Onko ns. pidemmälle ajattelu tyypillinen as-piirre? Tarkoitan sellaista ilmiötä, että sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa ennakoi tapahtumia ja toimii sen perusteella, ja saa tällä vuorovaikutuskumppanin vähän hämmennyksiin. Esimerkiksi "vastaa" johonkin sellaiseen kysymykseen jota toinen ei ole vielä edes esittänyt, mutta jonka automaattisesti ajattelee olevan tulossa; tämän jälkeen huomaa keskustelukaverin hämmentyneen ilmeen, ja alkaa selitellä outoa repliikkiään tyyliin "ajattelin vaan sitä että..."
En tiedä osasinko nyt selittää asian tarpeeksi selvästi... Joka tapauksessa minulle tapahtuu lähes jatkuvasti tuollaista, ja olen pohtinut josko ilmiöllä olisi jotain tekemistä aspergeriuden kanssa. Olen tällä hetkellä vasta asperger-epäilty, enkä vielä ole päättänyt haluanko edes virallisesti diagnoosia eli lähdenkö varsinaisiin tutkimuksiin.
Lisäksi, onko muita jotka eivät mielellään käytä sanaa 'oireyhtymä' aspergerin yhteydessä? Minä en ainakaan koe mahdollisia as-ominaisuuksiani ja -erityisyyksiäni 'oireiksi', vaan käyttäisin mieluummin vaikka sanaa 'piirreyhtymä'.
En tiedä osasinko nyt selittää asian tarpeeksi selvästi... Joka tapauksessa minulle tapahtuu lähes jatkuvasti tuollaista, ja olen pohtinut josko ilmiöllä olisi jotain tekemistä aspergeriuden kanssa. Olen tällä hetkellä vasta asperger-epäilty, enkä vielä ole päättänyt haluanko edes virallisesti diagnoosia eli lähdenkö varsinaisiin tutkimuksiin.
Lisäksi, onko muita jotka eivät mielellään käytä sanaa 'oireyhtymä' aspergerin yhteydessä? Minä en ainakaan koe mahdollisia as-ominaisuuksiani ja -erityisyyksiäni 'oireiksi', vaan käyttäisin mieluummin vaikka sanaa 'piirreyhtymä'.
Vastaukset 23
Vanhimmat
mitä tarkoitat. Itselleni käy usein keskustelussa niin, että olen liian "nopea", eli muut eivät ymmärrä mistä puhun kun olen mennyt tavallaan asioiden edelle. Ei nyt tule mieleen esimerkkiä.
Tuo voi liittyä myös as-henkilön virheelliseen tilanteen tulkintaan, että luulee toisen aikovan kysyä/puhua jostain, mistä tämä ei aikonut. Selittely sitten vain pahentaa sosiaalista virhetilannetta.
Itse tulkitsen koko ajan tilanteita väärin, en usein osaa määritellä millä sävyllä kenenkin kanssa pitäisi puhua. Vasta viime aikoina olen oivaltanut senkin itsestäänselvyyden, että ihan vieraiden kanssa keskustellessa pitäisi pysyä yleisissä asioissa ylipäätänsä.
Minulle on keskusteluissa vaikeaa myös ilmeiden hallinta ja elekieli. Yhtä helvettiä se on! Mutta helpompaa kun tietää miksi.
uudestaan ja muistin erään henkilön, hän ei tietääkseni ole aspergeri, jolla oli tapana ikäänkuin "täydentää" keskustelukumppanin puhetta, jos tämä oli hidas. Siis tosiaan vastata kysymättömiin kysymyksiin jne. Tämä henkilö taas oli mielestäni yltiöpäisen sosiaalinen ja hänen kanssaan kyllä tunsi itsensä erittäin hyvin ymmärretyksi! En nyt tiedä liittyykö se järkevästi kysymykseesi, mutta onhan tuollaista varmaan muillakin kun as-ihmisillä.
Mitä tulee oireyhtymään - piirreyhtymään, niin sinun sanasi on tosiaan parempi tässä minunkin mielestäni. Onko muuten tyypillinen as-piirre, että on tarkka sanoista ja niiden merkityksistä? Itse olen ollut, varsinkin aikaisemmin. En voinut ymmärtää, että ei sanottu asioita täsmällisesti. Nykyisin olen oppinut suvaitsemaan vähän paremmin.
Ainakin minä olen hyvin tarkka sanojen merkityksistä ja yritän usein myös tutkia, miten sanat ovat syntyneet, siis mikä niiden alkuperäinen merkitys on. Esimerkiksi suomen kielen sanat pyhä ja piha ovat sukua toisilleen. Pyhä on alunperin merkinnyt rajattua aluetta, jonne ei ollut lupa mennä, kuten uhrilehtoa. Vasta myöhemmin pyhä on saanut abstraktin merkityksen.
Minua ärsyttävät sellaiset sanat kuin "rakkaus", josta kaikki puhuvat, mutta jonka merkitys on hyvin subjektiivinen. Sekin ärsyttää jos joku puhuu metafyysisistä käsitteistä kuten jumalasta tai sielusta aivan kuin ne olisivat jotain ihan konkreettisia olioita.
Keksin myös itse uudissanoja, jos suomen kielestä ei löydy mielestäni riittävän osuvaa sanaa kuvaamaa jotakin asiaa. Esimerkiksi kesämökin puusaunan tunnelma on mukoisa: eli mukava kotoisa.
"Minua ärsyttävät sellaiset sanat kuin "rakkaus", josta kaikki puhuvat, mutta jonka merkitys on hyvin subjektiivinen. Sekin ärsyttää jos joku puhuu metafyysisistä käsitteistä kuten jumalasta tai sielusta aivan kuin ne olisivat jotain ihan konkreettisia olioita."
Jep, mutta eikös olioita ole kuitenkin äärettömillä tavoilla äärettömän paljon?
Jopa jokainen mielivaltainen ilmaisu olisi täten jotain oliota vastaava.
Rakkaus on tahdon edellytys... Jumala sanaa voi käyttää myös konkreettisesta oliosta. Sillä voidaan ajatella, että Jumala on jotain, joka määrittää moraalin.
Täten on olemassa myös epäjumalia, ihmisiä, jotka määrittävät moraalin...
Toisaalta Jumalan voidaan sanoa olevan jotain, mikä ilmenee olioista.
En tiedä, mihin tarvitaan sanoja, joilla on abstrakti merkitys, sillä niiden sanojen merkityskin on tuolloin epätarkka.
Voidaan sanoa, ettei mitään lopullista ole mahdollista ilmaista. Joten on tietty harhaanjohtavaa, jos puhutaan jostain sellaisesta, mitä ei voida ilmaista, yksittäisinä objekteina.
Hyvä sana. Saako sitä ruveta käyttämään, vai onko sinulla tekijänoikeus siihen?
kysymyksiin, kun kysyjä vielä änkyttelee kysymyksensä alkuunsaattamisen kanssa. Se ärsyttää joitakin ihmisiä, joten yritän muistaa olla tekemättä sitä. Onhan se hienoa, jos toinen näyttää olevan niin samalla aaltopituudella, että tietää, mitä ajattelen. Mutta toisaalta on myös ihanaa, kun toinen jaksaa kärsivällisesti kuunnella loppuun. Kuuntelukyky on harvinaisempi kuin puhekyky. Ja se osoittaa toisen kunnioittamista. Ajatusten lukuyritys on oman nokkeluutensa osoittamista, usein.
...minun ymmärtääkseni kielellinen pedanttisuus voi liittyä aspergeriuteen. Minä joskus oikein jumitun johonkin kielelliseen muotoon, jos en ole täysin varma onko se oikein. Kirjoitan myös melkein aina kirjakielellä, vaikka se joissain tilanteissa tuntuisi omasta mielestänikin turhalta ja liialliselta. Puhuessani en sentään yleensä käytä kirjakieltä, paitsi silloin kun selitän jotain mikä on erityisen asia- tai tietopitoista, ja usein silloin kun perustelen väitteitäni.
...olen keksinyt uudissanoja lapsuudesta lähtien. Olen lanseerannut läheisteni, erityisesti perheen ja suvun, keskuuteen useita sanoja, joita he tälläkin hetkellä käyttävät.
Minua eivät ärsytä subjektiivisesti merkityksellistyvät eivätkä metafyysiset sanat ja käsitteet, mutta tietyt "muodikkaat" puhekielen ilmaukset ovat minusta suorastaan ällöttäviä. Tällaisia ilmauksia ovat esim. "tää on mun juttu", "aikuisten oikeesti" jne. Myös monet yleistyneet puhekielen sanaväännökset kuten 'fillari', 'leffa', 'fiilis' jne ärsyttävät.
Nykyisessä asuinmaassani kysytään monissa virallisissa lomakkeissa: Mitä kieltä puhut kotona? Tuo kysymys saa minut pois tolaltani (melkein). Asun yksin - en siis puhu mitään kieltä paitsi, kun olen poissa kotoa. Ja silloinkin puhun yleensä englantia. En voi sanoa, että puhun suomea kotona, koska en puhu sitä kotona. Väestönlaskennassa tuo kysymys varsinkin kismittää, koska sen tarkoituksena on kartoittaa, miten paljon on eri kieliä puhuvia tässä maassa. Mutta kysymys on väärin asetettu! Se joko olettaa, että muunkieliset ovat aina parisuhteessa omankielisensä kanssa, ja puhuu äidinkiletään kotonaan. Tai, että vieraskieliset seurustelevat vain omakielistensä kanssa, ja tekevät niin kotonaan. Outoa ghettoajattelua!
Soitin viimeisimmästä väestönlaskennasta sen järjestäjille ja esitin vastalauseeni. He eivät ymmärtäneet kantaani ollenkaan. Minulle tuo on ilmiselvästi väärä kysymys, joko tarkoituksella tai tahattomasti vääristeleväksi tehty. Vieraskielinen, joka on naimisissa englanninkielisen kanssa, puhuu tietysti yleensä englantia 'kotona', ja on siis tilastoista pois taas yksi vieraskielinen. Onko tarkoitus saada maa näyttämään homogeenisemmalta kuin se todella on?
Äidinkieli on ihan yhtä harhaanjohtava ilmaus. Esimerkiksi lapseni äidin kieli on japani, mutta lapseni ei puhu ollenkaan japania koska olemme aina asuneet Suomessa. Olisikin neutraalimpaa kotikielen tai äidinkielen sijaan kysyä "mikä on vahvin kielesi" tms.
muiden paitsi assien laadittavaksi. Ei se onnistu ilman tätä pedanttista yksityiskohtiin puuttumista kysymysten oikein asettelu. Hei - meidän 'outoudestamme' on hyötyä tässäkin asiassa!
Niin, vaikea sanoa, onko "pidemmälle ajattelu" as-piirre. Kun olen näitä erilaisia assien as-piirteeksi arvioimia juttuja lukenut, niin kyllä sinne kaikenlaista mahtuu ja paljon sellaisia, mitä itselläni ei ole.
Monet assit ovat ihan erilaisia keskenään.
Toisaalta myös minulla on sellaisia assiin liittyviä ihan peruspiirteitä, joista jotkut assit ovat, että ei heillä sellaisia piirteitä ole. Ja etteivät ole tienneet, että sellainen kuuluu assiin.
On myös käynyt niin, että kun joku assi on kieltänyt omaavansa tuon piirteen, minkä olen itselläni havainnut, olen kuitenkin itse huomannut, että hänelläkin on sama piirre, muttei ole tiedostanut sitä.
Eri ihmiset ajattelevat eri asioita ja varmasti sellaiset ajateltavissa olevat asiat myös esiintyvät paremmin persoonallisuuden tasolla ja tulevat siten hallitsevemmiksi.
Olen kyllä huomannut ennakoivani keskusteluissa. Tosin vieraiden ihmisten kanssa itsetuntoni ei riitä kovin vapaaseen jutteluun, niin että voisi syntyä kuvaamasi kaltaisia tilanteita.
Ajattelen tosin eri asioita keskusteluissa, kuin ihmiset yleensä. Ajattelen usein eri asioita lauserakeinteissa ja asioiden tarkoituksissa.
Joskus on tullut tilanteita, joissa jokin sanomani on mahdollista tulkita erittäin monimutkaisesti ilmaistuksi pahantahtoiseksi, tai itsekkääksi kiertoilmaisuksi.
Joskus tuttujen kanssa puhuessa sivuutan turhempia juttuja ja keskityn asioiden olennaisiin kysymyksiin, jolloin ehkä tapahtuu jotain samanlaista, mitä sulla.
Mutta tätä ei tapahdu vahingossa.
Sen sijaan joskus saatan ajatuksissani jättää joitain asioita sanomatta ja sen seurauksena asiastani tulee helposti väärinymmärrettävä. Mielestäni sama näkyy kirjoituksessa lähinnä sanojen jäämisenä välistä.
Tuosta diagnoosista voisin sanoa, ettei itselläkään ole sitä.
Koen, etten tarvitse mitään lappua, ja ettei se lappu tee minusta minusta mitään. Enkä todellakaan halua, että se tekee minusta jotain, mitä en ole ollut.
Mielestäni as-diagnoosi on vähän sama, kuin jos olisi nt-diagnoosi.
Mulle on ihan sama, puhutaanko oireyhtymästä, vai piirreyhtymästä. Korrektimpaa ja assia kunnioittavempaa saattaa olla, että puhutaan piirreyhtymästä.
Englannin sana "disorder" on jo selvästi halventavampi.
"Joskus on tullut tilanteita, joissa jokin sanomani on mahdollista tulkita erittäin monimutkaisesti ilmaistuksi pahantahtoiseksi, tai itsekkääksi kiertoilmaisuksi. "
Minulle on sattunut täsmälleen sama juttu. Kerran tajusin vasta monen päivän päästä, miten pirulliseksi jutuksi vastapuoli asian käsitti. Se tuntuu pahalta, koska tarkoitukseni oli hyvääkin parempi. Mutta kääntyi vastakohdakseen. Tämä tilanne tapahtui muuten sillä tavalla, että yritin ilmaista asian hyvin nt-mäisesti, en siis siten kun olisin itse sen sanonut, koska pelkäsin vaikuttavani hölmöltä tietyn ihmisen silmissä. On näitä tilanteita tosiaan ollut.
Joo, juuri tuollalailla on mullekkin käynyt. Ei sitä ihan heti osaa edes ajatella, miten toinen on saattanut asian ymmärtää, etenkin jos kyseessä on ollut todella nerokkaan oloinen pirullisuus...
Kun itse pyrkii usein keskustelemaan selkeästi.
Muuten olen oikeastaan sitä mieltä, että assit ovat keskustelutaitoisempia, kuin nt:t. Jos assi pystyy vuorovaikutteiseen keskusteluun, on hän mielestäni mitä paras keskustelija.
Olen huomannut, tuosta väärintulkinnasta, että jotkut ihmiset tulkitsevat jopa tahallaan väärin puheitani.
Jotkut tekevät sitä ehkä siksi, että haluavat antaa muille ihmisille minusta tietynlaisen kuvan. Jotkut koittavat jakaa ihmisille itselleen sopivia rooleja, markkinoimalla heistä tietynlaista kuvaa toisille ihmisille.
Jos henkilö tahtoo, että muut saavat minusta pirullisen kuvan, hän saattaa hyvinkin osoittaa, että olin tarkoittanut jotain mahdollista pirullisuutta, jos olen jättänyt puheisiini porsaanreikiä, joita on mahdollista tulkita väärin.
Lisäksi jotkut tulkitsevat puoliksi tiedostamattaan puheitani väärin jollekkin tietylle kantille, niin että vahvista itselleen minusta jotain mielivaltaista kuvaa.
Lisään vielä loppuun korjauksen tuosta diagnoosia koskevasta mielipiteestäni, että kyllähän as-diagnoosista on siis hyötyä siinä mielessä, että silloin saa mahdollisesti paremmin omaa tilaansa vastaavaa hoitoa ja apua.
kenellekään. Jokaisella on joku hupsu piirre, joka erottaa hänet keskivertokansalaisen ihannekuvasta. Jos toinen meistä on ihan tyhmä ja toinen nerokas, niin keskimäärin me olemme älykkyydeltämme keskinkertainen pari.
Minullekin on tuo itsediagnoosi riittänyt. Pääasia on se, että oivalsin, että minulla tosiaan on tämä roolipelien pelaamisen vaikeus. Ennen kuin kuulin aspergerista, en ollut kuvitellutkaan, että syy vaikeuksiini olisi ehkä minussa. Ja synnynnäinen syy. Nyt osaan suhtautua itseeni kärsivällisemmin, ja elämä on muuttunut tasaisemmaksi.
"Sen sijaan joskus saatan ajatuksissani jättää joitain asioita sanomatta ja sen seurauksena asiastani tulee helposti väärinymmärrettävä."
Minulla on joskus ollut tuota samaa, onneksi kuitenkin aika harvoin. Niin käy suurimmalla todennäköisyydellä tilanteessa, jossa selitän jotain asiaa oikein innoissani. Nykyään usein tarkkailen puhetilanteissa itseäni tuollaisten kömmähdysten varalta, olen kai vähän alkanut pelätä etten tule ymmärretyksi. Sosiaalisissa tilanteissa, vieraahkojen ihmisten seurassa, olen hiljainen.
"Jokaisella on joku hupsu piirre, joka erottaa hänet keskivertokansalaisen ihannekuvasta. Jos toinen meistä on ihan tyhmä ja toinen nerokas, niin keskimäärin me olemme älykkyydeltämme keskinkertainen pari."
Joo o. Voidaan sanoa, että varsinainen nt on ihminen, joka on kaikessa lähimpänä kaikkien ihmisten kokonaismäärän keskiarvoa.
Täten voidaan sanoa, että varsinainen assi on sellainen, joka on kaikilta piirteiltään lähinnä kaikkien assien kaikkien piirteiden keskiarvoa.
Ongelmia näissä piirteiden tuijottamisessa tulee, kun mietitään eri piirteitä ja piirteiden suhteita.
Tällaiset suhteet on aina erittäin subjektiivisesti havaittavissa ja helposti käykin niin, että kaikki tyypillisyydet ovat mielivaltaisen arvioinnin tulosta.
Täytyykin ajatella as-piirteet, samoin kuin nt-piirteet, muuttujien kautta.
Joo, minulla sellainen oli yleisempää lapsena, nykyään aika harvinaista. Yleensä vain, jos olen oikein väsynyt ja innostunut, sellaista tapahtuu.
Keksin nyt, mitä tarkoitit tuolla aloituksellasi. Eli itselläni sellaista tapahtuu enemmänkin ajatuksissani, että vastaan kysymättömään kysymykseen, mutta ennen ilmaisun materialisointia kuitenkin lisään väliin yhdistävät tekijät.
Oikeastaan tällalailla käy koko ajan.
Esim. jos toinen kysyy epäolennaisen kysymyksen saatan ajatella hyppäämällä epäolennaisuuksien yli ja selittää asioiden todellisen laadun siitä huolimatta, että annettu kysymys on ollut harhaan johtava.
Eli vastaan käytännnössä seuraavaksi tuleviin kysymyksiin.
Selitin asian ehkä epäselvästi, mutta tiedän, mitä tarkoitat.
Eräästä as-henkilöstä on sanottu, että: "hän pystyi viemään minkä tahansa ajatusketjun loppuun asti, jos hänelle kertoi hieman sen alkua.
Tuntui, kuin hän olisi pystynyt lukemaan ajatuksia. Keskustelut hänen kanssaan olivat kuin telepaattisia."
Tässä on kyse toisen ihmisen kokemusmaailman logiikan ymmärtämisestä.
katsos jokainen ihminen tarkoittaa eri asioilla eri asioita ja jokainen kokee asiat eri tavoilla. Ainakin jotkut assit ovat löytäneet kyvyn lukea toisen ihmisen kokemusmaailman logiikkaa, mikä perustuu pelkästään intuitioon ja oikean tunteeseen.
Tämän vuoksi assit saatetaan tuntea helposti mm. tutuiksi ja turvallisiksi ja telepaattisiksi.
tuntemattomat ihmiset ovat sanoneet, että tunnun tutulta ja että minulle on helppo kertoa asioita.
Luulen, että tällainen kokemusmaailman logiikan aistiminen, ajattelutavan vaistoaminen, on jonkinlainen tyypillisiä nt:n sosiaalisia kykyjä korvaava kyky asseilla.
Nt:n empatia perustuu siihen, että hän näkee, kuinka toinen reagoi akuuttiin asiaan ja sitten toimii toisen havaittavan kokemuksen mukaan.
Assin kyky lukea kokemusmaailman logiikkaa taasen toimii siten, että jos tiedät, kuin toinen ajattelee jostain asiasta, tiedät, kuinka hän ajattelee kaikesta muustakin ja kuinka hän kokee maailman yleensäkkin.
Täten oli mahdollista, että assi pystyi vetämään alkusanat kuultuaan pitkän luennon ajatteluketjusta, joka seurasi alkusanoja. Se on vain kyky tajuta asioiden oikeat yhteydet asioiden omilla säännöillä.
nk. normaalin ihmisen. Millainen hän on?
Nainen, 166cm pitkä, 56kg painava, vaaleatukkainen, sinisilmäinen, tavallisen näköinen (mitä se on?), menestyy opiskeluissaan tai työssään keskinkertaisesti, harrastaa jotain tavallista, menee avoliittoon ja saa 1½ lasta, pitää television katselusta, ostoksista ja matkustelusta Kanarialle, äänestää suurinta puoluetta.
Vai millainen hän oikein on? En ole koskaan tavannut moista olentoa, ja hänenhän pitäisi olla standardi-ihmistyyppi.
vitsin huippu on kerrottu. Nauruani pidetään omituisena ja liian kovana. Myös aivastukeni pelottaa. Jotkut väittää, että kvelen oudosti. Heiluttelen käsiäni kuulema omituisesti. Näitä asioita en itse havaitse. Enkä osaa niitä korjata. Erityisiä vaikeuksia on sanojen muuttaminen liikkeeksi. Esimerkiksi voimistelun tai tanssin oppiminen, jossa kerrotaan sanoin, mitä pitää tehdä. Mutta kun näen miten liike tapahtuu, enkä ajattele liikettä sanoin kaikki sujuu kuin taikaiskusta!
että ainakin minulle tuntuu olevan tärkeämpää, että noudatetaan sääntöjä (ja että on säännöt, ja tiedetään, mitkä ne säännöt ovat), kuin että tullaan toimeen kanssaihmisten kanssa. Minulla on jatkuvasti vaikeuksia naapureiden kanssa - ja osittain siksi olen muuttanut monesti. Olen aina valittamassa jostain. Raivostun, jos joku parkkeeraa autonsa ajotien tukkeeksi tai autotallini oven eteen. Suutun, jos joku laittaa roskiaan minun roskikseeni. Läimäytän oveni/ikkunani kiinni, jos joku uskaltaa tupakoida asuntoni lähellä, mutta pidän oikeutettuna keittää kaalikeittoa ja muita haisevia ruokia kerrostalon muiden asukkaiden harmiksi. Jos joku uskaltaa pitää radiotaan niin kovalla, että kuulen sen, raivostun, raivostun, raivostun!! Varsinkin, jos se on ennen kello seitsemää aamulla, tai kymmenen jälkeen illalla. Naapurini kuitenkin harvoin valittavat minulle minun oudoista tavoistani. heille on ehkä tärkeämpää edes teeskennellä sopuisuutta. Minulle ihmissuhteiden miellyttävyys ei ole yhtä tärkeä kuin minun sääntöjeni seuraaminen. Se saattaa olla aika sietämätöntä naapureilleni. Voikohan tätä tällaista pilkunnussimista vähentää? Se on minulle niin automaattinen reagointitapa jokaiseen pieneenkin harmiin.
tunnistaa omat puutteensa ja vahvuutensa!
kun väsyt siihen. Itse olen ollut aina kauhea valittaja, en tosin naapureista, mutta yleensäkin palvelusta eri instansseissa. Sitten tuli semmoinen tilanne, että tajusin, että ei tällä ole loppua. En tule saamaan oikeutta. Harkitsin, että luen itseni juristiksi... Ihan tosissani, mutta vaatisi liikaa työtä jo päästä opiskelemaan juridiikkaa.
Eli tämä tietty "valituskriisi" muutti minua. Myöskin se, että aloin tajuta että minä vaan valitan joka asiasta ja aina tulee aihetta lisää.
Nykyisin harkitsen tarkkaan mistä valitan ja päästän valituksenaiheita läpi sormieni. On vaan pakko hyväksyä se, että ei muut noudata sääntöjä ja sekin kuuluu tähän systeemiin. On säännöt, joita ei noudateta ja sillä siisti.