Olen nyt kolme kertaa käynyt terapiassa paniikkihäiriön takia. Suurin "oireeni" on kuolemantuntemukset. Havahdun ennen nukahtamista "nyt minä kuolen" -säpsähdykseen. Saatan toisinaan huomata, että en hengitä tuossa havahtumisen yhteydessä (voisiko olla uniapneaa?) sekä joskus ottaa sydämestä. Sellainen kummallinen putoamisen tunne on kuitenkin suurin havahduttaja; kuin tippuisin jonnekin, jossa kuolen. Onko muilla tällaista? Aina jos kehossani tuntuu jokin outo ja erilainen tuntemus, niin ajattelen sen olevan kuoleman merkki. Ajatukseni pyörivät jatkuvasti itseni ympärillä enkä saa mitään tehtyä. Tarkkailen taukoamatta ruumistani ja tuntemuksiani, ja jos löydän poikkeavaa (jonka tietty saatan kuvitella), niin pukkaa heti kohtaus päälle. On vain aivan saatanan raivostuttavaa tämä!
Kuolemanpelko
Butroa
6867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itseään,kun tiedät ettei ole mitään hätää,Se on muuten kuin loputon suo,Keksi itsellesi tekemistä,tai lue vaikka,Toivottavasti olet saanut lääkkeitä,
joo,tuttu tunne,käyn läpi samoja juttuja just tällä hetkellä,ja se on vissiin aivan normaalia jos kärsii paniikki kohtauksista?tai niin terapeutti sanoi......mä oon ruvennyt tekemään seuraavasti eli,ajattelen et ok nyt mä sit kuolen ja et antaa tulla vaan mega paniikki kohtaus,ei ole mitään väliä koska nyt mä kuitenkin kuolen ja yleensä siinä käy niin että rauhoitun.....olen niin kyllästynyt näihin kohtauksiin et olen oikein toivomalla toivonnut et saan niitä,härkää sarvista menttaaliteetti.....välillä se auttaa ja välillä ei.Mä olen myös B vitamiini kuurille 2päivässä ja 4 magneesiumi/kalsiumi tabua ja on kyllä auttanut ainakin minua.Tsemppiä koeta kestää :)
minullakin nuorempana, parikymmentä vuotta sitten. Olin sairaalassa ja juuri kun tunsin putoavani - vajosin ikään kuin mustaan tyhjyyteen - ja kuolevani, havahduin ja pomppasin istumaan. Kutsuin oikein hoitajan. No menihän ne ohi, mutta pelottavia olivat. Kyllä minäkin pelkäsin vaikka mitä sairauksia, kun nämä paniikit alkoivat nimenomaan siitä aivotulehduksesta. Se jos mikä oli otollinen lähtökohta kuvitella pahinta mahdollista.
No toivuin niistä. Nykyäänkin syön lääkkeitä, mutta ihan normaalia elämää olen viettänyt. Siis minulle normaalia :) Terapiaa oli pari vuotta, oli sen väärtti kyllä.
Mä oon yläasteikäsestä asti kärsiny paniikki/ahdistusoireista. Myös sydän on oireillut nyt viimeisen vuoden ajan, ei siis enää mitään paniikkisydämentykytystä vaan sellasii outoi no en nyt osaa selittää, mut ain sattuu kuiteski. Ni siit lähtie ku noit sydänjuttui on ollu ni samoihin aikoihin mulla alko tulla iltaisin nukahtamisvaiheessa sitä että en tienny lyökö sydän tai hengitänkö, olin usein unen ja valvetilan rajamailla, mut en kuitenkaan tarpeeks hereillä "herätäkseni" ja noustakseni rauhoittumaan. Se on ollut aika pelottavaa kun on tuntenut oman kehonsa jotenkin silleen, että ei tiedä onko enää itse koko kehossa:) No huh huh mitä juttua, mutta en osaa oikein selittää kunnolla.. No sitten joskus mä kuitenkin herään siitä ja sitten alkaa hirvee paniikki ja sydän hakkaa hurjana ja vain pelkään ja kestää jonkun aikaa rauhoittua ja tajuta että kaikki onkin ihan hyvin. Nytten mä sain lääkityksen paniikkiin/ahdistukseen joten katotaan lieveneekö noiki jutut.. Mitä tohon putoamisen tunteeseen tulee, niin mä näen tosi paljon sellasia unia joissa putoan johonkin mustaan pimeään enkä tiedä missä olen.. mut usein sen jälkeen herään heti enkä koskaan ole kerennyt unessa pudota sinne, olis sitten mielenkiinosta vaan tietää mihin aina olin putoamassa:)
Mä olen kans nähnyt tuollaisia samantapaisia unia, mutta erona vaan se, että itse olen tuntenut suuren euforian ja vapauden tunteen sisälläni juuri ennen "kuolemaani". Sitten olen säpsähtänyt hereille, ja pettymys on ollut suuri, kun en kuollutkaan.
Olen siis masentunut.
Rikoilkaa jumalaa. :-)