Lada 110

Tänään kävimme (27.3.2007) koeajamassa Lada 110 hb vm. 2006. Ajettu autolla oli 3064 km.

Menimme Jyväskylän Delta-autoon ja otimme koeajoon ladan.

Myyjä joutui ensimmäisenä antamaan virtaa, kun ei käynnistynyt. Auto oli siirretty tänä aamuna sisältä ulos. Lada lähti yllättävän hyvin käyntiin, kun sai apuvirtaa. Liikkeen pihassa totesimme, että vaihteisto on soppakauha. Vaihteita sai arpoa, mikä vaihde on päällä.

Alusta oli yllättävän jämäkkä. Mutta löysä kaarteissa.

Jarrut olivat vaaralliset. Kovassa jarrutuksessa jarrujen teho hävisi kokonaan. Ei sitä tehoa ollut oikeastaan yhtään missään vaiheessa.

Moottori ei kyllä ollut kovin sitkeä. Vetoa kyllä riitti aina 4000 rpm minuutissa. Tehoa ei kyllä ollut nimeksikään. Itse sain kiihdytettyä 0-100km/h 14,5s. Joten aika kauaksi jää tehtaan ilmoittamista lukemista.

Kulutus oli iso tehoihin nähden. Pitäisi olla litran pienempi, niin olisi sopusuhtainen tehoihin nähden.

Tuulilasinpesuri oli hyvä.

Vilkku- ja tuulilasinpyyhkijöiden vivut ovat aika heppoisen oloisia. Tuntui koko ajan siltä, kuin vivut jäisivät käteen.

Peilit antoivat suurentivat liikaa. Iso miinus on myös käsikäyttö peileissä.

Ohjauspyörä oli aika löysä. Jos ratti heiluu pystysuunnassa, se ei ole kovin hyvä. Ohajus oli herkkä, mutta tunnoton.

Kaasupoljin oli löysä. Ei oikein pystynyt kontrolloimaan sitä. Kytkin oli aivan tunnoton. Ryömittäminen pakittaessa on melkein mahdotonta. Kaasun ja kytkimen toiminta ei ole tasapainossa.

Ilmanvaihto ei toiminut kunnolla. Kylmää ilmaa ei virrannut missään vaiheessa, vaikka säädin oli kylmänilman puolella tapissaan.

Moottorinlämpötilamittari heitteli aika rajusti. 90 ja 130 asteen välillä.

Kuskinpenkki oli pehmeä, mutta sivuttaistukea ei ollut nimeksikään. Jalkatila kuskin puolella oli todella huono. Tilaa ei ollut juuri ollenkaan kuskin puolella. Istuma-asentoa ei saanut hyväksi. Apukuskin puolella oli nihkeästi tilaa, mutta kojelauta oli mukavan kaukana. Apukuskin penkki oli paljon mukavampi kuin kuskin.

Pelkkä kaiuttimien valmius ei ole hyvä asia, siitä iso miinus. Sisätilamelu oli aivan hirveä. Takakontti oli yllättävän tilava. Turvavyö antoi aika paljon myöten. Ei ole kovin turvallinen ratkaisu.

Sähköikkunan kytkimet ovat aika ahtaassa paikassa ja toimivat "väärin päin" kilpailijoihin nähden.

Auton muotoilu ei aiheuttanut erityisemmin kiinnostusta. Mieleen tuli -90 luvun Toyota Corolla.

Arvoasteikko 4-10

Yleisvaikutelma -6
Sisätilat 6
Moottori 5
Ulkonäkö 5
Kiihtyvyys 4
Jarrut -4
Ohjaus -7
Vaihteisto -5
Ajomukavuus -6
Näkyvyys 6
Hinta/laatusuhde 6

Keskiarvosana 6

Yhteenvetona totesimme, että lada on hyvä, jos ajaa vähän autolla ja ei tarvitse kuin kaupassa käyntiin.

Kyseessä ei ole provo, vaan testasimme minkälainen lada käytännössä on.

Petri ja Toni
13669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

paska mikä paska vaikka itäsuomessa asunkin !

Äänestä

Minkälaisella autolla konelaan menitte?

Kysyy mies laajavuorentieltä.

Äänestä
  • Tämmöinen länsiräppänä. BMW M3 vm. 1995

    Äänestä

Internet eli netti on monin tavoin omalaatuinen media. Sen kautta voit tavoittaa satoja miljoonia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Verkko on täynnä hyödyllisiä tiedostoja, ohjelmia, kuvia, ääntä ja multimediaa. Tiedon lisäksi verkossa on runsaasti viihdettä, hupia ja siellä voi lisäksi tehdä ostoksia ja hoitaa pankkiasioita. Kuka tahansa voi perustaa nettiin omia www-sivustoja, jotka näkyvät kaikkialle maailmaan ja joilla voi vierailla satoja tuhansia kävijöitä. Kaikki tämä tapahtuu täysin maantieteellisistä rajoista ja etäisyyksistä riippumatta. Jotta Internetin käyttö olisi mukavaa ja joustavaa, kannattaa noudattaa siihen liittyviä ohjeita ja sääntöjä.

Ole kohtelias sähköpostia kirjoittaessasi
Älä kirjoita sähköpostissa mitään sellaista, mitä et olisi valmis sanomaan henkilölle kasvotusten. Ei ole suositeltavaa levittää ketjukirjeitä eteenpäin. Ei kannata myöskään lähettää vitsejä tai asiattomia viestejä henkilöille, joita ei tunne henkilökohtaisesti

Äänestä
  • Ootko kenties muistanut ottaa ne sun lääkkees?

    Äänestä

Olisi kiva kuulla palstan fanaatikkojen (Reiska ja kumppanit) kommentit tuosta valaisevasta ja informatiivisesta koeajosta.

Äänestä

  • Katsastusaseman värvätty kirjoitti:

    Itse yhdyn enemmän tässä linkissä olevaan:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=590&posting=22000000024941145

    Ja kehotan muitakin lukemaan tuon. Siinä on kuitenkin asiantuntevaa sävyä.

    Lada 110:n koeajoon.. siinä puhuttiin vain ladan tehtaasta.. ei tietyn auton käytännön tuntumaan.. tietenkin lehdistä voi lukea ladan mainoksista vaikka mitä hienoa.. Palaan uudelleen siihen että mikä automerkki olisi oikeasti niin tyhmä että haukkuisi omaa autoaan??

    Äänestä

  • Driven kirjoitti:

    Ei edes yli 15 vuottavanhan auton omistajat???
    -------------------------------------------------

    Eikähän se LADA 110;n kestävyys, hyvä laatu, tehokkuuus, uuden LADA 110;n hinta 11.9990€'
    takuu viisi vuotta, kiihtyvyys ja nopeus 185km/h
    ym. ym ole tässä sivulla selvitetty kymmenet kerrat, mutta tulipahan taas julkistettua, jos vaikka jäisi muistiin??

    Taas on näköjään sivulta poistettu LADA 110;n "Faktatietoa" sen valmistuksen jatkuvuudesta ( uusi moderni tuotantolaitos nyky tekniikoilla). Sekä merkki malliston laajuus kuvina.

    Ps. Ketähän se oikein häiritsee, kun esitetään "Fakta" tietoa. Ei kai vain muiden autoilijoiden, sekä kaukoidästä että lännestä.

    Merkki LADA ei ole tehnyt kellekkään pahaa, ainoastaan hyvää niille yli 10 tuhannelle LADA 110 autoilijalle jotka ovat autoon tosi tyytyväisiä. Eikähän ne ole ihan tavallisia perheen isiä, äiteja ja poikia jotka valmistavat/ kokoavat LADAA ja viettävät rauhallista perheelämää.

    No tämä tästä taas kerran. Ensikerralla lisää "Faktoja"!!!!!

    Äänestä

  • niin, kukapa kirjoitti:

    Palstan säännöt ovat hyvin yksiselitteiset. Merkin suoramainonta on kiellettyä. Siksi nuo viestisi poistuvat aina vaan.

    Äänestä

  • Ei mainoksia, kiitos! kirjoitti:

    Palstan säännöt ovat hyvin yksiselitteiset. Merkin suoramainonta on kiellettyä. Siksi nuo viestisi poistuvat aina vaan.

    Viesti voidaan myös poistaa epäasiallisen tai loukkaavan sisällön takia. Epäasiallinen sisältö tarkoittaa, että viestissä esitetään esimerkiksi rasistisia, väkivaltaan yllyttäviä, tekijänoikeuksia loukkaavia tai raakoja pornografisia ilmauksia. Toisten käyttäjien loukkaaminen, solvaaminen ja herjaaminen on myös kielletty. Viesti, joka sisältää tällaista sisältöä, poistetaan.
    _________________________________________________

    Ei tämän tyyppisiä ole poistettu. Kysyn vain, miksi, miksi, miksi. KOSKA NE TUNTUVAT OLEVAN SUOMALAINEN TAPAKULTTUURI??

    Äänestä

  • sitten oikeita kirjoitti:

    Keskustelupalstojen alkeellisiimpiinkin sääntöihin kuuluu pidättäytyä levittämästä mainosluonteisiä kirjoituksia. Se ei ole yksittäisen keskustelijan tehtävä. Mainonta hoidetaan toisaalla, sillä ei saa häiritä keskustelua. Muillakin merkkipalstoilla tämänkaltainen toiminta on kiellettyä, joten kai omakin eettinen minäsi asian ymmärtää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koeajo kirjoitti:

Tänään kävimme (27.3.2007) koeajamassa Lada 110 hb vm. 2006. Ajettu autolla oli 3064 km.

Menimme Jyväskylän Delta-autoon ja otimme koeajoon ladan.

Myyjä joutui ensimmäisenä antamaan virtaa, kun ei käynnistynyt. Auto oli siirretty tänä aamuna sisältä ulos. Lada lähti yllättävän hyvin käyntiin, kun sai apuvirtaa. Liikkeen pihassa totesimme, että vaihteisto on soppakauha. Vaihteita sai arpoa, mikä vaihde on päällä.

Alusta oli yllättävän jämäkkä. Mutta löysä kaarteissa.

Jarrut olivat vaaralliset. Kovassa jarrutuksessa jarrujen teho hävisi kokonaan. Ei sitä tehoa ollut oikeastaan yhtään missään vaiheessa.

Moottori ei kyllä ollut kovin sitkeä. Vetoa kyllä riitti aina 4000 rpm minuutissa. Tehoa ei kyllä ollut nimeksikään. Itse sain kiihdytettyä 0-100km/h 14,5s. Joten aika kauaksi jää tehtaan ilmoittamista lukemista.

Kulutus oli iso tehoihin nähden. Pitäisi olla litran pienempi, niin olisi sopusuhtainen tehoihin nähden.

Tuulilasinpesuri oli hyvä.

Vilkku- ja tuulilasinpyyhkijöiden vivut ovat aika heppoisen oloisia. Tuntui koko ajan siltä, kuin vivut jäisivät käteen.

Peilit antoivat suurentivat liikaa. Iso miinus on myös käsikäyttö peileissä.

Ohjauspyörä oli aika löysä. Jos ratti heiluu pystysuunnassa, se ei ole kovin hyvä. Ohajus oli herkkä, mutta tunnoton.

Kaasupoljin oli löysä. Ei oikein pystynyt kontrolloimaan sitä. Kytkin oli aivan tunnoton. Ryömittäminen pakittaessa on melkein mahdotonta. Kaasun ja kytkimen toiminta ei ole tasapainossa.

Ilmanvaihto ei toiminut kunnolla. Kylmää ilmaa ei virrannut missään vaiheessa, vaikka säädin oli kylmänilman puolella tapissaan.

Moottorinlämpötilamittari heitteli aika rajusti. 90 ja 130 asteen välillä.

Kuskinpenkki oli pehmeä, mutta sivuttaistukea ei ollut nimeksikään. Jalkatila kuskin puolella oli todella huono. Tilaa ei ollut juuri ollenkaan kuskin puolella. Istuma-asentoa ei saanut hyväksi. Apukuskin puolella oli nihkeästi tilaa, mutta kojelauta oli mukavan kaukana. Apukuskin penkki oli paljon mukavampi kuin kuskin.

Pelkkä kaiuttimien valmius ei ole hyvä asia, siitä iso miinus. Sisätilamelu oli aivan hirveä. Takakontti oli yllättävän tilava. Turvavyö antoi aika paljon myöten. Ei ole kovin turvallinen ratkaisu.

Sähköikkunan kytkimet ovat aika ahtaassa paikassa ja toimivat "väärin päin" kilpailijoihin nähden.

Auton muotoilu ei aiheuttanut erityisemmin kiinnostusta. Mieleen tuli -90 luvun Toyota Corolla.

Arvoasteikko 4-10

Yleisvaikutelma -6
Sisätilat 6
Moottori 5
Ulkonäkö 5
Kiihtyvyys 4
Jarrut -4
Ohjaus -7
Vaihteisto -5
Ajomukavuus -6
Näkyvyys 6
Hinta/laatusuhde 6

Keskiarvosana 6

Yhteenvetona totesimme, että lada on hyvä, jos ajaa vähän autolla ja ei tarvitse kuin kaupassa käyntiin.

Kyseessä ei ole provo, vaan testasimme minkälainen lada käytännössä on.

Petri ja Toni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu