Mun rotikkatyttöni täyttää heinäkuussa 3v. Se on kooltaan niitä pieninpiä. Mutta massapainoa tuntuu olevan, vaikka ei niitä rotevampia olekaan. Tosi vahva se ainakin on.
Ensinnäkin se on hyvin dominoivuuteen pyrkivä, eli yrittää päästä kalifiksi kalifin paikalle aina silloin tällöin.
Kynsienleikkuu tapahtuu nykyään hyvin. Alussa sille piti lopulta laittaa kuonokoppa. Sitten tajusin itsessäni olevan jotain vikaa suhteessa koiraani ja ajattelin, että kyllä siltä pitää kynnet saada leikattua ilman koppaa. Kun koira seuraavan kerran murisi ja näytti hampaita kynsienleikkuupuuhassa, niin minä otin poskista kiinni ja pitelin naamojamme vastakkain. Tuijotin rotikkaani silmiin tiukasti ja murisin takaisin. Sitten vielä varmuuden vuoksi seuraavina päivinä tottelevaisuusharjoituksia ja ovesta aina ensimmäisenä ulos. Koira yritti aina etuilla, mutta tajusin, että pomo menee ensin. Samoin tein ruokakipon kanssa. Komensin istumaan ja vasta luvan saatuaan sai alkaa syömään.
Tottelevaisuuskoulutuksessani rotikka yritti heti harata käskyjäni vastaan ja uhmata. Se tarttui hihnaan mielenosoituksellisesti kun yritin sitä komentaa, mutta tein selväksi että hihnaan ei kosketa. Hampaanjäljet nahkahihnaan kuitenkin jäi.
Muistan kuinka silloin pentuna se jaksoi uuteen kotiin saapuessaan näytellä enkeliä 3 ensimmäistä päivää ja sitten se päästi itsestään pikkupirun irti. Olin silloin alussa helisemässä. Se oli kaikenkaikkiaan 7 vk:na vielä niin ihmeen apinamaisen ketterä, että se pääsi itse sänkyyn hiuksiani repimään ja yritti ajaa minua sängystäni pois. Siinä missä muut pentukoirani (eri rotuiset) olivat olleet kömpelöitä, tämä neiti oli ja on edelleen oikea akrobaatti temppuineen, kuten sängystä loikkaaminen toisen koiran ( II oman koirani) niskaan parin, kolmen metrin ilmalentoloikalla. (Tämä kaikki oli kilttiä leikkiä pentuna - onneksi oli ja meni). Hiuksista repimisen vuoksi minun oli aluksi laitettava makuuhuoneeni oven karmien väliin este - levy, saadakseni nukkua yöni rauhassa.
Sillä OLI ongelmana autojen metsästys. Aika vaarallinen harrastus. Nyt tärkeintä on se että tarkkailen sitä ja yritän ehtiä ennakoimaan tilanteet ja komentamaan koiraa juuri ennen kuin se saa päähänsä lähteä autoja metsästämään. Vahtimatta sitä pihalle ei voi jättää. Eikä rotikkaa tai muutakaan koiraa yleensäkään.
Vaikka se vahtii, niin se pitää ystävistäni ja yrittää joskus tunkeutua syliin asti.
Pari kertaa on sattunut niin, että auto on pysähtynyt viereeni ja auton sisällä on ollut nuorta miesporukkaa ja rotikkani on hermostunut siitä ja kaksin jaloin rähissyt autossa olijoille. Auto on sitten lähtenyt. En ole tunnistanut autossa olijoita.
Kaikki rotikat johon olen tutustunut aiemmin, ovat olleet paljon rauhallisempia kuin omani. Rotukuvauskin sanoo rotua rauhalliseksi, mutta kattia kanssa, omani on kuin elohopea. Ikiliikkuja silloin kun on tajuissaan, eli kun ei nuku. Onneksi pikkuhiljaa on edes pikkusen rauhoittunut.
Koirani osaa pyöritellä selällään jalat kattoa kohti palloa etujaloillaan ja se on hassun näköistä.
Ihailen koiriani ja katselen niitä ihastuksissani, miten komeita otuksia ne ovat ja rotikkani nauttii ihailevista katseistani. Se kaipaa hellyyttä ja silityksiä ja sillä on älykäs ja viisas katse. Sillä on kauneimmat silmät, mitkä millään koiralla olen koskaan nähnyt. Pentuna nimitin sitä säihkysilmäksi. Niistä koirani silmistä kuvastuu sen älykkyys ja mieliala.
Jos itse onnistun narraamaan koiraani, se loukkaantuu ja maksaa kalavelat takaisin. Menin yhtenä yönä piiloon nurkan taakse kun se huomio oli toisessa koirassani. Rotikalleni tuli hätä mihin minä katosin. Kun se vielä nuoruuttaan on ylivilkas niin se juoksi piiloni ohitse edes takaisin muutamia kertoja tajuamatta että juoksi minun ohi. Olin välillä hengittämättä ja ulkona oli tuoksuani ympäristössä, että se hämäsi koiraa. Kun toinen koiristani pysähtyi huomatessani minut aloin hekottamaan rotikalleni. Se loukkaantui ihan selvästi. Se meni niskojaan nakellen sisälle ja tavastaan poiketen eri huoneeseen kuin minä. Parin päivän päästä se kosti yhtä älykkäästi ja menin vipuun. Se alkoi etsiä olevinaan jotain hyvin tärkeätä ja mielenkiintoista hajua. Kun se sai huomioni ja ihmetykseni, se katsoi minuun ja selvästi nauroi mielessään itsekseen, että heh heh, menit vipuun. Sitten se poistui välinpitämättömänä pois paikalta.
Koirani pitää vinkuleluista. Kun niitä sen neljää vinkulelua vinguttaa kaikkia yht'aikaa, niin koirani käyttäytyy kun emo jolla on pentuja. Se hoitaa vinkuleluja ja menee maata ja tarjoaa nisiään. Se myös kantelee niitä yläkerran petiinsä kun olen tietokoneella ja alakerran petiinsä kun olen alakerrassa.
Koirani on myös tarkka leluistaan, mutta vie joskus toisen koiran jalkoihin yhden leluistaan, kun antaen sen armosta leikkiä lelullaan. Toinen yleensä ei välitä, sillä se on oppinut, että se saattaa olla jekku, että toinen heti sen lelun sitten ottaa, eli pomottaa. Toinen koirani houkutteleekin joskus alakerrassa ollessaan rotikan joka on yläkerrassa juuri ottamalla tämän vinkulelun ja vinguttelemalla sitä.
Joskus rotikkani harmittelee kun ihmisten on niin paljon nukuttava. Se kokeilee reagtioitamme vinkulelujen ääniin keskellä yötä. Jos vinkulelut laittaa korkealle "piiloon", se itkee kuin onneton emokoira pentujaan. Parhaiten auttaa "hiljaa" komento. Tosin se saattaa vielä pari kertaa kokeilla varovaisemmin (vingutusta). Ihan kuin kokeilisi meidän hermoja. Sen se on todennut, että aika hyvin kestän vinkulejuja. Opettihan edesmennyt saksanpaimenkoirani vinkuleluja kuuntelemaan. 2h kerrallaan oli vielä pientä. Sakemannini oli oikea vinkulelujen vingutusmestari. Rotikkani on todella hiljainen vinguttelija siihen verrattuna.
Koirallani on myös monesti pätemisen tarve ja ihan selvästi se yrittää matkia joissakin asioissa minua. Kaikkea en kehtaa edes kertoa. Sen voin kertoa, että kun se näki minut kerran keimailevan miesystävälleni, esitti se ne samat keimailut minulle ja selvästi sillä oli hauskaa. Ette usko kuiteskaan, mut tosia asia. Pyllistyksineen kaikkineen se esitti minua.
Nyt lopuksi, kertokaa rotikoiden omistajat, onko tässä yhtään tuttua koiristanne, vai onko minulla erikoinen tapaus tämä rotikkani.
Ensinnäkin se on hyvin dominoivuuteen pyrkivä, eli yrittää päästä kalifiksi kalifin paikalle aina silloin tällöin.
Kynsienleikkuu tapahtuu nykyään hyvin. Alussa sille piti lopulta laittaa kuonokoppa. Sitten tajusin itsessäni olevan jotain vikaa suhteessa koiraani ja ajattelin, että kyllä siltä pitää kynnet saada leikattua ilman koppaa. Kun koira seuraavan kerran murisi ja näytti hampaita kynsienleikkuupuuhassa, niin minä otin poskista kiinni ja pitelin naamojamme vastakkain. Tuijotin rotikkaani silmiin tiukasti ja murisin takaisin. Sitten vielä varmuuden vuoksi seuraavina päivinä tottelevaisuusharjoituksia ja ovesta aina ensimmäisenä ulos. Koira yritti aina etuilla, mutta tajusin, että pomo menee ensin. Samoin tein ruokakipon kanssa. Komensin istumaan ja vasta luvan saatuaan sai alkaa syömään.
Tottelevaisuuskoulutuksessani rotikka yritti heti harata käskyjäni vastaan ja uhmata. Se tarttui hihnaan mielenosoituksellisesti kun yritin sitä komentaa, mutta tein selväksi että hihnaan ei kosketa. Hampaanjäljet nahkahihnaan kuitenkin jäi.
Muistan kuinka silloin pentuna se jaksoi uuteen kotiin saapuessaan näytellä enkeliä 3 ensimmäistä päivää ja sitten se päästi itsestään pikkupirun irti. Olin silloin alussa helisemässä. Se oli kaikenkaikkiaan 7 vk:na vielä niin ihmeen apinamaisen ketterä, että se pääsi itse sänkyyn hiuksiani repimään ja yritti ajaa minua sängystäni pois. Siinä missä muut pentukoirani (eri rotuiset) olivat olleet kömpelöitä, tämä neiti oli ja on edelleen oikea akrobaatti temppuineen, kuten sängystä loikkaaminen toisen koiran ( II oman koirani) niskaan parin, kolmen metrin ilmalentoloikalla. (Tämä kaikki oli kilttiä leikkiä pentuna - onneksi oli ja meni). Hiuksista repimisen vuoksi minun oli aluksi laitettava makuuhuoneeni oven karmien väliin este - levy, saadakseni nukkua yöni rauhassa.
Sillä OLI ongelmana autojen metsästys. Aika vaarallinen harrastus. Nyt tärkeintä on se että tarkkailen sitä ja yritän ehtiä ennakoimaan tilanteet ja komentamaan koiraa juuri ennen kuin se saa päähänsä lähteä autoja metsästämään. Vahtimatta sitä pihalle ei voi jättää. Eikä rotikkaa tai muutakaan koiraa yleensäkään.
Vaikka se vahtii, niin se pitää ystävistäni ja yrittää joskus tunkeutua syliin asti.
Pari kertaa on sattunut niin, että auto on pysähtynyt viereeni ja auton sisällä on ollut nuorta miesporukkaa ja rotikkani on hermostunut siitä ja kaksin jaloin rähissyt autossa olijoille. Auto on sitten lähtenyt. En ole tunnistanut autossa olijoita.
Kaikki rotikat johon olen tutustunut aiemmin, ovat olleet paljon rauhallisempia kuin omani. Rotukuvauskin sanoo rotua rauhalliseksi, mutta kattia kanssa, omani on kuin elohopea. Ikiliikkuja silloin kun on tajuissaan, eli kun ei nuku. Onneksi pikkuhiljaa on edes pikkusen rauhoittunut.
Koirani osaa pyöritellä selällään jalat kattoa kohti palloa etujaloillaan ja se on hassun näköistä.
Ihailen koiriani ja katselen niitä ihastuksissani, miten komeita otuksia ne ovat ja rotikkani nauttii ihailevista katseistani. Se kaipaa hellyyttä ja silityksiä ja sillä on älykäs ja viisas katse. Sillä on kauneimmat silmät, mitkä millään koiralla olen koskaan nähnyt. Pentuna nimitin sitä säihkysilmäksi. Niistä koirani silmistä kuvastuu sen älykkyys ja mieliala.
Jos itse onnistun narraamaan koiraani, se loukkaantuu ja maksaa kalavelat takaisin. Menin yhtenä yönä piiloon nurkan taakse kun se huomio oli toisessa koirassani. Rotikalleni tuli hätä mihin minä katosin. Kun se vielä nuoruuttaan on ylivilkas niin se juoksi piiloni ohitse edes takaisin muutamia kertoja tajuamatta että juoksi minun ohi. Olin välillä hengittämättä ja ulkona oli tuoksuani ympäristössä, että se hämäsi koiraa. Kun toinen koiristani pysähtyi huomatessani minut aloin hekottamaan rotikalleni. Se loukkaantui ihan selvästi. Se meni niskojaan nakellen sisälle ja tavastaan poiketen eri huoneeseen kuin minä. Parin päivän päästä se kosti yhtä älykkäästi ja menin vipuun. Se alkoi etsiä olevinaan jotain hyvin tärkeätä ja mielenkiintoista hajua. Kun se sai huomioni ja ihmetykseni, se katsoi minuun ja selvästi nauroi mielessään itsekseen, että heh heh, menit vipuun. Sitten se poistui välinpitämättömänä pois paikalta.
Koirani pitää vinkuleluista. Kun niitä sen neljää vinkulelua vinguttaa kaikkia yht'aikaa, niin koirani käyttäytyy kun emo jolla on pentuja. Se hoitaa vinkuleluja ja menee maata ja tarjoaa nisiään. Se myös kantelee niitä yläkerran petiinsä kun olen tietokoneella ja alakerran petiinsä kun olen alakerrassa.
Koirani on myös tarkka leluistaan, mutta vie joskus toisen koiran jalkoihin yhden leluistaan, kun antaen sen armosta leikkiä lelullaan. Toinen yleensä ei välitä, sillä se on oppinut, että se saattaa olla jekku, että toinen heti sen lelun sitten ottaa, eli pomottaa. Toinen koirani houkutteleekin joskus alakerrassa ollessaan rotikan joka on yläkerrassa juuri ottamalla tämän vinkulelun ja vinguttelemalla sitä.
Joskus rotikkani harmittelee kun ihmisten on niin paljon nukuttava. Se kokeilee reagtioitamme vinkulelujen ääniin keskellä yötä. Jos vinkulelut laittaa korkealle "piiloon", se itkee kuin onneton emokoira pentujaan. Parhaiten auttaa "hiljaa" komento. Tosin se saattaa vielä pari kertaa kokeilla varovaisemmin (vingutusta). Ihan kuin kokeilisi meidän hermoja. Sen se on todennut, että aika hyvin kestän vinkulejuja. Opettihan edesmennyt saksanpaimenkoirani vinkuleluja kuuntelemaan. 2h kerrallaan oli vielä pientä. Sakemannini oli oikea vinkulelujen vingutusmestari. Rotikkani on todella hiljainen vinguttelija siihen verrattuna.
Koirallani on myös monesti pätemisen tarve ja ihan selvästi se yrittää matkia joissakin asioissa minua. Kaikkea en kehtaa edes kertoa. Sen voin kertoa, että kun se näki minut kerran keimailevan miesystävälleni, esitti se ne samat keimailut minulle ja selvästi sillä oli hauskaa. Ette usko kuiteskaan, mut tosia asia. Pyllistyksineen kaikkineen se esitti minua.
Nyt lopuksi, kertokaa rotikoiden omistajat, onko tässä yhtään tuttua koiristanne, vai onko minulla erikoinen tapaus tämä rotikkani.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ööh. Ei kai noin nuorella voi olla miesystävää? Korjatkaa jos olen väärässä, mutta kukaan aikuinen ei kirjoittaisi minnekkään foorumille tuollaista tekstiä :)
Eikä kukaan lapsi pysty aikuista ihmistä huijaamaan kirjoittamalla. Ikä paistaa läpi tahtomattasikin...
Hyvä on olla kaikkitietävä?
Olen kylläkin reilusti aikuinen, vaikka puolet iästäni otettaisiin pois. Minulla on myös reilusti aikuinen lapsikin. Ja toiseksikin, en olisi ikinä uskonut, että rotikkaporukka olisi näin kaavoihin kangistuneita pikkusieluja. Onko siis niin, että kun on rotikka, ei voi olla välillä lapsenmielinen? Teksti olikin kyllä suunnattu nuorisolle, ennemmin kuin vanhoille pikkusielupieruille, jotka haluavat vain olla toisille ilkeitä ja ovat kateellisia, jos joku on luonut hienon suhteen koiriinsa.
Kaikista mukavimmat ihmiset olen löytänyt heistä, jotka osaavat laskea itsessään uinuvan lapsen valloilleen ja myötäelää heidän kanssaan. Ilmankos minulla on hyvä suhde koiriini, koska olen lapsenmielinen ja olen siitä onnellinen. Lapset ja koirathan tulevat yleensä erinomaisesti toimeen. Ilmankos minulla on ollut joskus reilut 20-vuotta sitten verovapaa palveluskoira.
Koirat ovat henkisesti lähempänä lapsia, kuin "aikuisia". Monen tosikkoaikuisen tulikin ottaa oppia lapsista ja ottaa koiriinsa suhtautumisissa huomioon se.
Minä tulen toimeen hyvin lapsien ja eläinten kanssa. En voi sietää vain pikkusieluja, jotka eivät uskalla edes paremmalla nimimerkillä arvostella kuin pimpim jne.
Kysynkin mikä on kysyjien ja arvostelijoiden ikä, sillä kypsä aikuinen ei alennu arvostelemaan toisen ihmisen henkistä tasoa, varsinkaan tätä tuntematta?
Hieman oudolta tuo tekstin tuottaminen tuntui, aika lapselliselta. Jos tosiaan kirjoittaja on aikuinen, niin tuntuu että hän on hieman yksinkertainen.
Mutta en halua haukkua. Hienoa että koirallasi ja sinulla on hyvä suhde.
Äläkäähän nyt! miks kaikki rotikan omistajat on noin tosikkoja, koittakaapa joskus itekkin aatella/toimia noin, ei oltais niin happamia rotikan omistajia.
Ei kannata pyllistellä kovin syvään miesystävälle, kaikki eivät tykkää siitä puolesta.
suunnattu nuorille, jotka näillä palstoilla useimmiten ja eniten vierailee.
Yksinkertainen ja yksinkertainen on ihminen itse, joka arvostelee muita. En voi sietää ihmisiä, jotka arvostelevat toisia, varsinkaan tuntematta ihmistä.
Halusin suunnata tekstin nuorille, sillä tämä palsta on tosikkopieruja täynnä. Aika yksinkertaiset kommentit itse arvostelijoilla.
Aikuinen, henkisesti kypsä ihminen ei arvostele toisen ihmisen henkistä tilaa tuntematta ihmistä ja edes tietämättä, mille ikäskaalalle teksti oli suunnattu. Ihminen joka oikeuttaa itsensä arvostelemaan muita saa todellakin huomata pian ystäväpiirinsä kaikonneen.
Jos on pokkaa arvostella, tulisi arvostella se rekisteröidyllä nimimerkillä.
Kirjoita itse parempi teksti, niin minä arvostelen sen ja sinun henkisen tasosi.
Lue myös pimpim'ille kirjoittamani vastine, sillä se pätee sinuunkin.
olemaan niin hyvä perse, että kannattaa pyllistää, sillä niin tehdessäni en ole koskaan jäänyt ilman... arvaa mitä?
On tainnu pyllistelyn yhteydessä lähtee aivot pihalle. Onnittele miestäsi hyvästä työstä.
Vastasin juuri ylempään ketjuun nimimerkillä "kummallisia vastauksia". Päättele siitä kuinka vanha olen ja kuinka paljon asioista tiedän.
Jos et ole lapsi, olet aivan selvästi kouluttamaton moukka, joka ei asiatekstiä osaa kirjoittaa...
On ihan kiva, että sulla on vekkuli rotikka, mutta niinhän meillä kaikilla muillakin on. Kiinnostaako sinua kuulla?
Harrastatko koirallasi rodunomaista pk-toimintaa? Kuvauksesi perusteella koirasi on turhautunut, eikä pysty pitämään luontaisia taipumuksiaan yllä. Sinun mielestäsi se on vain "hassu". Säälittää...
Olet muuten itsekin rekisteröimätön.
Kummallista, miten nämä ns. aikuiset kommentoivat noinkin "asiallisesti" mielestäni ihan mainioon aiheeseen. Itselläni ei käynyt kertaakaan mielessä että olisit kovin nuori iältäsi, sillä kaltaisiasi ihmisiä on hyvin harvassa ja vielä harvemmin nuorien keskuudessa.
Itsekseni täällä hykertelin, sillä omissa eläinystävissäni olen huomannut useita mainitsemiasi piirteitä jotka usein koetaan vain ihmisten käytökseen sopivaksi. Siinä taas tulee heti esille se, miten lemmikkiä ei pidetä yhtä arvokkaana olentona vaan koetaan sen olevan jollain tavalla tyhmempi tai tunteettomampi.
Noissa meidän karvaturreissa näen päivittäin näitä hassunkurisia piirteitä, jotka tosin huomaan sen enempää miettimättä ja koen ne aivan luonnollisiksi. Siksi mielessäni kävikin, että ovatko nämä "aikuiset", jotka sinulle ovat kommentoineet, sitten jollain tavalla sokeita tai vaan niin ahdasmielisiä etteivät edes halua nähdä lemmikissään sen todellista persoonallisuutta.
Itselläni on ollut koiria useitakin. Jokainen on ollut niistä aivan ainutlaatuinen persoona, eikä koskaan ole tullut toista samanlaista eteen. Sama pätee kissoihinikin.
Yksi koiristani imetti kissanpentua. Toinen etsi ulkoa pari muovikassillista jääkiekkoja ja parikymmentä tennispalloa. Tämä pieni koira piilotteli myös tavaroita petiinsä, joskus myös minun peittoni alle. Arvatkaa vaan oliko kiva kerran mennä nukkumaan ja työntää jalat purtuun, kosteaan puruluuhun? Kyllä siinä pikkuisen säikähti.
Useimmat koirani, tämä rotikka mukaan lukien, ovat olleet kiinnostuneita jäljestämisestä. Ollaan jäljestetty karannutta koiraakin tuloksellisesti.
Useimmat koirani ovat vetäneet ahkiota, vaikkei rodultaan vetokoiria olekkaan olleet.
Yksi koiristani taas aikoinaan oli hulluna pyörän vierellä juoksemiseen. Se hyppi pari metriä ilmaan aina kun pääsi pyörän vierellä juoksemaan. Samainen koira osasi väläyttää hampaitaan hymyillen, kun sanoin sille: irppaa. (Tarkoitti irvistystä).
Yksi rakkaimmista koiristani hiipi kuin kissa aina selkäni taakse säikyttelemään, läppäisten tassullaan selkääni kun luin lehteä lattialla istualtani. Samainen koira osasi aivastaa käskystä. Tämä koira oli näyttelyissä aina se ROP, eli rotunsa paras. Jokainen koira on ainutlaatuinen ja olen antanut niille paljon omaa aikaani. Ne eivät maadu häkissään ulkona, vaan saavat osallistua mahdollisimman paljon kanssani kaikkeen ja nukkua yönsä sisällä. Rotikkani ei ole vielä aivan täysin kehittynyt, että voisin sitä käyttää vetokoirana, mutta ensi talvena tyttö saa kokeilla ja kaikki tehdään tytön ehdoilla, eli jos ei halua, ei sitten pakoteta. Annan koirani ensin täyttää kolme, ennenkuin aletaan kokeilla kunnolla vetohommia. Koirani on kuvattu ja ongelmia ei ole vetohommien aloittamiselle.
Asun omakotitalossa maalla ja muita eläimiä ei ole kissojeni ja koirieni lisäksi, joten aikaa koirilleni on. Maastot ovat mahtavat ja kohta alamme tehdä taas patikkaretkiä. Syksyllä taas sieneen ja marjastamaan. Korpea riittää. Asun myös lähellä vesistöä, että pelastuskoiratoimintaakin voin rotikan kanssa kokeilla. Tuli ostettua oikeat koirien pelastusliivitkin sille. Samoin sillä on myös oma retkeilyreppu.
Yksi koiristani osasi korjata roskat roskikseen, kun opetin. Toinen kantoi kaupasta ostoksia apunani kotiin. Oli se hupaisaa, kun koiralla oli joskus WC-paperipakkaus suussaan ja käveltiin kaupasta kotiin joskus jopa 5km. Koira kantoi koko tuon matkan pakkausta ylpeänä. Saksanpaimenkoira on sitkeä. Samainen koira osasi erottaa eri tavaroita ja tuoda aina pyydetyn tavaran ringistä. Samainen koira piti myös frisbeestä. Tämä koira osasi taluttaa myös toista koiraani. Koirani ovat olleet minulla pennusta loppuun asti. Tämäkin edesmennyt sakemanni oli aika raju tapaus ensimmäiseen vuoteen saakka (välillä 5kk-9kk), mutta en halunnut lyödä hanskoja tiskiin ja luovuttaa. Olen kiitollinen tälle urokselle nyt jälkikäteen hänen alkuhankaluudestaan, sillä se oli hyvä "kouluttaja" tähän rotikkaani. Jokainen koira kouluttaa myös omistajaansa, siinä missä omistaja uskoo kouluttavansa koiraa; näin on ainakin silloin jos koiran ottaa persoonana, eikä pelkkänä statuksena tai harrastevälineenä.
Tuntuu vaan, että nämä niinsanotut "aikuiset" eivät itse taida olla aikuisia. Oikea aikuinen ei lähde tuolla lailla morkkaamaan toisia ihmisiä. Tuntuu että kateus paistaa läpi. Käytös ei ole todellakaan aikuismaista. (Pata kattilaa soimaa).
Ai niin, unohdin mainita, että ainakin minun rotikkani on sosiaalinen. Siitäkin nämä "aikuiset" voivat vetää herneet nenäänsä ja olla kateellisia niin paljon kuin huvittaa. Kaikki heidä morkkaamisensa kertoo heidän henkisestä tasostaan. Ihmisellä itsellään ei ole asiat hyvin silloin, kun sortuu toista ihmistä kiusaamaan ja arvostelemaan. Sitähän tämä oli.
En edes vaivaudu heille enää yhtikäs mitään kommentoimaan.
Tänään oli ihana päivä. Join herättyäni kahvit aidatulla isolla terassillani, rappusilla istuen.
Nyt kun olen kotiutunut ja kirjoittanut tämän, aion lähteä narunpäähän koirien kanssa. Laskin tässä että yhtenä viikkona tuli käveltyä viikossa (7pv:ssä) 124km! (22km 22km 22km 20km 17 11 = 124km). Tämän kerron siksi, että eräs tietämätön "aikuinen" (= ei varmaankaan oikeesti sellainen) kuvitteli, että koirani ei saisi liikuntaa.
Vielä yksi mielipide: Kuristuspantaa (ketjuista tai nahkaista) en hyväksy! Minun mielestäni se on eläinrääkkäystä! Suurempi koirani painaa yli 75kg ja sen voi viedä tavallisella nahkapannalla. Kyllä koiran saa yhtälailla koulutettua ilman kuristavaa ketjuista kaulainta. Puolikuristavan nahkapannan jollain lailla vielä hyväksyn. Se toimii paremmin.
Olen kokeillut pantoja jos minkäkinlaista ja kaikista huonoin niistä on kuristuspanta. Jokainen voipi kokeillan omaan ranteeseen kuristusketjupantaa, että miltä se tuntuu.
Tosin tämän isomman koirani koulutin ennen tätä rotikkanartun tuloa, kun oli vielä vanha koirani, joka painoi 45kg ja jonka olin kouluttanut ihan tavallisella nahkapannalla. Laitoin tämän "pojun" vanhan nartun ja minun väliin ja sen pojun edessä oli hihna nartusta minun käteeni. Näin estin "pojua" menemästä edelleni ja vetämästä. Vanha narttuni (yli 10v. silloin) käveli vierelläni nätisti "poju" välissä, joka ei päässyt edelleni ja vetämään, kun talutushihna oli kaulan edessä "aitana". Tämä koulutus sai 75kg:n koirani kulkemaan kuin enkeli hihnan päässä. Sanoin että se oli jopa oikotie kauniiseen talutukseen. Koulutus oli helpompaa ja nopeampaa. Myös tämä toinen koirapojuni (poju ei ole sen oikea nimi) on sosiaalinen, se vielä sanottakoon näiden nirppanokkien harmiksi, kateellisia kun ovat. (Paistaa niin läpikin heidän kommenteissaan).
Neela89:lle oikein paljon kaunista kevättä toivottaen;
Tyttörotikan emäntä (oma eka koira vuodesta 1978, sitä ennen hoitokoiria)
Siis tuli käveltyä 114km, eikä 124. Olen ollut töissä koko yön ja väsyneenä kotiuduin. Ei oikein järki luista parhaalla mahdollisimmalla tavalla tähän aikaan. Olen ihan sippi puhki.
Lähden ennen suihkuun- ja nukkumaanmenoa koirien kanssa pienelle lenkille.
Heippa!
T: Tytön emäntä