Tapsa Aamulehdessä

Sunnuntain Aamulehden liitteessä kysyttiin kesäaikaan siirtymisen innoittamana muutamalta julkisuuden henkilöltä, minkä tunnin haluaisi unohtaa elämästään. Tapsa vastasi ko kysymykseen, että sen tunnin, kun hän on lupautunut edellisten eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Hän ei kertomansa mukaan ymmärrä tänä päivänä sitä, mikä sai hänet lähtemään ko. leikkiin mukaan. Muistini mukaan Tapsa sai ko vaaleissa pitkälti yli 3000 ääntä kuitenkin!
8462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvin sanottu Tapsalta! Minä ihmettelin myöskin sitä Tapsan kansanedustajaehdokkaaksi asettumista silloin. Liian hyvä mies pilattavaksi Arkadiamäen pellesirkuksessa.
Kolmisentuhatta ääntä on ihan kohtuullinen määrä julkkisehdokkaalle kuitenkin.

Äänestä
  • Enpä tosiaankaan osaisi minäkään kuvitella Tapsaa missään eduskuntasalissa istumassa jotai nappia painamassa.
    Laulunlavoille Tapsa sensijaan on kuin luotu. Musiikin kautta Tapsa pystyy ilmaisemaan itseään, ja laulajan ammatti antaa myös luovuudelle tilaa.

    Äänestä

  • ************** kirjoitti:

    Enpä tosiaankaan osaisi minäkään kuvitella Tapsaa missään eduskuntasalissa istumassa jotai nappia painamassa.
    Laulunlavoille Tapsa sensijaan on kuin luotu. Musiikin kautta Tapsa pystyy ilmaisemaan itseään, ja laulajan ammatti antaa myös luovuudelle tilaa.

    Kyllä se kertoo Tapsan ailahtelevaisuudesta paljon, että innolla menee ehdokkaaksi ja vähän ajan päästä katuu. Samanlainen on bändinsä kanssa, saa "ideoita" joista kukaan ei saa selvää. Ja kun on vielä nuotinlukutaidoton, niin ei voi phempaa yhdistelmää ollakaan.

    Äänestä

  • Luiro kirjoitti:

    Kieltämättä Tapsa on hieman ailahteleva luonne ja innostuu herkästi , se myös lavallakin näkyy just siinä ,että ennalta bändin kanssa sopimatta innostuu kokeilemaan jotain uutta biisiä ja se on bändille aika hankala tilanne, jos heillä ei juuri sattumoisin ole edes sen biisin nuotteja.
    Tuosta Tapsan nuottien lukutaidottumuudesta on välillä juttua. Ei hän niitä varmaan aainakaan niin kovin hyvin osaa, kun kertoi viuluakin soittaneensa vaan korvakuulolta silloin pikkupoikana, mutta mahtaakohan kovinkaan moni laulaja niitä nuotteja niin täydellisesti hallita ? Onko se heille edes niin tarpeellista osata ? Tapsahan on ainakin sanonut, että: " Mitä niillä nuoteilla tekee ? Jos ei päässä soi, ei soi missään".

    Äänestä

  • Luiro kirjoitti:

    Kyllä se kertoo Tapsan ailahtelevaisuudesta paljon, että innolla menee ehdokkaaksi ja vähän ajan päästä katuu. Samanlainen on bändinsä kanssa, saa "ideoita" joista kukaan ei saa selvää. Ja kun on vielä nuotinlukutaidoton, niin ei voi phempaa yhdistelmää ollakaan.

    Niin, mut kyllä Tapsa kumminkin jotain biisejään on itse säveltänytkin, joten tuskin se nyt mikään ihan ummikko on niissä nuotti-asioissakaan.

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Niin, mut kyllä Tapsa kumminkin jotain biisejään on itse säveltänytkin, joten tuskin se nyt mikään ihan ummikko on niissä nuotti-asioissakaan.

    Noi asiat nyt ei liity juurikaan toisiinsa. Vähän niinkuin sanoisi, että henkilö joka osaa puhua, osaa myös lukea/kirjoittaa.

    Äänestä

  • jep.. kirjoitti:

    Noi asiat nyt ei liity juurikaan toisiinsa. Vähän niinkuin sanoisi, että henkilö joka osaa puhua, osaa myös lukea/kirjoittaa.

    Kai sitä korvakuulolta voi pystyä laulamaan jonkin verran. Ammattilaiseksi ainakaan klassisen laulun alalla nuotinlukutaidoton ei voi tulla.

    Äänestä

  • jep.. kirjoitti:

    Noi asiat nyt ei liity juurikaan toisiinsa. Vähän niinkuin sanoisi, että henkilö joka osaa puhua, osaa myös lukea/kirjoittaa.

    Näitä kahta asiaa ei voi verrata tai muuten maailman kaikki lukutaidottomat olisivat mykkiä ja suurin osa myöskin maailman laulajista kuuroja :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pinsio kirjoitti:

Sunnuntain Aamulehden liitteessä kysyttiin kesäaikaan siirtymisen innoittamana muutamalta julkisuuden henkilöltä, minkä tunnin haluaisi unohtaa elämästään. Tapsa vastasi ko kysymykseen, että sen tunnin, kun hän on lupautunut edellisten eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Hän ei kertomansa mukaan ymmärrä tänä päivänä sitä, mikä sai hänet lähtemään ko. leikkiin mukaan. Muistini mukaan Tapsa sai ko vaaleissa pitkälti yli 3000 ääntä kuitenkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu