mitä

ulkona upee ilma ja sunnuntai. ihmisiä ulkona liikenteessä nauttimassa päivää mutta MINNE voinee piipahtaa kesken kävelyreissun? kaikki paikat kiinni (paitsi bubit ja ruokailupaikat), ei jätskikiskaa avoinna torinlaidalla, ei ulkoterasseja..ei kahviloita auki kuin bensiksillä..ei siis yhtään mitään...
171822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ainakin käsitykseni mukaan ulkoterassit saa kaupungin järjestysääntöjen mukaan avata aikaisintaan vasta 1.4 alkaen.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Äänestä
  • Juu, näinhän se on. Eikä kai sitä muutenkaan yhden kauniin ja lämpimän päivän takia kannata mitään terasseja ja jätskikioskeja avata. Takatalven ja kylmän mahdollisuus on vielä tähän aikaan vuodesta suuri.
    Toripäivisin voi mennä torikahvioon värjöttelemään.

    Äänestä

Tuohon samaan juttuun olen törmännyt jo viime ja edellisvuotena, että yhtään kahviota ei ole, paitsi torin R-kioski. sitten helpottaa kun tulee jäde kiskat taas auki. kertoo paljon kaupungista kun 10 pub:a auki mutta ei yhtään kahvilaa :)

esim Turussa on aurajoen rannalla jo 4-5 kahvilaa auki, mut salossa koko kaupungissa 0.

Äänestä
  • on huomioinut asian. viime sunnuntaina jokilaivat yms. oli turus buukattu täyteen ja ulkona tekemistä vaikka millä mitalla.Siellä ei varmaan pelätä takatalvea vaan otetaan raha sieltä missä on saumaa :)

    Äänestä

  • Siirretään Aurajoki laivoineen Salon keskustaan. Jookos?

    Äänestä

Niinpä niin, oltiin kans miehen kanssa eilen kävelyllä ja oltais poikettu kahville johonkin, mutta minne?
Miksei torikahvilat voisi olla auki myös sunnuntaisin?Aukeisivat vasta joskus "päiväkahviaikaan" n. klo 14.00 ja olisivat auki 19.00.Mikäs sen hienonpaa....varmaan kauppa kävisi.
Salossa näitä kahviloita ei todellakan ole auki kuin virka-aikana(paitsi Plazassa), mutta mene sit sinne kauniina kesäpäivänä....

Äänestä
  • Keittäkää kaffenne kotona ja lopettakaa se alituinen narina!
    Joskus kahvilat on olleet sunnuntaisin auki, eikä niissä käynyt kuitenkaan juuri ketään, joten eipä kannattanut.

    Äänestä

  • mocca master kirjoitti:

    Keittäkää kaffenne kotona ja lopettakaa se alituinen narina!
    Joskus kahvilat on olleet sunnuntaisin auki, eikä niissä käynyt kuitenkaan juuri ketään, joten eipä kannattanut.

    Olen asunut Salossa 10 vuotta, enkä tänä aikana ole yhtään keskustan kahvilaa nähnyt sunnuntaina auki.

    No, sit ei tarttis olla edes kaupat auki.....viljelkää itse jyvänne josta jauhatte jauhonne ja kasvattakaa itse pihvilihanne sekä kanat takapihalle munimaan.....

    Jos tarkkoja ollaan....Tätäkö tarkoitit?

    Äänestä

  • alkutuotantoa.... kirjoitti:

    Kyllä se kahvilan pitäjäkin tarvii joskus vapaapäivän. On salossakin ollut kahvila sunnuntaisin auki vaan eipä kannattanut. Ei sitä kahvilaa kannata muutaman euron takia avata se on totuus.

    Äänestä

  • alkutuotantoa.... kirjoitti:

    Olen asunut Salossa 10 vuotta, enkä tänä aikana ole yhtään keskustan kahvilaa nähnyt sunnuntaina auki.

    No, sit ei tarttis olla edes kaupat auki.....viljelkää itse jyvänne josta jauhatte jauhonne ja kasvattakaa itse pihvilihanne sekä kanat takapihalle munimaan.....

    Jos tarkkoja ollaan....Tätäkö tarkoitit?

    En tiedä, mitä kulmakutia olet 10 vuoden aikana Salossa kolunnut, mutta kyllä keskustassa on yritetty pitää kahvilaa auki sunnuntaisin. Silloinkin pidettiin jumalatonta kapelia, että kun ei ole mitään paikkaa ja olis hiena mennä sunnuntain kahvilaan. No sitten kun paikkaa aletiin pitää auki, niin ekana sunnuntain kävi kourallinen ihmisiä ja sen jälkeen ei niitäkään, kun kumminkin oli fiininpää keitellä itse kahveensa pyhäpäivinä.
    Samainen kahvila piti mm. sinkkuiltoja, kun niitäkin haluttiin ja lopputulos oli sama. Ennemmin salolaiset menee hörppimään koko perheen voimin kaljaa pubeihin ja kesällä terasseille.

    Äänestä

  • mitä halutaan... kirjoitti:

    vähän edes sivistyä, minusta ei muuta kuin edes cafe rio auki sunnuntaiksi :) hyvin huomaa taas Salon maalaisuuden, vaikka ollaan niin kaupunkilaisia että... vähän isompaan tai edes kaupunkiin menee niin huomaa että jotkut haluavat nauttia kahviakin myös, ettei vaan humalanhakuisuutta pubissa. Ei voi mitään, maalla olemma ja siellä kait pysytään, olen 4vuotta Salossa asunut ja Raumalta muuttanut, Raumalla edes toimi torikahvila toiminta, mutta ei vissiin sitten täällä, vaikka onhan tämä mukava paikka muuten on asua, kun on ulkoilu mahdollisuuksia ja palvelut ovat muuten lähellä, kahvila seikat on vaan isoja :a :)

    Äänestä

  • Orange78 kirjoitti:

    No kun se Cafe Rio on nimenomaan yrittänyt sunnuntai aukioloa, mutta eipä siitä muutaman pelkkää kafetta hörppivän ämmän ja äijän takia oikein kannata pitää auki.
    Torikahvioita ei voi kaupungin järjestyssääntöön nojautuen pitää auki kuin torin aukioloaikana ja terassitkin saadaan avata vasta aikaisintaan 1.4 kuten myös jhäätelökioskit.
    Ei salossa nyt sen maalaisempia olla kuin muuallakaan, pois tuo turha saivartelu ja eletään sen mukaan mitä missäkin on tarjolla ja tapana ollut. Mitenkähän sinunlaisesi pikkusielu pärjäisi jossain ulkomailla, sellaisessa kaupungissa, jossa ei ole edes sitä vertaa tarjolla ja saatavaa kuin Salossa.
    Itse olen Salon lsäksi asunut siellä täällä, ja huomannut, että täällä on asiat sentään tosi hyvin. Jonkun juottolan tai kahvilan aukiolo on kovin pieni asia muuhun verattuna.
    Jos kahvin keitto kotona on niin vaikeaa, niin poikkea meillä. Kyllä vanha keitin jaksaa pusertaa pyhäisinkin kupin jos toisenkin...;-)

    Noh kunhan tämä kesä tästä nyt pääsee aluilleen, niin eiköhän tuo torielämä ala taas ja kahvillekkin sinne pääsee. Ainakin viimekesänä oli torilla ihan mukava istuskellä sumppikupposella.

    Äänestä

  • ja elä sen mukaan mitä on kirjoitti:

    vanha reissumies, paljon nähnyt ja kokenut maailmalla ;) tosiaan, kun kesä taas kunnolla alkaa niin eiköhän tori sumpit taas maistu ja jäde paitsi lohjalla (viime kesänä ei edes siellä päässyt kunnolla torikahville) :)

    Äänestä

  • Orange78 kirjoitti:

    vanha reissumies, paljon nähnyt ja kokenut maailmalla ;) tosiaan, kun kesä taas kunnolla alkaa niin eiköhän tori sumpit taas maistu ja jäde paitsi lohjalla (viime kesänä ei edes siellä päässyt kunnolla torikahville) :)

    Niinpä - aamulla kuuden jälkeenkin torikahviossa on vilskettä. Nokian yövuorolaiset käyvät siellä haukkaamassa ja hakemassa aamupalaa ja uniset töihin menijät hörppivät aamukahvinsa. Ainakin viime kesänä näki jopa telkkarista aamu-tv:n lähetyksiä.
    Torikahviot on Salossa niin mukavia paikkoja, että ei ketuta yhtään, vaikka sunnuntaisin ei mikään kahvila olekaan auki.

    Äänestä

  • Salonsauvakävelijä kirjoitti:

    Noh kunhan tämä kesä tästä nyt pääsee aluilleen, niin eiköhän tuo torielämä ala taas ja kahvillekkin sinne pääsee. Ainakin viimekesänä oli torilla ihan mukava istuskellä sumppikupposella.

    Kyllä ne kahvilat ja jäätelökioskit sieltä aukeevat... No hätä.

    Äänestä

Tänään tuotiin Ingmanin jäätelökioski jo torille, että kyllä varmaan kohta jätskiä saadaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaunis päivä kirjoitti:

ulkona upee ilma ja sunnuntai. ihmisiä ulkona liikenteessä nauttimassa päivää mutta MINNE voinee piipahtaa kesken kävelyreissun? kaikki paikat kiinni (paitsi bubit ja ruokailupaikat), ei jätskikiskaa avoinna torinlaidalla, ei ulkoterasseja..ei kahviloita auki kuin bensiksillä..ei siis yhtään mitään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu