Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos oma äitisi olisi sinut kantanut kohdussaan, synnyttänyt sinut ja hoitanut/kasvattanut sinut vastoin tahtoaan, haluamatta sinua, rakastamatta sinua... Jos alun alkaenkin olisit ollut palkkä ei-toivottu vahinko, jolle ei vaan voi mitään. Millainen ihminen luulisit tuollaisin elämän eväin olevasi? Eikö jokaisella lapsella ole oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna tähän maailmaan ja jatkaa elämäänsä siitä?
Eikö olisi parempi, ettet olisi ikinä syntynytkään... tietämättä siitä itse mitään?
Eikö olisi parempi, ettet olisi ikinä syntynytkään... tietämättä siitä itse mitään?
Vastaukset 20
Vanhimmat
et mun muzi ois tyhmääkin tyhmempi jos ei edes omasta pillustansa osais huolta pitää!
Tautinen jakorasia.
tosi henkevät on ajatukses
Tietenkin haluan elää. Toivoisin tällaisessa tapauksessa, että äitini olisi antanut minut adoptoitavaksi tai sitten vaihtoehtoisesti tullut mielenmuutokseen ja alkanut rakastaa ja hoivata minua.
..kuinka kauan sitä mielenmuutosta kannattaa odottaa?
Minä toivon että olisin mahdollsimman pian sanut uuden kodin, sillä kärsin niin paljon. Mietin miten päätän oman elämäni... :(
Eli jos tuntuu että ei halua lasta kasvattaa niin kannatta antaa se mahdollisimman pian pois. Silloin lapsi ja aikuinen saa elää rauhassa omaa elämäänsä.
että abortti olisi ollut äitini tilanteessa hyvä vaihtoehto, hän oli vasta 16 kun sai minut, psyykkisesti tasapainoton, hyvin väkivaltainen.
Olisin mieluusti syntynyt vähän myöhemmin jonnekin ihan toiseen aikaan ja paikkaan.
Mutta kaikella lienee tarkoituksensa, ilman minua ei olisi puolestaan syntynyt omaa tytärtäni, joka on toivottu ja rakastettu lapsi.
Ajattelitko sinä koskaan että olisi ollut parempi jos sinut olisi annettu pois, adoptoitavaksi?
(Minä kuvittelin välillä että jossakin muualla on minun oikea äitini, joka kaipaa rakasta lastaan ja jonka kaltainen olen, en vain tiennyt mistä olisin löytänyt tuon rakastavan oikean äidin...)
ei rakasta lastaan. Vaikka raskaus olisi alussa ei-toivottu, äiti yleensä muuttaa mielensä, kun raskaus edistyy ja viimeistään silloin, kun äiti saa lapsen syliinsä. Tuo ei-toivottu lapsi on tyypillistä abortinsuosijoiden propagandaa, jolle ei voi antaa kovin suurta painoarvoa.
Jos lasta ei tosiaankaan halua, hänet voi antaa adoptioon. Halukkaita ottovanhempia kyllä riittää. Normaalit ihmiset ovat yleensä kiitollisia synnyttäjälleen ja haluavat elää.
"Vaikka raskaus olisi alussa ei-toivottu, äiti yleensä muuttaa mielensä, kun raskaus edistyy ja viimeistään silloin, kun äiti saa lapsen syliinsä. "
Johtunee siitä että jos raskautta kerran on jatkettu, on kyseessä edes jossain määrin hyvänä asiana koettu raskaus. Ne ei-toivotut katsos keskeytetään, noin yleistettynä. 11 000 vuodessa. Jos nuo pakotettaisiin synnyttämää lapsensa, voisi tuokin "yleensä" näkökulma olla hiiitusen erilainen, don't you think?
***
Toki voi odottaa että alkaisi rakastamaan lastaan kun saa sen syliinsä, mutta ei kannata yleistää, niin ei ikävä kyllä käy kaikille.
Jotkut joutuvat kärsimään koko lapsuutensa kuten minä.
Eikä tämä ole mitään propagandaa, tämä on vain ikävä totuus lapsuudestani :(
Olen synnyttäjälleni ainoastaan kiitollinen siitä, että hän ei tehnyt aborttia, muusta en voi olla kiitollinen.
Niin, näinhän se juuri on. Jos jää syntymättä, niin miten sitä voi jäädä kaipaamaan sitten sitä mitä ei edes ole olemassa.
Minä ainakin toivon, että jokainen lapsi, joka on joutunut syntymään ihan karmeisiin oloihin, olisi voinut jäädä syntymättä, jottei heidän olisi tarvinnut kokea sitä karmeaa kohtaloa jolle ei ole itse voineet mitään. Tällä tarkoitan kaikkia tapauksia, joissa oma vanhempi on surmannut oman jo syntyneen lapsensa, tukehduttanut, hukuttanut, yms.
Miten eroaa sen vastasyntyneen surmaaminen siitä syntymättömän surmaamisesta kohtuun? Lapsi se on sielläkin!
Kuka päättää, mikä elämä on elämisen arvoinen? Sinäkö? Minäkö?
Siis oletko oikeasti sitä mieltä, että on sama asia, teettääkö abortin (solukasa ei taatusti kärsi/pelkää tms) vai tappaako elävän esim 2v lapsen??? Oletko aivan hullu?
Ookko noin tyhymä vai näytteletkö vaan?
Niin, kun esittää mielipiteen, oikeastaan kysyvän sellaisen, saa haukut... miksi?
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanoo vanha kansa.
Ihmisyksilön arvo ei ole riippuvainen hänen tietoisuuden tasostaan. Sikiö tuntee kipua jo kohdussa, muuten. Abortoitaessa on ultraäänilaitteella voitu todeta, että sikiö yrittää paeta abortoivaa välinettä.
Jokainen meistä on kerran ollut tosi pieni. Osoittaa suurta rakkautta ja epäitsekkyyttä puolustaa niitä, jotka ovat kaikkein heikoimpia. Ettekö ajattele samoin?
Tiesithän muuten, että koivunlehti tuntee todistetusti kipua? Kun se kelluu vesisankossa, niin se yrittää paeta lusikkaa jolla sitä pyritään saalistamaan sieltä...
Itse olen ollut isälle ei-toivottu. Mutta kuitenkin tähän maailmaan synnyin. Elin ja kasvoin niinkuin muutkin lapset, sitten äitini ja isäni erosivat ja myöhemmällä iällä jouduin perhekotiin jossa olin 4 vuotta. Aikuistuin todella varhain sillä äitini rupesi käyttämään runsaasti alkoholia eron jälkeen.
Kyllä se vaan niin on että elämä kasvattaa ja vahvistaa jos vaan pitää itsestään huolta. Itselläni ehkä joitakin traumoja lapsuudesta mutta olen ne jo itseni kanssa selvitellyt ja nykyään täytyy sanoa että olen erittäin onnellinen siitä, että tässä nyt elossa potkin:)
..lapset ei pääse pois kodistaan esim . perhekotiin vaan he kärsivät päivästä toiseen.
Ja minusta se ei ole positiivista että on lapsi on selvinnyt kauheasta lapsuudesta, sillä minusta kenelläkään ei saisi olla kauheaa lapsuutta. Elämmehän sentään hyvinvointi valtiossa, kyllä jokaiselle lapselle pitäisi pystyä tarjoamaan rakastava koti, jos ei synnyttäjän luona niin sitten vaikka adoptioperheessä.
Voin vain kuvitella millainen elämäni olisi nyt jos olisin saanut elää normaalin lapsuuden perustarpeista huolehtivan äidin kanssa. (Olisi ollut puhtaita vaatteita, ruokaa ja kiinnostusta eläämäni kohtaan.)
Mutta äitini oli siihen liian itsekäs, sai varmaan niin kivasti lapsilisää kouraansa tms...
Olen täydellinen vahinkolapsi.
Minä kuulemma pilasin ihan täysin äitini elämän.
Hän joutui takiani menemään naimisiin isäni kanssa, minä myös pilasin heidän suhteensa joten avioliitto päätyi eroon. Minua haukuttiin ja ei arvostettu ollenkaan.
Elämäni oli ihan kauheaa!
Toivoin monta kertaa että saisin uuden kodin jostakin. Mutta ei, äitini halusi pilata myös minun elämän pitämällä minut luonaan.
Mutta nyt kun olen aikuinen, niin olisinko toivonut että äitini olisi tehnyt abortin?
En missään tapauksessa, sillä silloin minua ei olisi olemassa, enkä olisi nyt tätä kirjoittamassa.
Mutta sitä en voi ymmärtää että miksi äitini ei voinut antaa minua pois!
Minusta kenenkään ei kannata tehdä aborttia siksi että ei halua elää lapsen kanssa.
Minusta jokainen lapsi on ansainnut elämän. Kun alkaa raskaus, alkaa samalla lapsen elämä.
Jos ei halua pitää lasta edes lapsen synnyttyä, niin silloin minusta on parasta antaa lapsi pois kotiin jossa lasta rakastetaan sillä sellaisia koteja on Suomessa onneksi tarjolla.
Jokainen lapsi ansaitsee rakastavan oman kodin, jokainen lapsi ansaitsee olla toivottu.
Minä sitä en saanut, mutta toivon sydämestäni että kaikki muut saisivat!
Kumpa kaikki ajattelisivat noin! Voimia sulle.
Syntymä ei koskaan ikinä, ole lapsen syy. Kukaan ei valinnut syntyä. Pidetään lapsista huolta, niin syntyneistä kuin syntymättömistä. Meillä on siihen varaa, Suomessa ja muualla, jos vain on tahtoa. Lapsissa on toivo ja tulevaisuus.
että niin moni vauva kuitenkin synnyttään voittaa äitinsä puolelleen!