En jaksa tehdä kotitöitä, joten kotini on kauheassa kunnossa, mikä tietystikään ei mielialaa ainakaan kohota. Kotiin ei voi kutsua enää ketään ja näin eristäytyminen vain lisääntyy. Pitäisikö vain yrittää hyväksyä, että on työkyvytön ja siten myös kotityökyvytön, ja olla stressaamatta? Haluaisin olla ihan toisenlainen, mutta en pysty.
Miten jaksaisi kotitöitä ?
muuan masentunut
221554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tiedän täysin tilanteen. Oletko harkinnut käyttäväsi tilapäisesti siivouspalvelua, jonka kuluista 60 % on verotuksessa vähennettävissä.
Etukäteen sopien kotipalveluyritykset tekevät erilaista muutakin hommaa.
Teet itse niitä töitä sitten kun jaksat, mutta ylimenovaiheen helpottamiseksi suosittelen tuota vaihtoehtoa. Tästä itselläni on hyvät kokemukset. Ei kohtuuttoman kallista ja siistissä ympäristössä mielikin voi paremmin.
Myös kunnallisen puolen kotipalvelua tässä tapauksessa kannattanee kysyä.
jaksa. Minulla tilanne on jatkunut jo vuosikausia. Olen ollut viisi vuotta pois työelämästä, mutta tilanne ei ole parantunut.
Aikaisemmin jaksoin kuitenkin käydä töissä, mutta vapaa-aika menikin sitten toipumiseen työstä.
Kotini on sietämätön sikolätti, en kuitenkaan jaksa tehdä mitään, jotenkin vain en saa alkaneeksi.
Vieraita ei todellakaan voi tälle kaatopaikalle kutsua.
Harmi vielä, että ei ole varaa palkata siivoojaa.
En tiedä mikä auttaisi??
Ei ole minullakaan taloudellisia mahdollisuuksia siivouspalveluihin ja kunnalta ei saa mitään apua. Käytännössä kaikki rahat menevät vuokraan, ruokaan, laskuihin ja lääkkeisiin. Kun tässä on vuosia näin jatkunut, ei paljon muuta osaa enää kuvitellakaan. Joskus kauan sitten joku satunnainen henkilö tarjoutui auttamaan, mutta silloinkin kotini oli jo niin sotkuinen, että en halunnut näyttää sitä kenellekään tutulle. Kyseinen henkilö varmaan luulee, että ongelmani oli väliaikainen. Todellisuudessa olen hautautunut kaiken sotkun alle enkä enää pääse tästä. Hävettääkin, koska en ole mikään vanhus eikä sairauteni näy ulospäin.
Olen yrittänyt kuvitella mielessäni, miten mukavaa olisi, kun paikat olisivat siisteinä, mutta ei sekään auta. Vaikka ihan vähän jaksaisikin, se ei edes näy missään. Yleensäkin olen tyytyväinen, jos saan syötyä muutaman kerran viikossa jonkin lämpimän aterian. En jaksa laittaa tai edes lämmittää ruokaa joka päivä. Tiskaaminen onkin jo sitten mahdotonta.
elämästäni!! Miten arjenpyörittäminen voi ollakin niin vaikeaa: siivous, ruuanlaitto, tiskaus jne.
Sitähän se elämä, tiedän sen, mutta en jaksa, onko tämä sitä masennusta vai olenko vain laiska.
Kyllähän siivottu, puhdas koti, itsetehty ruoka olisivat niitä "arjeniloja" parhaimmillaan.
Huomenna minun on pakko tiskata, ei yksinkertaisesti ole enää puhtaita astioita, kyllä tämä on älytöntä!
tai ystäväsi auta sua kotitöissä. Vai etkö kelpuuta heitä? Oletko mieluummin marttyyri...
Vuosien kuluessa ovat ystävät kaikonneet eikä uusia ystäviä ole helppo hankkia. Ne pari joiden kanssa pidän yhteyttä, ovat ihan samassa jamassa kuin minäkin. Sukulaisia on jossain toisella puolella Suomea, emme pidä yhteyttä. Yksinäisyys ei siis ole mitään marttyyriyttä. Luulisin, että tämä on aika yleinenkin ongelma. On yksinäisiä vanhuksia, vammaisia ja sairaita. Pelkästään sillä että ilmoittautuu ystävää tarvitsevaksi, ei ystäviä saa, puhumattakaan että he alkaisivat ilmoittautua auttamaan jossain kotitöissä.
Toivoisin, ettei tällainen ketju mene siihen, että ihmetellään ja kauhistellaan, kun ei se mitään auta. Mutta kiitos silti, kun vastasit.
Tuo just oli minusta lopulta raivostuttavaa, kun joka taholla aina "ihmeteltiin", "no eikö nyt ole ketään joka voisi tulla, käydä, auttaa.." Eipä ongelmani niin pahoiksi olisi paisuneetkaan, jos olisi ollut edes YKSI ihminen, joka olisi välittänyt hyvinvoinnistani ihan konkreettisella, käytännön tasolla.
Tsemppiä vaan sinulle, muuan masentunut. Kysy vielä jostain seurakunnasta (mikä "lahko vain kelpaa"), voisko joku tulla käymään ja vähän jeesata kotihommissa. Sekin auttaa, että joku tulee henkiseksi tukikepiksi, että pääset siivouksen alkuun ja yhdessä hoidatte isommat läjät pois.
Missä päin asut? Et varmaan Turun suunnalla? Silloin mä voisin tulla raivaamaan tiskikasoja ym.
Kiitos, mutta en asu Turun puolessa. En varmaan viitsi soitella seurakuntiinkaan. Tosin ihan tavallisia ihmisiähän sielläkin on, mutta ehkä juuri siksi. Aikoinaan joku diakonissa lupaili apua ja puhui niin, etten saanut suunvuoroa. Loppujen lopuksi ei kuitenkaan koskaan tullut. En kai sopinut toimenkuvaan. Tarvitsisin todellisuudessa oikean ystävän tai sitten palkatun työntekijän, jollaiseen ei siis ole varaa.
Masentuneita ei ymmärretä. Oli jotenkin kuvaavaa, että eräs ystävä (joka on itsekin masentunut) oli huolissaan siitä, miten synkästi ajattelen. Enhän olisi masentunut, jos en ajattelisi synkästi. Huolestuminen siitä lisää vain eristäytyneisyyttä, kun ei vähitellen uskalla kertoa kellekään todellisista kuulumisistaan. Jos olisin terve, niin en kai vain potisi kotini sotkuisuutta, vaan siivoaisin ja pääsisin sillä siitä murheesta.
niin, missäpäin asut? itse asun Helsingissä ja jos asut lähiseudulla niin voisin hyvin tulla sinua siivoilussa auttamaan.
Olisitko ihan oikeasti valmis auttamaan vierasta ihmistä? Ja miksi ihmeessä? Kun ajattelin asiaa käytännössä, tuli heti mieleen, että eihän luokseni voi tulla kukaan ennen kuin itse siivoan. Hävettäisi, jos joku näkisi kotini, ja pelkään, etten kestäisi kasvojen menetystä. Olen nähnyt niitä tv-ohjelmia, joissa siivouspartio iskee kaikenlaisiin mörskiin ja täti-ihmiset kauhistelevat sotkua. Ei ketään tietenkään pakoteta sellaiseen julkisuuteen, mutta silti järkyttää, kun ihmisiä haukutaan julkisesti.
En oikein edes tiedä, mistä siivoaminen pitäisi aloittaa, kun joka paikka on sotkussa. Pitäisikö esimerkiksi kulkea perimmäisestä nurkasta kohti ulko-ovea? Vai pitäisikö ensin tiskata?
Hei!
Ihan oikeasti olisin siis valmis apua tarjoamaan.. Miksi? Ehkäpä siksi,että minua on aikoinaan autettu kun olen ollut todella masentunut ja tarvinnut apua. Haluaisin nyt jakaa sitä auttamisen ja ystävyyden ketjua.
Yhdessä siivoaminen on paljon "mukavampaa" kuin yksin tavaroiden paikasta toiseen pyörittely.
Oletko mies vai nais-ihminen? Minä olen reilu kolmekymppinen nainen.
Häpeämiset sikseen, nyt on muutoksen aika :D
Voi että sinun kaltaisiasi ihmisä on vielä olemassa. Halaisin, jos tulisit vastaan. Aivan mahtavaa. Meillä huusholli on pysynyt kunnossa kotiavun turvin ja nyttemmin jo osittain ominkin voimin, mutta ymmärrän täysin sen voimattomuuden mikä aloittajalla on, myöskin häpeän, mutta apua hän tarvitsee. Toivottavasti pääset auttamaan. Arvostan kirjoitustasi todella. Usko elämään kasvoi taas muutaman askeleen.
Olen niin yllättynyt, etten tiedä, mitä vastata. Pitäisi tietysti heti tarttua tilaisuuteen, kun saa näin ystävällisen tarjouksen. Mutta eihän kotiini mahdu oikein edes ovesta sisään. Lattioilla on niin paljon tavaraa, että käveleminenkin on hankalaa, ellei tiedä juuri niitä sopivia kohtia, jotka kestävän astumisen. Keittiö on aivan kauheassa kunnossa.
Saanko miettiä vielä? Jos vaikka saisin ensin vähän raivattua. Se voisi olla helpompaa, kun tietäisi, että kohta ei olisi sama kaaos takaisin, vaan jotain muutosta olisi tulossa.
Jos haluat kirjoitella mulle ihan henk.kohtaisesti, niin laita mulle postia: [email protected], voidaan sitten sopia asioista :)
Oletko romani? Tuli vaan keltaruususta mieleen? Kunsin kerran erään tytön joka tykkäs tota laulaa.
En ole romani. Ihan "supisuomalainen" nainen olen.
Joo, anteeksi uteluni ja en ole se ap.
Eipä tuo mitään, avoin keskusteluketjuhan tämä on :o)
Onko jo paljonkin tullut viestejä kotiapua toivovilta? Kuinka yleensä uskallat mennä jonkun vieraan ihmisen luokse?
Hei !
Ei ole tullut yhtään viestiä mun sähköpostiini.
En tietenkään olisi suoraan menossa kenenkään kotiin tuntematta ihmistä ( = tapaisin ensin jossain julkisella paikalla ) ja katsoen sitten tilanteen mukaan.
Hei !
Olen hieman murheissani, ettet ole ottanut yhteyttä. Olisi ollut mukava vaihtaa ajatuksia meilitse. Olen yhä tavoitettavissa.
"On surullista kun ojennan tyhjän käden, enkä löydä ketään joka haluaisi antaa. Mutta vielä surullisempaa on, kun ojennan täyden käden, enkä löydä ketään joka haluaisi ottaa"