Ilmat ovat mukavasti jo lämmenneet. Mitä mieltä olette, joko viimasuojan uskaltaisi ottaa pois keulalta ? Joko muut olette ottaneet ?
Viimasuoja
Uskallanko jo?
213519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
etelä ja keski-suomessa liikkuvista autoista voisi poistaa viimiksen.
Itsellä on ollut Xsara kohta kahdeksan vuotta, enkä ole koskaan käyttänyt sitä vakiovarusteena ollutta viimasuojaa. Asustelen Uudellamaalla.
Edellisessä autossa ZX:ssä kävi kerran niin, että noin kolmenkymmenen asteen pakkasella puhalsi öljyt pihalle Kehä I:llä Leppävaaran suoralla eli siinä olisi suoja ollut tarpeen.
Jos liikkuu muuallakin Suomessa kuin pelkästään Kehä III:n sisällä, viimasuoja on talvella hyödyllinen ja eipä tuosta helmikuun pakkasilla ollut haittaa Helsingissäkään.
Kun se nykyään tulee jo uuden auton mukana vakiona, kyllähän sen sitten nokalle mielellään jo laittaa, kun haittaakaan sen käytöstä ei ole.
Joko on syytä laittaa välly ts. viimasuojain paikalle ??? Iltaisin ja öisin on jo melko kylmä, ehkäpä on jo syytä varautua viiman aiheuttamiin ongelmiin
viimasuoja asiaa ? Voihan siitäkin jutella jos ei ole mitään viisaampia ajatuksia eikä kehtaa puhua ilmoista.
Meitä on joka junaan lähtijöitä ja monia jää vielä asemalaiturillekin.
Ei kannata vielä asentaa, malta kunnes yölämpötila menee pakkasen puolelle. Jos nyr jo asennat, moottori käy turhaan kuumana
Hubi
P.S Mistä tää välly nimitys on keksitty tänne, muiden automerkkien kohdalla puhutaan pelkästään viimasuojaimesta. Joku hevosmies sotkenut auton ja hepan ?
vällyjen asennus lähestyy, Lapissa on jo pakkasta.
Täällä hehkutetaan tätä viimasuojainta, mutta ei ole TARKKAA lämpötilaa koska se pitää jo olla keulalla.
Mikä ero on muuten viimasuojalla ja vällyllä
asennus ei ole mitenkään vakava asia. Sitä ei tarvitse jännittää. Sen asentaminen on erittäin helppoa ja teet sen talvirenkaiden vaihdon yhteydessä. Pienillä pakkasilla ei ole mitään merkitystä.
Vällyjä ei käytetä Citroenissa. Niitä käytetään muissa merkeissä, missä ei valitettavsti ole tehdasvalmisteista siistiä ja helposti asennettavaa viimasuojaa.
talvi lähestyy, viima tekee ilman vielä kylmemmäksi, laitoin jo omaan sitikkaani suojaimen paikalle
niin jo veikkonen sen voi ottaa poikkee ite ainakii otin ja juhannuksena vaihan lyhyvet kalsonkit jalkaa.
Sitikoista en ossoo mennä sanomaa juuta enkä jaata ja sitäpaitsi tätä saattaa lukkee lapsetkii ni senkää puolesta ei auta ruveta noitummaa ja muuta härskiyttä harrastammaa.
jaa-a, eipä ole moista liparetta tullut käytettyä.
kannattaa vaihtoo yhtä aikaa. Eli kun talviren-kaat pois, silloin viimiskin pois ja syksyllä vice versa.
Siinä se tulee yleensä irroitettua, kun vaihdan renkaat, poistan autosta lumiharjan, jääskraban ja sisätilanlämmittimen ja vien lohkolämppärin johdon naulaan. Toiset pitävät sitä vuoden ympäri, eihän tuosta hyvin jäähdytetyssä autossa haittaakaan ole. Lämpimissä maissahan ei juuri muita autoja näe kuin Pösöjä ja Citikoita.
No kyllä sen jo voisi ottaa, älä kuitenkaan vielä vie sitä mihinkään varastoon piiloon, vaan pidä se autosi tavaratilassa. Sieltä se on kätevästi pantavissa takaisin, mikäli sään valtias vielä antaa hyisen muistutuksen. Mutta kun otat suvikumit käyttöön, voit jo huoletta poistaa sen ja nauttia kesän riemuista!
jos rupeaa näyttää siltä, että lämmöt nousevat ja flekti toimii "turhaan", niin suoja vaan pois. Saahan sen helposti takaisin.
Kannattaa jo ottaa pois se maaginen, runsaasti palstatilaa saanut viimasuoja. Monessa Citroenissa näyttää olevan vielä, jopa yhdessä Toyotassakin näin sellaisen vielä tänään.
Onko mitään järkee näin lämpimillä keleillä huudattaa auton flektejä ku lämmöt on koko ajan suojan takia 80-90 astetta, puhumattakaan kaupunki tönkköilystä...
Odota kevääseen, ennen ei kannata ottää vällyä pois
Jep, ostin viimasuojan "picasso 1,6 vm.03. "Minulla ei ole ohjekirjaa, joten voisiko joku kertoa miten asennetaan paikoilleen? 2 kiinnikeellä tulee kiinni.
kuin solmia kengännauhat. Ja yhtä nopea.
Jos hieman tarkastelet asiaa, niin varmasti saat paikalleen. onnea uuden auton johdosta ja hyvää joulua!
opastusta tuossa autonostossakin ? Kai sinäkin kuulut tuohon uusavuttomien klaaniin ja heimoon, jonka latinankielinen nimi on Saamaton Tomppelius.