalustalle siihen tarvitaan Tuomaksen sävellykset tai jostain coverista hänelle sovitettu Nightwish-versio.
Lyhyesti: ” Ilman Tuomasta ja bändiä, Tarja Turusta ei kukaan tuntisi maailmalla”
Olet osunut suoraan asian ytimeen. Jokaisessa bändissä on pääsääntöisesti yksi jota ei voi korvata. Useasti se on laulaja, mutta Nightwishissä se on Holopainen. Jos Nightwishissä olisi laulanut joku muu, kukaan ei edes tietäisi rock piireissä kuka on Tarja Turunen. Mutta jos bändissä ei olisi Holopaista, ei olisi myöskään koko Nightwishiä. Mielestäni Turusessa ei ole mitään, mitä ei olisi pystynyt monikin laulaja hoitamaan. Eli häneltä puuttuu ns. lavakarisma. Ja nytpä sitten odottelenkin ihan mielenkiinnolla, millaisen bändin kanssa se Tarja lähtee sinne maailmalle rahaa tekemään, niinkuin hänen fanit on pääsääntöisesti väittänyt. Se päivä, jolloin Nightwish palaa ja jatkaa siitä mihin on jääty, on lähellä. Ja on muuten ilman Tarja Turusta. Siihen ei voi vaikuttaa Turusen jumaloijat yhtään mitenkään.
Ihan kuin olisit puhunut minun suullani!! Tuomas on joukon todellinen sielu, henki ja sydän. Takana osaava ammattitaitoinen bändi. Pärjäävät taatusti ilman Tarjaa joka oli oikea vokalisti bändissä oman aikansa. Nyt on jonkun muun aika saada etuoikeus laulaa tuota ihmeellistä, kösittämätöntä musiikkia! Etuoikeus joka Tarjalla oli ja jonka hän menetti pitkälti omien asenteidensa takia. Eipä kannata pitää itsestäänselvyytenä oikeutta tulkita jotain noin ainutlaatuista kuin Tuomaksen musiikki on. Bändin osuutta vähättelemättä :) Tarja tietänee sydämessään ettei mitään noin ainutlaatuista enää tule kohdalle musiikkimaailmassa. Onnea hänelle jatkossa mutta ennenkaikkea, onnea Nightwishin uudelle tulemiselle johon luottamus on luja!!
Tosiasiahan on että ilman Tarjaa kukaan ei olis kuulutkaan mistään Nightwishistä. Joten paskan jauhajat hypätkää suohon. Tollasia holopaisia mahtuu 13 tusinaan.
Aika puoliks menee.Alkuaikoina.Heavy,yhdistettynä klassiseen lauluun,kova yhdistelmä.Nykyään kaikilla naislaulaja.Biisintekijä arvossaan.
Holopainen on omaa luokkaansa oleva musiikin täysiverinen. Lahja suomalaiseen musamaailmaan. Ainutlaatuinen!!! Tarja sai laulaa Holopaismusaa, näin on näreet :) nyt on jonkun toisen onnekkaan vuoro. Ja Nightwish- menestystarina jatkuu.
Ei muuta kun saunan taakse koko sakki.
Eikö Tuomasta jaksa kukaan enää haukkua. Ei muuta kun fanittamaan Kiteen tyttöä tänne: http://www.tarjaturunen.com/
Me "oikeat" Nightwishfanit sitävastoin olemme perin innoissamme. Tuomakselta ja bändiltä tuskin kovin ala-arvoista musaa syntyy, joten otototettaan,otototettaan. Se olisi ainakin miespuolisen fanittajan onnen täyttymys, jos pojat olisivat saaneet solistiksi oikean "kissan".(metsäkissa Norjasta)
Nättihän Tarja on, mutta sexympi saisi solistiolla kun emme mitään homoja ole.....muutenhan meille kelpaisi Hynynen&Holopainen...HIH..HIH!!
Yksi lisäys tähän kutkuttavaan tilanteeseen:
Miksi Tarjalla ei ole yhtään tulevaa keikkaa tiedossa? Kyllähän jokaisella humppabändilläkin on ensi syksyksi keikkoja??? (Ehkä...?)
Toinen lisäys tähän kutkuttavaan tilanteeseen:
Vibeken aikataulutus on mielenkiintoinen. (Ehkä...?)
Kolmas lisäys tähän kutkuttavaan tilanteeseen: Bändiläisen suusta kuultu lausahdus: "Ei Se ole Suomesta..." (Ehkä...?)
Neljäs lisäys tähän kutkuttavaan tilanteeseen:
Ehkä meidän on vain odotettava virallista ilmoitusta... (Ehkä...?)
Viides lisäys tähän kutkuttavaan tilanteeseen:
Aikamoinen rutiini pitää solistilla olla, jotta yli 20 keikkaa heitää aikamoisella aikataululla. Ja uudella mantereella.
Nämä ensimmäiset on mielessä...