vaaleista

no nii, vaalit ovat ohi ja kaikki tyhjäntoimittajat voivat mennä matkoihinsa.
kerviset,meriperseet,juhot,pallerot sun muut.
ei jaksa enää lukea teijän paskajuttuja kun te lupaatte sitä ja tätä.
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kervinen ei ollut ehdokas miten se liittyy vaaleihin? ainoastaan sen jutut saattoi vaikuttaa vaalipisteisiin.

Äänestä
  • no joo pääasia oli tämän palstan aiheista.
    pelkkää poliittista paskanjauhantaa.
    ei ole muilla kaupunkipalstoilla näin suuressa mittakaavassa keskustelua...

    Äänestä

Olen kirjoittanut tälle palstalle jo usean vuoden ajan. Samoin Suomi24 muillekin palstoille (urheilu ja erityisesti yleisurheilu, sekä musiikkipuolelle. Myös politiikka ja seksiosastoillekin). Olen kirjoittanut välillä jos vaikka millä nimimerkillä. Nykyisin pääsääntöisesti omalla nimelläni. Olen vuosien saatossa kirjoitellut myös monille muillekin palstoille ja foorumeille.
Perussuomalaiseen puolueeseen olen liittynyt vasta sen jälkeen kun olin näille palstoille kirjoittelun aloittanut. Puolueeni eduskuntavaaliehdokas minusta tuli vasta viime kesänä. Kirjoittamiseni tänne ei siis ole lähtökohtaisesti ollut mitään politiikan tekoa, tai äänten kalastelua. Tämä on minulle samanlainen tapa kertoa mielipiteitäni ja ottaa kantaa, kuin suurelle osalle teistä muistakin. Aion jatkaa kirjoittelua täällä ihan entiseen tahtiin. En silti kiellä, etteikö tällä olisi ollut paljonkin vaikutusta kovaan äänimäärääni, josta kiitos.

Äänestä
  • Kirjoituksissasi on särmää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieläkin vähän kirjoitti:

no nii, vaalit ovat ohi ja kaikki tyhjäntoimittajat voivat mennä matkoihinsa.
kerviset,meriperseet,juhot,pallerot sun muut.
ei jaksa enää lukea teijän paskajuttuja kun te lupaatte sitä ja tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu