Muita pitkän hoidon käyneitä?!

Mä alotin 14 vuotiaana pillereillä ja sauhulla, pahaan oloon otin sillon tällön, ku "isot pojat" ehdotti. Oon köyhästä perheestä mutsi ryyppäs ja isä hakkas, asuin oikeestaan näitten poikien luona kun kotiin en halunnut mennä. 15vuotiaana (NOIN) tuli piri ja subu kehiin, taipeet mustana hankin sitä keinolla millä hyvänsä. Mentiin kerran näitten "isoen poikien" kanssa käymään Turussa ja sille tielle jäin. Löysin poikaystävän jolla oli hyvät yhteydet joka paikkaan ja sekös mulle sopi hyvin. Mieheni joutui vankilaan ja kama tuotiin mulle sillä välin muualta, mieheni käskystä, vuokrat hoidettiin. Ainoo mistä mun piti itse huolehtia oli et aina löytyy värkki jolla piikittää.

19 vuotiaana tapasin vahingossa Aurajoen rannassa pojan(miehen) joka tuli juttelemaan mulle ku istuin siinä yksin kylmissäni ja itkin.Juteltiin pitkään ja kerroin hälle koko elämäntarinani. Säälistä se vei mut luokseen, teki ruokaa, pääsin suihkuun ja saunaan ja sain jotkut puhtaat verkkarit. Vierotusoireethan siinä pamahti päälle ja aamulla oli lähdettävä himaan ku pojat oli tuomassa tavaraa. VAihdoin kuitenkin puhelinnumeroita tämän miehen kanssa ja lupasin soittaa jos tarvitsen apua. Hän oli valmis auttamaan. Ensimmäinen henkilö jonka todella uskoin haluavan auttaa ja välittää.

Soiteltiin sillon tällön ja nähtiinkin piilossa. En uskaltanut kertoa kellekkään ettei poikaystäväni saisi tietää mitään. Siinä olisi käynyt huonosti niin mulle ku tälle miehellekkin.Olin rakastumassa mieheen ja mieskin usein kertoi tykkäävänsä musta. Halusin todella uutta elämää. Juuri päinvastaista mitä elin. Mies lupasi tarjota sen mulle. Halusin lopettaa. Asustelin miehen luona, mutta retkahdin joka toinen viikko(suurinpiirtein). Kerkesin täyttämään siinä jossain vaiheessa 20. Kerran olin jopa kuuakauden miehen luona puhelin kiinni ettei kukaan saa tietää missä olen. Mutta ensimmäinen takapakki kun tuli niin taas oli neula taipeessa. Kerran sitten "erehdyin"(?) viemään tämän miehen luokse huumeita ja neuloja. Vedin siellä miehen ollessa töissä kaikkea sekaisin ja olin ollut tajuttomana lattialla kun mies tuli töistä. Hän oli kiidättänyt minut sairaalaan, josta jouduin pakkohoitoon suljetulle. Psykoosissa olin hetken aikaa, siitä ajasta en muista juuri mitään. Olin miehen kertoman mukaan siellä muutaman kuukauden. Musitan yhden päivän, kun rupesin ihmettelemään mitä teen siellä. Kelasin elämäni taaksepäin eikä siinä sitten enää tavinnut miettiä mitä mä siellä tein. Pääsin aika pian pois sieltä ja vähän sen jälkeen täytin 21. Miehen kanssa yhdessä päätimme että nyt alkaa minun uusi elämä ja muutin kokonaan hänen luokseen pienelle paikkakunnalle. Vaihdoin puhelinnumeroa ja jätin kaiken entisen kenellekkään mitään sanomatta.

Nyt siitä on vuosi ja 4kk kun pääsin pois sairaalasta, enkä ole kertaakaan sen jälkeen retkahtanut. Lääkärin määräämiä mielialalääkkeitä syön, sekä vahvoja unilääkkeitä. Paniikkihäiriön takia on myös rauhottavia, välillä menee paremmin, välillä huonommin. Ja psykitrilla käyn säännöllisesti. ALkoholia juon JOSKUS ja silloinkin yhden tai kaksi lonkeroa.
Rakastan tätä miestä, enkä luopuisi hänestä enää koskaan. Hänen ansiotaan on että olen kuivilla, hengissä jne...en voi koskaan kiittää häntä tarpeeksi. Olenhakenut kouluun ja toivon pääseväni sinne, koska kotonakaan en enää tahdo olla. Mies on puhunut vauvasta, mutta se asia saa ehkä vielä odottaa.

Eniten pelkään sitä kun tämä ex-mies joka on vankilassa pääsee pois. 2008 alkuvuodesta se tapahtuu. Tottakai hän on taloon kuullut mitä on tapahtunut ja vaikken ole juuri kehenkään yhteyttä pitänyt niin kyllä ne siellä tietää missä olen miksi jne...mutta sitä mietitään silloin.

Ei mene päivääkään etten miettisi "entistä elämääni" ja välillä kun on ollut riitaa mieheni kanssa ym niin taistelen vieläkin vastaan etten lähde hakemaan kamaa jostain, koska tiedän sen olevan helppoa, mutta olen onnellinen että olen pystynyt pysymään erossa kamasta vaikka se mielessä onkin ollut.

Eniten pelkään sitä kun tämä ex-mies joka on vankilassa pääsee pois. 2008 alkuvuodesta se tapahtuu. Tottakai hän on taloon kuullut mitä on tapahtunut ja vaikken ole juuri kehenkään yhteyttä pitänyt niin kyllä ne siellä tietää missä olen, miksi jne...mutta sitä mietitään silloin.

Tää oli tämmönen tarina, toivon että tää päättyy onnellisesti!! Siltä se ainakin on näyttänyt pitkän aikaa!!

Híenoa, että oot ite kanssa päässyt kuiville. Ja peukkuja, matka on pitkä, toivottavasti et oo yksin. =)