Vuosien taistelun jälkeen sain lääkityksen ihottumaani ja virallisen diagnoosin. Perushoidon lisäksi olen kuullut, että jotkut käyttävät atopiaan omega-3 rasvahappoja. Onko kukaan oikeasti saanut helpotusta niiden ansioista ihottumaan?
Atopian hoito?
Diagnosoitu
1228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole saanut apua ainakaan atopiaan kaippa se auttaa johonkin muuhun sitten. Mutta eiköhän tuo ole yksilöllistä joillekkin niistä on paljonkin apua.
Itselle ei ole siis saaanut atopiaan noista apua olen kuitenkin syönyt noita kohta puoli vuotta.
Saataa olla että jos vaihtaisin merkkiä niin voisi olla apua kun öljyissäkin on eroja. Yleensä suositellaan syömään omega 3:sen kanssa myös helokki kapseleita jossa on omega 6 rasvahappoa ne tavallaan tehostavat toistensa vaikutusta. Itsekkin olen syönyt tuota kompinaatioo nelisen kuukautta ja tuntuu siltä että kyllä niistä oli yhdessä aivan pikkuisen apua tuohon ihon kuivumiseen.
Jotkut suosittelevat syömään myös tyrni kapseleita niistäkin voi olla apua. Maitohappobakteereistakin saattaa saada joku avun itsellä ainakin palautti vatsan tasapainoon aika nopeasti antibioottikuurin jälkeen.
Sinkki ja megnesiumin syöntikin on yksi mitä kannattaa kokeilla. Ehkä tärkeintä on kuitenkin että syöt monipuolisesti ja terveellisesti se on atopian hoidon kulmakivi sillä atopian apu löytyy yleensä siitä. ( joillakin oireet kadonnut kokonaan ruokavaljo remontin jälkeen )
Tähän lopuksi suosittelen että pidät huolta c ja d vitamiinin riittävyydestä sillä d vitamiini on tärkeää iholle ja c vitamiini on vahva antidoksiantti. C yli annostuksesta ei ole varaa sillä ylimääräinen poistuu kehosta itsekseen mutta D:tä ei kannata syödä ainakaan hirveästi liikaa sillä D varastoituu kehoon ja on haitallista liikaa nautittuna.
Eipä muuta siinä muutama vinkki kannataa ainakin osaa kokeilla hyvää kevään jatkoa muista ulkoilla ja olla paljon auringossa se tekee atoopikolle tutaa ainakin useimmille.