Mitä minä

Tunsin itseni jälleen tänään naurettavaksi. Kävin hammaslääkärillä, koska hampaitani on pitkään vihlonut, varsinkin pidempien bulimiakausien aikana. No, hampaani olivat priimakunnossa, kuten ovat koko vuosien sairauteni ajan olleet (ihme kyllä).
Olen tietenkin tiedosta helpottunut ja kiitollinen, mutta samalla tunsin valtavaa häpeää siitä, että "turhaan" menin hammaslääkäriin.
Aivan kuin olisin pelkästään vainoharhainen...olenkohan? Oliko kipuni vain kuviteltua, samoin kuin kivut sydämessäni, kouraisut mahassani ja hengenahdistukseni/rytmihäiriöni ajoittain. Käytännössä siis tuntuu aivan kuin happi loppuisi, sen seurauksena alkaa hengittää yhä tihenevään tahtiin ja kuulee vain sydämen jyskyttävän milloin mitenkin.
Kävin em. oireiden ja unettomuuden vuoksi lääkärissä ja otettiin veriarvot. Mitään omituista ei löytynyt, lääkäri ei pitänyt 3 vuotta kestänyttä bulimiaa/ vielä pidempää masennusta itsetuhoisuutta pahana asiana. Hymähti vain.

Miksi olen näin hullu...saatana...kerjään ja kuvittelen itselleni ongelmia, koska minulla muutoin on liian helppo elämä. Onko edes ketään muuta, joka panikoisi näin normaalista asiasta kuten minä? En haluaisi vain menettää koko nuoruuttani, ja lopulta terveyttäni tai henkeäni syömishäiriön takia ja siksi haluaisin puuttua ajoissa.
Eihän ole mitään paniikin aihetta? Yritänhän vain huijata itseäni? En ymmärrä...olen vain väsynyt.
3407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

heippa! et sinä kuvittele :) tässä bulimiassa hampaat vihloo ja kovaa. ei mullakaan ole hampaissa mitään ongelmia ilmaantunut, noin tarkastuksissa, mutta silti vihloo :/ mutta esim. kausina, jolloin tulee vähemmän oksennettua, vihlontakin vähenee. eli se on varmaan aika suorassa yhteydessä siihen, kuinka paljon oksentelet.

juu ja ne rytmihäiriöt, niitä tosiaan tulee! lääkäri sanoi etteivät ole vaarallisia (mikäli eivät pahene) edellyttäen että sydänfilmi näyttää hyvältä. itselläni sydänfilmi oli kunnossa joten sinäänsä helpottunut olen. ei mitään mukavia tosin ole ne rytmihäiriöt, henki ns. pysähtyy.

jännä huomata, että muilla on ihan samat oireet :) kärsin unettomuudesta. olen saanut lääkäriltäni unilääkkeitä ja nyt nukahan hieman helpommin. ja vatsaan pistää välillä jumalattoman paljon, makaan sohvalla ja kierin tuskissani. en kyllä tie mistä johtuu. saattaa johtua vatsahaavasta.

:D et sä hullu ole. bulimia on myös fyysisesti kroppaa rasittava sairaus ja todella tuhoaa elimistöäsi. kyllä kannattaisi mennä lääkärintarkastukseen, verikokeisiin ja sydänfilmiin. niistä näkee onko aihetta olla todella huolissaan.. kaikki nuo oireet, joita nyt olet havainnut, kertoo siitä, että elimistösi ei ole kunnossa. eikä ihme, bulimia on vakava sairaus!

ainiin ja voi apua kuinka epäpätevä lääkäri. äkkiä toiselle! joka ikinen ammattitaitonen lääkäri ottaa bulimian vakavasti ja tietää ettei ole pelleilemistä rytmihäiriöiden sm. kanssa! itselläni on esim. kyhätty mukava verkosto psykiatrista, lääkäristä, hammaslääkäristä, gynekologista ja ravintoterapeutista, jotta bulimiani saataisiin kuriin ja kaikki ottavat minut tosissaan! ja olen tiiviisti yhteydessä näihin ammattilaisiin :) enkä ole edes masentunut, enkä pyytänyt NÄIN monipuolista apujoukkoa. tällänen verkko sinunkin tulee saada. syömishäiriökeskuksissa etenkin pääsisit hyvän hoidon piiriin =)

Äänestä

Minullakin on ollut vastaavia oireita, varsinkin pitkien oksentelujaksojen aikana. Tuntuu, että hampaita vihloo jonkin verran joka oksentamiskerran jälkeen. Olin varsin huolissani viime syksynä, joten menin lopulta hammaslääkäriin, joka sanoi kaiken olevan kunnossa. Itse kuitenkin tiedän, että kiille on jo jonkin verran kulunut - kyllähän sen tuntee, kun hampaat muuttuu 10 kertaa sileämmiksi kuin aiemmin... Ei parin vuoden oksentelu voi olla jättämättä jälkiä.

Minulla on myös ollut epämääräisiä rinta- ja vatsakipuja, ennen kaikkea tosin ongelmia vatsan toiminnan kanssa. Mieliala laskee jokaisen oksentamiskerran jälkeen.. ja ilman oksentamista olisin ahdistunut... syömättömyys ei taida olla kuitenkaan se oikea ratkaisu, vaikka onpa sitäkin tullut harrastettua.

Kummallista kohtelua olet kyllä saanut lääkärin taholta... Todella ammattitaidotonta. Vaikka sitten kuvittelisitkin osan oireistasi (mitä en usko), totuus on kuitenkin se, että sinä oksennat osan ruoasta pois ja tarvitset apua sen lopettamiseen.

Käyn itse tällä hetkellä psykologilla, joka on sitä mieltä, että syömishäiriöt ratkeavat itsestään, kun käsitellään niitä aiheuttavia tekijöitä, esim. ongelmia ihmissuhteissa... Olen hieman skeptinen, mutta katsotaan. Mukavaa tuossa lähestymistavassa on ehkä se, ettei tarvitse ajatella itseään "syömishäiriöiseksi" saadakseen apua ongelmiinsa. Jossakin vaiheessa taisin laittaa omaan otsaani leiman "bulimikko", ja on ollut vapauttavaa voida päästää siitä irti. Itsensä leimaaminen saattaa vain ylläpitää ongelmaa, mutta toisaalta ei ongelman kieltäminen sitä myöskään poista.

Oli miten oli, hae ihmeessä apua. Minulla kesti kaksi vuotta hyväksyä, että jokin on pielessä. En usko, että kukaan oikeasti haluaa jatkaa oksentelua siksi, että se olisi jotenkin kivaa... Onhan se turvallinen kaveri, josta pitää tuttuuden ja tavan vuoksi kiinni ja "kätevä" tapa voida syödä litra jätskiä lihomatta, mutta.... ilman ahmimista ja oksentamista on niin paljon tasapainoisempaa ja helpompaa.

kamppailuahan tämä paraneminen on... tai siis, toivon ainakin, että paranemaan päin olen menossa.

Äänestä

mulla on tullut vasta hiljattain oireita.. hassua vaikka niin kauan tämä helvetillinen prosessi ollut käynnissä.. Rinnan alle polttaa, jaloista on voimat poissa, saan ihmeellisiä lihaskramppeja, sydän ottaa ihmevauhtispurtteja aina joskus.. Ja rinnan alle pistää, varmaan ruokatorvessa jotain pientä tulehduksen tapaista. Ja maha riehuu niin ettei saa unta. Ja pullistelee jatkuvasti..Pelottaa aina kun menee illalla nukkumaan ja joutuu pitämään kännykkää joka paikassa mukana.. Noh säikähdinpä niin pahasti, etten ole muutamaan päivään oksentanutkaan. Ja niin kovasti toivon, että tämä johtaisi vielä parantumiseen tämä hyvin alkanut käyräni. Yritän olla mahdollisimman paljon ihmisten ilmoilla, ettei tarvitsisi yksin ajatella ja ahdistua. Vielä ei ole nimittäin liian myöhäistä! Muistakaa te kaikki se..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yritän? kirjoitti:

Tunsin itseni jälleen tänään naurettavaksi. Kävin hammaslääkärillä, koska hampaitani on pitkään vihlonut, varsinkin pidempien bulimiakausien aikana. No, hampaani olivat priimakunnossa, kuten ovat koko vuosien sairauteni ajan olleet (ihme kyllä).
Olen tietenkin tiedosta helpottunut ja kiitollinen, mutta samalla tunsin valtavaa häpeää siitä, että "turhaan" menin hammaslääkäriin.
Aivan kuin olisin pelkästään vainoharhainen...olenkohan? Oliko kipuni vain kuviteltua, samoin kuin kivut sydämessäni, kouraisut mahassani ja hengenahdistukseni/rytmihäiriöni ajoittain. Käytännössä siis tuntuu aivan kuin happi loppuisi, sen seurauksena alkaa hengittää yhä tihenevään tahtiin ja kuulee vain sydämen jyskyttävän milloin mitenkin.
Kävin em. oireiden ja unettomuuden vuoksi lääkärissä ja otettiin veriarvot. Mitään omituista ei löytynyt, lääkäri ei pitänyt 3 vuotta kestänyttä bulimiaa/ vielä pidempää masennusta itsetuhoisuutta pahana asiana. Hymähti vain.

Miksi olen näin hullu...saatana...kerjään ja kuvittelen itselleni ongelmia, koska minulla muutoin on liian helppo elämä. Onko edes ketään muuta, joka panikoisi näin normaalista asiasta kuten minä? En haluaisi vain menettää koko nuoruuttani, ja lopulta terveyttäni tai henkeäni syömishäiriön takia ja siksi haluaisin puuttua ajoissa.
Eihän ole mitään paniikin aihetta? Yritänhän vain huijata itseäni? En ymmärrä...olen vain väsynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu