Mämmiä vai pashaa

Limone

Kummasta pääsiäisen herkusta pidät enemmän mämmistä vai pashasta? Entä syötkö mämmin sellaisenaan vai kerman tai maidon kera?

Itse pidän molemmista, mutta mämmiä tulee kuitenkin syötyä enemmän. Mämmiä syön ihan sellaisenaan.

31

4060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kävi

      USA:sta vieraijia pääsiäisen aikaan ja tarjolla oli suomalaista herkkua mämmiä. vieraan ollessa kotimaassa niin se kertoi kauhutarinaa suomen köyhyydestä kun ruokakin pitää syödä kahdesti.

      • voihan pyhä yksinkertaisuus

        ei voi muuta kuin hekottaa tälle tarinalle


    • Oletko valmis?

      Paljon kermaa ja sokeria, ihan vähän mämmiä. Tällä reseptillä maistuu koko suvulle, vauvasta vaariin.

    • pidän

      enemmän. Mämmi ei kuulu pääsiäisruokiimme. Sehän onkin oikeastaan vanha paastoruoka. Pitkänäperjantaina ei ennen saanut sytyttää tulta, joten imelletty puuro tehtiin tuokkosiin ja syötiin jäähdytettynä pitkänäperjantaina. Kermaa ei luonnollisestikaan ollut eikä sokeria.

      Teen aina kevytpashaa, jossa ei ole voita. Reseptissä on puolet vispattua kermaa ja puolet maitorahkaa sekä mausteina sokeria, vaniljasokeria, hiukan sitruunanmehua sekä rouhittuja manteleita. Pashan koristelen punaisella kynttilällä ja kreppipaperi ruusulla. A vot, hyvää on!

      • ja paljon

        mämmi paljaaltaan ja pasha säilykehedelmien kera. mutta kyllä ne pienet virpojat on parasta ja se kun saa pääsiäisen jälkeen syöttää rairuohon undulaatille....se tykkää siitä.:D


    • babyboom

      herkuista paras NAM! maitoa ja sokeria päälle tai vaniljakastiketta NAMINAMI!!! :D

      pasha on oudon makuista... eipä sitä kyllä ikinä lapsuudessa syöty, joten tottumuskysymys varmaan.

      Miksi pääsiäisherkut on PASHA ja MÄMMI, joka näyttää siltä jolta eka kuulostaa?!?!

      • Vastaus:

        Paskaa!


      • pashaa Pääsiäisenä,
        Vastaus: kirjoitti:

        Paskaa!

        niin on asiat oikeassa järjestyksessä!


    • putkikauppa.com

      sen olla pitää. Useampi boksi kotiin ja maidon kera alas.

    • Ei mämmiä

      Joo, pasha ja gulitsa täällä, herkullisia, mämmistä en ole koskaan pitänyt. Pasha ja gulitsa ovat sitäpaitsi kauniimman näköisiäkin ;D.

      • Mämmi ei maistu

        Pashan raikas sitruunainen maku sopii minun
        kevääseeni paremmin.


    • mämmimies

      Mämmiä! Sehän on ihan selvä perinneruoka

    • mämmikoura

      Mämmiä! Sehän on ihan selvä perinneruoka

    • No suoraan sanoen en oikein pidä kummastakaan :D Mutta kyllä tuota mämmiä syödä voi maidon kanssa ^^

    • on hyvää

      Myös vatkatun Creme Vanillan kanssa, tosi hyvää ja niiin vähemmän niitä kaloreita

    • Nimetön

      MÄMMIÄ IHAN MUSTANA tai SOKERIN KERA

    • mämmiä ja pashaa

      Molempia vähän ja sen ainoan kerran vuodessa.
      Mämmiä kevytkerman kanssa ja pashaa hedelmien.

    • xix

      Jengi suosii mämmiä, kun ei ole koskaan maistanut omatekoista pashaa. Kaupan pasha on ihan paskaa.
      No on se omatekoinen mämmikin kyllä 100x parempaa kun kaupasta ostettu.

    • Nimetön

      kyllä mieluiten Limonen pikkarit.

    • Mämminen

      No mämmiä sen olla pitää ja kerman kera.On pashakin hyvää,en ole kylläkään tehnyt moneen vuoteen.Eikä maha oikein kestä enempää maitotuotteita pääsiäisenä,kun on tuo laktoosi juttu.

      • kirjoittavan väärin

        tämä "pasha" -sanan, sillä eiköhän tuo "hoo" ole siinä kuitenkin "koo".


    • funktionaalinen........

      elintarvike, siis todella terveellinen.

      Mämmiä Carte D´or light jäätelön kera nami nami.

    • paskaa!!

      Ei vais, kyl pasha on parempaa

    • Ranyaa

      Mämmiä maistelen mieluiten sokerilla kyllästettynä.

    • pääsiäismuna

      mämmi o hyvää.
      mämmi o hyvää.
      mämmi o hyvää.
      mämmi o hyvää.
      mämmi o hyvää.
      mämmi o hyvää.
      kermaa ja sokerii niin namiii

    • tuua

      KYLLÄ PÄÄSIÄISEEN KUULUU EHDOTTOMASTI MÄMMI, KERMAN JA SOKERIN KANSSA, PAREMPAA EI OLE. PASHAKIN KÄY JOS SITÄ NYT ON PAKKO SYÖDÄ.

    • tipo

      Molemmat on hyvää. Pasha sopii kuitenkin paremmin juhlaan.

    • Anonyymi

      Ei kumpikaan. Rahka pulla on hyvää. Aikuisena olen löytänyt toisenlaiset herkut.

    • Anonyymi

      En kummastakaan tykkää!

    • Anonyymi

      Syön mämmiä v.2023 Kauramaidon kanssa. Kuin herkutelen kaupasta ostetulla valmis annospurkki jälkiruokana: Pasha. Nami,nami

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7474
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1746
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1384
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe